Uutinen

Ylen e-urheilulähetykset houkuttelevat katsojia

Jaakko Herranen
Ylen panostus elektroniseen urheiluun ei ole turhaa, mikäli viime viikonloppuna nähdyn Counter Strike -turnauksen katsojamääriin on uskominen.

Tukholmassa pidetystä Dreamhack-tapahtumasta lähetetty Counter Strike -turnaus veti lauantaina yömyöhään ruutujen ääreen parhaimmillaan 106 000 katsojaa. Television lisäksi räiskintää seurattiin Yle Areenassa, jossa lähetys käynnistettiin sekä perjantaina että lauantaina noin 20 000 kertaa.

Tuottaja Juha Lahden mukaan pelkästään huippupelaajien suoritukset eivät selitä katsojien suurta määrää, vaan selostaja Teemu "Wabbit" Hiilinen ja kommentaattori Juha "aNGeldusT" Kurppa ovat houkuttaneet osansa katsojista lähetysten ääreen.

Lahden mukaan Yle tutkailee jo aktiivisesti seuraavaa mahdollista e-urheilutapahtumaa kanavilleen. Lisää tietoa luvataan myöhemmin.
Yleisradio jatkaa e-urheilun parissa
Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.

Katsomisen tekee helpoksi paitsi hyvä juonto, myös monille tutut kentät vuosien takaa. Pelinä Counter-Strike on tv-ystävällinen ja aukeaa katsojalle helpommin kuin monet muut eSports-pelit. Lisäherkkuna Veikkauksen vedonlyöntikohteet lajin parista.