Broken Age
Uutinen

PEGI-merkintä vihjailee Broken Agen Xbox One -julkaisusta

Jaakko Herranen

Euroopan ikärajoja määrittävä PEGI on listannut tietokantaansa aiemmin PC:lle, PlayStation 4:lle, PS Vitalle, Ouyalle sekä mobiililaitteille ilmestyneen Broken Age -pelin Xbox One -version.

Double Fine -studion point and click -seikkailu toi aiemmin Lucasartsilla pelejä tehtailleen Tim Schaferin takaisin rakastamansa genren pariin. Kickstarterissa valtaisaan menestykseen kohonnut seikkailu julkaistiin kahdessa osassa, tammikuussa 2014 ja huhtikuussa 2015.

Mikäli kaikki merkit pitävät paikkansa, häämöttänee Broken Agen Xbox One -julkaisu aivan lähitulevaisuudessa.

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.