Wild Wild Racing

Williä rallia

Wild Wild Racingissä ajetaan lähinnä rantakirpun ja ralliauton risteytyksiltä näyttävillä kuvitteellisilla autoilla kilpaa erilaisissa maastoissa. Eri ratoja on aluksi käytössä kolme, kuten myös ominaisuuksiltaan jonkin verran poikkeavia autoja. Alun kolme rataa ovat hiekka/mutaradat USA:ssa ja Intiassa sekä lumi/jäärata Islannissa. Yhteensä ratoja ja maita on viisi. Tai oikeammin, perusratoja on viisi - kun pelissä pääsee eteenpäin, vanhoihin ratoihin aukeaa uusia reittejä ja oikopolkuja, mikä tuo peliin vähän vaihtelua. Ratoja voi ajaa yksittäisinä kisoina, tai sitten Championship-turnauksina, joita voittamalla saa avattua uusia ratoja. Kisojen lisäksi pelistä löytyy muutakin mielenkiinnon säilyttämiseksi. Tarjolla on kolme erilaista alipeliä - Quest, Skill ja Stunt - ja niistä jokaisella on oma merkityksensä pelissä etenemiselle.

Quest-alipelissä pitää kerätä radalta kirjaimia, joista muodostuu seuraavan tarjolla olevan auton nimi. Jos kaikki kirjaimet saa aikarajan sisällä kerättyä, saa auton käyttöönsä. Skill-alipelissä pitää sitten työntää uudella autolla jättimäinen rantapallo radanpätkän läpi ja maaliviivan yli ennen ajan loppumista. Tästä saa palkakseen autoon paremman moottorin ja ajo-ominaisuudet. Stunt-alipeli on nimen mukaisesti lyhyt stunttirata, joka pitää selvittää aikarajan sisällä. Tämän jälkeen avautuu tavoiteltavaksi seuraava uusi auto - joissakin tilanteissa on tosin voitettava seuraava Championship-turnaus ennen kuin seuraavaksi vuorossa olevaa Quest-peliä pääsee pelaamaan.

Wild Wild Racing oli ensimmäinen PS2:lla näkemäni autopeli, ja grafiikka kyllä loksautti leuan muutaman kerran. Auringonlasku/iltahämärä/yms. valoefektit näyttävät kovasti näteiltä, ja autot ovat yksityiskohtaisia ja aika menevänkin näköisiä. Ruudunpäivitys toimii pehmeästi eikä hidastumisia ilmene. Taustat ovat melko tylsiä ulkoasultaan, mutta eipä niitä tule pelin aikana paljon ihmeteltyä. Kisojen ja alipelien uusinnat on näyttävästi toteutettu, ja niitä jaksaa kyllä aikansa katsella.

Ranta kirppuja joka makuun

Taustamusiikin olemassaoloa ei pelin aikana oikeastaan edes huomaa - sen verran geneeristä ja mitäänsanomatonta se on. No, ainakaan se ei häiritse pelaamista, tai sisällä mitään huomiotaherättäviä piirteitä jotka alkaisivat pidemmän pelisession aikana rasittamaan. Moottoriäänet sekä autojen kolahdukset ja rusahdukset istuvat peliin ihan hyvin, mutta eipä niistäkään sen enempää ole sanottavaa. Yli-innostuneen kuuluttajan harvat kommentit, kuten hysteerinen GO GO GO GO!!! kun pelaaja saavuttaa ykköstilan, ovat oikeastaan ihan hauska lisä.

Ajaminen on aluksi yllättävän hankalaa. Autot eivät kiihdy kovin nopeasti, huippunopeuskaan ei tuo mitään valtavaa vauhdin hurmaa, ja autojen ohjaaminen on jäykän oloista. Kun vielä lisätään, että kisoissa vastaan tulevat tietokonekuskit ovat melko pirullisen oloisia (jos hidastelet mutkassa hieman liikaa, takaa tuleva auto pitää melko varmasti tarkalla tönäisyllä huolen siitä, että kohta kökötät nokka kohti tulosuuntaa muiden viuhuessa ohi), tuntuu peli alussa jopa suhteettoman epäreilulta. Muutaman kisan jälkeen ajotuntuma alkaakin sitten löytyä ja ratojen tullessa tutuksi sijoituksetkin paranevat. Pelin peruskontrollit ovat miljoonasta autopelistä tutut. X on kaasu, neliö jarru, ja pallo käsijarru - siinä ne tärkeimmät. Käsijarru on itse asiassa tässä pelissä hyvinkin oleellinen; kun sitä oppii käyttämään kurveissa, ei auton jäykänoloinen ohjaus enää häiritse niin paljoa. Jotkin ylämäet ovat niin jyrkkiä, että auto meinaa simahtaa siihen paikkaan - tällöin X-napin pari nopeaa painallusta vaihtavat pienemmän vaihteen silmään jotta matkanteko ei pääse keskeytymään.

Minkäänlaista kovin vauhdikasta rallitunnelmaa ei tässä pelissä pääse syntymään. Autojen eteneminen tuntuu koko ajan hieman vaisulta ja vastahakoiselta. Autojen ja koko pelin fysiikkamallinnus on sinänsä ihan realistisen oloista - ehkä vika onkin siinä, että ajotuntumassa on tavoiteltu liiallista realistisuutta, ja samalla pelaamisen hauskuus on jäänyt vähemmälle? Yksi ärsyttävä piirre ajamisessa on se, että radan laidoilla (tai keskellä) oleviin esteisiin törmätessä auto takerttuu niihin usein ikävästi kiinni.

Taustamusiikin olemassaoloa ei pelin aikana oikeastaan edes huomaa - sen verran geneeristä ja mitäänsanomatonta se on. No, ainakaan se ei häiritse pelaamista, tai sisällä mitään huomiotaherättäviä piirteitä jotka alkaisivat pidemmän pelisession aikana rasittamaan. Moottoriäänet sekä autojen kolahdukset ja rusahdukset istuvat peliin ihan hyvin, mutta eipä niistäkään sen enempää ole sanottavaa. Yli-innostuneen kuuluttajan harvat kommentit, kuten hysteerinen GO GO GO GO!!! kun pelaaja saavuttaa ykköstilan, ovat oikeastaan ihan hauska lisä.

Kaksinpeli on hauskaa, niin kuin autopeleissä yleensäkin. Ihmispelaajasta kun ei (ainakaan yleensä) löydy samoja ärsyttävän johdonmukaisia "sinä pyörähdät, minä en"-piirteitä joita WWR:n tietokonekuskit esittelevät turhan usein. Kaksinpelin viehätystä tosin hiukan karsii se, että jaetulla ruudulla mutkat ilmaantuvat eteen välillä turhan äkillisesti.

Ja käteen jää...

Kyllähän tämä ihan kelvollinen autopeli on, ei siinä mitään. Tietokonekuskeja vastaan kisaaminen ja alipelien veivaaminen on ihan mukavaa ja jopa jossain määrin riippuvuutta aiheuttavaa jonkin aikaa, kun on esim. juuttunut johonkin alipeliin joka on aivan PAKKO päästä läpi (tyyliin "no mä yritän kerran vielä…"). Wild Wild Racing vaan on ainakin minun kohdallani sellainen peli, ettei sitä muutaman pelisession jälkeen tule enää kovin helposti kaivettua hyllystä esiin. Eniten minua jäi häiritsemään se, että pelaaminen on koko ajan jotenkin turhan maanläheistä ja totista vääntöä, eikä tämä peli loppujen lopuksi tuo rälläämispeleihin mitään uutta ja mullistavaa. Kaveripiirissä kilpaileminen kyllä tuo Wild Wild Racingiin jonkin verran lisäkiinnostusta, ja muistettakoon myös että makuja on monia - eli jos autopelit kiinnostavat, kyllä tätä kaupassa testata kannattaa.