Xbox Game Studios

Uutinen

Xbox Game Pass -palvelun käyttäjämäärät kasvussa – 18 miljoonan tilaajan raja rikki

Microsoft on ilmoittanut Xbox Game Pass -jäsenyyksien määrän ylittäneen 18 miljoonan rajapyykin.

Windowsilla, Xbox-konsoleilla ja suoratoiston kautta Android-laitteillakin rullaavan Game Pass -pelipalvelun jäsenmäärä on kasvanut tasaista tahtia. Viime vuoden huhtikuussa maksavien jäsenten ilmoitettiin ylittäneen 10 miljoonaa, kun syys-lokakuun vaihteessa oltiin päästy jo yli 15 miljoonan. Viimeinen kolmisen miljoonaa on siis tullut Xbox Series -konsolikaksikon julkaisun molemmin puolin.

Jaakko Herranen
Uutinen

Minecraft Earth lakkautetaan kesäkuussa – globaali pandemia esti tarkoituksenmukaisen pelaamisen

Mojangin AR-peli Minecraft Earth suljetaan kesällä.

Liikkumista ja yhteisöllistä pelaamista varten varten kehitetty Minecraft Earth lopetetaan koronapandemian luomien ongelmien vuoksi. Minecraftin palikat ja hirviöt osaksi pelaajan omaa ympäristöä tuova Pokémon GO -tyyppinen mobiilipeli esiteltiin kesällä 2019. Ilmaisnimike julkaistiin testivaiheeseen ensimmäisen kerran lokakuussa 2019.

Tarja Porkka-K…
Uutinen

Microsoft Flight Simulatorin maisemat saivat lumipeitteen

Microsoft Flight Simulatorin maisemat ovat muuttuneet astetta talvisemmiksi yllättäen ilmestyneen lumipeitteen myötä.

Koko maapallon mallintavan Microsoft Flight Simulatorin tienoot saivat joulun alla lumipeitteen. 4K-tarkkuudella taltioitu Let It Snow -video esitteleekin reaaliaikaiseen säädataan nojaavia lumisia maisemia. Lumisateen ja maahan kertyvien nietosten määrä myös luonnollisesti elää tosielämän tilanteen mukaan, kaikkien muiden sääilmiöiden tavoin.

Jaakko Herranen
Uutinen

Microsoft Flight Simulator liitelee kesällä kohti Series S|X -konsoleita – traileri tunnelmoi Louis Armstrongin klassikkobiisin tahtiin

Asobo Studion kehittämä Microsoft Flight Simulator nähdään kesän mittaan myös Xbox Series -konsolikaksikolla.

Koko maailman Bing-karttadatan avulla mallintava Microsoft Flight Simulator puhalteli elokuun PC-julkaisunsa aikaan henkeä hiljaiseloa viettäneeseen pelisarjaan. Sittemmin konsolipelaajat ovat odotelleet pääsevänsä virtuaalipiloteiksi, kerrottiinhan pelin saapuvan aiemmin niin Xbox Onelle kuin uudemmallekin konsoliraudalle.

Jaakko Herranen
Uutinen

Gears 5:n Hivebusters-kampanjalaajennus sisältyy Game Pass Ultimate -jäsenyyteen

The Coalitionin työstämä Gears 5 saa Hivebusters-tarinalaajennuksen 15. joulukuuta.

Hivebustersin voi napata joko PC:n tai Xbox-konsoleiden kovalevylle ilman erillistä maksua, mikäli hallusta löytyy Game Pass Ultimate -jäsenyys. Yksittäin ostettuna laajennus kustantaa parisenkymmentä euroa, tai vaihtoehtoisesti se sisältyy myös Gears 5: Game of the Year -painokseen.

Jaakko Herranen
Uutinen

Halo Infiniteä saadaan odotella vielä tovi jos toinenkin - julkaisuaika tarkentui syksylle 2021

Halo Infinite julkaistaan syksyllä 2021, kerrotaan 343 Industriesin tuoreessa tiedotteessa.

Uuden julkaisuhaarukan paljastaa vastikään 343 Industriesin palkkalistoille luovaksi ohjaajaksi siirtynyt Bungie-veteraani Joseph Staten. Alkuperäisten Grunt-vihulaisten äänenäkin kiljahdellut Staten kertoo tiimin tekevän kaikkensa, jotta Halo Infinitestä saataisiin syksyn 2021 ajoittuvaan julkaisuun mennessä faneja miellyttävä paketti.

Jaakko Herranen