Suomessa tehtailtu Max Payne -pelisarja päästettiin ulkomaalaisten huomiin, kun kotimainen Remedy myi luomuksensa oikeudet Rockstar Gamesille. Useiden vuosien odotuksen ja lykkäysten jälkeen Rockstar Vancouver on vihdoin saanut ulos sarjan kolmannen osan, joka luonnollisesti hyödynsi sarjan perinteistä kolmannen persoonan räiskintäformulaa, mutta myös lisäsi ripauksia Rockstar-magiaa sinne tänne. Pelisarja on kokenut kasvojenkohotuksen niin ulkoasun, kuin myös pelattavuuden osalta, mutta onko Rockstar vienyt sarjaa oikeaan suuntaan?

Kotimainen Remedy Entertainment osui niinsanotusti napakymppiin 2000-luvun alun toimintapelillään, joka kulkee nimellä Max Payne. Pitkä odotus palkittiin ja PC-pelien kirjo sai joukkoonsa yhden klassikon lisää. Pelin menestys poiki niin tekijöille kuin julkaisijoillekin taskun täydeltä kahisevaa, joten luonnollinen askel eteenpäin oli lähteä työstämään jatko-osaa. Vuonna 2003 julkaistiinkin Max Payne 2: The Fall of Max Payne, eikä sarjan toisenkaan osan kohdalla ammuttu huti vaan pikemminkin päinvastoin.

Suomen peliskenen maailmankartalle nostaneen Remedy Entertainmentin ensimmäinen niin sanottu suuri AAA-luokan peli oli hongkongilaisia toimintaleffoja, The Matrixia ja film noir -tyyliä hienosti yhdistelevä kolmannen persoonan toimintapeli, Max Payne. Kriitikoiden osalti ylistämän ja todella koviin myyntilukuihin yltäneen pelin tarina alkaa vuonna 2001 newyorkilaisen pilvenpiirtäjän öiseltä katolta, vuosisadan pahimman lumimyrskyn juuri ollessa laantumassa ja poliisiautojen sireenien ulvoessa alhaalla katutasolla.

Sonyn kolmannen kotikonsolin julkaisupelinä kauppojen hyllylle saapunut MotorStorm-sarjan ensimmäinen osa sai kohtuullisen hyvän vastaanoton kriitikoilta sekä faneilta, ja peli myös myi oikein mukavasti, sen ollessa yksi niistä harvoista PS3:n laadukkaista julkaisunimikkeistä. Nyt tämä genreltään arcademainen romurälläyskilpa-ajo on päässyt jo kolmanteen peliin asti (ottaen pois luvuista sarjan käsikonsolien osat), ja tällä kertaa ei enää rällätä aavikoilla tai tropiikissa, vaan urbaaneimmissa kaupunkimaisemissa.

Rocksteadyn kehittämä parin vuoden takainen Batman: Arkham Asylum yllätti kaikki täysin. Lisenssiin perustuva peli, joka ei ollut vain hyvä vaan kuului lähes joka pelaajalla vuoden 2009 parhaimpien pelien listalle. En ole poikkeus tässä katraassa vaan ylistin Arkham Asylumin maasta taivaaseen ja rankkasin sen omilla kirjoillani yhdeksi kaikkien aikojen suosikkipeleistäni.

Battlefield. Tuo nimi tuo varmasti kaikille mieleen jotain. Toivottavasti jonkun positiivisen mielikuvan. Itselleni tuosta ytimekkäästä nimestä tulee mieleen juuri, mitä tuon sanan suomennos pitääkin sisällään: taistelutanner täynnä mitä erilaisempaa jalkaväkeä niin tarkka-ampujista lääkintämiehiin - unohtamatta tietenkin sitä, mikä tekee taistelutantereesta taistelutantereen: kulkuneuvot. Tankkeja, jeeppejä, hävittäjiä ja kaikkea siltä väliltä.

Tällä kertaa tämmöinen puhekielisempi ja pelaajaläheisempi arvostelun puolikas. Toiseksi viimeisen kappaleen voi skipata, jos ei kiinnosta vertailu BF3:een.

---------

Tunnelmallisempaa peliä saa hakea. Vaikken 80-lukua elänytkään, voin tuntea sen potentiaalin nostalgisuudelle tätä pelatessani. Suoraan Scarfacesta revitty neon-Miami toimii esikuvana pastellisävyiselle Vice Cityn kaupungille, joka on täynnä erilaisia ympäristöjä (San Andreas tottakai monipuolisti tämän potenssiin neljä, mutta ei siitä sen enempää). Kaupungin oppi tuntemaan paremmin kuin omat taskunsa - johtuen useista sadoista tunneista, joita tähän GTA-peliin tuli upotettua.

Uncharted 3: Drake's Deception on sarjan paras peli - kun otetaan lukuun myös moninpeli. Yksinpeleiltään UC2 ja UC3 ovat suunnilleen tasoissa. Henkilökohtaisesti pidin enemmän UC2:n välinäytöksistä ja tarinakin oli kuljetukseltaan eheämpi. UC3:ssa tunnuttaan pomppivan nopeasti paikasta toiseen, mutta ainakin maisemat vaihtuvat tiuhaan tahtiin, joten kyllästymistä ei pääse tapahtumaan. Näitä kahta peliä verratessa UC3:ssa on selvästi enemmän näitä pirun hienoja kohtauksia, joissa joka paikka sortuu, uppoaa tai putoaa. Hengähdystaukoja ei ole alkupäätä lukuunottamatta.

LittleBigPlanet 2 on LittleBigPlanet 1 + monia lukuisia uudistuksia. Monet LBP2:n editorin asiat oli mahdollista toteuttaa myös LBP1:ssä, mutta se oli hyvin vaikeaa. Nyt kuka tahansa osaa tehdä monimutkaisiakin mekanismeja helposti ja lyhyessä ajassa. Uudet logiikkatyökalut, mikrosirut, sekvensserit, painovoiman hallinta, kaikkien esineiden ominaisuuksian vapaa muokkaaminen, musiikinsävellystyökalut ja monet muut lukuisat uudistukset ovat tärkeitä ja hyödyllisiä. LBP2:n editori on 10x niin hyvä kuin ensimmäisen osan. Se tekee jo pelistä ostamisen arvoisen.

Loistava peli. Tekemistä riittää moninkertaisesti jo massiiviseen Assassin's Creed II:een verrattuna. Rooma on upean näköinen ja oppiipahan samalla historiallisten rakennusten nimiä ja ulkomuotoja. Omien assassiinien värvääminen ja kouluttaminen on hyvin koukuttavaa. Vaikeatkin tehtävät helpottuu, kun homman voi antaa oman alaisensa suoritettavaksi.

Olihan tuo Tekken 6 hyvä ostos 25 euron hintaan vähän julkaisun jälkeen... :) Mutta täyttä hintaa en tästä maksaisi, sillä ei tässä loppujen lopuksi ole niin paljoa pelattavaa. Pelimuotoja on vähän ja uusi Scenario Campaign on aivan suolesta. Ohjattavuus, kameran liikehdintä ja Scenario Campaignin "välinäytökset" ovat... hirveäitä. Tarina vaikuttaa mitäänsanomattomalta ja tylsältä... "Meidän täytyy pysäyttää Heihachi!" - "Tuo varastorakennus näyttää oudolta, mennään sinne - jos se vaikka olisi Mishima Zaibatsun pääkonttori". :|

Paras pelaamani yksin peli tähän mennessä pelurani aikana. Nettipelikin on todella hyvä, joten koossa on aivan upea paketti. Koko paketti on ulkoapäin vielä koristeltu upealla grafiikalla ja teknisesti paketti toimii moitteetta. Paras pelaamani PS3-peli. Paras saamani yksinpelikokemus. Oujea. :)

On muuten ehkä PS3:n paras peli. Yllätti totaalisesti. Se on todella raaka, iso ja paha. Tästä pidän. Aseissa on munaa ja ne on mitä erilaisimpia, aina sirkkelinteriä ampuvasta lihanpilkkojasta perushaulikkoon. Aseita on paljon ja arsenaali on kunnossa. Varsinkin kranaatit tuovat peliin hauskaa hupia, sillä ragdoll-fysiikat ovat mitä hienoimmat ja viholliset menevät jopa palasiksi.

Huom. arvostelu kirjoitettu julkaisupäivän jälkeisenä päivänä.