Xbox Game Studios

Uutinen

Sosiaalisessa mediassa hauskuuttava Xbox teki TikTok-debyyttinsä

Microsoftin Xbox-brändi on tehnyt debyyttinsä TikTok-videopalvelussa.

Sosiaalisessa mediassa aiemminkin hauskuuttaneen Xboxin videopätkä ei häpeile tehdä huumoria lukuisista Xbox-konsoleita koskettavista nettimeemeistä. Ensimmäisellä videolla vastaan nimittäin tulee niin netistä tuttuja hassunhauskoja kuvamuokkauksia, erilaisia meemejä kuin Series S:n etukäteen vuotaneen julkistuksen aikoihin Twitterissä nähty epäileväinen apinakin. Xboxin virallista TikTok-tiliä voi seurailla täällä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Xbox Game Pass -palvelun käyttäjämäärät kasvussa – tilaajia jo yli 15 miljoonaa kappaletta

Microsoft on ilmoittanut Xbox Game Pass -käyttäjämäärien nousseen radikaalisti viimeisten kuukausien aikana.

Siinä missä Game Pass -tilaajia oli huhtikuussa kymmenisen miljoonaa kappaletta, huidellaan nyt viisi kuukautta myöhemmin jo 15 miljoonan paremmalla puolella. Kuukausimaksullinen, PC:llä ja Xbox Onella rullaava, Game Pass on Microsoftin strategiassa keskeisessä roolissa, sen verran vahvasti palvelua on rummutettu viime aikoina.

Jaakko Herranen
Uutinen

Microsoftin studioarsenaaliin päätynyt Arkane Studios haeskelee työntekijöitä mysteeriprojektin pariin

Arkane Studios työstää työhakemustensa perusteella vielä julkistamatonta mysteeripeliä.

Dishonored- ja Prey-peleistä tuttu ranskalaisstudio haeskelee uutteria työntekijöitä ainakin nimikkeillä "tools programmer", "character animation engineer", "engine programmer" ja "graphics engineer". Kyseessä ei ole ensi vuodelle uumoiltu Deathloop, vaan jokin vielä julkistustaan odotteleva AAA-mittaluokan projekti.

Arkane Studios on päätymässä Microsoftin omistukseen vastikään julkistettujen ZeniMax-kauppojen myötä.

Lisää aiheesta:

Jaakko Herranen
Uutinen

Destiny-pelitalo Bungie pysyy itsenäisenä studiona – huhut Microsoftin ostoaikeista eivät pidä paikkansa

Bungie on ampunut alas Microsoftin ostoaikeita koskevat sinnikkäät huhut.

Alkujaan GamesBeat-podcastista liikkeelle lähteneiden huhujen mukaan Microsoft olisi ollut kasvattamassa alati laajenevaa studioarsenaaliaan Bungiella. Sittemmin livertelyt ottivat tuulta alleen laajemmaltikin muun muassa analyytikko Nibellionin toimesta. Tässä vaiheessa Destiny 2:n parissa hääräilevän Bungien toimitusjohtaja Pete Parsons halusi kuitenkin katkoa huhuilta siivet tyrmäten moiset ytimekkäällä "This is false." -kommentilla.

Jaakko Herranen
Uutinen

Xbox Game Pass -palvelussa on ruuhkaa vielä syyskuun loppupuolella – xCLoud tuo myös Android-pelit mukaan valikoimiin

Microsoftin Xbox Game Pass -palvelu saa lisäyksiä vielä syyskuun toisellakin puoliskolla.

Tällä kertaa mukaan mahtuu myös Android-nimikkeitä, julkaistaanhan aiemmin xCloudina tunnettu Cloud Gaming virallisesti syyskuun 15. päivä. Suoratoistopalvelu sisältää heti kättelyssä yli 150 nimikettä, ja lisää tipahtelee linjoille kuukausittain. Lisätietoja ja täydellistä pelilistaa voi tutkailla Xboxin uutissivulta, täältä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Huhut Halo Infiniten siirtymisestä vuoteen 2022 ja Xbox One -version peruuntumisesta ovat tuulesta temmattuja

Halo Infiniten ympärillä on pyörinyt viime aikoina huhu jos toinenkin, jotka eivät kuitenkaan ilmeisesti pidä paikkansa.

Vastikään ensi vuodelle lykätyn Halo Infiniten on vihjailtu viivästyvän aina vuoteen 2022 saakka. Tämän ohella huhuissa on pyörinyt sinnikkäästi, että odotetun räiskinnän Xbox One -versio olisi peruttu kokonaan, ja huomio olisi käännetty kokonaan PC- ja Series X -versioiden suuntaan.

Jaakko Herranen
Uutinen

KonsoliFINin synttärikilpailut jatkuvat – tarjolla pelejä niin PC:lle kuin Xbox Onellekin

20 vuotta täyttänyt KonsoliFIN jatkaa pyöreiden juhlistamista uuden kilpailun voimin.

Tällä kertaa kilpailupalkinnoksi on päätynty peräti neljä nimikettä, niin PC:lle kuin Xboxillekin, kiitos Xbox Suomen. Facebookin puolella käytävään kisaan tarvitsee vain kommentoida, minkä pelin haluaisit saada itsellesi tai ystävällesi – tietysti mukavien perustelujen kera. Kilpailuun voi osallistua 19. elokuuta saakka.

Jaakko Herranen