David Hayter palasi Solid Snaken rooliin
Metal Gear Solid V:ssä Kiefer Sutherlandin korvaamaksi joutunut David Hayter palasi ikoniseen rooliinsa. Miehen ääntä kuullaan Ford-automerkin MGS-aiheisissa mainoksissa.
Metal Gear Solid V:ssä Kiefer Sutherlandin korvaamaksi joutunut David Hayter palasi ikoniseen rooliinsa. Miehen ääntä kuullaan Ford-automerkin MGS-aiheisissa mainoksissa.
Piakkoin julkaistavaa Ratchet & Clankia pääsee ihailemaan uudella videolla. Youtubeen ilmaantunut video esittelee peliä vajaan kahdenkymmenen minuutin edestä.
PlayStation 4:lle julkaistava Ratchet & Clank on alun perin PlayStation 2:lla päivänvalon nähneen pelin uusioversio. PS4-versio sisältää monia uudistuksia, kuten nykykonsolisukupolven ulkoasun, päivitetyt kontrollit sekä uusia pelialueita pomotaisteluineen. Uudistuksista huolimatta uusi R&C pyrkii olemaan uskollinen ylistäviä arvosteluita keränneelle alkuperäiselle teokselle.
Seuraava The Legend of Zelda -sarjan peli on uusien huhujen keskipisteessä. Niiden mukaan seuraavassa seikkailussa päästään valitsemaan päähahmon sukupuoli sekä kuullaan ääninäyttelyä. Lisäksi pelin alustana toimisi Wii U:n lisäksi myös Nintendon seuraava konsoli.
Ilmaisena mobiilipelinä elonsa aloittanut lautailu siirtyi Xbox Onen sisuksiin.
Klassikoksikin kehuttu Final Fantasy VII on tekemässä paluuta pelaajien pariin. Roolipelistä kehitellään parasta aikaa paranneltua versiota julkaistavaksi episodimaisesti PlayStation 4:lle. Paloihin pilkottu seikkailu pitää kuitenkin sisässään reilusti pelattavaa, kertoo Square Enixin Yoshinori Kitase.
Gameinformerin haastattelema tuottajamies kertoo, että jokainen episodeista vastaa kokonaista peliä. Hän vertaa osasia kokoluokaltaan vuonna 2009 julkaistuun Final Fantasy XIII:een.
Tämän kuun puolen välin jälkeen saapuva The Banner Saga 2 sai julkaisutrailerinsa jo hyvissä ajoin. Alkuperäistä peliä pelanneille luvassa on tuttua vuoropohjaista taistelua ja lumisia vuoristomaisemia.
Edeltäjäänsä verrattuna The Banner Saga 2 tuo lisää vaihtelua taisteluihin. Peliä kehittävä Stoic on monipuolistanut yhteenottoja esimerkiksi uusilla vihollistyypeillä, tarinaan vaikuttavilla valinnoilla ja tuhottavalla ympäristöllä.
Uncharted 4:n on kerrottu olevan enemmän tai vähemmän viimeinen Naughty Dog -studion tekemä Uncharted-peli. Tämä ei välttämättä tarkoita, etteikö pelisarja voisi jatkua toisten tekijöiden käsissä, ainakin mikäli peliä kehittänyttä Neil Druckmannia on uskominen.
Nintendon latauspalvelut päivittyvät torstaiseen tapaansa uusilla peleillä ja alennuksilla. Ohessa muutama poiminta tämän kerran uutuuksista.
Wario Land: The Shake Dimension - Mario-maailman antisankari on saanut tukun omia pelejä eri konsoleille, joista yksi julkaistiin Wii-konsolille. KonsoliFINin arvostelu (klik) vuodelta 2008 kehuu pelin kenttäsuunnittelua sekä hahmoanimointia.
Josh Romito -nimisen uutteran modaajan kyhäämä GTA V Redux -modi kohottaa alkujaan liki kolme vuotta vanhan pelin ulkoasun toiseen potenssiin.
Grand Theft Auto V:n PC-versiota kaunistava modi tarjoilee jo valmiiksi sangen komean kattauksen täydellä 4K-resoluutiolla. Luvassa on roimasti parannuksia esimerkiksi tuli- ja räjähdysefekteihin. Myös pintoja koristavat tekstuurit näyttävät entistä nätimmiltä. GTA V Redux päivittää ulkoasuparannusten lisäksi pelin fysiikkamallinnusta ja käyttöliittymää.
Alkujaan hämmentävältä kuulostanut konsepti autojalkapalloilusta on ollut kehittäjä Psyonixelle kiistaton menestys. Nyt ilmiöksi muodostunut Rocket League on kurvailemassa myös kauppojen hyllyille.
Rocket League Collector's Edition sisältää kaiken aiemmin julkaistun lisäsisällön erikoisautoineen ja pelimuotoineen. Herkullista kakkua koristaa neljä täysin uutta menopeliä.
Sekä Xbox Onella että PlayStation 4:llä nähtävä julkaisu saapuu kivijalkakauppojen hyllyille kesäkuun 24. päivä.
The Coalitionin kehittämä Gears of War 4 sai vihdoin julkaisupäivän. Edellisten pelien protagonisti Marcus Fenixin poika JD rymistelee kauppoihin lokakuussa.
Gears of War 4 saapuu pelaajien ulottuville jo ennen virallista julkaisuajankohtaansa. Suljettu beetavaihe käynnistyy huhtikuun 18. päivä, kaikki halukkaat päästetään mukaan moninpelikahinoihin viikkoa myöhemmin.
Parin vuoden takainen Dear Esther on tekemässä tunnelmoivaa matkaansa myös konsoleille.
Alun perin vuonna 2012 PC:lle julkaistu tarinavetoinen kävelysimulaattori nähdään PlayStation 4:llä ja Xbox Onella ensi kesän aikana. Käännöstyöstä vastaa alkuperäiskehittäjä The Chinese Room yhdessä sitä avittavan julkaisija Curve Digitalin kanssa.
Tänään jakeluun tullut PlayStation 4 -päivitys 3.50 mahdollistaa konsolin etäkäytön Windows- ja Mac-tietokoneilla. Tietokoneelle tarvittavan sovelluksen pääsee lataamaan tästä.
Torille on tunkua tällä viikolla, kun suomalainen Remedy julkaisee vihdoin odotetun Quantum Break -pelinsä. Markus juhli julkaisua jo etukäteen menneellä viikolla ja pureutui uutukaiseen syväluotaavasti. Aikaseikkailu sulatti kriittisen arvostelijamme, jolta peli sai muitakin kuin risuja. Lue arvostelusta miksi.
Overwatch-räiskintä ei ole vielä saapunut kauppoihin, mutta sen sisällöstä on silti ehtinyt nousta pienimuotoinen kohu. Yksi pelissä olevista voittoposeerauksista koettiin nimittäin liian seksistiseksi, sillä se tuntui keskittyvän liikaa Tracer-hahmon takapuoleen. Tämä voittoanimointi on nyt mennyttä ja sen seuraaja on selvillä.
Kiitosta kerännyt Ori and the Blind Forest palaa uusintakierrokselle pienten ehosteiden kera.
Alkuperäinen The Legend of Zelda täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Yksi fanivoimin tehdyistä juhlallisuuksista on The Legend of Zelda: 30 Year Tribute -sivusto, jolla pääsee pelaamaan paranneltua versiota originaaliseikkailusta.
Sivusto kertoo kyseessä olevan fanitribuutti kaikkien aikojen parhaalle videopelille, NES-konsolin The Legend of Zeldalle. "Tämä avoimen lähdekoodin projekti käyttää WebGL:ää ja vokseleita esittääkseen pikselintarkan kopion alkuperäisestä, kokonaan Javasciptilla", lupaillaan sivun esittelyteksteissä.
Ihmisnäyttelijöitä, toimintaa sekä kauhua yhdistelevä peli. Näin voisi kuvailla myöhemmin tänä vuonna julkaistavaa The Bunkeria, joka pyrkii sekoittamaan elokuvan ja pelaamisen rajoja.
The Bunkerin pääosassa heiluu brittiläisessä bunkerissa yksinään elävä John. Hän on maanalaisen suojan viimeinen eloonjäänyt, kun Iso-Britannia on tuhoutunut ydinhyökkäyksen jäljiltä. Tarinan edetessä bunkkerin monet salaisuudet aukeavat, kun John joutuu kohtaamaan tukahdutetut muistonsa selvitäkseen kohtaamistaan kauhuista.
Koodinimeä MUSASHI kantanut ohjelmistopäivitys 3.50 tuo huomisesta lähtien PlayStation 4:lle nipun uusia ominaisuuksia.
Visceral Gamesin kehittämä Dead Space -kauhuseikkailu loikkasi osaksi EA Access -palvelua ja sen Vault-pelivalikoimaa.
EA Access on palvelu, jonka myötä Xbox One -käyttäjät pääsevät käsiksi lukuisiin pelitalon julkaisemiin nimikkeisiin neljän euron kuukausimaksulla. Alati kasvavasta valikoimasta löytyy Dead Spacen lisäksi esimerkiksi Battlefield 4, Dragon Age: Inquisition, NHL 16, Madden 16 sekä FIFA 15.
Pitkään ja hartaasti kehitelty Quantum Break on saatu kauppoihin tänään. Remedy esittelee julkaisun kunniaksi uudenkarheaa peliään Twitch-lähetyksessä.
Viikon retrokäsittelyyn joutui reaaliaikastrategiaklassikko Dune 2, josta jauhamaan kokoontuivat muisteluartikkelin kirjoittajan Jyrin lisäksi myös Dyyni-elokuvaa inhonnut Jaakko ja sekä pelistä että tarinasta sen taustalla mitään tietämätön Niklas. Seurauksena kolmen vartin monologi.
Yhdysvaltain presidentiksi pyrkivä Donald Trump on jakanut Twitterissä Mass Effect -peliä vahvasti lainaavan kampanjavideon. Kyseinen klippi on tosin fanivoimin tehty, eikä se ole saanut pelintekijöiltä tahi Electronic Arts -pelitalolta innostunutta vastaanottoa.
Trumpin twiittama video on fanituotos, joka käytti musiikkia ja Martin Sheenin nauhoittamaa puhetta Mass Effect 2 -pelistä. Kyseessä on kampanjamainoksen muotoon koostettu videopätkä, jota peliä tuntematon voisi kenties luulla aidoksi asiaksi.
Avaruusfantasiaa tarjoileva Star Ocean -sarja tekee paluun Eurooppaan viidennen osansa merkeissä.
Square Enix kertoo tuovansa Star Ocean: Integrity and Faithlessness -roolipelin vanhalle mantereelle päivämäärällä 1.7. Kyseessä on ensimmäinen sarjan osa Euroopassa sitten vuoden 2009 Star Ocean: The Last Hopen.
Uncharted 4: A Thief's Endin julkaisu lähenee verkkaisesti, joten onkin vain luonnollista saada uutta pelikuvaa tulevasta. Nyt julkaistu video suuntaa Madagaskarin lämpöön Nathan Draken johdolla.
Ylempää löytyvä liikkuva kuva pitää sisällään reilusti leikkisää sanailua Draken ja kumppanien välillä sekä myös pelisarjalle ominaista tulitaistelua.
Peli julkaistaan PlayStation 4:lle maailmanlaajuisesti päivämäärällä 10. toukokuuta.
Kehuja keränneen Life is Strangen jatko-osa on ilmestynyt Kickstarter-joukkorahoitussivustolle. Kyseessä ei ole kuitenkaan virallinen vahvistus kakkosseikkailulle, vaan kampanjan johdossa on yksi varsin innostunut fani.
Scott Ashby koettaa kerätä 20,000 dollaria pelin jatko-osaa varten. Hän ei kuitenkaan aio koodata seikkailua tällä rahalla itse, vaan hän on kaavaillut varoille ja pelinkehitykselle kaksi eri vaihtoehtoa.
Insomniac Games on jakanut ilmoille lyhyen otoksen teattereihin saapuvasta Ratchet & Clank -elokuvasta.
Peliyhtiön julkaisema kohtaus esittelee elokuvallisemman tulkinnan siitä, miten kuuluisa kaksikko tapasi ensimmäistä kertaa toisensa. Tuleva pelifilmatisointi vie Ratchetin sekä tämän robottiystävä Clankin alkutaipaleet valkokankaille, ja sen tarina on nidottu yhteen PlayStation 4:lle ilmestyvän Ratchet & Clank -pelin juonikuvioiden kanssa.
Baldur's Gate: Siege of Dragonspear -laajennus on nyt saatavilla PC:lle, Macille ja Linuxille. Beamdogin kehittämä lisäosa on saanut samalla myös uuden trailerin.
Siege of Dragonspear tuo peliin 25 tuntia lisää pelattavaa, parannellun käyttöliittymän, sekä uuden hahmoluokan ja vaikeustason. Baldurs Gate: Enhanced Editionin omistajat voivat siirtää tallennuksensa ja jatkaa seikkailua siitä, mihin jäivät.
Brittihenkeä huokuva seikkailu Everybody's Gone to the Rapture tekee tuloaan myös PC:lle, kertoo kehittäjä The Chinese Room.
Street Fighter palaa vihdoin uudella järjestysnumerolla.
Far Cry Primalin seuraava päivitys lisää haastavan Survival Mode -pelitilan. Vaihtoehtoisena haasteena pelissä voi olla käytettävissä vain yksi elämä.
Dark Souls -sarjan pelit ovat olleet syystä tai toisesta aina nopeuspelaajien mieleen. Nyt viime viikolla Japanissa julkaistu Dark Souls III on onnistuttu läpäisemään jo alle kahteen tuntiin.
Reaaliaikastrategioiden ajan voi katsoa käynnistyneen Dune 2 -pelistä. Monista retropeleistä poiketen ajan hammas ei ole kohdellut sitä turhan kaltoin.
Kotimainen Remedy on aina ollut pelistudioiden outolintu. Vaikka nykyisin muutamat muutkin sinivalkoiset kehittäjät ovat hidastaneet julkaisutahtiaan, espoolaisjätin pelit ovat osittain myös harvinaisuutensa takia merkkipaaluja. Taidonnäytteitä on toki jo ajalta ennen Max Payneja, mutta traagisen poliisin seikkailuista käynnistyi aikakausi, jolloin Remedy on luonut aina jotain tyystin uutta.
KonsoliFIN on päättämässä kolmetoista vuotta kestäneen taipaleensa kesäkuun lopussa. Nykyisellä mediakentällä ei ole mahdollista porskuttaa harrastevoimin ilman sponsoritukea.
Nintendon panostus mobiili -ja verkkopalveluihin alkaa tuottaa tulosta. Nyt japanilaisjätti on julkaissut ihka ensimmäisen mobiilisovelluksensa.
Google Playstä sekä App Storesta löytyvä sovellus antaa pelaajalle vapaat kädet rakentaa itselleen Mii-hahmo. Alati syvällisiä tiedustelevan Miin kanssa voi jutella, ja myös kavereiden vastauksia voi kommentoida. Kännykkäkamera mahdollistaa luomansa hahmon pudottamisen mitä jännittävimpiin tilanteisiin. Miitomo-ystävien hakeminen onnistuu kätevästi vaikkapa Facebookin tai Twitterin puolelta.
Sony on paljastanut huhtikuun PlayStation Plus -pelinsä kaikelle kansalle. Tarjolla on muun muassa eläviä kuolleita sekä tiimipohjaista räiskintää.
Uudet pelit:
Pelit tulevat tarjolle päivämäärällä 5.4. Ladatut Plus-pelit säilyvät omistajillaan jäsenyyden ajan.
Nintendon latauspalvelut päivittyvät torstaiseen tapaansa uusilla peleillä ja alennuksilla. Ohessa muutama poiminta tämän kerran uutuuksista.
FreezeME - Wii U:lle saapuu 3D-tasoloikka, jonka kerrotaan ottaneen kosolti vaikutteita Nintendo 64 -konsolin peleistä. Peli saa nimensä eri asioiden jäädyttämisestä paikoilleen joko GamePad-ohjaimen näytön tahi Wii Remote -ohjainten avulla. Traileri.
Pitkän kehityslimbon läpi käynyt Final Fantasy XV on vihdoin realisoitumassa valmiiksi julkaisuksi. Odotettu JRPG-seikkailu on nimittäin saanut ensimmäisen virallisen julkaisupäivänsä.
Päähahmo Noctiksen saappaisiin päästään kuitenkin jo tänään, sillä seikkailusta julkaistaan pelattava demo. Unimaisemiin loikkaava maistiainen avaa varsinaiseen emopeliin summon-hirviö Carbunclen.