NHL 2003

NHL-sarja on aina ollut tunnettu nopeatempoisesta ja sopivasti arcadea ja simulaatiota sekoittelevasta pelattavuudestaan. Aivan viimevuosina EA Sports on kuitenkin alkanut lisätä pelin arcademaiseuutta useilla enemmän tai vähemmän onnistuneilla uudistuksilla, eikä tämäkään versio tuo tähän kaavaan poikkeusta.

Hei, eikö vieläkään mitään uutta?

Pelikokemus on kaikille NHL 2002:ta pelanneille tutun oloinen. Suurimmat pelilliset uudistukset ovat manuaaliset harhautukset, Game Breaker ja parannettu kiekon fysiikka. Manuaaliset harhautukset suoritetaan oikeaa tattia veivaamalla ja se toimiikin yllättävän hyvin, kunhan sen ensin sisäistää. Toisaalta, harhautukset ovat aivan liian tehokkaita, sillä välillä tuntuu ettei manuaalista kikkaa tekevää pelaajaa pysäytä mikään. Game Breaker on kovasta hypestä huolimatta yllättävän ponneton esitys. Ruudulla näkyy mittari, joka täyttyy harhautuksia tekemällä. Kun mittari on täynnä, voi pelaaja siirtyä mustaa nappia painamalla Max Payne -tyyliseen hidastettuun ajankulkuun saaden samalla lisää luisteluvoimaa ratkaisun tekemiseen. Parempi kiekon fysiikka on ehdottomasti näistä uudistuksista tärkein ja onnistunein. Nyt kiekko ei enää maagisesti tartu pelaajiin tai maalivahteihin, vaan pomppii ja kimpoilee lähestulkoon kuin oikeassa pelissä. Parannuksen ansiosta maali voi syntyä esim. lirumalla tuskastuttavan hitaasti maalivahdin suojuksista maaliviivan yli tai kimpoamalla torjunnasta maaliin. Aivan puhtain paperein tämäkään ominaisuus ei kuitenkaan selviä. Kiekko ei luista ränneissä kuten sen pitäisi, vaikeuttaen purkukiekkojen laukomista melkoisesti. Toinen ärsyttävä piirre tulee esiin, jos laukaus osuu vastustajan pakkiin, jolloin pakki saa kiekon haltuunsa ilman minkäänlaisia vaikeuksia. Toisaalta irtokiekon haltuunsa saaminen voi joskus olla hankalahkoa, koska enää ei riitä, että luistelee vain kiekon vierestä ohi, vaan sen on todella osuttava pelaajan lapaan. Tämä taas aiheuttaa silloin tällöin huvittavan näköistä ympyrää luistelemista kiekon ympärillä.

Hieman vanhemmista ominaisuuksista NHL-kortit ja Gamestory ovat edelleen mukana. Jos joku nyt ei satu näiden ideaa vielä tietämään, niin kerrataampa lyhyesti. NHL-kortteilla peliin voi avata monentyyppisiä huijauksia sekä tuuletuksia ja niitä saa ostettua erilaisista tehtävistä, kuten esim. hattutempusta keräämillään pisteillä. Gamestory kerää yksinkertaisesti tietoa pelaajista ja joukkueista pelaajan luettavaksi kauden aikana. NHL 2003:een se nimettiin Gamestory 2:ksi, mutta todelliset uudistukset ominaisuuteen ovat vähissä. Lähinnä selostajat saattavat huomioida sellaisia asioita kuin yksittäisen pelaajan merkittävät saavutukset urallaan tai edellisessä ottelussa tehdyn hattutemppun mahdollinen toistaminen meneillään olevassa ottelussa. Muita edellisosista tuttuja ominaisuuksia, jotka esiintyvät uusimmassa versiosakin, ovat mm. aika turhat kamerakikkailut esim. läpiajojen yhteydessä.

Ei aivan oikeaa jääkiekkoa

Pelaajien ohjaaminen on yksinkertaista ja toimivaa, mutta jotenkin laiskan tuntuista. Lieneekö syynä sitten bittikiekkoilijoiden animointiin käytetty monition capture -tekniikka, mutta pienellä viilauksella hommaan olisi varmasti saatu lisää terävyyttä. Edellisosista tutut idioottivarmat syötöt ovat tässäkin mukana, vaikka syöttöjen katkaiseminen mailalla tai heittäytymällä onkin hieman helpompaa. Pelaajat kuitenkin saavat syötöt kiinni lähes mistä asennosta ja nopeudesta tahansa, joka osaltaan muistuttaa meitä pelin arcademaisesta pelattavuudesta varsin hyvin. Toki on myönnettävä, että jos syöttöjen kovuuden ja vastaanottamisen kanssa saisi tosissaan vaivata päätään, voisi pelin hauskuus kärsiä pahasti. Taklauksien tekeminen ei ole enää yhtä helppoa kuin ennen, mikä lisää poikittaisen mailan käyttöä reilusti. Taklaukset myös näyttävät todella huonoilta ja erilaisia kaatumisanimaatioita ei ole kovinkaan montaa. Tuomaripeli ei ole muuttunut paljoakaan. Välillä pelaaja lentää suihkuun mitättömän näköisistäkin tilanteista ja välillä poikittaista saa pistää selkään ihan huoletta. Lisäksi minua ainakin kiusaa todella paljon se, että jäällä on vain päätuomari. Tuskin linjamiesten lisääminen olisi liikaa vaadittu.

Ns. "jää" muistuttaa, jos ei nyt aivan tervaa, niin ainakin viimeiset kymmenen peliä jäädyttämättömänä ollutta ulkojäätä. Pelaajat kun eivät liu'u jäällä pystyssä ollessakaan muutamaa metriä enempää, saatikka rähmällään, oli vauhtia kuinka paljon tahansa. Lisäksi jopa NHL-kaukalo on aivan ylisuuri ja kunnon kulmakahinatkin loistavat edelleen poissaoloaan, enkä oikein jaksa ymmärtää miksei EA Sports voi muokata tällaisia jääkiekossa itsestään selviä asioita pelisarjaansa. Mutta nämä puutteet nyt vielä kestää kun pelin ehdottoman pohjanoteerauksen esittää herra Tappelusysteemi. Tappelut ovat edelleen vain kahden pelaajan välisiä "pikakelauksella turpaan ja penkille"-fiaskoja, jotka vieläpä kaikenlisäksi voittaa joka kerta tekoälyä vastaan, jos vain jaksaa namiskoita painella. Pelaajia ei voi myöskään liikuttaa tappeluissa, vaan ne kököttävät paikallaan mättäen toisiaan aivan kuin ratkaistaisiin, kumpi vapautettaan ensin tahmaisen jään otteesta. Koomista ja samalla niin masentavaa.

Pelin tekoälyä voisi kuvailla todella kaksipiippuiseksi tapaukseksi. Maalivahtipeli on parantunut merkittävästi ja maaleja ei synny enää niin helposti tietyistä paikoista laukomalla. Toimivin taktiikka on yrittää saada maalivahti sivuttaisliikkeeseen poikittaissyötöllä ja laukoa suoraan syötöstä, aivan kuten oikeastikkin. Maalivahdit osallistuvat peliin aiempaa enemmän ja tekevät välillä uskomattomalta tuntuvia pelastuksia. Ne eivät myöskään enää odota läpiajoissa pelaajan ratkaisua viimetippaan, vaan ennakoivat tilanteita heittäytymällä esim. kyljelleen. Joskus veskareilta jää kuitenkin huomiotta aivan maalivahdinalueen edessä seilaava irtokiekko, joka aiheuttaa silloin tällöin harmaita hiuksia pelaajalle. Ongelmaa korostaa aivan onneton puolustuspelaaminen, sillä pakit eivät siivoa maalinedustaa irtokiekoista sen pahemmin kuin ottaisivat vastustajan hyökkääjiäkään kiinni. Niinikään heikosta puolustuksesta johtuen yhdessä pelissä voi tulla jopa kymmeniä läpiajotilanteita. Hyökkäyspeli toimii hieman puolustusta paremmin, mutta joukkuetovereiden toivoisi hakevan aktiivisemmin vapaita paikkoja ja blokkaavan vastustajan puolustajia.

Kunnollisesta ja määrätietoisesta erikoistilannepelaamisesta ei ole tietoakaan. Pelaaja saattaa joskus jopa saada pyöritystä aikaan, mutta tietokoneen ohjastamilta kiekkoilijoilta se on useimmiten liikaa vaadittu. Liian usein jopa kahden miehen alivoimaa pelaava pelaaja pääsee ylivoimahyökkäykseen ja tästäkin voi huoletta syyttää tekoälyn turhan passiivisia ja yksinkertaisia hyökkäysrutiineja. Tekoälyn pahin ongelma löytyy kuitenkin sen kuminauhamaisuudesta. Hieman vaikeammilla tasoilla ei ole mikään harvinaisuus, että pelaaja häviää ottelun viiden viimeisen minuutin aikana parin maalin johtoasemasta, kun vastustajan pelaajat yht'äkkiä saavatkin totaalisen otteen pelistä ja runnovat tarvittavat maalit keinolla millä hyvänsä. Tuntuu kuin tekoälyllä olisi käytössään täysin väsymättömät pelaajat, jotka kokoajan luistelisivat boosti päällä.

Pitkä hikinen kausi bittikiekkoilijoiden seurassa

Erilaisia pelimuotoja pelistä löytyy yhteensä neljä erilaista, jotka kaikki ovat tuttuja sarjan edellisosista. Yksittäisottelun ja useita kausia käsittävän kausipelin lisäksi mukana ovat tietysti NHL:n pudotuspelit, eli Playoffit ja maajoukkueille pyhitetty kansainvälinen turnaus. Harmittavasti harjoitusmoodia ei löydä, vaikka koirien kanssa etsisi.

NHL 2003:n yksi suurimmista ongelmista on sen yksinpelin tylsyys. Useiden kausien mittainen joukkueen luotsaaminen parempaa päin pelaamisen ohella on aika heppoinen vetonaula enää nykyisellään, ja minulle, vaikka jääkiekon ystävä olenkin, jo yhden kauden läpi kahlaaminen oli silkkaa kidutusta. Satunnaisesti pelatut yksittäiset ottelut ovatkin yllättäen pelin parasta antia. Pelin jonkinlaisena pelastavana enkelinä toimii kuitenkin moninpeli. Kavereiden kanssa pelattaessa peli näyttää parhaat puolensa, kun ottelut ovat parhaimmillaan hirmuisia trillereitä ja tylsistymisestä ei ole tietoakaan. Moninpeliä pääsee harrastamaan yksittäisotteluiden lisäksi tietysti myös kausi- ja turnausmoodeissa, jolloin niidenkin kiinnostavuus lisääntyy merkittävästi.

Pelin ulkoasu on kokenut pienen kasvojenkohotuksen edellisversioon nähden. Polygoneja on käytetty entistä enemmän varsinkin itse pelaajiin, jotka näyttävätkin melkolailla esikuviltaan lukuunottamatta joidenkin pelaajien totaalisesti munattuja kasvoja. Animointi on toteutettu jo aiemmin mainitulla monition capture -tekniikkalla ja tulos on varsin kivan näköistä, sillä pelaajat liikkuvat pääosin lähes saumattoman tasaisesti ilman mitään huomattavia animaatioiden vaihtumisia. Kypärien kiiltoefektit ovat totutusti hieman liijoiteltuja, mutta jää sen sijaan näyttää melko realistiselta siinä näkyvine heijastuksineen ja luistimen jälkineen. Katsomot ja areenat kaipaisivat vielä vähän hienomista, vaikkei niitä rumiksikaan voi haukkua. Peliä vaivaa yleisesti tekstuureiden pehmeys, joka Xboxin tarjoamalla muistimäärällä ei saisi olla ongelmana. Onneksi sahalaitaisuus on saatu kadotettua lähes kokonaan. Ruudunpäivitys pysyy lähes koko ajan sulavana pientä hidastelua lukuunottamatta, jota esiintyy silloin kun pelaajia on paljon ruudulla taistelemassa kiekosta.

Erilaiset cut scenet näyttävät paremmilta kuin koskaan ja niitä on hieman aiempaa enemmän. Siitä huolimatta ne alkavat valitettavasti toistamaan itseään hyvin nopeasti, jolloin ne mieluummin jättää katsomatta ja siirtyy pikaisesti takaisin peliin. Kamerakulmia löytyy aina perinteisestä ylhäältä kuvatusta kuvakulmasta TV-lähetykseen, mutta jotenkin tuntuu, että ne kaipaisivat lievää säätöä kun optimaalista vinkkeliä ei meinaa löytyä millään.

Äänipuolella peli jatkaa samaa vain hieman edellisversiota parempaa tasapaksua linjaansa. Selostajaien dialogia on laajennettu entisestään, tosin keskinkertaisin tuloksin. Höpötykset toistavat itseään edelleen aivan liikaa ja tauoilla pursuava "huumori" on vain teennäisesti hauskaa. Useimmat varmasti kääntävät selostajat pois viimeistään muutaman ottelun jälkeen, jolloin saa myös käyttöönsä uuden Sound On Ice -toiminnon. Kyseinen ominaisuus perustuu EA Sportsin mukaan oikeissa liigapeleissä äänitettyihin ääniin, jotka toimivat pelissäkin melko aidosti. Xbox-version tukemalla Dolby Digital 5.1 -äänijärjestelmällä voi joskus jopa oikeasti tuntea olevansa mukana pelissä itse areenalla. Pelin soundtrack ansaitsee silti tällä osa-alueella piikkipaikan. Mukana on tänä vuonna useita tunnettuja bändejä, kuten Papa Roach, Jimmy Eat World, Queens of the Stone Age, Default jne. takaamassa halpaa teknojumputusta paremman fiiliksen. Valitettavasti omien soittolistojen käyttö ei kuitenkaan ole mahdollista.

Ehkä sitten ensi vuonna...

EA Sportsille pitää antaa pitkä miinus joidenkin edellisversioiden hyvien ominaisuuksien karsimisesta. Esimerkiksi toimiva Monumentum-mittari on saanut kyytiä yhdessä todella tarpeellisten käyttäjäprofiilien ja joidenkin pelistrategioiden ohella. Lisäksi pelissä jää todella kaipaamaan takaperinluistelunappia, koska nyt tekoälyn päätettäväksi jäävä luistelusuunta ei kaikissa tilanteissa toimi miten pelaaja haluaisi. Eli siis lyhyesti sanottuna ei näin. Toivotaan, että NHL 2004:ään karsitaan pelin huonoja puolia pois ja lisätään niitä hyviä, eikä toisinpäin.

NHL 2003 on kokonaisuutena varsin keskinkertainen tuotos. Se ei oikein millään osa-alueella pääse loistamaan, mutta toisaalta se ei ole mikään aivan huonokaan. Niin kauan kun Sega Sportsin NHL 2k3:a ei saa Euroopasta, on EA Sportsin NHL-sarja käytännössä ainoa vaihtoehto niille, ketkä NHL Hitzin kaltaisesta jääkiekkopelistä eivät innostu. Suosittelisin kuitenkin harkitsemaan kahdesti ja mieluiten myös testaamaan peliä ennen kuin käytät roposi NHL 2003:een - varsinkin, jos peli hankitaan pääasiallisesti yksinpeliä varten.