Peli

WRC 9

Julkaisut

No releases are associated with this game.

Uutinen

WRC-rallipelien kehittäjä vaihtuu – virallinen lisenssi kaahailustudio Codemastersin haltuun

Kaahailupeleihin erikoistunut Codemasters on napannut repertuaariinsa virallisen World Rally Championship -lisenssin.

Toistaiseksi virallisten WRC-pelien parissa pakertaa Kylotonn Racing Games, tuoreimman osan WRC 9:n kurvaillessa kauppoihin tänä vuonna. Codemastersin sopimus kattaa vuodet 2023-2027, joten Colin McRae Rallystäkin tutun brittistudion tuotosta saadaan odotella vielä tovi jos toinenkin. Studion muista autopeleistä mainittakoon kehuttu DiRT Rally -sarja.

Jaakko Herranen
Uutinen

WRC 9 kurvailee nykylaitteiden lisäksi kohti uutta konsolisukupolvea

Jo pidemmän aikaa tasaista vuositahtia ilmestyneet rallipärinät jatkuvat WRC 9 -kaahailun myötä.

Virallisen WRC-lisenssin parissa pakertaa edelleen Kylotonn, joka aikoo tuoda sarjan tuoreimman inkarnaation myös nurkan takana häämöttävälle laitegeneraatiolle. Luvassa on edelleenkin mahdollisimman realistista kaahailua oikeiden kuskien, tallien ja miljöiden kera. Tällä kertaa tarjolla on myös Japanin, Uuden Seelannin ja Kenian kisat, mikä nostaa ratojen määrän jo kolmeentoista.

Jaakko Herranen