Sonic the Movie 2
Uutinen

Sonic-siili saa kolmannen elokuvansa – Paramount-televisiosarjakin työn alla

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.

SEGA kertoi Sonic-siilin etenevän niin kohti kolmatta elokuvaa kuin omaa televisiosarjaakin.

Toinen Sonic-elokuva (Suomessa Sonic The Movie 2) nähdään ensi-illassa huhtikuun ensimmäisenä päivänä. Luottoa menestykseen on sen verran, että kolmattakin osaa on alettu työstämään täyttä häkää. Mukaan pyritään mitä todennäköisimmin saamaan tuttu kööri Ben Schwarzin Sonicista Jim Carreyn Robotnikiin saakka. Mitään tarkempia yksityiskohtia ei toki ole vielä tässä vaiheessa paljastettu.

Sininen siili ja erityisesti Idris Elban Knuckles nähdään tulevaisuudessa myös oman live action -televisiosarjansa tähtenä. Ensi vuodelle uumoiltua projektia puolestaan työstetään Paramount+ -palveluun.

Pelirintamallakin pitelee kiirettä, julkaistaanhan aiempaa avoimemman maailman tarjoava Sonic Frontiers loppuvuodesta.