Onimusha Warlords

Idän ihmeet

Capcomin suursatsaus, ensimmäinen PS2-peli, joka on myynyt yli miljoona kappaletta on vihdoin täällä. Japanissa Onimusha ilmestyi jo puoli vuotta sitten, mutta me eurooppalaiset pääsemme vasta nyt hyppäämään Samanosuken saappaissa 1560-luvun Japaniin. Onimusha lähtee liikkeelle hienon animaatiopätkän voimin, mikä virittää pelaajan sopivaan tunnelmaan. Surugan voimakas sotapäällikkö Yoshimoto Imagava johtaa joukkojaan kohti Kyotoa, kunnes Imagavan joukot eksyvät Owarin maille. Nobunaga Oda, Owarin sotapäällikkö, johtaa 2000 sotilaan ryhmää, joka tekee yllätyshyökkäyksen Surugan leiriin. Epätoivoisessa taistelussa Nobunagan joukot kukistavat Surugan ja tappavat Yoshimoton. Nobunagan juhliessa voittoaan, nuoli lävistää hänen kurkkunsa ja sotapäällikkö kaatuu maahan. Vuotta myöhemmin Inabayaman linnassa alkaa tapahtua ihmeellisiä sattumia. Sotilaita ja työntekijöitä katoaa jäljettömiin. Prinsessa Yuki päättää pyytää avuksi Samanosuken, mutta hänen saapuessaan prinsessa on kidnapattu. Samaan aikaan linnaa moukaroidaan taivaan porteilla käyneen Nobunagan ja hänen joukkojensa voimin. Samanosuke päättää lähteä matkaan yhdessä Kaeden kanssa, päämääränään pelastaa prinsessa Yuki ja nujertaa Nobunaga demoniarmeijoineen...

Ensimmäisenä Onimushassa kiinnittää huomion hienoon grafiikkaan. Valmiiksi renderoidut taustat näyttävät upeilta pikkutarkkoine yksityiskohtineen. Hahmoihin Capcom on saanut upotettua hirveät määrät polygoneja - pelkästään Samanosukeen niitä on upponut päälle kymmenentuhatta. Se näkyy kieltämättä hahmoissa: sahalaitoja ei löydy kirveelläkään ja hahmot ovat tavallista luonnollisempia. Palkintojakin voittaneet välianimaatiot ovat näyttäviä ja jatkavat pelin graafista loistoa vieden pelaajan lähemmäs pelin tarinaa. Välianimaatioissa ärsyttää pakkosyöttö. Jos jää johonkin kohtaan jumiin, joutuu samaa animaatiota katsomaan kerta toisensa jälkeen. Jos Onimushan taustat ovat kauniita, niin miekkojen loitsuefektit räjäyttävät pankin. Tuli-, salama- ja tuuliefektit ovat todella näyttävää katseltavaa kokeneemmallekin survival/horror -pelaajalle. Grafiikan ollessa hienoa ei ruudunpäivityskään jätä toivomisen varaa. Onimusha pyörii sulavasti, vaikka ruudulla olisi tusinan verran tuhansia polygoneja syöviä demoneja. Hahmot on kuvattu sivuperspektiivistä kamerakulman vaihtuessa aina pelaajan mentyä käytössä olevan kameran ulottumattomiin. Kamerasysteemi toimii yleensä hyvin, mutta ajoittain tulee ongelmia pelaajan taistellessa kahden kameran rajalla olevan vihulaisen kanssa. Onimushan PAL-käännös jättää hiukan toivomisen varaa. 60Hz vaihtoehto olisi ollut tarpeen, sillä nyt ruudusta jää osa tavallista suurempien palkkien peittoon. Palkit latistavat tunnelmaa ja ihmetyttääkin mihin Capcomin pojat ovat puoli vuotta hukanneet. Luulisi, että siinä ajassa saisi PAL-version kuosiin.

Onimushan energia-, voima- ja taikasysteemi on yksi nerokkaimmista, mihin olen törmännyt. Vihollisia listimällä saa punaisia, sinisiä ja keltaisia sieluja, joita kerätään miekkaan. Punaisilla sieluilla voi tehdä miekastaan ja tavaroistaan parempia, siniset sielut antavat lisää taikavoimaa ja keltaiset palauttavat energiaa. Osaan ovista tarvitaan tietyntyyppinen ja tarpeeksi voimakas miekka. Esimerkiksi ovista, jotka vaativat salamaan kykenevän miekan, ei pääse etenemään kahdella muulla miekalla. Miekkoja ja tavaroitaan voi parannella tallennuspisteissä, joita on ripoteltu ympäri pelialuetta. Välillä tosin tuntuu, että tallennuspisteitä voisi olla tiheämmässäkin, sillä pahimmillaan joutuu ramppaamaan pitkältäkin tallentamaan tai varusteitaan kohentamaan. Miekkojen lisäksi pelin edetessä mukaan tulevat myös matchlock ja jousipyssy. Onimushan kontrollisysteemi vaati totuttelua. Capcom on ilmeisesti tykästynyt digipadiin, koska analogitatti on jätetty kokonaan hyödyntämättä. Ihmeellistä, koska analogisen tatin kautta kontrollit olisivat olleet helpommin omaksuttavissa. 180-asteen napin avulla pääsee nopeasti karkuun uhkaavasti lähestyvää demonilaumaa. Myös strafetus onnistuu, mistä on huomattavaa hyötyä suurempia ja hitaampia vihulaisia vastaan. Örkkien lahtaamiseen riittää käytännössä hyökkäysnapin rämpyttäminen ja noin 80 % vihollisten iskuista voi torjua. Puzzleja Onimushassa ei ole nimeksikään. Mukana on joitankin helppoja virityksiä kaikille tutuista peleistä, millä on yritetty keinotekoisesti pidentää peliä.

Tunnelma kohdallaan

Capcomin panostus Onimushaan näkyy ja kuuluu myös soundtrackissa. Mukaan on pestattu Tokion filharmoonikot soittamaan pelin taustamusiikki. Ei tämä lempimusiikkiani ole, mutta tällä kertaa klassinen tuntuu sopivan peliin todella hyvin. Musiikki seuraa tilanteiden kehitystä pelissä, jolloin tunnelma on aivan erilainen, kuin jos musiikki olisi kokoajan samaa jöötiä. Ääniefektit ovat niitä tuttuja ja turvallisia, jotka on kuultu jo monta kertaa. Dialogi on käännetty myös englanniksi, mutta suosittelen käyttämään japania ja englanninkielistä tekstitystä. Englanninkielinen dialogi kuulostaa todella huvittavalta hahmojen huulten liikkuessa eri tahtiin dialogin kanssa.

Tunnelma on Onimushassa kohdallaan. Örkkejä löytyy monta erilaista, eikä niiden listimiseen pääse kyllästymään pelin alle kymmenen tunnin keston takia. Onimusha tuntuukin kestävän muutaman läpipeluun ennen kuin se jää hyllyyn pölyttymään. Läpipeluusta saa hauskoja extroja, mm. uuden minipelin ja huvittavan panda-asun Samanosukelle. Tämä ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että Onimusha on liian lyhyt. Alle kymmenen tuntia normal-vaikeustasolla on aivan liian vähän pelille, josta moninpeliä ei löydy. Toivottavasti jatko-osassa pelin kestoa saadaan hilattua lähemmäksi kahtakymmentä tuntia. Onimusha ei tarjoa mitään mullistavaa uutta genreensä, mutta on viihdyttävä peli lyhyydestään huolimatta.