Uutinen

Destinyn beeta nyt myös Microsoftin alustoilla

Jaakko Herranen
Bungien tieteisräiskintä Destinyn beetavaihe käynnistyi Sonyn alustoilla jo viime viikon loppupuolella. Nyt pelaamaan päästetään myös Xbox-konsolien omistajat.

Beetavaihe on avoinna kaikille Destinyn ennakkotilanneille. Latauskoodeja on liikkeellä kaikesta huolimatta runsaasti, sillä yksi ennakkotilaaja voi värvätä mukaan taistoon myös kaksi kaveriaan. Destinyn Xbox-beetavaihe on sisällöltään vastaava kuin Sonyn alustoilla.

Destiny julkaistaan PlayStation 3:lla, PlayStation 4:llä, Xbox 360:llä sekä Xbox Onella syyskuun 9. päivä. Xbox One julkaistaan Suomen kamaralla paria päivää aiemmin, 5. syyskuuta.

Pelistä voi käydä keskustelua KonsoliFINin foorumilla.
Destiny Alpha
Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.