Uutinen

Kotikonsolit eivät kelpaa japanilaisille

Jaakko Herranen
Perinteikkäässä konsolimaassa Japanissa eletään pelikulttuurin murrosvaihetta. Nousevan auringon maan konsolimyynnit kyntävät syvemmällä kuin kertaakaan viimeiseen 24 vuoteen. Pelimarkkinoiden tilanne oli yhtä heikko viimeksi vuonna 1990, jolloin Super Nintendo näki päivänvalon Japanissa.

Tilastojen valossa Japani on edelleen täysin Nintendon konsoleiden pauloissa. Menneen vuoden kymmenen myydyintä peliä nähtiin kaikki Nintendon alustoilla, näistä peräti kahdeksan 3DS:llä. Vähemmän yllättäen 3DS vei kärkipaikan myös myydyimpien konsoleiden listalla. Käsikonsoleiden vahvaa markkinatilannetta komppaa PlayStation Vita, jota kannettiin kaupoista koteihin kiitettävään tahtiin.

Myydyimpien pelien listalta löytyvät esimerkiksi Level 5:n rooliseikkailu Yo-kai Watch 2 sekä Pokèmonit Omega Ruby ja Alpha Sapphire. Muita menneen vuoden aikana vahvasti myyneitä julkaisuja olivat Monster Hunter 4, Super Smash Bros. 3DS, Dragon Quest Monsters 2, Mario Kart 8 sekä Super Smash Bros. for Wii U.

Pelaaminen on siirtynyt Japanissa suurelta osin kotisohvilta mobiililaitteisiin. Kannettavia markkinoita pyörittävät Green ja Denan kaltaiset jättiyhtiöt, joiden mobiilipelit räätälöidään vartavasten japanilaiseen makuun sopiviksi. Reissun päällä pelailtavat mobiilikokemukset sopinevatkin japanilaisen hektiseen elämäntyyliin kotikonsoleita paremmin.


Japanin konsolipelimyynti takkuaa
Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.