Rainbow six siege
Uutinen

Rainbow Six Siegen julkaisu siirtyy joulukuulle

Studiot
Julkaisijat
Lähteet
Jaakko Herranen

Rainbow Six Siege viivästyy reilulla kuukaudella suunnitellusta lokakuisesta julkaisustaan, kertoo Ubisoft.

Suurimmaksi syyksi mainitaan moninpelin vaatima ylimääräinen kehitystyö. Tarkoituksena on myös tasapainottaa aseiden ominaisuuksia sekä parantaa valikkojen käytettävyyttä. Muutoksiin päädyttiin Ubisoftin oman testaamisen sekä pelimessuilta saadun palautteen johdosta. Viivästys ei vaikuta pelin beetatestiin, joka käynnistyy alkuperäisten suunnitelmien mukaan syyskuun 24. päivä.

PC:lle, PlayStation 4:lle sekä Xbox Onelle julkaistava Rainbow Six Siege nähdään kauppojen hyllyillä joulukuun 1. päivä.

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.