Uutinen

Bungien ja Martin O’Donnellin tiet eroavat

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.

Bungien pitkäaikainen hovisäveltäjä Martin O’Donnell kertoo Twitter-tilillään saaneensa karuun tyyliin potkut kyseisestä firmasta.

Martin O’Donnell ja Bungie ovat vetäneet yhtä köyttä jo pitkälti yli kymmenen vuotta. Miehen pitkä ura Bungiella käynnistyi Myth-sarjan parissa. Myös kaikkien Bungien kehittämien Halo-pelien ikimuistoiset äänimaisemat ovat O’Donnellin taidokasta kädenjälkeä.

Vaikka O’Donnellin kommentti kertookin Twitterin puolella karua kieltään, korjaa Bungie eron tapahtuneen ystäväpohjalta ja toivoo miehelle pelkkää hyvää tulevaisuutta ajatellen.



Martin O’Donnellin ja Bungien viimeiseksi yhteiseksi tuotokseksi jäänee siis syyskuun 9. päivä PlayStation 3:lla, PlayStation 4:llä, Xbox 360:llä sekä Xbox Onella nähtävä Destiny-avaruuseepos.
Bungien ja Martin O’Donnellin tiet eroavat

onkohan menny sukset ristiin jonkun pomon kanssa kun tämä on kyllä todella iso menetys

En pahemmin Halo -sarjaan syventynyt omistaessani vielä originaalin Xboxin ja X360, mutta tämä jätkä teki kyllä aivan järjettömän hyvää jälkeä kyseisen pelisarjan tunnaribiisin suhteen.

Toivottavasti joku pelitalo laittaa kaverin nopeasti taas säveltelemään. Loistaviksi kun on miehen musisointi kyvyt todettu.