Lisätiedot
Arvostelukappale oli lehdistöversio. Kiitokset arvostelukappaleesta Nokialle.
Elder Scrolls –sarjaan kuuluva
ensimmäisestä persoonasta kuvattu roolipeli Morrowind oli sen verran
suosittu PC:llä ja Xboxilla, ettei ole ihme että saaga levittäytyy myös
muille laitteille. Varsinainen yllätys onkin se, että laitteeksi on
tällä kertaa valittu N-Gage. Ottaen huomioon miten Morrowind kärsi ruudunpäivitysongelmista jo Xboxilla, tuntuu N-Gage-version toteuttaminen hulluudelta. Osa Shadowkeytä vaivaavista ongelmista ovatkin odotettuja, mutta onneksi ne eivät tee tekeleestä pelikelvotonta.
Pelin aloittaessa pelaaja saa luettavakseen sen verran runollisen kuvauksen tapahtumien lähtökohdista, ettei tarinaa juuri pysty järkevästi kuvailemaan. Kuten aikaisemmissakin Elder Scrollseissa, ei tälle ole juuri tarvettakaan, sillä Shadowkey antaa pelaajalle kiitettävästi vapautta kulkea maita ja mantuja haluamallaan tavalla. Ainoa mitä tarvitsee tietää on se, että jokin mystinen ”varjoissa vaaniva vihollinen” uhkaa kotikylää, joten pikaisesti hahmoluokkaa ja rotua valitsemaan. Nämä ovat Morrowind veteraaneille tuttuja. Luokkia ovat esimerkiksi salamurhaaja, barbaari, ritari ja taistelumaagi. Rotuina ovat valittavina mm. liskomainen argoonialainen, kissaolento khajiit tai muutama erilainen haltia.
Roolit jäätyvät ruutuun
Peliin päästessään voi pelaajaa odottaa kova shokki riippuen siitä, millaiseksi teknologian ihmeeksi käsikokoista Elder Scrollsiaan kuvitteli. N-Gagella on nimittäin turha odottaa pääsevänsä ihailemaan huikeita maisemia Morrowindin tyyliin. Peli toki näyttää siedettävältä varsin tarkkoine tekstuureineen ja 3D-malleineen. Morrowindistä poiketen ympäristö ei ole tuttua saaristoa, vaan tapahtuu vuoristoisessa sisämaastossa. Tutkittavaa riittää kiitettävästi, joskin pelin maailma ei mahdu ymmärrettävästi kerralla N-Gagen muistiin, vaan se on jaettu viiteen alueeseen. Alueelta toiselle siirryttäessä seuraa pitkähkö lataus, kuten myös luolastoihin mennessä. Laajat ympäristöt ovat valitettavasti liian raskas taakka N-Gagen tekniikalle kannettavaksi, joten tätä kompensoidaan karmean lyhyellä piirtoetäisyydellä. Ongelma tämä on lähinnä siksi, että Elder Scrollsin vetovoima perustuu paikkojen tutkimiseen. Nyt se on varsinkin maastossa vaikeaa, koska pelaaja näkee hädin tuskin kättään pidemmälle. Luolastoissa ongelma ei ole vakava, mutta toisaalta rajoittunut piirtoetäisyys tekee onkaloista masentavan synkkiä. Välillä se toimii edukseen, mutta pidempään pelatessa tulee ikävä avaraa valoisuutta.
Hahmon ohjaaminen olisi kaivannut myös parannusta. Liikkuminen eteen ja taakse tapahtuu sopivan sutjakkaasti, mutta hahmon kääntäminen tuntuu omituisen jäykältä. 180 asteen käännös vie tuskastuttavasti jopa muutaman sekunnin, vaikka sen pitäisi hoitua silmänräpäyksessä. Samainen jäykkyys vaivaa myös nappeja. Esimerkiksi hyökkäysnappia (5) saa joskus painaa pitkän tovin ennen kuin mitään tapahtuu.
Moni voi jättää leikin sikseen teknisten ongelmien vuoksi, mutta niiden alta löytyy itse asiassa varsin addiktiivinen peli. Monenlaisten luolastojen tutkiminen ja ökiäisten tappaminen muuttuu hauskaksi, kun on löytänyt ensimmäiset vähänkin paremmat aseensa matkan varrelta. Oman viehätyksensä luo hahmonkehitys kokemuspisteitä keräämällä, joita tarpeeksi kokoon kahmittuaan hahmo nousee seuraavalle tasolle. Tämän myötä pelaaja voi kehittää jotain ominaisuuksistaan, kuten voimakkuutta, kestävyyttä tai älykkyyttä. Jos peliä sattuu pelaamaan pankin jonossa, voi vuoro lipsahtaa pelin lumoissa helposti ohi.
Kaksi kirvestä on parempi kuin yksi
Äänimaailmaa dominoi suurimmaksi osaksi Morrowindistä tutut musiikit, jotka vievät hyvin Elder Scrollsin maailmaan mukaan. Muuten Shadowkey on ikävän hiljainen lukuun ottamatta satunnaista miekan huitaisua tai loitsun humahdusta. Dialogikin hoituu tekstinä perinteiseen Elder Scrolls –tyyliin.
The Elder Scrolls Travels: Shadowkey ei ole mikään teknologian huippusaavutus N-Gagella, mutta voidaan myös kysyä olisiko se voinutkaan olla. Tästä huolimatta peli jaksaa vetää puoleensa ainakin sarjan faneja. Onpa mukana myös yksi N-Gagelle ominainen uudistuskin: peliä voi kaksi pelaajaa pelata yhteistyönä bluetoothin välityksellä. Perinteisestihän Elder Scrollsia on väännetty ypö yksin. Muuten peliä voi tietyin varauksin suositella niille, jotka tahtovat kantaa Elder Scrollsin eeppistä maailmaa taskun pohjallaan.
Pelin aloittaessa pelaaja saa luettavakseen sen verran runollisen kuvauksen tapahtumien lähtökohdista, ettei tarinaa juuri pysty järkevästi kuvailemaan. Kuten aikaisemmissakin Elder Scrollseissa, ei tälle ole juuri tarvettakaan, sillä Shadowkey antaa pelaajalle kiitettävästi vapautta kulkea maita ja mantuja haluamallaan tavalla. Ainoa mitä tarvitsee tietää on se, että jokin mystinen ”varjoissa vaaniva vihollinen” uhkaa kotikylää, joten pikaisesti hahmoluokkaa ja rotua valitsemaan. Nämä ovat Morrowind veteraaneille tuttuja. Luokkia ovat esimerkiksi salamurhaaja, barbaari, ritari ja taistelumaagi. Rotuina ovat valittavina mm. liskomainen argoonialainen, kissaolento khajiit tai muutama erilainen haltia.
Roolit jäätyvät ruutuun
Peliin päästessään voi pelaajaa odottaa kova shokki riippuen siitä, millaiseksi teknologian ihmeeksi käsikokoista Elder Scrollsiaan kuvitteli. N-Gagella on nimittäin turha odottaa pääsevänsä ihailemaan huikeita maisemia Morrowindin tyyliin. Peli toki näyttää siedettävältä varsin tarkkoine tekstuureineen ja 3D-malleineen. Morrowindistä poiketen ympäristö ei ole tuttua saaristoa, vaan tapahtuu vuoristoisessa sisämaastossa. Tutkittavaa riittää kiitettävästi, joskin pelin maailma ei mahdu ymmärrettävästi kerralla N-Gagen muistiin, vaan se on jaettu viiteen alueeseen. Alueelta toiselle siirryttäessä seuraa pitkähkö lataus, kuten myös luolastoihin mennessä. Laajat ympäristöt ovat valitettavasti liian raskas taakka N-Gagen tekniikalle kannettavaksi, joten tätä kompensoidaan karmean lyhyellä piirtoetäisyydellä. Ongelma tämä on lähinnä siksi, että Elder Scrollsin vetovoima perustuu paikkojen tutkimiseen. Nyt se on varsinkin maastossa vaikeaa, koska pelaaja näkee hädin tuskin kättään pidemmälle. Luolastoissa ongelma ei ole vakava, mutta toisaalta rajoittunut piirtoetäisyys tekee onkaloista masentavan synkkiä. Välillä se toimii edukseen, mutta pidempään pelatessa tulee ikävä avaraa valoisuutta.
Hahmon ohjaaminen olisi kaivannut myös parannusta. Liikkuminen eteen ja taakse tapahtuu sopivan sutjakkaasti, mutta hahmon kääntäminen tuntuu omituisen jäykältä. 180 asteen käännös vie tuskastuttavasti jopa muutaman sekunnin, vaikka sen pitäisi hoitua silmänräpäyksessä. Samainen jäykkyys vaivaa myös nappeja. Esimerkiksi hyökkäysnappia (5) saa joskus painaa pitkän tovin ennen kuin mitään tapahtuu.
Moni voi jättää leikin sikseen teknisten ongelmien vuoksi, mutta niiden alta löytyy itse asiassa varsin addiktiivinen peli. Monenlaisten luolastojen tutkiminen ja ökiäisten tappaminen muuttuu hauskaksi, kun on löytänyt ensimmäiset vähänkin paremmat aseensa matkan varrelta. Oman viehätyksensä luo hahmonkehitys kokemuspisteitä keräämällä, joita tarpeeksi kokoon kahmittuaan hahmo nousee seuraavalle tasolle. Tämän myötä pelaaja voi kehittää jotain ominaisuuksistaan, kuten voimakkuutta, kestävyyttä tai älykkyyttä. Jos peliä sattuu pelaamaan pankin jonossa, voi vuoro lipsahtaa pelin lumoissa helposti ohi.
Kaksi kirvestä on parempi kuin yksi
Äänimaailmaa dominoi suurimmaksi osaksi Morrowindistä tutut musiikit, jotka vievät hyvin Elder Scrollsin maailmaan mukaan. Muuten Shadowkey on ikävän hiljainen lukuun ottamatta satunnaista miekan huitaisua tai loitsun humahdusta. Dialogikin hoituu tekstinä perinteiseen Elder Scrolls –tyyliin.
The Elder Scrolls Travels: Shadowkey ei ole mikään teknologian huippusaavutus N-Gagella, mutta voidaan myös kysyä olisiko se voinutkaan olla. Tästä huolimatta peli jaksaa vetää puoleensa ainakin sarjan faneja. Onpa mukana myös yksi N-Gagelle ominainen uudistuskin: peliä voi kaksi pelaajaa pelata yhteistyönä bluetoothin välityksellä. Perinteisestihän Elder Scrollsia on väännetty ypö yksin. Muuten peliä voi tietyin varauksin suositella niille, jotka tahtovat kantaa Elder Scrollsin eeppistä maailmaa taskun pohjallaan.
