Nintendo

Uutinen

Nintendo syyttää piraatteja DS-pelien myynnin romahtamisesta

Nintendon mukaan DS-pelien myynti on viime aikoina romahtanut Euroopassa lähes 50 prosenttia ja yhtiö lykkää syyn suoraan piraattien niskoille.

Nintendo seurasi laittomia latauksia kymmeneltä nettisivulta ja pelkästään viime kesäkuussa tuloksesi tuli yli 238 miljoonaa latausta. Yhtiön mukaan keskihinnoin laskettuna myyntitappiota tuli lähes 11 miljardia dollaria.

Euroopan laskeneet myyntilukemat näyttävät vielä huonommilta, kun niitä verrataan Yhdysvaltoihin ja Japaniin, joissa laskua on ollut 11 ja 7 prosenttia.

Uutinen

Nintendo häpeäisi Sonyn tai Microsoftin asemassa

Sonyn esiteltyä virallisesti uuden liikkeentunnistusohjaimensa San Franciscon GDC-tapahtumassa ei Nintendo of American johtajalta Reggie Fils-Aimelta luonnollisestikaan irronnut kehuja kilpailijoiden pyrkimyksille seurata Wiin jalanjälkiä.

– Uskoisin että olisimme häpeissämme, jos toimisimme kuten kilpailijamme nyt toimivat. Voin vain sanoa, että me innovoimme ja me tarjoamme jotain uutta. Jotakin sellaista, mitä kuluttajat sekä koko peliala voi katsoa ja sanoa "Vau, enpä olisi arvannut tuota", hän sanoi.

Uutinen

Mario-piraatti määrättiin maksamaan 1,5 miljoonaa Nintendolle

Australian oikeuslaitos on määrännyt New Super Mario Bros. Wiin ensimmäisen laittoman kopion nettiin jakeluun laittaneen henkilön maksamaan Nintendolle korvauksia 1,5 miljoonaa Australian dollaria eli yli 950 000 euroa.

Nintendon mukaan korvauksilla katetaan henkilön yhtiölle aiheuttamia myyntitappioita. New Super Mario Bros. Wii myi maailmanlaajuisesti yli 10 miljoonaa kahdeksassa viikossa.

Uutinen

Iwata luottaa Nintendon Wii-tarjontaan

Nintendon toimitusjohtaja Satoru Iwata uskoo Wii Sports Resortin, Wii Fit Plusin ja New Super Mario Bros. Wiin jokaisen myyvän kymmenen miljoonaa ensi vuoden huhtikuuhun mennessä, kiitos vahvan E3-esityksen.

– Pelejä oikeasti kokeilleet antoivat niille hyvän arvosanan. Jakelijat antoivat myös palautetta, kuten esimerkiksi "Nintendo on tämän lomakauden avaintekijöitä", Iwata kertoi sijoittajille suunnatussa haastattelussa.

Paavo Niskala
Julkaisu

Wii Sports Resort

This sequel to the popular Wii Sports makes use of the Wii MotionPlus accessory, which gives players the most responsive and realistic experience possible. The Wii MotionPlus accessory, which is included with Wii Sports Resort, plugs into the base of the Wii Remote controller and, combined with the accelerometer and sensor bar, provides an experience that gives players an even greater sense of immersion. Just as with Wii Sports, people will love competing against friends and family. As the competition heats up, Wii Sports Resort is as much fun to watch as it is to play.
Jyri Jokinen
Julkaisu

New Super Mario Bros. Wii

Now players can navigate the side-scrolling worlds alone as before orinvite up to three others to join them at the same time on the same level at any point in thegame for competitive and cooperative multiplayer fun. With the multiplayer mode, the newest installment of the most popular video game franchise is designed to bring yet another type of family entertainment into living rooms and engage groups of friends in fast-paced Super Mario Bros. fun.
  • Mario, Luigi and two Toads are all playable characters, while many others from the Mushroom Kingdom make appearances throughout the game.
Jyri Jokinen
Uutinen

Reggie: Nintendolla loistava E3-tarjonta tänä vuonna

Amerikan Nintendon nokkamies Reggie Fils-Aime kommentoi tulevia E3-messuja luvaten, että yhtiön tarjonta tulee olemaan loistavaa. Kysyttäessä perinteisemmistä peleistä, hän totesi E3:n olevan niitä varten.

- Esittelemme messuilla loppuvuonna julkaistavia tuotteita. Voin sanoa teille, että olkaa siellä, Reggie kehottaa.

Nintendon johtoportaan tietoisuuteen on varmasti mennyt perinteisen pelaajakunnan pettymys viimevuotiseen messutarjontaan, joten Reggien puheissa voi hyvinkin olla perää. E3-messut järjestetään tänä vuonna kesäkuun alussa.

Julkaisu

Harvest Moon: Island of Happiness

Your plans to start a new life for yourself were drastically changed when the ship you were on board was destroyed by a tropical storm. Now you find yourself stranded on an isolated island with a family of four from the ship. However, it seems that the island once was inhabited before…what happened to the people that used to live there?

As you start to develop the island by growing crops, taking care of animals and expanding your farm, others will start to move onto the island. The better you do, the more the island will grow.

Jyri Jokinen
Julkaisu

Fire Emblem: Shadow Dragon

Suositun strategiapelisarjan uusin osa saapuu Nintendo DS:lle!
  • Tehtävänäsi on löytää pyhä miekka ja käyttää sitä pelastaaksesi kuningaskunnan.

  • Maasto, vihollisjoukkojen voimakkuus sekä omien yksiköiden sijoittaminen vaativat strategista ajattelua.

  • Kosketusnäytön avulla voit sijoittaa omat joukkosi kätevästi oikeisiin paikkoihin.

  • Sisältää useita eri hahmoja, joilla on omat erikoisvoimansa ja tarinansa sekä uusia sivutehtäviä ja eri vaikeustasoja.

Jyri Jokinen
Julkaisu

Animal Crossing: Let's Go to the City

Vietä rentouttavaa elämää Animal Crossingin kiehtovassa maailmassa.

  • Peli tarjoaa aina jotain uutta tekemistä: päivät ja vuodenajat vaihtuvat reaaliajassa, joten jokainen päivä on erilainen.
  • Kehitä omaa kyläyhteisöäsi, juttele kylän asukkaiden kanssa tai vietä päivä vain kalastellen tai keräillen fossiileja.
  • Useita eri tapahtumia ja juhlia. Voit myös matkustaa bussilla uudelle kaupunkialueelle.
Jyri Jokinen