Uutinen

Xbox One tukee ulkoisia kovalevyjä kesäkuusta alkaen

Jaakko Herranen
Microsoft jatkaa Xbox Onen käyttöliittymän ahkeraa päivittelyä. Kesäkuulle ajoittuvassa päivityksessä konsoli saa yhtenä odotetuimmista ominaisuuksistaan ulkoisten kovalevyjen tuen.

Xbox One hyväksyy kerralla kaksi ulkoista kovalevyä, joille pelien ja ohjelmien asennukset onnistuvat mikäli käyttäjä niin haluaa. Asennettujen pelien siirtely kovalevyltä toiselle onnistuu myös suhteellisen suoraviivaisesti. Toimiakseen Xbox Onen kylkiäisinä, tulee ulkoisella kovalevyllä olla vähintään 256 gigatavua tyhjää tilaa.

Muita kaivattuja ominaisuuksia ovat automaattinen sisäänkirjautuminen konsolin käynnistyessä sekä mahdollisuus näyttää oman pelaajatunnuksen ohella myös oikea nimi. Kenties näkyvimpänä ja odotetuimpana uudistuksena Xbox Onen viihdepalveluja voi päivityksen myötä käyttää myös ilman kultajäsenyyttä.

Xbox-puolen puhemiehenä tunnettu Larry ”Major Nelson” Hryb teki kesäkuisen päivityksen uusista ominaisuuksista esittelyvideon.

Microsoft sallii kultajäsenyyden jakamisen Xbox Onella

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.

Tulee erittäin hyvään saumaan tämä! Oma konsolin sisäinen kovalevy lähes täynnä - sisältäen suurimman osan tähän mennessä ilmestyneistä peleistä.