Arvostelu

Keskinkertaista kauhua avaruudessa

Pablo Picasson sanoin hyvä taiteilija kopioi, loistava varastaa. Inspiraatiota onkin kannattavaa aluksi hakea mestareilta, jotta oma tyyli kehittyy. Silloin tällöin homma saattaa kuitenkin mennä niin pitkälle, että voidaan puhua suoranaisesta plagioinnista. Camel 101:n Syndrome kopioi nimittäin häikäilemättömästi muilta genrensä edustajilta.
Niklas Isberg
Uutinen

Uncharted-filmatisointi puksuttaa eteenpäin, nyt uuden ohjaajan kanssa

Naughty Dogin suositun Uncharted-sarjan filmatisointi on nyt hieman lähempänä varmempaa tulevaisuutta, sillä elokuvalle on pestattu muun muassa Night at the Museumista ja Date Night -komedioista tuttu ohjaaja Shawn Levy. Mies on kunnostautunut myös vakavampien pätkien luojana, sillä Levyn käsialaa on lisäksi Netflixin kehuttu Stranger Things.

Niklas Isberg
Uutinen

Sonic Utopia -projekti heittää sinisen siilin fanivoimin kyhättyyn avoimeen maailmaan

Legendaarinen Sonic the Hedgehog loikkaa Sonic Utopia -faniprojektissa varsin mallikkaan oloisesti kolmanteen ulottuvuuteen.

Neljän hengen voimin työstetty Sonic Utopia heittää vauhdikkaan siilin reilusti tavanomaista avoimempaan miljööseen. Unity-pelimoottorin voimin rullaava demomaistiainen ei jää kaksiulotteisten Sonic-pelien jalkoihin myöskään vauhdissa – sen verran vauhdilla ikoninen siili pääsee ympäristöissä viilettämään.

Jaakko Herranen
Uutinen

Nurkan takana häämöttävän talven kylmyyttä voi paeta vaikkapa marraskuun Games with Gold -pelien pariin

Microsoft on paljastanut marraskuun kultajäsenille tarjoiltavan Games with Gold -pelinelikon.

Xbox Onen puolella päästään sangen rokkihenkisten sankareiden saappaisiin upouuden Super Dungeon Bros -pelin parissa. Kuukauden puolivälistä tarjolle saapuu parisen vuotta sitten ilmestynyt Murdered: Soul Suspect. Xbox 360 -pelureiden marraskuu kuluu hupaisissa merkeissä, kun ilmaispeleinä jaellaan klassisen Monkey Island -seikkailun uusioversiota sikä hulvattoman kasarihenkistä Far Cry 3: Blood Dragonia.

Jaakko Herranen
Arvostelu

Kaavamainen ja epätasainen wannabe-GTA

Mafia III tavoittaa täysin Vietnamin sodan jälkeisen rasistisen ilmapiirin Amerikassa aikakaudelle tyypillisine tuntomerkkeineen. Toteutus kuitenkin tökkii niin teknisesti kuin pelillisesti: yhden ja saman asian toistaminen kymmeniä kertoja ei vain ole hauskaa. Olkoon tarina sitten kuinka vetoava tahansa.

Hyvin kerrottu yksinkertainen kostotarina

Lincoln Clay on Kaukoidän sotatantereelta kotiin palaava mustaihoinen nuori mies, joka joutuu pian keskelle paikallisten rikollisryhmittymien kahnauksia.

Markus Hirsilä
Arvostelu

Epätasaisesti kohti kuninkuusluokkaa

WRC 6 ei ole missään nimessä täydellinen, mutta muutamista puutteistaan huolimatta se tarjoaa varteenotettavan vaihtoehdon rallipoluille kaipaaville. Useat pelitilat, monipuolinen erikoiskoetarjonta ja Dirt Rallya arcademaisempi ajomalli viihdyttävät varsinkin kasuaaliajajia.

Petri Leskinen
Arvostelu

Lyhyt päivämatka yöhön

Rakas Esther, en tiedä kuka olet, tai kuka itse olen, tai miksi olen täällä, mutta yritän löytää tälle kaikelle tarkoituksen ja samalla itselleni pelastuksen.
Jyri Jokinen
Arvostelu

Kauniita liikkeitä

Vuosituhannen alun futiskuninkaan paluuta on odotettu joka syksy laihojen vuosien jälkeen. Pro Evolution Soccer 2017 vastaa huutoon tarjoamalla parasta virtuaalifutista vuosikymmeneen.

A-P Kuutila
Uutinen

GTA V -modi muuttaa pelissä käytettävät pommit Galaxy Note 7 -puhelimiksi

Vitsikkäät modaajat ovat jälleen asialla. Yksi uusista Grand Theft Auto V:n modeista nimittäin muuttaa pelissä käytettävät C4-räjähteet Samsungin Galaxy Note 7:n muotoon.

Samsungin puolella asia ei tuskin kovinkaan monia hymyjä nostattaa. Uusin käänne asiassa on, että ainakin yksi kyseistä muokkausta esittelevä video on poistettu Youtubesta yhtiön DMCA-tekijänoikeusvaatimuksen myötä.

Internet on kuitenkin erilaisten videoiden loppumaton runsaudensarvi, joten yksi puhelimen tähdittämä video on kuitenkin nähtävillä ylempää, toinen tämän uutisen lopusta.

Petri Kataja
Uutinen

Rockstar-klassikon jatko-osa sai ensimmäisen trailerinsa – tällainen on Red Dead Redemption 2

Elämme jänniä aikoja peliuutisrintamalla. Rockstar lyö valttikorttinsa pöytään vain tunnin Nintendo Switch -julkaisutrailerin jälkimainingeissa. Ensimmäinen traileri antaa hieman viitteitä siitä, millainen on Red Dead Redemption 2.

Vaikka varsinaisia pelimekaanisia ominaisuuksia ei trailerilla liiemmin paljastetakaan, antaa se hieman osviittaa pelissä vallitsevasta tunnelmasta. Valitettavan lyhyt videomaistiainen tyytyykin lähinnä fiilistelemään Red Dead Redemption 2:n tarjoamalla laajalla ja avoimella maailmalla.

Jaakko Herranen
Uutinen

Nintendon mystinen NX-konsoli saa tänään lihaa luidensa ympärille trailerin muodossa

Pitkä odotus on päättymässä, sillä Nintendo esittelee tänään tulevaa konsoliaan kaikelle kansalle. NX-koodinimellä tunnetusta laitteesta nähdään nimittäin alkuillasta ensimmäinen traileri.

Nintendo of American Twitter-tilin mukaan odotettavissa on ennakkotraileri, joten kovin suurta tietopakettia vaikkapa tulevista peleistä on tuskin turha odottaa. Virallinen nimi ja ulkoasu ovat todennäköisiä tiedonmurusia, joita kuitenkin on tarjolla.

Petri Kataja
Uutinen

Amnesia ahdistuttaa ensi kuussa myös PS4:llä

Ruotsalaisen Frictional Gamesin ihastuttanut ja kauhistuttanut Amnesia on kääntymässä myös PlayStation 4:lle ensi kuun puolella.

Amnesia: Collection -nimiseen pakettiin sisältyy niin vuonna 2010 PC:llä ilmestynyt The Dark Descent -debyyttiosa kuin myös sille julkaistu Justice-laajennus sekä reilut kolme vuotta sitten pelotellut, The Chinese Room -pelitalon kehittämä jatko-osa A Machine for Pigs.

Kokoelma on lunastettavissa noin 30 eurolla PlayStation Storesta 22. marraskuuta alkaen.

Henrik Savonen
Uutinen

Yli 20 vuoden takainen strategiaklassikko Star Control saa jatkoa

Kehittäjä Stardock Games on julkistanut tuovansa jatkoa viimeksi vuonna 1996 nähdylle Star Control -strategiasarjalle.

Alkuperäisen pelisarjan esiosana toimiva Star Control: Origins heittää pelaajan maailman ensimmäisen tähteinvälisen avaruusaluksen kapteeniksi vuoteen 2086. Pelaajan kontolla on tutkia valtavaa satunnaisesti generoituvaa galaksia ja ylläpitää suhteita muihin rotuihin.

Jaakko Herranen
Uutinen

Peruutettu Metallica-toimintapeli ei näyttänyt hassummalta Mad Max -tyylisine maailmoineen

Miltä kuulostaisi Metallicaa, postapokalyptista maailmaa ja Mad Maxia yhdistelevä peli? Hyvältähän se, mutta valitettavasti näissä merkeissä kehitetty peliprojekti ei koskaan päätynyt kauppojen hyllyille.

Metallica: Damage Inc. -nimike oli 2000-luvun alkupuolella kehitteillä PlayStation 2:lle, Xboxille ja PC:lle. Twisted Metal -rymistelyn sekä Mad Max -filmien sekoitukselta näyttävä tuotos ei näytä alkutekijöissäänkään kovin huonolta projektilta kiitos muokattavien ajoneuvojen sekä vaihtuvien vuorokaudenaikojen.

Petri Kataja
Arvostelu

Minä olen todellinen Jedi

LEGO Star Wars: The Force Awakens jatkaa vuonna 2005 alkaneen LEGO Star Wars -sarjan jalanjäljissä. Uusin tulokas keskittyy Tähtien sodan uusimpaan samannimiseen elokuvaan.

Miia Lyyra
Uutinen

Retrohenkinen Sonic Mania -erikoispainos julkaistaan myös Euroopassa

Alkujaan ainoastaan Pohjois-Amerikan markkinoille uumoiltu Sonic Mania Collector's Edition matkaa myös vanhalle mantereelle.

90-luvun Sonic-pelien suuntaan kumartava Sonic Mania huokuu toteutuksessaan ehtaa retrotunnelmaa. Luvassa onkin paluu vanhoihin kunnon kaksiulotteisiin maisemiin, joskin klassikkokenttiä on väritetty uusilla reiteillä ja ominaisuuksilla. Mukana on myös täysin uusia alueita sinisen siilin kirmailtavaksi.

Jaakko Herranen
Arvostelu

Kohti uusia maita

Mikä tekee henkilöstä kuninkaan tai kuningattaren? Alamaiset, valtakunta vaiko kenties rahakirstun koko? Kingdom: New Landsin mukaan ilman kruunua ei ole myöskään valtakuntaa.

A-P Kuutila
Arvostelu

Monipuolista mutta puuduttavaa prätkäilyä

Lähestyvien loskakelien keskellä kaksipyöräisten ajokausi alkaa olla muisto vain. Seuraavaa kevättä odotellessa Milestone tarjoaa pakokeinoa arjen harmaudesta Ride 2:n avulla. Monipuolisella kalustollaan prätkäpelien Gran Turismoksi pyrkivän sarjan ensimmäinen yritys kaatui tekniseen kömpelyyteensä, minkä ohella suppeahko ratavalikoima aiheutti nurinaa. Nyt kaahauksiin erikoistunut italialaisstudio pyrkii paikkaamaan epäkohtia.

Kakstahdeista kyykkyihin

Pahimmat sudenkuopat täytetäänkin onnistuneesti.

Tero Lepistö
Arvostelu

Hyvästi oikea maailma

Virtuaalitodellisuus on ollut lähitulevaisuutta jo parin vuosikymmenen ajan, mutta PS4-pelaajille tulevaisuus koitti 13.10.2016, kun PS VR -virtuaalilasit tulivat kaikkien saataville.
Jyri Jokinen