Uutinen

Street Fighter V:n uusi hahmo Necalli esittäytyy

Capcom julkisti uuden hahmon Street Fighter V:n valikoimaan EVO 2015:ssa. Necalli on ensimmäinen neljästä upouudesta Street Fighter V -hahmosta ja hänet voi nyt nähdä toiminnassa uudella trailerilla.

Necallin eläimelliseksi kuvailtu taistelutyyli on suoraviivaista ja sisältää paljon nopeita sivalluksia, sekä muita brutaaleja liikkeitä. Necalli pystyy myös muuttamaan hiustensa väriä ja persoonallisuuttaan hetkeksi aikaa, jolloin hänellä on käytössä uusia comboja ja muita kykyjä.

Jarmo Kuutti
Uutinen

Tunnin verran pelikuvaa Assassin's Creed Syndicatesta

Yogscast-verkkosivusto on päässyt testailemaan tulevaa Assassin's Creed -julkaisua omin kätösin.

Peliä tahkoava toimittaja ei ole liialti pelaillut Xbox-ohjaimella, joten kontrollien totuttelu ottaa videolla oman aikansa. Pelin keskeneräisestä luonteesta johtuen seikkailun tuoksinassa on nähtävissä lukuisia bugeja, jotka korjattaneen julkaisuun mennessä.


Jaakko Herranen
Uutinen

Arvostelussa MotoGP 15

Viimekesäinen MotoGP 14 julkaistiin otolliseen markkinarakoon PlayStation 4:n kärsiessä vielä kroonisesta ajopelipulasta. Tuorein vuosipäivitys joutuu sen sijaan taistelemaan elintilastaan huomattavasti hanakammin, kun vastaan asettuu Project CARSin ja F1 2015:n kaltaisia jättiläisiä.
Jaakko Herranen
Uutinen

Tremor vavisuttaa Mortal Kombat X:n hahmokaartia

NetherRealm Studios on paljastanut tuoreimman lisäyksen Mortal Kombat X:n värikkääseen hahmokaartiin. Tremor esiintyy sarjassa ensimmäistä kertaa pelattavana hahmona.

Aiemmin PlayStation Vitan Mortal Kombatissa vieraillut Tremor käyttää taistelun tuoksinassa hyödykseen maa-elementtiä. Miekkonen tömisyttääkin taistelutannerta varsin brutaalein ja raskain kivihyökkäyksin.


Jaakko Herranen
Uutinen

Arvostelussa Art Academy: Atelier

Oletko aina haaveillut taidemaalarin urasta, mutta asunnostasi ei liikene tilaa maalaustelineelle tarvikkeineen? Haluaisitko harjoitella hiilellä töhertämistä, mutta et halua liata käsiäsi? Mikäli vastaat kyllä, voi Art Academy: Atelier olla hakemasi Wii U -nimike.

Ulukain kynäilemän arvostelun voi lueskella kokonaisuudessaan täältä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Veljekset Mario matkaavat ajassa Nintendon latauspalveluissa

Nintendon latauspalvelut päivittyvät torstaiseen tapaansa uusilla peleillä ja alennuksilla. Ohessa muutamat poiminnat uutuuksista.

Mario & Luigi: Partners in Time - DS-käsikonsolilta tuttu roolipeli tekee hypähtää Wii U:n latauspalveluun. Mario-veljekset matkaavan ajassa ja kohtaavat oman nuoremmat versionsa. Traileri.

Ohessa viikon koko kattaus hintoinensa.

Wii U eShop
PokéPark Wii: Pikachu's Adventure (19,99€)

Wii U Virtual Console

Petri Kataja
Uutinen

Arvostelussa Shiftlings

Norjassa majapaikkaansa pitävä Rock Pocket Games luottaa tuoreimmassa julkaisussaan pieruhuumorin kiistattomaan voimaan. Vinksahtaneen huumorin lisäksi Shiftlings tarjoaa kevyttä pulmanratkaisuun painottuvaa tasoloikintaa.

Lyrtsin kynäilemän arvion voi lueskella täältä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Silmäys Until Dawn -säikyttelyyn

Jo 2012 julkistettu ja pari vuotta takaperin julkaistavaksi uumoillun Until Dawn -pelin tie on ollut jokseenkin pitkä ja kivinen. Nimike on tästä huolimatta saatu siihen kuntoon, että lehdistö päästettiin vihdoin testaamaan peliä omin kätösin. KonsoliFINiltä paikalle uskaltautuivat jryi, maagiset sekä P33RO.

Jryin kynäilemä ennakko on luettavissa täällä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Rock Band 4 paljasti liudan uusia kappaleita

Sapattia viettäneen Rock Band -sarjan neljäs tulokas paljastelee biisikirjastoaan muutaman uuden kappaleen verran.

Uusien tulokkaiden lista on varsin rock-henkinen, sillä mukaan on saatu ainakin Aerosmithiä, Foo Fightersiä sekä Ozzy Osbournea. Leppoisampaa poljentoa edustavat Robert Smithin luotsaama The Cure sekä Van Morrison ruskeasilmäisine tyttöineen.
Jaakko Herranen
Uutinen

Tulevasta Hitman-elokuvasta lisää videokuvamaistiaisia

20th Century Foxin työstämä Hitman: Agent 47 sai uuden elokuvaa esittelevän videoklipin nimeltään Reveal.

Hitman-videopelisarjaan perustuvassa elokuvassa kaljupäisenä salamurhaajana nähdään Homeland-sarjasta tuttu Rupert Friend. Muita osia tähdittävät muun muassa Boss-sarjassa ollut Hannah Ware sekä Star Trek -elokuvissa Spockia näytellyt Zachary Quinto. Hitman: Agent 47:n ohjaajan pallilla istuskelee elokuvadebyyttinsä tekevä Aleksander Bach.

Teemu Hakola
Uutinen

Shenmue 3:n Kickstarter lähenee loppuaan – mahdollisuus voittaa Dreamcast

Kickstarterissa ennätyksiä rikkoneen Shenmue III:n rahoituskampanja lähestyy loppuaan. Kannustaakseen pelaajia viimeiseen rutistukseen, on Shenmue Collective -yhteisö haalinut puolestapuhujakseen itse Ryon äänenä kunnostautuneen Corey Marshallin.



Vauhdittaakseen menestyksekkään kampanjan viimeisiä päiviä Shenmue Collective starttaa kilpailun, jonka pääpalkintona on Suomesta lähtöisin oleva Sega Dreamast. Konsolin kylkiäisiksi on luonnollisesti pakattu Shenmue-pelin ensimmäinen osa.



Harri Hartikainen
Uutinen

Year Walk tulossa Wii U:lle

Aiemmin iOS-laitteille ja PC:lle julkaistu Year Walk on nyt tulossa myös Wii U:n eShoppiin. Ruosalaisstudio Simogon kehittämä kauhupeli sijoittuu 1800-luvun Ruotsiin ja perustuu löyhästi sen ajan perinteisiin.

Pelitalo Dakko Dakko on auttanut Simogoa pelin Wii U -käännöstyössä, jonka myötä Year Walk tulee hyödyntämään myös GamePadin ominaisuuksia. Voit esimerkiksi käyttää liikeohjausta puzzlejen ratkomiseen ja kuunnella vihjeitä ohjaimen kaiuttimista.

Alla voit katsoa uuden version trailerin. Year Walk saapuu Wii U:n eShoppiin tänä syksynä.

Jarmo Kuutti
Uutinen

Nintendon toimitusjohtaja Satoru Iwata on kuollut

Nintendon toimitusjohtaja Satoru Iwata on kuollut, kertoo yhtiö tiedotteen välityksellä. Hän oli kuollessaan 55-vuotias.

Tiedote kertoo Iwatan menehtyneen 11.7. sappitiehyeen syöpään, jota vastaan hän taisteli viime vuodesta lähtien. Iwata-san joutui myös terveydellisistä syistä jättämään vuoden 2014 E3-messut väliin.

Petri Kataja
Uutinen

Arvostelussa Resident Evil: Revelations 2

Resident Evilin neljännen ja viidennen osan väliin sijoittuva Resident Evil: Revelations on saanut toisen osansa. Episodimaiseen muottiin puettu Resident Evil: Revelations 2 heittää pelaajan lukuisten eri hahmojen saappaisiin. Mukana on pelisarjan alkutaipaleelta tuttu Claire Redfield, sekä aikoinaan kuolinkorinoillaan ihastuttanut Barry Burton jälkikasvuineen.
Jaakko Herranen
Uutinen

Uusi Mirror's Edge saa tyylikkään erikoispainoksen

Mirror's Edge Catalyst perehtyy alkuperäisen pelin sankarittaren nuoruusvuosiin. Erikoispainos sisältää peräti kaksi eri näkemystä parkourin hallitsevasta protagonistista.

Mirror's Edgelle ominainen minimalistinen tyyli jatkuu myös erikoispainoksen toteutuksessa. Simppeliin laatikkoon pakattu kokonaisuus sisältää konseptitaidekuvien ja litografin lisäksi Faithia esittelevän patsaan. Paketin ostaja voi koristaa itseään myös väliaikaisin tatuoinnein. Pelilevy tarjoillaan metallisessa kotelossa.
Jaakko Herranen
Uutinen

Indie-pelien alennuskimara Nintendon latauspalveluissa

Nintendon latauspalvelut päivittyvät torstaiseen tapaansa uusilla peleillä ja alennuksilla. Ohessa muutamat poiminnat uutuuksista.

Never Alone - Ikuisen lumimyrskyn syytä lähdetään metsästämään puzzleilua sekä tasoloikkaa yhdistelevässä seikkailussa, joka on kerännyt omakseen vinon pinon kehuja eri medioilta. Traileri.

Wii U eShop 'Epic Indie Sale' - Wii U -pelaajille tarjoillaan indie-pelien alennuskimara, joka jatkuu 23.7. asti. Traileri.

Petri Kataja
Uutinen

Gauntlet: Slayer Edition tulossa PS4:lle

Viime vuonna PC:lle julkaistu modernisoitu versio arcade-peli Gauntletista on nyt tulossa PS4:lle. Gauntlet: Slayer Editionin nimellä tunnettu konsolikäännös lisää uusia aseita, kykyjä ja hirviöitä. Uusia pelitiloja on myös tulossa, mutta yksityiskohtia niistä on luvassa vasta myöhemmin.

Gauntlet: Slayer Edition tulee sisältämään myös neljän pelaajan co-opin, jossa valittavaan hahmokaartiin kuuluu soturi, velho, haltia ja valkyria. Peliä kehittää Arrowhead Studios ja sen julkaisee Warner Bros.

Peli julkaistaan PS4:lle elokuun 11. päivä.

Jarmo Kuutti
Uutinen

Testissä CronusMAX Plus -ohjainadapteri

CronusMAX Plus -ohjainadapteri tarjoaa oivan mahdollisuuden yhdistää jokaisen parhaaksi näkemänsä ohjaimen lähestulkoon mihin tahansa konsoliin. Vempele tunnistaa suorilta niin PlayStationeiden, Xboxien, kuin Wiinkin kapulat.

Waluigin mietteet sangen mielenkiintoisen laitteen tiimoilta voi lukea täältä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Stone Cold toimii uuden WWE-pelin kansikuvapoikana

WWE 2k16 on saanut kansikuvapojakseen itse "Stone Cold" Steve Austinin, kertoo WWE kotisivuillaan.

Oluesta pitävän körilään valitseminen kansikuvapojaksi on mielenkiintoinen siinä mielessä, että mies ei ole otellut virallista ottelua yli kymmeneen vuoteen. Viidenkymmenen ikävuoden rajapyykin ohittaneen Steve Austinin paluusta on tästä huolimatta huhuiltu säännöllisesti jo vuosien ajan. Silloin tällöin näytösluontoisia vierailuja tekevän lihaskimpun ikonista mainetta ei käykään kiistäminen.
Jaakko Herranen
Uutinen

Puolen tunnin siivu MGS V: The Phantom Pain -pelikuvaa

Puolen tunnin Metal Gear Solid V: The Phantom Pain -pelikuvavideo tarjoilee silmäyksen lukuisiin uusiin pelillisiin ominaisuuksiin.

Snaken bioninen käsi taipuu muiden käyttötarkoitusten ohella esimerkiksi kauko-ohjattavaksi ohjukseksi. Käsi sisältää myös kaikuluotaimen, jolla Snake voi havaita vihulaisten olinpaikat. Uusista jipoista mainittakoon jo tutuksi tulleen pahvilaatikon hyödyntäminen vaikkapa mäenlaskussa.
Jaakko Herranen
Uutinen

Maskotit viihdyttävät pelaajaa NHL 16:ssa

EA Sports vei NHL 15:ssä areenoiden autenttisuuden uudelle tasolle. Tänä vuonna studio jatkaa tavoitteenaan luoda vieläkin aidommat jäähallit katsomoineen ja muine oheistapahtumineen

Yksi näkyvä lisäys katsomon puolella on jokaisen joukkueen omat maskotit, jotka viihdyttävät pelaaja omilla tempauksillaan. Tuoreista kuvista paljastuu Winnipeg Jetsin Mick E. Moose, Montreal Canadiensin Youppi!, Los Angeles Kingsin Bailey sekä Columbus Blue Jacketsin Stinger.

Harri Hartikainen
Uutinen

Arvostelussa Farming Simulator 15

Farming Simulator 15 tuo viljelijöiden ja metsänhoitajien arjen kotisohvalle. Maatilalla pääsee päristelemään traktoreilla ja muilla laitteilla, jotka voi ostaa yli 100 koneen valikoimasta. Peltojen kasvua odottaessa voi ihastella auringonlaskua ja nauttia hiljaisuudesta.

Käy lukemassa spydeZ6:en mietteitä pelistä täältä.
Miia Lyyra
Uutinen

Mad Catzin tulevaisuus riippuu Rock Bandista

Pitkän linjan lisälaitevalmistaja Mad Catz myöntää, että firman tulevaisuus on pitkälti uuden Rock Band -pelin varassa.

Vaikka Mad Catz on valmistanut lisälaitteita vuodesta 1989 saakka, on firma tehnyt tappiota muutaman viime vuoden ajan. Tästä huolimatta Mad Catz on saanut haalittua kasaan 35 miljoonaa dollaria saadakseen Rock Band 4:n kunnialla pelaajille. Mikäli piakkoin julkaistava rokkipeli ei myy odotetusti, on firman tulevaisuus vaakalaudalla.
Jaakko Herranen
Uutinen

Konami esittelee Metal Gear -teemaista PS4-konsolia

Hartaasti odotetun Metal Gear Solid V: The Phantom Painin julkaisu häämöttää enää muutaman kuukauden päässä. Sen kunniaksi Konami esittelee teeman mukaisesti koristeltua PlayStation 4 -konsolia.

Punamustaksi värjäytynyt konsoli on saanut kylkeensä Metal Gear -printin lisäksi Diamond Dogsin logon. Myös ohjaimen väritys poikkeaa totutusta, sillä kapula on saanut varsin tyylikkään metallinhohtoisen värityksen.

Jaakko Herranen
Uutinen

Minecraftin tarinamoodin ensitraileri lupailee ääninäyttelyä ja eeppistä tarinaa

Lontoossa järjestetyssä Minecon-tapahtumassa on julkistettu ensimmäinen traileri tulevasta Minecraft: Story Modesta.

Minecraft: Story Mode - A Telltale Game Series, kuten episodeissa julkaistava nimike koko nimeltään tunnetaan, pitää sisällään neljän sankarin ja yhden possun ympärille kietoutuvan juonikuvion. Tästä voi saada esimakua alempaa löytyvän trailerin avulla.

Petri Kataja