Perin arvattavaa mutta silti vaan niin viihdyttävää äksöniä
Nyt pistetään nousevan maan historia uusiksi.
Nyt pistetään nousevan maan historia uusiksi.
Päivitetty kello 11:38: Lisätty listaan vielä siitä alkujaan puuttuneet Codemastersin autopelit.
Alkuperäinen uutinen: Microsoft on paljastanut elokuun ensimmäisellä puoliskolla Xbox Game Passiin saapuvan pelivalikoiman.
Pikaruokajätin suunnittelema PlayStation 5 -peliohjain jäljittelee orjallisesti ketjun tunnusvärejä. Ohjaimen haluaisi melkeinpä syödä heikkona hetkenä, kun nälkä riivaa toden teolla.
McDonald's-pikaruokaketju juhlii 50-vuotista taivaltaan. Pyöreiden vuosien ohessa ketjun Australian osasto taiteili mäkkäriteemaisen DualSensen, joka kuitenkin päätyi ö-mappiin jo suunnitteluvaiheessa. Kuva ohjaimesta julkistettiin kuitenkin vahingossa medialle. Sonyn ja McDonald'sin välillä ei ole yhteistyösopimusta.
Recon-ohjainta voi käyttää niin Xbox Onen kuin Xbox Seriesin ja PC:nkin kanssa.
Sonyn PlayStation Plus -pelivalikoima on mennyt vaihtoon tuttuun tyyliin kuun ensimmäisen tiistain kunniaksi.
Elokuun Plus-peleissä on kolme nimikettä, joista battle royale -rymistely Hunter's Arena: Legendsistä on tarjolla versio joko PS4:lle tai PS5:lle. Lisäksi päästään joko tenniskentille tai ruohonjuuritason sodankäynnin pariin Tennis World Tour 2:n ja Plants vs. Zombies: Battle for Neighborvillen muodossa.
Alla vielä suorat latauslinkit PS Storeen:
Mad Catz -tuotteita saa taas Suomenkin kamaralle. Testiin päätyi kaksijakoisia mietteitä herättävä mekaaninen näppäimistö S.T.R.I.K.E. 13.
Julkaisija Take-Two Interactive kertoili osavuosikatsauksessaan suunnitelmiaan kuluvan tilivuoden lopulle.
Amazon Studios on paljastanut The Lord of the Rings -sarjan ensimmäisen jakson julkaisuajankohdaksi syyskuun 2. päivän, joskin vasta vuonna 2022.
Carnage rymistelee toisen Venom: Let There Be Carnage -trailerin johtotähtenä.
Ninjutsua, kunai-tikareita sekä katana ja hirviöitä.
Kehittäjä Deck Nine Games tarjoaa tuoreella videolla silmäyksen Life is Strange: True Colorsin tapahtumapaikkana toimivaan Haven Springsiin.
Tunnelmallisen esittelyvideon oppaana toimii Coloradossa sijaitsevan Haven Springsin ainokaisen radiokanavan juontajana ja levynpyörittäjänä toimiva Steph. Pienen kylän rummutetaan tarjoavan Kalliovuorten kupeessa kauniit ja tunnelmalliset puitteet täysin uudelle Life is Strange -tarinalle. Tällä kertaa koko paketti tarjoillaan yhdellä rysäyksellä episodeihin luottavan julkaisumallin sijaan.
Acid Nerven uutukainen tarjoaa palkitsevaa seikkailua omituisessa ympäristössä.
Joskus tarjolla on hyvin huonoja uutisia. Mukaan mahtui tällä viikollakin myös monta mukavampaa juttua.
Missasitko tämän tasoloikkahelmen? Älä missaa enää!
Kyllä maalla on mukavaa!
Forza Motorsport -sarjan uusin osa kokee siis saman kohtalon kuin moni edeltäjänsä.
Jungle Cruise tarjoaa hauskaa toimintaa, vetovoimaisia päätähtiä ja komeita viidakkomaisemia.
Ihme on tapahtunut ja tehokasta PC-rautaakin kyykyttänyt Microsoft Flight Simulator on liihotellut ensimmäistä kertaa konsoleille, tarkemmin sanottuna kahdelle sellaiselle.
Ubisoft osoittaa solidaarisuutta Activision Blizzardin työntekijöille.
Ilmaispelit ovat selvillä.
Microsoft on tuttuun tapaansa paljastanut tulevan kuun kultaiset ilmaispelit.
MARVEL Future Revolution pyrkii tuomaan sekä Marvelin että avoimen maailman ropellusten ystävät mobiililaitteidensa äärelle.
Mario Golf: Super Rush on maailman typerimmästä urheilulajista tehty jonninjoutava digitalisaatio, joka aiheuttaa vain epätoivoa ja tuskaa.
Allekirjoittaneiden määrä kasvaa jatkuvasti.
Skyward Sword on Zelda-sarjan heikoimpia osia, eikä uusi HD-päivitys paranna tai muuta sen vikoja tarpeeksi, että siitä kannattaisi maksaa täyttä hintaa.
The Coalition esitteli taannoisessa GDC-esityksessään, millaista jälkeä Unreal Engine 5:llä saa aikaiseksi, kun alla on Xbox Series X.
Netflix jatkaa raivokasta panostustaan peliaiheisiin projekteihin – tällä kertaa vuorossa on vanha kunnon Pokémon.
Respawnin Apex Legends porskuttaa kohti Emergence-kauttaan uuden pelikuvatrailerin kera.
Final Fantasy XVI:n dialoginauhoituksissa on otettu uusi suunta entiseen nähden, kertoo tuottaja Naoki Yoshida.
Aiemmin Square Enix on kulkenut dialogiprioriteeteissaan japani edellä, mutta nyt ensimmäinen nauhoitettu versio ja sen myötä myös hahmojen kasvoanimaatio onkin tehty hieman yllättäen brittienglannilla. Japanin ja mahdollisten muiden kielten nauhoitukset käynnistyvät lähiaikoina. Odotetun ropelluksen kehitystyö on edennyt muutoinkin jo loppusuoralle saakka, vaikka lopullista julkaisupäivää ei olekaan toistaiseksi lyöty lukkoon.
Studio on optimistinen Director's Cutin syyskuisen julkaisun suhteen.
Japanilaisstudion uutukainen edustaa vastakeksimäänsä genreä onnistuneesti ja nousee keskikastin yläpuolelle keskittämällä voimavarat nättiin visuaaliseen antiin sekä mielekkääseen taisteluun.
Zombituoksua? Ei sentään.
Puhetta aiheuttivat mm. Sonyn PS5-suunnitelmat, Nintendo 64 -konsolin synttärit ja Dead Space -paljastus.
Sony on lipsauttanut julki elokuun PlayStation Plus -valikoiman, ilmeisesti vahingossa hieman etuajassa.
Plus-pelijulkistukset on sittemmin poistettu Yhdysvaltain PlayStationin sivuilta, mutta mitä todennäköisimmin lipsautus pitää loppupeleissä kutinsa. Tarjolle saapuisi siis elokuun 3. päivä kolme nimikettä, joista battle royale -rymistely Hunter's Arena: Legends olisi saatavilla vain PlayStation 5:lle. Kaikkien pelien julkaisutrailerit voi katsastaa uutisen lopusta.
Pelejä tulee, pelejä menee, mutta tämän nimikkeen ehtii kokea perin nopeastikin.
Sports Interactive kertoi tuovansa naisten joukkueet Football Manageriin.
Codemastersin GRID-sarja saa jatkoa ensi vuonna, paljastettiin eilisessä EA Play -lähetyksessä.
Oikeiden näyttelijöiden tulkitseman tarinamoodin rummutetaan tuovan radoille roppakaupalla draamaa. Muun muassa Ncuti Gatwa on tuotu autenttisuuden äärelle heittämällä tämän ympärille digitaalisilla ympäristöillä kyllästettyjä LED-näyttöjä – vastaavaa teknologiaa käytettiin esimerkiksi The Mandalorianin kuvauksissa.
Heinäkuussa seikkaillaan, ammuskellaan, kuollaan ja ollaan viimeisellä pysäkillä.
Electronic Arts on tuomassa Dead Space -sarjaansa takaisin, kuten aiemmin huhuiltiinkin.
Horizon Zero Dawnista ja Horizon Forbidden Westistä tuttu sankaritar saapuu gacha-suosikkiin.