Onko se lintu, onko se lentokone – ei, se on Baby Yoda Star Wars Battlefront II:ssa
Harrastelijamodaaja Nanobuds aloitti Baby Yoda -modin tekemisen vitsinä, mutta lopputulos olikin itse asiassa hieno.
Harrastelijamodaaja Nanobuds aloitti Baby Yoda -modin tekemisen vitsinä, mutta lopputulos olikin itse asiassa hieno.
The Hollywood Reporter kertoo The Last of Us -pelisarjan loikkaavan tulevaisuudessa myös television puolelle.
Ghost of Tsushima sai julkaisupäivän PlayStation 4:lle ja se on 26. kesäkuuta.
Sucker Punch Productionin kauan ja hartaasti odotettu PlayStation-yksinoikeuspeli Ghost of Tsushiman julkaisuajankohta varmistui viimein. Kesäkuun lopulla ilmestyvä avoimen maailman toimintanimike sai julkaisupäivän lisäksi uuden tarinatrailerin. Japanin feodaaliajan mongolivaltakuntaan sijoittuva samuraiseikkailu vie klaaninsa puolesta taistelevan Jin Sakain aaveen polulle vapauttamaan Tsushimaa hyvin epätavallisin keinoin.
Ubisoftin Roller Championsin kehitystyö on edennyt jo siihen vaiheeseen, että alfatestivaihe on valmis alkamaan ihan näillä näppäimillä.
Roller Champions tarjoaa vauhdikasta tiimipelaamista, jossa kaksi kolmen hengen joukkuetta ottavat toisistaan mittaa areenoilla ympäri maailmaa. Rullaluistimilla liikkuvien pelaajien on tarkoitus kuskata peliväline pisteiden toivossa vastustajan maalirinkiin.
E3-messut saattavat olla vaarassa toteutua koronaviruksen aiheuttamien erikoistoimenpiteiden vuoksi.
Vasta männä viikolla Eletronic Software Association (ESA) kertoi järjestelyjen etenevän täyttä höyryä koronaviruksesta huolimatta. Tilanne näyttää nyt aavistuksen aiempaa uhkaavammalta, kun Los Angeles ja samassa hötäkässä Kalifornian ja Washingtonin osavaltiot on julistettu hätätilaan.
Sony Santa Monican johtaja Shannon Studstill siirtyi Stadia Games and Entertainmentin johtajaksi.
Hmmhh, sanoi Geralt.
Kuninkaan nukkuessa ja kerätessään voimiaan neljäsataa pitkää päivää ja yötä, olet yksinäinen palvelija keskellä maanalaista, hylättyä valtakuntaa.
Pienemmistä hinnoista innostuvat, huomio!
Media Molecule on julkaissut uuden päivityksen pelien- ja taiteentekotyökalu Dreamsille.
Dreamsin päivitystiedosto v2.06 lisää uuden sisällön ohella muutamia korjauksia ja yleistä hienosäätöä pelikokemuksen parantamiseksi. Welcome Garden Art Pack on ensimmäinen uusi taidepaketti pelin julkaisun jälkeen. Se sisältää yli 40 veistosta, joiden avulla voit koristella kotitilaasi, hyödyntää niitä omissa luomuksissasi tai sekoitella luodaksesi jotain täysin uutta.
Call of Duty: Modern Warfaressa on parodia-tamagotchi, jota ruokitaan tappoputkilla ja voitoilla.
Huhtikuun julkaisuksi uumoillun James Bond -leffa No Time to Dien ensi-iltaa on lykätty kauas vuoden loppuun.
Castlevania: Symphony of the Night -klassikko on julkaistu vaivihkaa mobiililaitteiden kauppapaikoille.
Symphony of the Night julkaistiin alkujaan vuonna 1997 alkuperäiselle PlayStationille, minkä jälkeen kehuttu teos käännettin vuotta myöhemmin Sega Saturnille. Nyt ilmestynyt mobiiliversio taas nojaa PSP:ltä PlayStation 4:lle edenneeseen versioon, mikä kelvannee mainiosti puristeillekin. Mukana on myös täysi tuki ohjaimelle, niille jotka eivät kosketusnäytön kontrolleja arvosta.
Avoimen maailman kaahailujen peruspilarit valanut Test Drive Unlimited -sarja saa jatkoa vuosien jälkeen.
On aika sanoa hyvästit Daniel Craigin Bond-seikkailuille.
Koronavirus ei hidasta E3-messujen järjestelytyötä, kertoo jättitapahtuman taustalla hääräilevä Entertainment Software Association (ESA).
Tämän vuoden BAFTA-palkintojen (British Academy Games Awards) ehdokaslista on julkistettu tänään – ja onhan se taas kotimaisittain komeaa katseltavaa.
Kauan odotettu Fortnite: Save the Worldin lokeropäivitys on täällä.
Uuden lokerojärjestelmän avulla pelaaja voi nyt käyttää kaikkia battle royalessa omistamiaan ulkoasuja Fortniten tornipuolustus-ammuskelu Save the Worldissa. Aiemmin mahdollista oli vain tanssien ja muiden hassuttelujen sekä hakkujen tuonti battle royalesta Save the World -selviytymispeliin.
System Override -päivitys tuo Apex Legendsiin monien muutosten lisäksi uuden pelimuodon rajoitetuksi ajaksi.
Unchartedin leffaprojekti näyttää etenemisen merkkejä: ohjaajan pallille istutetun Ruben Fleischerin ohella myös Antonio Banderas kiinnitetään mukaan seikkailuun.
PlatinumGamesin Hideki Kamiya on tietoinen siitä, että pelaajat tahtovat paijata vastikään julkistetun Project G.G:n ihastuttavaa koiraa.
Uutta Castlevaniaa tällä viikolla.
Death Stranding julkaistaan PC:lle kesäkuun 2. päivä
Valve on julkaissut peräti kolme uutta pelikuvavideota VR-seikkailu Half-Life: Alyxin tiimoilta.
Ubisoft puski ulos Tom Clancy's The Division 2:n päivityksen päivän etuajassa. Aaron Keenerin metsästys on alkanut jo kaikilla toimintaroolipeliä tukevilla alustoilla.
Vuoden 2020 Ropecon-roolipelitapahtuma pidetään maailmanloppu-teemalla 24.–26. heinäkuuta.
Steam Chartsin mukaan aikaisempi vastaava ennätys meni rikki muutama viiko sitten, kun linjoilla oli 916 996 käyttäjää.
Kaikki vähänkin internetiä seilailleet lienevät matkan varrella törmänneen meemiksi muodostuneeseen kuvaan kattoon teipatusta Counter-Strike-pelaajasta. Nyt samainen nörttikööri puuhastelee aihetta käsittelevän dokumenttielokuvan parissa.
League of Legends -studion Riot Gamesin uusi ilmaiseksi pelattava taktinen räiskintä Valorant on virallisesti julkistettu.
Riot Games paljasti viime vuoden lopulla kehittävänsä 10-vuotisjuhlapäivänsä kunniaksi uutta ensimmäisen persoonan moninpeliä PC:lle. Project A -nimeä kantaneen hahmoperusteisen ammuskelun kerrottiin tuovan lajityyppinsä kuvastoon enemmän luovuutta, ilmaisua ja tyyliä.
Kokeiluversio vie tilaa kiintolevyltä 7.59 gigan verran.
Raphael van Lieropin mukaan Nvidia ei kysynyt studiolta lupaa tai laatinut sopimusta nimikkeen jakelun suhteen
Game Developers Conference -tapahtumaa on päädytty siirtämään koronaviruksen aiheuttamien poisjääntien vuoksi.
Square Enixin ja People Can Flyn yhteistyöräiskintä Outriders sai pelin ympäristöön keskittyvän esittelyvideon.
Tulevassa scifi-ammuskelussa pelataan outriderina Effort of Enoch -kolonisaation kärjessä. Tehtävänä on jäljittää salaperäistä signaalia, joka aiheuttaa häiriöitä universumissa. Seikkailuun voi liittyä ja siitä voi poistua helposti. Vihamielisen uuden maailman tutkimukseen voi hypätä yksin tai kolmen pelaajan ryhmässä.
Drifter Entertainmentin uusi VR-kauhupeli Lies Beneath julkaistaan Oculus Questilla maaliskuun lopulla.
Gunheartin kehittäjän uusi selviytymiskauhupläjäys Lies Beneath on suunniteltu erityisesti itsenäiselle Oculus Quest -alustalle. Kannettavan laitteiston tekniset rajoitukset eivät latista tämän toiminnallisen yksinpelin tunnelmaa, sillä pelitaide on Gunheartin tapaan hyvin voimallista. Lies Beneath on kuin elävä sarjakuvalehti.
Coffee Talk tarjoaa nimensä mukaisesti kaffetta ja jutustelua. Teetäkin toki on.
Steamissa juhlitaan Square Enix -viikonloppua, ja kasa yhtiön julkaisemia pelejä on viikonlopun ajan alennuksessa.
Puolassa pidettävä IEM Katowice -peliturnaus käydään läpi ilman yleisöä, kiitos maailmalla jylläävän koronaviruksen.
Larian julkaisi pelivideota tulevasta Baldur's Gate 3:sta PAX East 2020 -tapahtumassa viime yönä.
Supermassive Gamesin kauhupelien sarjanThe Dark Pictures Anthologyn toinen nimike Little Hope on julkistettu.
The Dark Pictures Anthology sai alkunsa interaktiivisella selviytymiskauhupeli Man of Medanilla elokuussa 2019. Antologia on sarja itsenäisiä, haarautuvia elokuvamaisia kauhupelejä, joilla jokaisella on oma tarinansa ja hahmokokoonpanonsa. Seuraava kokoelmateoksen osa on Little Hope.
Plague Inc. -kehittäjä Ndemic Creations ilmoittaa tartuntatauti-simulaationsa poistuneen Kiinan App Storesta.