Nintendolla lehdistökonferenssi tiistaina (päivitetty)
Lisää pian.
--
5.1.2003:
Lisää pian.
--
5.1.2003:
ESRB kuitenkin aiemmin paljasti Red Faction II -pelin saapuvan konsolille samalla tavalla, eikä sitäkään oltu vielä siinä vaiheessa vahvistettu virallisilta tahoilta. The Simsin Cube-versio näyttää siis melko todennäköiseltä, mutta odotetaan kuitenkin virallista lausuntoa itse EA:lta ennen hätäisiä johtopäätöksiä.
Puhuttaessa Animal Crossing -pelin mahdollisuudesta saapua Eurooppaan, mies toteaa Euroopan Nintendo kääntävän peliä PAL-muotoon, jonka lisäksi hän itse on tällä hetkellä testaamassa kyseistä tuotosta. Syy miksei peliä alunperin suunniteltu tuotavan tänne päin maailmaa ovat kuitenkin Tomlinsonin mukaan bisnesmielessä tehty päätös.
Sivusto myös ehdotteli, että tätä Cube-peliä pelatakseen tarvittaisiin myös GBA ja toinen konsolin Pokémon-pelistä, Pokémon Sapphire tai Ruby. Kuinka paikkansapitävä tämä huhu on, jää nähtäväksi.
Pelissä astutaan nuoren seikkailijan rooliin (maagi, metsästäjä tai soturi) , jonka on kohdattava erilaisia hirviöitä, mysteereitä ja taikoja täynnä oleva maailma. Pelin kahdeksan kappaletta omaa puzzleja ja reaaliaikaisia taisteluita. Hahmot kehittyvät roolipelityyliin, jonka lisäksi hahmojen taiat ja aseet kehittyvät myös erilaisten esineiden avulla.
Sony on luvannut muuttaa peliä seuraavia painoksia ajatellen ja kauppojen hyllyille pitäisikin vähitellen ilmestyä siistittyjä versioita pelistä.
Ikaruga julkaistaan Japanissa aikaisin tänä vuonna. Katsasta ruutukaappaukset täältä.
Tällä hetkellä pelistä ei kuitenkaan tiedetä edes genreä tai julkaisuajankohtaa, mutta lisää asiasta varmaankin piakkoin!
Rayman 3: Hoodlum Havoc julkaistaan Euroopassa 14. päivä maaliskuuta.
Yksikään julkaisija ei ole vielä ilmoittanut mainittujen pelien tuomisesta Eurooppaan, mutta mahdollista julkaisua täällä päin maailmaa ei vielä kannata sulkea pois laskuista.
Yhdysvaltojen tai Euroopan julkaisuaikoja ei ole vielä ilmoitettu, mutta suhteellisen aikainen Japanin julkaisu pitää toiveet vahvana ensi vuonna mahdollisesti tapahtuvaa PAL-lanseerausta ajatellen.
Tässä erilaisten petojen ruokkimiseen ja taisteluihin keskittyvässä seikkailussa liikutaan karavaanissa. Pelaaja voi ottaa matkan aikana 12 kumppania mukaansa ja kaikki hahmot ovat peräisin Dragon Quest VII -pelistä. Mukana on myös jopa yli 20 erilaista ammattia.
Ensiksi mainittakoon, että tässä strategisessa roolipelissä on eri päähenkilö, kuin sarjan PlayStation 2 -osilla, mutta asetelmat ovat samankaltaiset. Jokainen hahmo omaa erikoisia voimia ja kykenee omaksua sieluja ja taikoja. Ilmenneiden tietojen mukaan peli tulee olemaan hyvin samantapainen kuin esimerkiksi Game Boylle aikoinaan ilmestynyt Atluksen vanha klassikkopeli Tactics Ogre.
Haastettelussa Takahashi mainitsi yhtiön työskentelevän uuden GameCubelle ilmestyvän roolipelin parissa, joka paljastetaan vuoden 2003 aikana. Camelot ja Nintendo veikkailevat pelin ilmestyvän Japanissa vielä samaisena vuotena.
Pelistä ei juurikaan saa kyseisen sivun kautta hirveästi irti, mutta käännöskoneiden avulla sivuilta ollaan saatu kerättyä joitakin seikkoja ylös. Ensinnäkin pelin teemana on ikääntyminen ja sen myötä myös aikuistuminen. Pelin päähahmoista mainitaan poika, tyttö, mies, robotti ja vuohi.
Resident Evil 4:n uutuuksia edellisosiin verrattuna ovat muutokset pelisysteemissä, kuten dynaamiset kamerakulmat, sekä mahdollisuus siirtyä katselemaan maailmaa Leonin silmin ensimmäisestä persoonasta.
Mainitut ruudut löydät täältä ja GCGB Playerhan julkaistaan siis Euroopassakin vuoden 2003 aikana.
Mitään yksityiskohtia pelistä ei toistaiseksi juurikaan ole, mutta tästä voit tutkailla kyseistä infolistausta.
Mainitut ruudut löydät täältä ja GCGB Playerhan julkaistaan siis Euroopassakin vuoden 2003 aikana.
Nimeltä näistä toimimattomista muistikorteista mainittiin GameTechin Mach Memory 1016, mutta myös muissa "third party" -tallennusvälineissä on siis vastaavia ongelmia. Ongelma korjattaneen Yhdysvaltojen julkaisuun mennessä.
Uudet kuvat ovat jokseenkin huonolaatuisia, mutta niistä saa kuitenkin osittaisen kuvan Transmissionin tapahtumista:
- Nintendo Puzzle Collection: 2.2.2003
- Giftpia: ??.4.2003
- F-Zero GC: ??.5.2003
- Final Fantasy: Crystal Chronicle: Kevät 2003
- Wario World: Kesä 2003
- Mario Golf: Kesä 2003
- Kirby's Airland: Kesä 2003
- Mario Tennis: Joulu 2003/04
- 1080°: Joulu 2003/04
Edellämainittujen lisäksi Pikmin 2, Animal Crossing 2 ja Star Fox Armada ovat luvassa joskus ensi vuoden aikana.
Rauhallista joulun odottelua siis kaikille!
Rauhallista joulun odottelua siis kaikille!
Kyseinen sivusto myös ilmoittaa pelin virallisen nettisivun päivittyneen, ja kyseinen saittihan löytynee täältä.