Extreme G 3

Futuristista kaahailua

Nintendo 64:n omistajat muistavat varmasti N64:lle ilmestyneen Extreme G:n. Jo tuolloin se tarjosi futuristista kaahailua, painovoimalain kyseenalaistavia ratoja, jumputtavaa teknomusaa ja jopa ääntänopeampaa menoa. Sarjan kolmannen osan Acclaim päätti siirtää ikääntyneeltä N64:lta Sonyn PS2:lle. Extreme G 3:n nähdessään monelle tulee oitis mieleen Wipeout. Extreme G 3:ssa on paljon yhteistä Wipeoutin kanssa, mutta myös paljon erilaisia ratkaisuja löytyy. Extreme G 3:ssa ohjaillaan futuristisia moottoripyöriä, kun taas Wipeoutissa romutettavana ovat erilaiset alukset. Moottoripyörät ovat se jokin, jotka erottavat Extreme G 3:n muista futuristisista kaahailuista ja luovat peliin hyvän fiiliksen heti alkumetreillä. Onko G 3:sta kuitenkaan muuhun kuin Wipeout Fusionin odotuksen lievittäjäksi?

Kuten futurististista menoa sisältävissä peleissä yleensäkin, myös G 3:ssa pelin tapahtumat sijoittuvat parinsadan vuoden päähän nykyhetkestä. Pelissä ei ole mitään varsinaista juonta, vaan pelaaja valitsee itselleen tallin sekä kuljettajan jonka saapaisiin haluaa hypätä. Sen paremmin kuljettajan kuin tallin valinnalla ei ole vaikutusta suorituskykyyn, kyse on lähinnä siitä minkä värisen valojuovan haluaa pyöräänsä. Kuljettajia löytyy kumpaakin sukupuolta, joten sovinismistä tekijöitä on turha syyttää.

Tallin ja kuljettajan valittuaan pelaaja pääsee ajamaan joko Leaguea, Arcadea tai Time Trialia. League on eräänlainen uramoodi, jossa aloitetaan tehottomalla kalustolla ja edetään menestyksen kautta tehokkaimpaan kalustoon. G 3:ssa on neljä eri moottoritehon mukaan jaettua kilpaluokkaa; 250G:stä voi edetä aina 1500G:hen. Alkupään kisoissa jatkoon pääsemiseen riittää sijoitus keskivaiheilla, mutta loppupuolella vain ykkössija riittää varmistamaan pääsyn seuraavaan kisaan. Jos tavoitteeseen ei yllä, ilmoittaa peli kylmästi "Game Over", eikä anna jatkaa kisasta johon matka tyssäsi, vaan koko Cup on pelattava uudelleen läpi. Onneksi pelissä on sentään tallennusmahdollisuus kisojen välillä.

Kisoissa pärjäämällä ja Time Trialissa hyviä kierroaikoja ajamalla saa rahaa, jota voi käyttää uusiin aseisiin, moottoreihin tai muihin kulkua nopeuttaviin vempaimiin. Noin kymmenen kappaleen asearsenaaliin kuuluu mm. raketteja, miinoja, railgun ja flash mortar. Aseet ovat pelissä kuitenkin sivuroolissa, koska niistä ei käytännössä ole kovinkaan paljon hyötyä, mutta toki ne tarjoavat näyttävää silmänruokaa. Pääosan varastavat kulkua nopeuttavat varusteet, jotka mahdollistavat esim. paremman Turbon hyödyntämisen. Turbo ja suoja käyttävät epäloogisesti samaa energiaa, joten täytyy muistaa, että Turbo-nappi pohjassa ajaminen ei välttämättä kannata, sillä matkanteko voi päättyä seuraavaan valliin suojaenergian ehdyttyä.

Helpoksi G 3:a ei voi kutsua. Ensimmäisen kerran peliä kokeillessa voi tuntua mahdottomalta olla osumatta valleihin jopa ovaaliradalla. Päästyään sisään nopeasti pelaajan komentoihin reagoiviin kontrolleihin ja ilmajarruihin, voi astua Leagueen kokeilemaan ajotaitojaan yhtätoista tekoälykaveria vastaan. G 3:n kaksinpeli toimii kiitettävästi. Normaalin kaksinpelin lisäksi myös Leaguen voi pelata kaverin kanssa. Pahempia hidastumisia ei esiintynyt ja pelin ulkonäkö pysyi yhtä upeana kuin yksinpelissäkin.

 

Ah, niin kaunista

Visuaalisesti Extreme G 3 tarjoaa juuri sitä, mitä PS2-peliltä voi odottaa. Ratojen maisemat ovat hulppeaa katseltavaa. MGS2:n demosta tuttu kameraa vasten paiskova sade näyttää todella hienolta varsinkin yöllä. Myös auringon heijastukset on toteutettu tavallista näyttävämmin. Moottoripyörien jäljessä näkyvä valovana on paitsi näyttävä, se myös helpottaa muiden kilpailijoiden havaitsemista horisontissa. Aseiden efekteissä ei ole konetehoa turhaan säästelty ja valoefektit ovatkin G 3:n vahvimpia puolia. Kauniita maisemia ja efektejä ei G 3:ssa tosin ehdi ihailla, jos pelissä aikoo pärjätä edes siedettävästi. Onneksi näyttävä grafiikka ei kaadu ruudunpäivitykseen, sillä peli pyörii lähes 100 %:sti 50 fps. Acclaimin yhtenä tavoitteena peliä kehitettäessä oli vauhdintunnun pitäminen korkealla. Tässä he eivät ole ainakaan epäonnistuneet, sillä maisemat kiitävät pelaajan ympärillä hirmuista kyytiä. Nopeuden ylittäessä 750 mph eli äänennopeuden ruudun täyttää blur-efekti ja kuuluu pamaus, jonka jälkeen on hetken hiljaista.

 

Teknobiittiä

Extreme G 3:n musiikista vastaa mainetta niittänyt Ministry of Sound. Musiikit ovat pelin teemaan nähden sopivia, mutta ei näihin teknon vihaaja ainakaan ihastu. Itse pidin soundtrackista, kun teknosta muutenkin tykkään. Osa biiseistä jäi jopa soimaan päähän. Pelin ääniefektit ovat ihan hyviä, kaikki kuulostaa siltä miltä pitääkin. Ääniefekteissä ei ole ryssitty mitään totaalisesti, muttei mitään uutta ja yllättävääkään tullut vastaan. Ainoastaan hirveä piipitys valikoissa saa muutaman minuutin kuuntelun jälkeen hermot kireälle.

Kokonaisuudessaan Extreme G 3:sta jäi erittäin positiivinen kuva. Pelissä saisi olla pari-kolme rataa nykyisen kymmenen radan lisäksi ja muutama teholuokka lisää. Nyt G 3 on hieman turhan lyhyt, mutta kestänee muutaman läpäisykerran ennen kuin jää hyllyyn pölyttymään. Mahtava vauhdintuntu takaa nautittavan ajofiiliksen, kunhan jaksaa opetella herkästi reagoivat kontrollit ja ilmajarrun käytön.