Lara
Uutinen

Uusi Tomb Raider -elokuva sai ohjaajansa

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.

Jo viitisen vuotta tuotantolimbossa pyörinyt uusi Tomb Raider -elokuva on saanut ohjaajansa.

Vuonna 2011 käynnistynyt projekti sai tuulta alleen pari vuotta myöhemmin MGM-studion astuessa mukaan kuvioihin. Tänä vuonna myös Warner Bros. heitti lusikkansa soppaan, ja nyt ohjaajaksi on pestattu norjalainen Roar Uthaug. Miehen lyhyehkölle meriittilistalle kuuluu Norjan maalla kehuja kerännyt Bølgen (The Wave).

Angelina Jolien tulkitsema Lara Croft nähtiin valkokankaalla viimeksi vuonna 2003, kun ensi-iltaan saatiin Lara Croft Tomb Raider: The Cradle of Life. Jolie ei ole näillä näkymin mukana uudessa elokuvasovituksessa.

Lähteet