Uutinen

KonsoliFIN täytti jo kahdeksan vuotta

Oliver
Tasan kahdeksan vuotta sitten PS2FINistä syntynyt ja yhdistymisten myötä nykymuotoonsa kasvanut KonsoliFIN voi jälleen juhlia uutta syntymäpäivää.

KonsoliFIN on pitänyt pintansa Suomen suurimpana ja suosituimpana harrastajavoimin ylläpidettynä konsolipelisivustona. Tulevien uudistusten myötä on tarkoitus entisestään vahvistaa KonsoliFINin asemaa suomalaisessa pelimediassa.

KonsoliFIN kiittää jälleen kaikkia yhteistyökumppaneitaan vuosien varrelta sekä tietysti kaikkia lukijoitaan.

Kiitokset ylläpidolle jaksamisesta! Ja myös suuret kiitokset kaikille yhteistyökumppaneille ja erityis kiitokset lukijoille.

Söin eilispäivän vaihduttua yömyöhään (01:00) boston-pullaa, kun makiannälkä yllätti.

Nyt tiedän miksi.

8 vuotta, huh huh. Ja siitäkin minä olen ollut mukana menossa sellaiset 6 vuotta. :P Ajatella, että ensimmäisen kerran eksyin tänne jo 12-vuotiaana.

Jeps, onneksi olkoon suomen ehdottomasti parhaalle ja asiantuntevalle pelisivustolle:)

Onnea ja kiitokset ylläpidolle :)

Paljon onnea ja iso kiitos kaille jotka ovat mukana näiden sivujen teossa.

Onnea onnea. Parin vuoden päästä pidetään sitten kunnon pippalot!

Suomen ainut varteenotettava konsolipelisaitti. Kiitokset siitä ylläpidolle ja tietysti myös käyttäjille.

Show must go on. Onhan tämä vallan mainiosti toimiva sivusto. Jatkakaa samaan tahtiin, tietysti ainahan voi parantaa :D.

Onnea.

Onnittelut!! Ja kiitoksia ylläpidelle mainiosta sivustosta.

Onneksi olkoon KFIN! Ja suuret kiitokset koko porukalle mahtavasta sivustosta foorumeineen :)

Paavi | Tässähän pitää tosiaan jo alkaa suunnitella tuota kymmenvuotissettiä ;)

Nyt pitäs alkaa, jotta jotakin saadaan aikaa. Meinaan vielä olisi 2-vuotta aikaa säätää. Muuten ei onnistu ;)

Kiitos siitä että KFIN on olemassa, täällä tulee käytyä useasti päivässä!

Onnea paljon! Mitä tekisimmekään ilman Konsolifiniä....

Hyvin on asiat tehty kun kfin on vieläkin suomalainen pelisivu numero yksi. Samaa rataa vain niin hyvä tulee. Onnea!

Kymmenvuotis historiikkiä odotellessa... Kiitokset aivan fantastisesta sivustosta ja paljon onnea!

Olen pyörinyt sivustolla nyt vajaan seitsemän vuotta (marraskuusta 2001 lähtien) ja niistä noin neljän vuoden verran ylläpitojoukoissa. Tällä janalla aika on rynninyt hirmuvauhdilla eteenpäin ja niin on KonsoliFINkin. Hurjasti on kehitystä tapahtunut vuosien varrella niin sivuston ulkoasussa kuin sisällölisessä tasossa.

Kiitokset tästä kuuluvat eritoten kaikille teille pelaajille/lukijoille, jotka ovat antaneet tukensa meille tavallisten harrastajapelaajien ylläpitämälle konsolipelisivustolle. Iso peukku myös kollegoille ja tekniikkamiehille, jotka jaksavat puuhailla sivustolla vuodesta toiseen.

Isoin lämpöhansikas kuuluu edelleen saitin johtohahmolle, XShavalle, joka on pitänyt sivustoa niin ulkoisesti kuin sisäisestikin loistavasti kasassa kaikki nämä vuodet. Työtätekevältä perheenisältä melkoisen eeppinen suoritus.

Ei mehutella tämän enempää, mutta kiitokset vielä omastakin puolesta kaikille ja jatketaan samaan malliin vähintäänkin seuraavat kahdeksan vuotta! =)

Onnea vain!

Itse kirjauduin tänne vasta vähän aikaa sitte ja heti tällä sivustolla on synttärit!

Onnea. Nyt sitten PC:kin vaan mukaan vaikka konsoli ei olekaan. Turha syrjiä mitään alustaa kun melkein kaikki on jo mukana.