Kirjoittaja
Yargo
Julkaistu
Pelit
Lisätiedot
Arvostelussa käytettiin lehdistö- ja myyntiversioita. Kiitokset arvostelukappaleista Nokialle.
Vihdoinkin!
Olisi tosiasioiden kieltämistä, jos N-Gagen tähänastinen pelitarjonta pitäisi mieltää tyydyttäväksi. Toki mukaan on mahtunut hyviäkin pelejä, mutta yleisesti pelaajat ovat joutuneet kärsimään keskinkertaisista tai suorastaan laaduttomista tekeleistä. Kaikkein valitettavinta on kuitenkin se, että N-Gagelta on puuttunut se tärkeä peli, joka rakentaisi sille oman uniikin profiilinsa ja osoittaisi pikkuruisen pelikoneen todelliset kyvyt. Nyt sellainen on saapunut. Suomalaisen Red Lynxin kehittämä Pathway to Glory täyttää kaikki odotukset, joten on syytä huokaista helpotuksesta.
Kyseessä on toiseen maailmansotaan sijoittuva vuoropohjainen taktiikkapeli, jonka yksinpelikampanjassa pelaaja johtaa 4-8 sotilaan ryhmäänsä tehtävästä toiseen. Kampanja pelataan liittoutuneiden näkökulmasta ja se alkaa Sisilian saarelta, jonka jälkeen jerryjä saa lahdata Italiassa ja Ranskassa päätyen lopulta Saksan sydänmaille. Pelin 14 tehtävässä riittää kohtuullisesti tekemistä. Kampanjan aikana omiin sotilaisiin tulee jopa kiinnyttyä, sillä tehtävästä hengissä selvittyään he saavat ylennyksiä ja kunniamitaleita, minkä lisäksi heistä tulee kokemuksen myötä entistä tehokkaampia taistelijoita.
Yleensä tehtävissä on tarkoituksena johdattaa joukkonsa vihollislaumoja vastaan ja edetä taistellen tiettyyn pisteeseen. Tavoitteessa joukon on esimerkiksi tuhottava vihollislinjojen takana olevat kranaatinheittimet. Vaikka painotus on hyökkäyksessä, on mukana myös pari puolustustehtävää. Tekoälyvastus ei osaa toimia kovin mallikkaasti ryhmänä, mutta yksilöt sentään pistävät kiitettävästi kampoihin ja tajuavat hakeutua suojaankin sopivana hetkenä.
Omien sotilaiden ohjaus on tuttua esimerkiksi UFO: Enemy Unknown tai Jagged Alliance -veteraaneille. Käytettävissä on tietty määrä toimintapisteitä, joita tarvitaan liikkumiseen, ampumiseen ja muuhun asiaan kuuluvaan aktiviteettiin. Pelaaja voi valita kuinka paljon haluaa uhrata pisteitä tähtäämiseen, joka parantaa osumamahdollisuutta. Tähän vaikuttaa myös se, yrittääkö ampua seisaalta vaiko makuulta. Matalana oleminen juoksuhaudassa tai jonkin esteen takana antaa myös suojaa vihollistulelta. Taattua selviytyminen ei ole, sillä talot, aidat, hiekkasäkeistä rakennetut suojat ja kaikki muut rakennelmat ovat täysin tuhottavissa kranaateilla tai muilla räjähteillä. Taistelukentät tuntuvat varsin dynaamisilta, mitä korostaa niistä löytyvät erilaiset ajoneuvot, kuten tankit, jotka voi ottaa käyttöönsä. Onpa tarjolla muutakin kättä pidempää taistelijoiden oman varustuksen lisäksi, kuten konekivääripesäkkeitä tai jopa 88-tykistöä.
Tämä tie johtaa ylimpään kunniaan
Grafiikka on toimivaa 2D:tä. Eri taistelutantereet, kuten Sisilia rantoineen tai sodan runtelema ranskalainen kylä, näyttävät vakuuttavilta niiden silmissä, jotka ovat yhdenkin elokuvan toisesta maailmansodasta katsoneet. Värikkääksi ei Pathway to Glorya voi sanoa, mutta eipä ylipirteä värikylläisyys aiheeseen sopisikaan. Sotilaiden liikeanimaatiot ovat sulavia ja hyvin toteutettuja. Myös äänitoteutus ajaa asiansa. Valikoissa ja tehtäväselostusten taustalla soi takuulla N-Gage-pelien hienointa musiikkia, joka jylhyydessään vie suoraan sodan tunnelmaan. Erilaisten aseiden, tankkien ja muiden laitteiden muodossa kantautuu pelaajan korviin erittäin rikas äänimaailma, vaikka tämä seikka ei perinteisesti kovin tärkeä ole ollut vuoropohjaisissa peleissä.
Moninpelinä Pathway to Glory loistaa. Kuusi pelaajaa voi pelata joko samaa puhelinta kaverilta toiselle kierrättämällä tai bluetoothin välityksellä. Jokaisen pelaajan komennettavana voi olla kahdeksan sotilasta, jolloin taistelukenttää kansoittaa jopa 48 taistelijaa. Moninpelinä voi pelata kampanjaa yhteistyönä, tai sitten 1-3 pelaajan joukkueina toisiaan vastaan, jolloin tarkoituksena on valloittaa vastapuolen joukkojenkeräyspisteet. Vaikka kyseessä on vuoropohjainen peli, eivät vuoroaan odottavat ehdi tylsistyä, sillä sotilaiden liikuttamiseen on vain vajaa minuutti aikaa. Tämän jälkeen vuoro siirtyy automaattisesti seuraavalle. Bluetooth-moninpeli toimi testauksen aikana erinomaisesti, vaikka satunnaisia yhdistys- ja synkronisointiongelmia esiintyikin. Karttoja moninpeliä varten on 12 erilaista, mikä on juuri riittävästi.
Peli ei olisi vielä vallankumouksellinen, ellei siitä löytyisi myös toimiva GPRS-moninpeli. N-Gage Arenan välityksellä toimiva nettipeli toimii kuten bluetoothilla toisiaan vastaan pelatessa. Varsinainen ero on vain se, että GPRS-synkronisoinista johtuen on käskynannossa ja sen toteutuksessa viive, jonka pituus määräytyy yhteyden laadusta. Esimerkiksi hyvällä yhteydellä viive on parin sekunnin luokkaa, mutta huonossa tapauksessa voi joutua odottamaan lähes kymmenenkin sekuntia. Ongelman voi onneksi kiertää laittamalla käskyjä jonoon. Yhden taistelijan voi esimerkiksi käskeä ampumaan ja juoksemaan suojaan, jolloin pelaaja voi huoletta siirtyä antamaan käskyjä seuraavalle taistelijalle ennen kuin tuo ensimmäinen on edes ehtinyt suorittaa omansa. Taitavan pelaajan erottaa aloittelijasta kyky saada taistelijoistaan kaikki irti kierroksen aikarajan puitteissa. Dataa siirtyy puolentunnin pelisessiossa noin kaksisataa kilotavua.
Pathway to Glory on merkittävä teos. Se edustaa toteutukseltaan N-Gage-pelien huippua ja on mahdollisesti ensimmäinen sellainen, jonka myötä pelipuhelimen todellinen potentiaali alkaa löytyä. Mikäli vuoropohjaiset taktiikkapelit kiinnostavat edes hieman, on peli N-Gagen omistajille pakkohankinta. Mikäli ei laitetta omista on syytä harkita sen ostamista jo pelkästään tämän pelin vuoksi. Hienoa, Red Lynx! Hienoa, Nokia! Hienoa, Suomi!
Olisi tosiasioiden kieltämistä, jos N-Gagen tähänastinen pelitarjonta pitäisi mieltää tyydyttäväksi. Toki mukaan on mahtunut hyviäkin pelejä, mutta yleisesti pelaajat ovat joutuneet kärsimään keskinkertaisista tai suorastaan laaduttomista tekeleistä. Kaikkein valitettavinta on kuitenkin se, että N-Gagelta on puuttunut se tärkeä peli, joka rakentaisi sille oman uniikin profiilinsa ja osoittaisi pikkuruisen pelikoneen todelliset kyvyt. Nyt sellainen on saapunut. Suomalaisen Red Lynxin kehittämä Pathway to Glory täyttää kaikki odotukset, joten on syytä huokaista helpotuksesta.
Kyseessä on toiseen maailmansotaan sijoittuva vuoropohjainen taktiikkapeli, jonka yksinpelikampanjassa pelaaja johtaa 4-8 sotilaan ryhmäänsä tehtävästä toiseen. Kampanja pelataan liittoutuneiden näkökulmasta ja se alkaa Sisilian saarelta, jonka jälkeen jerryjä saa lahdata Italiassa ja Ranskassa päätyen lopulta Saksan sydänmaille. Pelin 14 tehtävässä riittää kohtuullisesti tekemistä. Kampanjan aikana omiin sotilaisiin tulee jopa kiinnyttyä, sillä tehtävästä hengissä selvittyään he saavat ylennyksiä ja kunniamitaleita, minkä lisäksi heistä tulee kokemuksen myötä entistä tehokkaampia taistelijoita.
Yleensä tehtävissä on tarkoituksena johdattaa joukkonsa vihollislaumoja vastaan ja edetä taistellen tiettyyn pisteeseen. Tavoitteessa joukon on esimerkiksi tuhottava vihollislinjojen takana olevat kranaatinheittimet. Vaikka painotus on hyökkäyksessä, on mukana myös pari puolustustehtävää. Tekoälyvastus ei osaa toimia kovin mallikkaasti ryhmänä, mutta yksilöt sentään pistävät kiitettävästi kampoihin ja tajuavat hakeutua suojaankin sopivana hetkenä.
Omien sotilaiden ohjaus on tuttua esimerkiksi UFO: Enemy Unknown tai Jagged Alliance -veteraaneille. Käytettävissä on tietty määrä toimintapisteitä, joita tarvitaan liikkumiseen, ampumiseen ja muuhun asiaan kuuluvaan aktiviteettiin. Pelaaja voi valita kuinka paljon haluaa uhrata pisteitä tähtäämiseen, joka parantaa osumamahdollisuutta. Tähän vaikuttaa myös se, yrittääkö ampua seisaalta vaiko makuulta. Matalana oleminen juoksuhaudassa tai jonkin esteen takana antaa myös suojaa vihollistulelta. Taattua selviytyminen ei ole, sillä talot, aidat, hiekkasäkeistä rakennetut suojat ja kaikki muut rakennelmat ovat täysin tuhottavissa kranaateilla tai muilla räjähteillä. Taistelukentät tuntuvat varsin dynaamisilta, mitä korostaa niistä löytyvät erilaiset ajoneuvot, kuten tankit, jotka voi ottaa käyttöönsä. Onpa tarjolla muutakin kättä pidempää taistelijoiden oman varustuksen lisäksi, kuten konekivääripesäkkeitä tai jopa 88-tykistöä.
Tämä tie johtaa ylimpään kunniaan
Grafiikka on toimivaa 2D:tä. Eri taistelutantereet, kuten Sisilia rantoineen tai sodan runtelema ranskalainen kylä, näyttävät vakuuttavilta niiden silmissä, jotka ovat yhdenkin elokuvan toisesta maailmansodasta katsoneet. Värikkääksi ei Pathway to Glorya voi sanoa, mutta eipä ylipirteä värikylläisyys aiheeseen sopisikaan. Sotilaiden liikeanimaatiot ovat sulavia ja hyvin toteutettuja. Myös äänitoteutus ajaa asiansa. Valikoissa ja tehtäväselostusten taustalla soi takuulla N-Gage-pelien hienointa musiikkia, joka jylhyydessään vie suoraan sodan tunnelmaan. Erilaisten aseiden, tankkien ja muiden laitteiden muodossa kantautuu pelaajan korviin erittäin rikas äänimaailma, vaikka tämä seikka ei perinteisesti kovin tärkeä ole ollut vuoropohjaisissa peleissä.
Moninpelinä Pathway to Glory loistaa. Kuusi pelaajaa voi pelata joko samaa puhelinta kaverilta toiselle kierrättämällä tai bluetoothin välityksellä. Jokaisen pelaajan komennettavana voi olla kahdeksan sotilasta, jolloin taistelukenttää kansoittaa jopa 48 taistelijaa. Moninpelinä voi pelata kampanjaa yhteistyönä, tai sitten 1-3 pelaajan joukkueina toisiaan vastaan, jolloin tarkoituksena on valloittaa vastapuolen joukkojenkeräyspisteet. Vaikka kyseessä on vuoropohjainen peli, eivät vuoroaan odottavat ehdi tylsistyä, sillä sotilaiden liikuttamiseen on vain vajaa minuutti aikaa. Tämän jälkeen vuoro siirtyy automaattisesti seuraavalle. Bluetooth-moninpeli toimi testauksen aikana erinomaisesti, vaikka satunnaisia yhdistys- ja synkronisointiongelmia esiintyikin. Karttoja moninpeliä varten on 12 erilaista, mikä on juuri riittävästi.
Peli ei olisi vielä vallankumouksellinen, ellei siitä löytyisi myös toimiva GPRS-moninpeli. N-Gage Arenan välityksellä toimiva nettipeli toimii kuten bluetoothilla toisiaan vastaan pelatessa. Varsinainen ero on vain se, että GPRS-synkronisoinista johtuen on käskynannossa ja sen toteutuksessa viive, jonka pituus määräytyy yhteyden laadusta. Esimerkiksi hyvällä yhteydellä viive on parin sekunnin luokkaa, mutta huonossa tapauksessa voi joutua odottamaan lähes kymmenenkin sekuntia. Ongelman voi onneksi kiertää laittamalla käskyjä jonoon. Yhden taistelijan voi esimerkiksi käskeä ampumaan ja juoksemaan suojaan, jolloin pelaaja voi huoletta siirtyä antamaan käskyjä seuraavalle taistelijalle ennen kuin tuo ensimmäinen on edes ehtinyt suorittaa omansa. Taitavan pelaajan erottaa aloittelijasta kyky saada taistelijoistaan kaikki irti kierroksen aikarajan puitteissa. Dataa siirtyy puolentunnin pelisessiossa noin kaksisataa kilotavua.
Pathway to Glory on merkittävä teos. Se edustaa toteutukseltaan N-Gage-pelien huippua ja on mahdollisesti ensimmäinen sellainen, jonka myötä pelipuhelimen todellinen potentiaali alkaa löytyä. Mikäli vuoropohjaiset taktiikkapelit kiinnostavat edes hieman, on peli N-Gagen omistajille pakkohankinta. Mikäli ei laitetta omista on syytä harkita sen ostamista jo pelkästään tämän pelin vuoksi. Hienoa, Red Lynx! Hienoa, Nokia! Hienoa, Suomi!
- Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja