Vanha kunnon Minecraft näyttäisi saavan Xbox Series X|S -version
Minecraft näyttäisi tekevän tuloaan Microsoftin uusimmalle konsoligeneraatiolle.
Minecraft näyttäisi tekevän tuloaan Microsoftin uusimmalle konsoligeneraatiolle.
The Elder Scrolls VI näyttäisi olevan vielä vuosien päässä valmistumisesta, vihjailee Bethesda.
Sea of Thievesin The Legend of Monkey Island -laajennus saa toisen osansa torstaina, 31. elokuuta.
Raren piraattiseikkailu Sea of Thieves seilaili The Quest of Monkey Islandin ensimmäisessä osiossa kohti legendaarista Mêlée Island -saarta. Tarina jatkuu vielä kahden episodin verran, joista keskimmäinen näkee siis päivänvalonsa elokuun lopussa. Saapa nähdä, josko kohtaisimme jo erään Guybrush Threepwoodin – tiedä häntä!
Microsoft ja Activision Blizzard ovat sopineet lisäaikaa matkan varrella viivästyneiden kauppojensa viimeistelyyn.
Senua's Saga: Hellblade II oli näytillä kehittäjäpäiväkirjan voimin juuri päättyneessä Xbox-lähetyksessä.
Reilun kahdeksan minuutin mittainen video kurkistaa pitkään työstetyn pelin kulisseihin, tarkemmin ottaen Ninja Theoryn upouuteen liikekaappausstudioon. Näyttelijät ovatkin suorittaneet kaiken vaaditun liikekaappauksen itse, minkä lisäksi hahmojen kasvot on mallinnettu aiempaa tarkemmin.
Fable-reboot esittäytyy uudella trailerillaan.
Aaron Greenberg on kertonut hieman yksityiskohtia sunnuntain Xbox Games Showcase -lähetyksestä.
Xbox Games Studiosin markkinointivastaava Aaron Greenberg kertoo, että Showcasen kaikki Microsoftin omat nimikkeet esitellään pelikuvan voimin. Lähetykseen ei siis olla rahtaamassa CGI-trailereita, vaan kaikki videot on rakennettu joko suoraan pelikuvan tai pelimoottorilla tehdyn kuvan ympärille.
Xbox julkisti pitkäaikaisen yhteistyön GLAAD-järjestön kanssa.
Sea of Thieves seilailee täyttä vauhtia kohti yhdeksättä kauttaan, tuttuun tyyliin uudistusten kera.
Yhdeksäs kausi keskittyy tuunaamaan pelin ominaisuuksia enemmänkin kokonaisuutena, yhden tietyn uudistuksen sijaan. Jatkossa kaikki pelimaailmaan ripotellut World Events -tapahtumat skaalautuvat vaikeustasoltaan miehistön koon mukaan. Krakenin, megalodonin, laivanhylkyjen ja sumun kaltaiset tapahtumat on puolestaan on säädetty aiempaa tavallisemmiksi, tavoitteena tehdä pelimaailmasta aiempaa tapahtumarikkaampi ja dynaamisempi.
Ninja Theory on aloittanut videosarjan, joka kurkkaa työn alla olevan Senua's Saga: Hellblade II:n kulisseihin.
Kehittäjäpäiväkirjojen ensimmäinen osa keskittyy Senua's Saga: Hellblade II:n tapahtumapaikkana toimivaan Islantiin. Tiimi ehti tehdä tutkimustyötä paikan päällä, kunnes maailmalla puhjennut koronapandemia heitti kapuloita projektin rattaisiin. Avuksi saatiin paikallinen maisemakuvaaja Christopher Lund, joka on näpsinyt kehittäjille runsain mitoin kuvia ja videoita esimerkiksi drone-kameroiden avulla.