Tomb Raider
Uutinen

Lara Croft suunnittelee paluuta valkokankaille

Lähteet
Jaakko Herranen

Tomb Raider teki valkokangasdebyyttinsä vuosituhannen alkupuolella, kun Angelina Jolie esitti Lara Croftia peräti kahden elokuvan verran. Nyt sarja on tekemässä paluuta valkokankaille.

Käsikirjoituksen parissa pakertaa Teenage Mutant Ninja Turtlesin uuden version kynäillyt Evan Daugherty. Ohjaajan pallille taas on ehdoteltu Catherine Hardwickia, Mimi Lederiä sekä Oscar-voittaja Kathryn Bigelowia. Bigelowin menestyksekkäälle meriittilistalle mahtuvat esimerkiksi Strange Days, Point Break, Zero Dark Thirty sekä Hurt Locker. Jälkimmäisestä Bigelow nappasi parhaan ohjaajan Oscar-pystin.

Lara Croftin rooliin uskaltautuva näyttelijätär on toistaiseksi hämärän peitossa, joskin pikkulinnut ovat huhuilleet esimerkiksi Megan Foxin suuntaan.

Tomb Raider -elokuvan paluuta ei kannata odotella saapuvaksi nopealla aikataululla, sillä kehitystyö on edelleen hyvin varhaisessa vaiheessa.

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.

Megan Fox? Camilla Luddingtonhan siinä pitäisi tietenkin olla.