Uutinen

Planet Nomads näyttäytyy ensimmäisellä trailerillaan

Pelistudio Craneballs on julkistanut työn alla olevan Planet Nomads -projektinsa. Ensiksi pelissä on selviydyttävä vieraalla planeetalla paikallisia resusseja käyttäen. Tavoitteena on sitten rakentaa uusi alus, jolla voi mennä tutkimaan muita taivaankappaleita.

Jarmo Kuutti
Uutinen

Fallout Shelter tuo lemmikit pelaajien paijattavaksi

Mobiilipuolella menestystä niittäneen Fallout Shelterin päivitys tuo bunkkereihin myös lemmikit, kertoo Bethesda.

Vault-Tecin äärimmäisen viisaiden tiedemiesten mukaan nelijalkaisilla seuralaisilla voi olla ratkaiseva vaikutus holvin ilmapiiriin ja tuottavuuteen. Olisi siis hölmöä mikäli lemmikit loistaisivat ainoastaan poissaolollaan. Päivityksen myötä myös Fallout Shelterin käyttöliittymä kokee monenlaisia pienemmän mittaluokan parannuksia.

Jaakko Herranen
Uutinen

Viiltäjä-Jackin mysteeri saapuu pian Assassin's Creedin maisemiin

Lokakuussa julkaistu Assassin's Creed Syndicate laajenee joulukuussa Viiltäjä-Jack -aiheisella laajennuksella.

Koska Assassin's Creed Syndicate vei salamurhaamisen tällä kertaa Lontoon kaduille, ei lisäosan aihevalinta liene kenellekään yllätys. Juonellisesti tarina sijoittuu 20 vuoden päähän emopelin tapahtumista. Päärooliin on nostettu Fryen sisaruksista Evie.

Jaakko Herranen
Uutinen

Futuristista kaahailua F-Zeron hengessä Nintendon latauspalveluihin

Nintendon latauspalvelut päivittyvät torstaiseen tapaansa uusilla peleillä ja alennuksilla. Ohessa muutamat poiminnat uutuuksista.

FAST Racing NEO - Vaikka Nintendo ei omaa F-Zero-sarjaansa Wii U:lle tuo, nähdään konsolilla silti futuristista kaahailua. Yksinoikeudella laitteelle saapuva tuotos sisältää 16 erilaista painovoimaa uhmaavaa rataa, paikallisen että verkossa pelattavan moninpelin ja rutkasti hurjaa vauhtia. Traileri.

Petri Kataja
Uutinen

Apotheon saa ilmaisen moninpeliversion

Apotheon Arena on ilmainen moninpeliversio Alientrap Gamesin metroidvania-tyylisestä Apotheonista. Antiikin Kreikasta inspiraatiota hakeneen pelin uusi osa on saanut myös lyhyen trailerin.

Apotheonin yksinpeliversion voi ostaa Steamista alennettuun hintaan 14. joulukuuta asti. Uusi moninpelikomponentti ei tosin vaadi alkuperäistä peliä toimiakseen.

Apotheon on saatavilla PC:lle ja PS4:lle. Apotheon Arena on julkaistu tällä hetkellä vain PC:lle.

Jarmo Kuutti
Uutinen

Helldivers on nyt saatavilla myös PC:lle

Magickasta tunnettu Arrowhead Studios on julkaissut neljän pelaajan twin stick -räiskintä Helldiversin myös PC:lle. Peli saapui jo aikaisemmin maaliskuussa Playstation-konsoleille.

PC-versiossa uutta on runsaat vaihtoehdot grafiikan suhteen, uudelleen määriteltävät kontrollit, sekä teksti-chatti. Tuttua Helldiversissa taas on muiden pelaajien vahingossa tai tarkoituksella räjäyttäminen, samaan tyyliin kuin Magickassa aikoinaan.

Helldivers on nyt saatavilla PC:lle, PS4:lle, PS3:lle, sekä PS Vitalle.

Jarmo Kuutti
Uutinen

Day of the Tentacle Remastered sai ensimmäisen trailerinsa

Day of the Tentacle on tulossa takaisin remasteroituna versiona. Nyt käännöstyöstä vastaava Double Fine on julkaissut päivitetyn version ensimmäisen trailerin.

Uusitun Day of the Tentaclen mukanaan tuomiin parannuksiin kuuluu mm. käsin piirretyt korkean resoluution grafiikat. Pikseligrafiikasta pitävät voivat kuitenkin halutessaan vaihtaa pelin ulkoasun takaisin alkuperäiseksi.

Day of the Tentacle Remastered julkaistaan maaliskuussa PC:lle, PS4:lle ja PS Vitalle.

Jarmo Kuutti
Uutinen

Legendaarinen System Shock -sarja saa kolmannen osansa

Looking Glass Studiosin kehittämä System Shock -sarja on saamassa jatkoa 16 vuoden odottelun jälkeen.

Yksityiskohdat System Shock 3:n tiimoilta ovat vielä todella vähissä. Toistaiseksi pelistä tiedetään ainoastaan pienen OtherSide Entertainmentin -pelitalon kiusoittelusivuston verran. OtherSiden perustaja Paul Neurath oli mukana myös vuonna 1999 julkaistun System Shock 2:n kehittäjätiimissä, joten yhteys alkuperäisiin julkaisuihin onneksi löytyy.

Jaakko Herranen
Uutinen

Kilpailu: Kuule velvollisuuden kutsu

Joulu on antamisen aikaa. Activision haluaakin muistaa KonsoliFINin lukijoita jouluisella kilpailulla. Palkintona kahdelle parhaalle vastaukselle on Call of Duty: Black Ops III -pelin latauskoodi PlayStation 4:lle.

Osallistu kisaan vastaamalla alla olevaan kysymykseen joko tämän uutisen kommenttiosiossa tai KonsoliFINin some-kanavissa (Facebook ja Twitter). Käytä Twitterissa hashtagia #CoDmuisto.

Petri Leskinen
Artikkeli

The Long Dark

Xbox Game Preview oli yksi kuluneen vuoden isoimmista julkistuksista. Se on Microsoftin vastine PC-puolelta tutulle Steam Early Accessille, jossa pelaajat päästetään keskeneräisten tekeleiden pariin. Nyt myös kärsimättömimmillä Xbox Onen omistajilla on siis mahdollisuus ostaa kehitteillä olevia pelejä.

Nimikkeitä on vielä kovin vähän, mutta alku vaikuttaa lupaavalta. Parasta koko hommassa on se, että pelejä voi kokeilla tunnin ennen ostopäätöstä. Tartuin oitis haasteeseen, ja kokeilin kaikkia Game Preview -pelejä heti, kun pääsin niihin käsiksi.

A-P Kuutila
Uutinen

100ft Robot Golf on nimensä mukainen

Roundaboutista tunnetun No Goblin -studion seuraava projekti on 100ft Robot Golf. Kuten nimi antaa ymmärtää, kyseisessä golfpelissä urheilijoina toimii joukku valtaisia robotteja.

Erilaisia ympäristöjä 100ft Robot Golfista löytyy suurista kaupungeista Kuun pintaan asti. Robotit itse ovat kustomoitavissa ja myös niiden pilotit voi vaihtaa.

Vuoropohjaisen golfaamisen lisäksi 100ft Robot Golf tarjoaa mahdollisuuden myös reaaliaikaiseen peliin. Moninpelitilassa golfaamaan pääsee samanaikaisesti neljä golfbottia.

Jarmo Kuutti
Uutinen

Dying Light: The Following sai julkaisupäivän

Dying Light: The Following -laajennuksen julkaisupäivä on varmistunut helmikuulle, samalle päivälle emopelin ja laajennuksen yhdistävän Enhanced Editionin kanssa. Enhanced Edition tulee sisältämään kaiken alkuperäistä julkaisua seuranneen sisällön paremmalla grafiikalla varustettuna.

The Followingin tapahtumat sijoittuvat alkuperäisen Dying Lightin kaupunkiympäristöä huomattavasti avarampiin maisemiin. Avoimemmista ympäristöistä pääsee ottamaan kaiken irti laajennuksen lisäämillä kustomoitavilla ajoneuvoilla.

Jarmo Kuutti
Uutinen

Minecraft nähdään pian myös Wii U:lla

Mojangin kehittämä Minecraft nähdään pian myös Nintendon Wii U -konsolilla.

Vähemmän yllättävästi nimetty Minecraft: Wii U Edition sisältää heti kättelyssä nipun erilaisia lisäpaketteja. Myös eShop-kauppapaikalta löytyy julkaisun yhteydessä peräti 16 maksullista lisäsisältöpakettia. Nintendon mukaan myös japanilaisjätin tunnetuimpia hahmoja tullaan näkemään myöhemmin Minecraftin palikkamaisessa maailmassa. 

Vajaan 30 euron hintaan kaupiteltava Minecraft: Wii U Edition julkaistaan joulukuun 17. päivä.

Jaakko Herranen
Arvostelu

Kämmenlyönti verkkoon – arvostelussa Mario Tennis: Ultra Smash

Ai, kuinka itse arvioisin turnaukseni sujuneen? Kiitos kysymästä, aivan parhaimmillani en tänään ollut. Pelaaminen oli visuaalisesti oikein nättiä, mutta pelivire ja tekemisen henki oli tänään jotenkin kadoksissa. Kuvailisin menoa hieman sisällöttömäksi, jos oikein itsekriittiseksi lähtisin. Haluan kuitenkin kiittää taustajoukkojani, jotka ovat pysyneet rinnallani myös aiemmat turnaukseni. Ensi kerralla sitten uudella sykkeellä ja isommalla tsempillä!

Petri Kataja
Uutinen

Studio Ghiblin ja Level 5:n yhteistyö Ni No Kuni saa jatkoa

Päivitys: Ni No Kuni -pelien julkaisijana toimiva Bandai Namco julkisti pelin jatko-osan paljastustrailerista myös pidennetyn version. Traileri avaa Ni No Kuni 2: Revenant Kingdomin juonikuvioita lisää sekä vahvistaa, että Studio Ghiblissä säveltäjänä työskentelevä Joe Hisaishi loihtii musiikin ensimmäisen Ni No Kunin tapaan myös pelin jatko-osalle.

Jaakko Herranen
Uutinen

Ensimmäistä pelikuvaa Epicin Paragonista

Sonyn Playstation Experience -tapahtuman avausesityksen päätti Epic Gamesin uusi areenataistelu Paragon. Varhaisversiona kevään 2016 aikana PC:lle ja PS4:lle ilmestyvässä MOBAssa viisihenkiset joukkueet rynnivät toisiaan vastaan puolustustornien ja tietokoneen ohjaamien kätyreiden kansoittaman taistelukentän halki.

Itse pelaaminen tapahtuu kolmannesta persoonasta, mutta taisteluissa avautuvilla keräilykorteilla tuodaan sotimiseen strategista aspektia. Alussa valittavana on viisi hahmoa, valikoimaa kasvatetaan kortteja keräämällä.

Jyri Jokinen
Artikkeli

Kymmenen vuotta

Keskiviikkona 2. joulukuuta tuli kuluneeksi kymmenen vuotta Xbox 360:n kotimaisesta julkaisusta, joten muistelumoodi päälle ja menoksi!

Maailma oli hyvin erilainen paikka kymmenen vuotta sitten. Aamubussissa töihin matkanneet ihmiset hiplailivat kännyköidensä näyttöjä korkeintaan tyhmyyksissään, eikä Suomen Euroviisu-voitosta puhuttu kuin maailmanlopun ennusmerkkinä. Alle 18-kesäisenä lukiolaisena jaksoin vitsailla, että en ollut koskaan käynyt ulkomailla. Xbox 360:n valtakautena kaikki kuitenkin muuttui – tai noh, ainakin jotkin asiat muuttuivat.

Paavo Niskala
Uutinen

Lara kohtaa Baba Yagan Rise of the Tomb Raiderin trailerilla

Crystal Dynamics paljasti uutta tietoa Rise of the Tomb Raiderin tulevasta sisällöstä The Game Awardsissa. Baba Yaga: Temple of the Witch -laajennus sai myös oman trailerinsa.

Uudessa sisällössä Lara kohtaa slaavilaisesta kansanperinteestä tunnetun myyttisen hahmon Baba Yagan ja pelin tapahtumat saavat hyvin yliluonnollisen sävyn. Usean tunnin mittaisen tarinan lisäksi laajennus tuo mukanaan uusia vihollisia, ratkottavia ongelmia, sekä tutkittavia hautoja.

Jarmo Kuutti
Uutinen

Kolme videota Far Cry Primalin petojen kesyttämisestä

Ubisoft on julkaissut kolme videota, jotka kertovat kivikaudelle sijoittuvan Far Cry Primalin suurimmasta uutuudesta eli eläinten kesyttämisestä. Hyödynnettäviä eläimiä löytyy pelistä enemmän kuin 14 ja niitä voi käyttää apuna taistelussa, tiedustelussa tai vaikka ratsuina. Esimerkkejä löytyy alla olevasta trailerista.

Jarmo Kuutti
Uutinen

Joona "Serral" Sotala voitti kultaa MM-kisoissa

Joona "Serral" Sotala on voittanut maailmanmestaruuden International e-Sports Federationin järjestämässä StarCraft II: Legacy of the Void -turnauksessa Koreassa. Finaaliottelu kiinalaista Hu "JieShi" Jiajunia vastaan päättyi 3-0. 

Serralin voittoputki jatkui koko turnauksen ajan. Finaalipaikka varmistui, kun hän kaatoi korealaisen Kim "Aphrodite" Ga Youngin ja filippiiniläisen Caviar Napoleon "Enderr" Marquises-Acampadon

Miia Lyyra
Artikkeli

Fallout 4

Tavalliselta maanantailta tuntunut päivä saa yllättävän käänteen, kun yleinen varoitussireeni alkaa ulvoa vihlovasti. Samalla hetkellä oveen kolkutetaan. Tomera sotilas pyytää seuraamaan häntä. Juoksemme perheeni kanssa kukkulalle, josta meidät ohjataan pommisuojaan. Sireeni ujeltaa yhä.

Horisontissa välähtää ja humiseva ääni lähestyy. Ennätämme suojaan juuri ennen kuin valtava paineaalto pyyhkäisee ylitsemme. Minä ja perheeni olemme turvassa. Ainakin toistaiseksi.

Niklas Isberg
Uutinen

This War of Mine: The Little Ones -pelikuvaa uudella trailerilla

11 bit Studiosin kehittämä This War of Mine julkaistiin PC:lle viime vuonna. Uudistettu versio This War of Mine: Little Ones on tulossa myös konsoleille.

Nyt julkaistu traileri sisältää ensimmäistä pelikuvaa This War of Minen PS4-versiosta. Videolla näkyy myös uusien konsoliversioiden mukanaan tuomaa uutta sisältöä.

This War of Mine: Little Ones julkaistaan PS4:lle ja Xbox Onelle 29. päivä tammikuuta.

Jarmo Kuutti
Uutinen

Vuoden 2015 The Game Awards -gaalan voittajat ovat tässä

Varhain tänä aamuna Suomen aikaan järjestetty The Game Awards -juhla on palkinnut vuoden 2015 pelialan osaajia. Jo toista vuotta peräkkäin järjestettävässä tilaisuudessa tuomaristo ja yleisö valitsivat vuoden parhaimmat teokset, pelaajat, tekijät sekä yritykset.

Kategorioiden voittajat saivat Taru Sormusten Herran lavasteita ja erikoistehosteita tehneen WETAn suunnitteleman palkintopatsaan. The Game Awards järjestetään joka vuosi. Tällä kertaa gaalaa juhlittiin Los Angelesissa.

Vuoden 2015 The Game Awardsin voittajat ja ehdokkaat kategorioittain:

Miia Lyyra
Arvostelu

Makeisia syövä robotti - arvostelussa Chibi-Robo! Zip Lash

Chibi-Robo on pieni robotti, jonka tehtävä on pelastaa maailma avaruusolioilta. Nämä galaktiset matkustajat ovat hyökänneet maahan ja ainoa toivo on sähköllä toimiva peltipurkki. Chibi-Robo! Zip Lash on kokonaisuus, jossa yhdistyy tasohyppely ja pulmanratkonta. Alunperin GameCubelle julkaistun sarjan jatko-osa ei kuitenkaan saa tarpeeksi tuulta alleen.

Miia Lyyra
Uutinen

Far Cry: Primal sai ensimmäisen pelikuvatrailerinsa

Ubisoftin Far Cry: Primal sai The Game Awards -gaalassa ensimmäisen pelikuvaa sisältävän trailerinsa.

Vasta pari kuukautta sitten julkistettu Far Cry: Primal päästää pelaajat kesyttämään kivikautisia petoja Beast Master -järjestelmän myötä. Villipedot ovatkin oiva lisä taistelussa, jossa ei luonnollisesti ole mukana aiemmista osista tuttuja tuliaseita tai ajoneuvoja. Eläinten ohella tärkeimmäksi aseeksi muodostuvatkin perinteiset keihäs ja jousipyssy.

Far Cry: Primal julkaistaan PC:lle, Xbox Onelle sekä PlayStation 4:lle helmikuun 23. päivä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Telltale Games kehittää Batman-episodipeliä

Lukuisista episodipeleistään tuttu Telltale Games sukeltaa ensi vuoden aikana Batmanin maailmaan, kertoo pelitalon perustaja Kevin Bruner.

Bruner lupailee Telltalen tuovan oman uniikin lähestymistavan goottisankarin mutkikkaaseen elämään. Miehen mukaan Telltalen Batman-näkemys sukeltaa entistä syvemmälle Bruce Waynen mieleen tämän taistellessa alati korruptoituneen Gothami Cityn vihulaisia vastaan.

Telltalen episodipohjainen Batman-sarja starttailee ensi vuoden aikana. Tarkempia tietoja kuultaneen lähitulevaisuudessa.

Jaakko Herranen
Uutinen

Final Fantasy XV on viilausta vaille valmis

Monta vuotta kehityksessä jyllännyt Final Fantasy XV on vihdoin saatu lähes julkaisuvalmiiseen kuntoon.

Pääohjelmoija Satoshi Kitade kertoo, että peli on alusta loppuun täysin pelattavassa kunnossa, mikä auttaa kehitystiimiä saamaan vihdoin aukottoman kokonaiskuvan lopullisesta tuotteesta. Miehen mukaan seikkailun alkupuolisko vastaa tällä hetkellä täysin valmista peliä, minkä johdosta kehittäjätiimi pääsee keskittymään niin loppupuolen viimeistelyyn kuin myös pelattavuuden ja yleisen lopputuloksen hiomiseen.

Henrik Savonen