Resident Evil -päivämääriä
LucasArtsilta RTX Red Rock Cubelle
Pelin kotisivulta löytyvän lehdistötiedotteen mukaan kyseessä on kolmannesta persoonasta kuvattu eeppinen toimintaseikkailu, joka sijoittuu sadan vuoden päähän tulevaisuuteen. Pelissä maan ensimmäinen siirtokunta Mars-planeetalla, Red Rock, on joutunut brutaalien ja vihamielisten alieneiden valtaan. Apuun kutsutaan Radical Tactical Expert-nimisen armeijan erikoisjoukkojen kovin sälli E.Z.
GameCuben myyntitietoja Iso-Britanniasta
Nyt on kuitenkin Cube Europen kautta ilmaantunut tietoja koneen myyntimääristä Iso-Britanniassa. Nintendon Iso-Britannian osaston Andy Williamsin mukaan GameCube myi briteissä kahden ensimmäisen myyntipäivän aikana kaikkiaan 75.000 kappaletta. Tähän lukuun kuuluu noin 50.000 ennakkotilausta, mutta myyntimäärä on silti varsin mainio.
Namcon ja Nintendon yhteistyö lupaa hyvää
Jo huhuttu uusi pikemminkin avaruusräiskimiseen kuin seikkailuun perustuva Star Fox -peli on kehitteillä GameCubelle Namcon toimesta, mutta pelihalliversiota vielä harkitaan.
Xboxin myyntivauhti kiihtynyt
Pelejä on taasen myyty 3,7 kappaletta konetta kohden. N.88% Xboxin ostaneista, osti Halon Xboxinsa mukana. Haloa on myyty maailmalla jo yli miljoona kappaletta.
Wave Race: Blue Storm
PaRappa The Rapper 2
Datelilta uusia GameCube-tuotteita Eurooppaan
Näistä ensimmäinen on varmasti monelle tuttu Action Replay-huijauslaite, joka julkaistaan kesällä n. 30 punnan myyntihintaan. Myyntiin on myös tulossa G-Force -niminen GameCube-aiheinen lehti.
Star Wars: Clone Wars -kuvia
Peliä esiteltiin LucasFilmsin järjestämässä Star Wars Celebration II-tapahtumassa, jossa Planet GameCube-sivuston lukija oli valokuvansa napsinut. Kuvien laatu ei kenties ole parhaimmasta päästä, mutta niistä saa hyvän kuvan minkäläisesta menosta pelissä on kyse.
Saksan GameCube-myynneistä
Nintendo toimitti Saksaan kaikkiaan noin 80.000 GC-konsolia, joten jo yli 60% ensimmäisestä myyntierästä on mennyt.
Uusi Star Fox -peli tekeillä?
Virallista ilmoitusta odotellaan asian tiimoilta piakkoin, mutta toteutuessaan tämä uutinen on vallan mainio kaikille SF-faneille.
Dragon Rage
Left Field Studios kehittää yhä GameCube-pelejä
Nyt kuitenkin pelitalo on nähtävästi tulossa takaisin GameCube-pelinkehitykseen, joten aiempi väitös siitä, että Left Field olisi hylännyt Nintendon kokonaan on selvästikin väärä.
Tässä lainaus yhtiön viralliselta kotisivulta, joka vahvistaa asian:
Xbox Project X:n uhrina
Planetxbox
Isä paransi poikansa pelitaitoja kokaiinilla
Poika on kuulemma kertonut kuulustelussa, että "isä antoi minulle valkoista pulveria, jotta voisin pelata paremmin Playstationilla". Pojan vanhemmat ovat eronneet, ja poika tapailee isäänsä kerran parissa viikossa. Äidin mukaan "poika tuli isänsä luota takaisin hermostuneena, eikä kyennyt nukkumaan".
200 kertaa tehokkaampi PS3 tulee 2005
Seuraavan Pleikkarin tärkein uudistus tulee olemaan erittäin nopea nettiyhteys, jonka ansiosta siinä ei käytetä ollenkaan perinteisiä tallennusmedioita (cd-rom, dvd tai pelimoduuleja). Ilmeisesti pelien perusosat ladataan verkon yli koneelle, ja lisäosat sitä mukaa, kun pelissä etenee.
Alkuvaikeuksia
Muropaketissa avattu Xbox
Brute Force
Xboxin myynnistä Austraaliassa
Rallisport Challenge
Lisää tulevia pelejä paljastettu?
Segan, Capcomin ja Namcon pelejä E3-messuilla listattu
Capcom:
Resident Evil Zero (GC), Super Ghouls n' Ghosts (GBA), Street Fighter Alpha 3 (GBA), Mega Man Zero (GBA).
Sega:
Jyväskylässä etsitään THPS3-mestaria
PunkStation-nimellä kulkevan tapahtuman taustalla on Jyväskylän ammattikorkeakoulun väkeä yhteistyössä asiaankuuluvien yritysten ja PlayStationin virallisen maahantuojan kanssa.
Linkkilista päivitetty - ehdota uusia
Soul Reaver 2
Retro Studiosista Nintendon 1st party kehitystalo
Ensimmäinen kuva Linkin uusista silmistä
Allekirjoittaneen mielestä Link näyttää nykyään vähemmän tyttömäiseltä, ja muutenkin paljon paremmalta.
Uusia pelejä paljastettu
GameCuben saatavuudesta Suomessa
Tämän lisäksi myös ainakin Star Wars: Rogue Squadron II tulee ennakkoinfon mukaan tulee myöhästymään hieman Suomessa.
Resident Evil jenkkeihin
Resident Evil teki Cube-debyyttinsä Japanissa jo marraskuussa, ja suosio oli huima. Epäilemättä Yhdysvaltain versio saanee saman arvostuksen. Unohtamatta, että Capcom on luvannut eksklusiivisti GameCubelle tulevan Resident Evil 2, 3 ja CODE Veronica -uusintaversiot, sekä Resident Evil 0.
Super Monkey Ball 2 -tietoja ja -ruutuja!
Activisionilta Wolverine-peli Cubelle
Kolmannesta persoonasta kuvattussa seikkailussa pelaajat pääsevät käyttämään vapaasti Wolverinen mutanttivoimia sekä hänen teräviä adamantiumkynsiään kohdatessaan Ryhmä-X:n tuttuja vihollisia.
Justice Leaguen sankarit konsoleille
The Justice League-pelejä tullaan näkemään GameCuben lisäksi myös Game Boy Advancella, PlayStation 2:lla ja XBoxilla.
Imuroitava Resident Evil -mainos
Mainos sisältää puolisen minuuttia reaaliaikaista pelikuvaa sekä videomateriaalia ja on muutenkin erittäin miellyttävää katseltavaa. Spotti on siis imuroitavissa osoitteesta Resident Evil Fan.com
Lataa PC:lle Xbox fontit

XBOX_T.TTF

XBOX_BD.TTF