Uutinen

Halo Wars 2:n kehitystyö on saatu kunnialla päätökseensä

Halo Wars 2:n kehitystyö on saatu kunnialla päätökseensä, ja pelilevykkeet monistukseen odottamaan virallista julkaisupäiväänsä. 343 Industriesin studiopomo Dan Ayoub hehkutti pelin valmistumista tuoreessa Twitter-viestissään.

Odotettu Halo Wars 2 jatkaa vuonna 2009 julkaistun ensimmäisen osan jalanjäljissä. Luvassa on jälleen Halo-universumiin sijoittuvia RTS-henkisiä taisteluja ryyditettynä hurjan näyttävillä välivideoilla. Pelin parissa on pakertanut 343 Industriesin ohella Total War -sarjasta tuttu The Creative Assembly.

Jaakko Herranen
Uutinen

Psykologista seikkailua PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle tänä keväänä

Tositapahtumiin pohjautuva The Town of Light saapuu konsoleille tänä keväänä.

Peli perustuu Italiaan 1970-luvun lopulle, jolloin maan hallitus määräsi mielisairaaloita suljettavaksi. Pelaaja ottaa ohjattavakseen Ospedale Psichiatrico di Volterra -laitokseen palaavan Renéen, joka koettaa selvittää menneisyyttään hylätyssä laitoksessa. Nimikkeen kerrotaan sisältävän kuvausta siitä hoidosta, jota potilaat saivat mielisairaalassa ollessaan.

Petri Kataja
Uutinen

Sniper Ghost Warrior 3:n beetavaihe hakee innokkaita osallistujia – tosin ainoastaan PC:llä

CI Gamesin työstämä Sniper Ghost Warrior 3 saa PC-puolella helmikuun alkupäiville sijoittuvan beetatestin.

Sniper Ghost Warrior 3:n beeta päästää mukaan valikoituneet pelaajat tahkoamaan kahta eri tehtävää. Cut Off -missiossa on tarkoitus vallata vastustajan vakoilutukikohta, kun taas Blockoutissa tulee päästää päiviltä hylätyssä asuntokompleksissa lymyilevä pahishahmo Ivan Krustchev. Helmikuun 3. päivä käynnistyvään beetaan voi ilmoittautua pelin kotisivujen kautta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Pienet painajaiset heräävät huhtikuussa

Tarsier Studiosin Little Nightmares on saanut uuden trailerin ja julkaisupäivämäärän.

Tasoloikkaa ja ongelmanratkontaa yhdistelevässä pelissä otetaan ohjat yhdeksänvuotiaasta Six-tyttösestä, joka pyrkii löytämään tiensä ulkomaailmaan pelkästään hoksottimiensa ja sytkärin kera. Tuore The Nine Deaths of Six -traileri esittelee kosolti vaaroja, joita Six kohtaa matkallaan pois pimeydestä.

Petri Kataja
Uutinen

Injustice 2:n tuore traileri paljastaa tukun mätkinnässä nähtäviä hahmoja Robinista Poison Ivyyn

Injustice 2:n hypejunasta on pudonnut uusi traileri. Liikkuvassa kuvassa nähdään asiaankuuluvaa mätkintää sekä tukku uusia hahmoja.

Suurin mätkijälisäys videolla on Teräsmies-pahis Brainiac, joka istutetaan monologin perusteella tarinan pahiksen rooliin. Uusia jäseniä taistelijakaartiin ovat muun muassa Batman-tuttavuudet Robin ja Poison Ivy, sekä ennakkotilaajille jaeltava Darkseid.

Ohessa on myös kuvamateriaalia pelin eri versioista. Huomattavaa on, että Ultimate Editionin kerrotaan tarjoavan hulppeat yhdeksän DLC-hahmoa.

Petri Kataja
Uutinen

The Legend of Zelda: Breath of the Wild lohkaisee lähes puolet Switchin tallennuskapasiteetista

The Legend of Zelda: Breath of the Wild lohkaisee liki puolet Nintendo Switchin tarjoamasta tallennuskapasiteetista.

Switch sisältää oletuksena 32 gigatavua flash-muistia. Konsolin julkaisun aikaan ilmestyvä The Legend of Zelda: Breath of the Wild taas lohkaisee määrästä reilun 13 gigatavun siivun. Hätä ei onneksi ole tämän näköinen, sillä Switchin tallennuskapasiteettia on mahdollista kasvattaa jopa kahden teratavun kokoisilla muistikorteilla – tosin moisia ei ole toistaiseksi vielä saatu kauppoihin asti.

Jaakko Herranen
Uutinen

King of Fighters World siirtää 2D-mätkinnän verkkoroolipelimaailmaan

SNK vie pitkäikäisen King of Fighters -taistelupelisarjansa uusille urille iOS- ja Android-laitteille ilmestyvän verkkoroolipeli King of Fighters Worldin myötä.

King of Fighters World on kehittäjänsä mukaan suuren mittakaavan moninpelattava verkkoroolipeli, jossa pelaajat seikkailevat kolmiulotteisissa maailmoissa mätkintäpeleistä tutun 2D-näkövinkkelin sijaan. Luvassa on sarjasta tuttuja hahmoja, taistelua sekä pulmanratkontaa. Aiheen tiimoilta julkaistiin lyhyt konseptitraileri.

Jaakko Herranen
Uutinen

Deadly Premonition -kehittäjä Swery 65 perusti uuden pelistudion

Omaperäisistä peleistään tuttu Hidetaka "Swery 65" Suehiro perusti uuden White Owls Inc. -pelistudion. Hassunhauska mies paljasti asian laidan uudenkarheassa Twitter-viestissään.

Suehiro jätti Access Games -studionsa viime lokakuussa painiskeltuaan ensin aikansa terveyshuolien kanssa. Osakassa sijaitseva tiimi ehti työstää vuosien varrella D4: Dark Dreams Don't Dien ja Deadly Premonitionin kaltaisia pelimaailman outolintuja.

Jaakko Herranen
Blogi

Kaikki muut pelaavat väärin!

Internet on tunnetusti täynnä ääliöitä, ja erityisen paljon niitä on verkkopeleissä. Miten monella tavalla toisen peli-ilo pystytäänkään pilaamaan!

Jyri Jokinen
Arvostelu

Ajantappoase

Huomasimme, että arvostelukattauksestamme puuttui suomalaisen 10tonsin Baseball Riot. Korjataanpa tilanne!

Petri Kataja
Uutinen

WWE-lihaskimput rynnistävät helmikuussa myös PC:lle

Lokakuussa konsoleilla julkaistu WWE 2K17 saapuu helmikuussa myös PC:lle.

WWE 2K17 päästää pelaajat varsin mittavan WWE-tapahtumista tutun hahmokatraan äärelle mittelemään voimiaan mitä erilaisimmissa pelimuodoissa. Painimaan päästään varsinaisen kehän lisäksi tämän ulkopuolelle – aina takahuoneisiin saakka. PC-pelaajat voivat ostaa heti kättelyssä kaiken konsoleilla nähdyn lisäsisällön.

Jaakko Herranen
Uutinen

Nintendo paljasti The Legend of Zelda: Breath of the Wildin kansitaiteen – myös uusi traileri julki

Nintendo on paljastanut Switch-konsolin maaliskuisen lanseerauksen yhteydessä julkaistavan The Legend of Zelda: Breath of the Wild -seikkailunsa kansitaiteen.

Sangen tyylitellyt kansikuvat poikkeavat toisistaan selkeästi Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Molemmat versiot huokuvat kuitenkin suuren seikkailun tuntua – onhan kyseessä laajin ja avoimin Zelda-peli koskaan. Nintendo julkisti myös taannoisen Switch Presentation 2017 -tapahtumansa yhteydessä upouuden, varsin sykähdyttävän trailerin.

Jaakko Herranen
Uutinen

Electronic Arts palaa Nintendon kelkkaan – uusi FIFA-peli tekee tuloaan Switchille

Aamuhämärissä esitelty Switch on saamassa erityisesti urheilinimikkeistään tutun Electronic Artsin tuen uuden FIFA-jalkapallopelin muodossa.

Yksityiskohdat tuoreimman FIFA-pallottelun Switch-version tiimoilta ovat vähissä, mutta EA:n Patrick Söderlundin mukaan luvassa on Nintendon uutta konsolia silmällä pitäen räätälöity pelikokemus. FIFA-sarjan – tai ylipäätään Electronic Artsin – nimikkeitä ei ole nähty Nintendon konsoleilla enää muutamaan vuoteen, joten paluu japanilaisjätin kelkkaan kelvannee erityisesti Nintendolle mainiosti.

Jaakko Herranen
Uutinen

Resident Evil 7: Biohazard toivottelee tervetulleeksi uudella vinksahtaneella trailerillaan

Capcomin työstämä Resident Evil 7: Biohazard on saanut uuden, omaan vinksahtaneeseen tapaansa tervetuloa toivottelevan trailerin.

Vaikka harmittavan lyhyenläntä videopläjäys ei esittelekään lainkaan pelikuvaa, kertoo se jotain täysin uusille urille suuntaavasta Resident Evil -tunnelmasta. Ensimmäisen persoonan näkövinkkeliin loikkaava Resident Evil 7: Biohazard onkin kehittäjiensä mukaan aiempia seikkailuja kauhistuttavampi tapaus.

Jaakko Herranen
Uutinen

Lance Reddick vilahtaa uudella Horizon Zero Dawn -tarinatrailerilla

Killzone-peleistä tutun Guerrilla Gamesin Horizon Zero Dawn on saanut uuden tarinapainotteisen trailerin.

Reilun parin minuutin mittaisessa videopätkässä vilahtelee niin protagonisti Aloy kuin tämän heimon manan maille vienyt vihollispuolenkin edustajistokin. Kuvioissa pyörii siis valtavien mekaanisten vihulaisten lisäksi myös varsin inhimilliseksi osoittautuva uhka.

Jaakko Herranen
Uutinen

Pitkät tovit odoteltu Night in the Woods sai vihdoin helmikuun julkaisupäivämääränsä

Useampaan otteeseen viivästynyt indieseikkailu Night in the Woods päivättiin helmikuulle.

Viimeisin tammikuun alusta helmikuulle lipsahtanut viivästys liittyi pelin sertifiointiprosessiin liittyviin hidasteisiin. Tosin onpa Kickstarterin voimin rahoitettua Night in the Woodsia saatu odotella jo tovin pidempäänkin, uumoiltiinhan seikkailua pelaajien ulottuville alun perin jo pari vuotta sitten.

Jaakko Herranen
Uutinen

Brittiläinen verkkokauppa päiväsi Red Dead Redemption 2:n lokakuulle

Odotetun Red Dead Redemption 2:n julkaisupäivä voi olla selvillä, ainakin mikäli brittiläistä verkkokauppaa on uskominen.

Littlewoods-kauppasivusto on listannut pelin julkaisuajankohdaksi lokakuun toisen päivän. Asiasta uutisoiva Fraghero-sivusto huomauttaa kyseisen päivän olevan maanantai, joka ei perinteisesti ole ollut pelien julkaisupäivä. Kyseessä on silti erikoisen tarkka ajankohta ollakseen täysin tuulesta temmattu.

Petri Kataja
Blogi

Epäluulosi on aiheellista

Etsitkö internetistä tietoa vahvistaaksesi uskomuksiasi, vai ymmärtääksesi, miten asiat oikeasti ovat? Aina ei ole ihan helppoa tunnistaa faktoja mielipiteiden ja harhautusyritysten keskeltä.

Jyri Jokinen