Game & Watchista N-Gageen

Pelaamista kämmenkoossa

"Anyone anywhere", kuka tahansa ja missä tahansa. Näin kuuluu Nokian N-Gagen mainoslause, joka viittaa taskupelien perusideaan. Nokian uuden pelipuhelimen avulla voi pelata missä ja kenen kanssa tahansa laitteen nettiyhteyden avulla. Nokia ei ole kuitenkaan ollut aivan ensimmäisenä taskupelimarkkinoilla yrittämässä, sillä ensimmäiset elektroniset kannettavat pelilaitteet ilmestyivät jo 1970- ja 1980-luvun vaihteessa, jolloin pelikulttuuriin syntyi aivan uusi haara, taskupelit. Uudet elektroniset pelilaitteet tarjosivat vaihtoehdon pelihallien massiivisiin arkadipeleille, ja ajatus pelata siellä missä se parhaiten sopii, oli houkutteleva. Tietenkin myös tekniikan kehittymisellä ylipäänsä on ollut suuri vaikutus taskupelien syntyyn. Hienoa tässä uudessa keksinnössä oli se, että esimerkiksi kymmenen minuutin junamatkalla pystyi pelaamaan pari erää tennistä, kun muutakaan tekemistä ei ollut. Nämä uudenlaiset laitteet avasivat uudet markkinat pelialalla ja markkinarako valmistajien suhteen haluttiin täyttää. Ainakaan yrittäjistä alalla ei ollut puutetta, mutta kynnyskysymykseksi kuluttajille tuntui muodostuvan laitteiden hinta.

Odottamattomasta suunnasta vastattiin kuluttajien tarpeisiin, nimittäin japanilainen Nintendo ja sen laitesuunnittelija Gunpei Yokoi toivat markkinoille elektroniikkapelisarjan, Game & Watchin. Tuoreen taskupelisarjan vahvuuksiin lukeutuivat laitteiden halvat hinnat ja pelien omaperäiset ideat. Esimerkiksi vuonna 1980 ilmestynyt Ball oli yksinkertainen peli, jossa ohjattiin jonglööriä peliruudulla.

Ballissa yritetään pitää ilmassa kahta tai kolmea palloa kerrallaan liikuttelemalla jonglöörin käsiä

Ballin kaltaisia omintakeisia pelejä Nintendo laittoi markkinoille tiheässä tahdissa. Vuoteen 1989 mennessä kuutisenkymmentä erilaista peliä oli jo julkaistu, ja samana vuonna päätettiin lopettaa Game & Watch -pelien valmistus Nintendon siirryttyä Game Boyn valmistukseen. Tällä välin melkein kymmenen vuoden aikana oli kuitenkin ehtinyt tapahtua paljon. Esimerkiksi peleissä tulivat käyttöön digitaaliset ristiohjaimet, ja The Legend Of Zeldan kannettavassa versiossa hahmoilla tapahtui yksinkertaista kokemukseen perustuvaa tasokehitystä. Lisäksi kyseisellä ajanjaksolla Nintendo oli saavuttanut videopelien maailmassa markkinajohtajan aseman sekä G & W –pelisarjansa että NES-pelikonsolinsa ansiosta.

Taskukonsoleiden läpimurto

Vuonna 1989 Nintendo katsoi ajan olevan kypsä edistysaskeleelle, ja pelimarkkinoille tuotiin kannettava pelikonsoli, Game Boy. Uutta tässä koneessa oli se, että laitteeseen laitettiin pelimoduuleja. Sen sijaan, että pelit olisivat ohjelmoitu valmiiksi koneeseen. Game & Watchin suunnittelija Gunpei Yokoi oli jälleen asialla Game Boyn suunnittelun kohdalla. Eikä vähiten hänen ansiotaan ollut se, että Nintendon uusi kannettava laite tuotti hyvin toimivaa mustavalkoista grafiikkaa. Myöskin 35 tunnin käyttöikä paristokertaa kohden oli erittäin pitkä verrattuna Lynxiin, Atarin taholta tulleeseen Game Boyn kilpailijaan.

Lynx ei ollut julkaisijansa ansiosta mikään sivuutettava konsoli, sillä olihan Atari kehittänyt erittäin suosittuja pelikoneita 1970- ja 1980-luvuilla. Lynxin kohdalla Atari toimi vain julkaisijan roolissa, sillä itse laitteen oli kehittänyt nykypelaajille kovin tuntematon Epyx. Kyseinen firma yritti kuitenkin ehkä olla liikaakin aikaansa edellä, sillä Lynxissä oli yksi erittäin iso ongelma. Vaikka laitteessa oli laajat moninpeliominaisuudet ja värillinen näyttö, niin sillä ei voinut pelata kuin 4-5 tuntia kuudella alkaliparistolla. Tämän jälkeen tuli vaihtaa paristot uusiin ja ahkeralle pelaajalle tämä tarkoitti suuria käyttökuluja. Lynxin ongelmiksi muodostuivat myöskin laitteen iso koko ja suppea pelivalikoima verrattuna Nintendon kannettavaan.

Lynx on GBA:n ja N-Gagen tapaan vaaka-asennossa pidettävä konsoli

Japanilaisvalmisteisella Game Boylla oli Lynxiä helpompi tilanne, sillä Nintendolla oli omasta takaa lukuisia tunnettuja pelisankareita, jotka siirrettiin kannettavaan muotoon yrityksen kehitysyksikköjen suojissa. Myös pelillä nimeltä Tetris saatiin myytyä erittäin paljon Game Boyta Nintendon ostettua Neuvostoliitolta oikeudet kyseiseen peliin. Lähinnä näiden seikkojen takia Game Boyta ostettiin, mutta Lynxiä ei. Tämä sai pelifirmat siirtymään Gameboy-pelien kehittämiseen ja Atari veti laitteet kauppojen hyllyiltä.

Nintendo ei jäänyt kuitenkaan tapahtuman jälkeen pyörittämään monopoliasemaa, vaan uusi yrittäjä löytyi jälleen Japanista. Master Systemillään mainetta niittänyt Sega halusi astua mukaan kilpailuun ja se julkaisi kannettavan konsolin nimeltä Game Gear. Kyseisestä laitteesta teki erikoisen se, että koneella pystyi pelaamaan Game Gearin omien pelien lisäksi, myös edellä mainitun Master Systemin pelejä. Lisäksi ominaisuudet siinä olivat kaiken kaikkiaan paremmat kuin Game Boyssa. Mutta kuten Lynxillä, myös Game Gearilla oli ongelmia patterien keston ja suuren koon kanssa. Laitteella pystyi pelaamaan vain kuusi tuntia kuudella alkaliparistolla, ja suuren koon vuoksi oli vaikea kuvitella laittavansa taskukonsolia taskuun.

Game Gear ei menestynyt markkinoilla huolimatta sen luovasta ideasta istuttaa TV-pelit taskuversioiksi. Taskupelien historiaa tarkasteltaessa käyttöikä patterikertaa kohden on tuntunut kuitenkin nousevan kynnyskysymykseksi. Ehkäpä se oli kuolinisku Segan ensimmäiselle kannettavalle. Toki hintakysymykselläkin on ollut vaikutusta, sillä Nintendo on pitänyt hinnat kohtuullisina, ja monet muut valmistajat ovat ajatelleet, että ihmiset ovat valmiita maksamaan hieman enemmän hyvästä tekniikasta. Valitettavan monet firmat ovat joutuneet opettelemaan kantapään kautta kyseisen asian, sillä kannettavia konsoleita on tullut ja mennyt erittäin tiheään tahtiin.

Game Gearin jälkeen Sega halusi vielä yrittää kilpailla markkinoilla Nintendoa vastaan ja firma kehitti laitteen nimeltä Nomad. Vuonna 1996 ilmestynyt laite hyödynsi Game Gearin tavoin ideaa pelata TV-pelejä kannettavassa muodossa, mutta tällä kertaa laite pyöritti Segan toisen sukupolven konsolin, Mega Driven pelejä. Segalla ei mietitty välttämättä tarkkaan, haluavatko ihmiset pelata puoli vuosikymmentä vanhoja pelejä, sillä Mega Drive ilmestyi jo vuonna 1989 eli seitsemän vuotta ennen Nomadia. Käyttöikä nousi Nomadissa kynnyskysymykseksi, kuten monissa muissakin laitteissa. Laitteella nimittäin pystyi pelaamaan vain kaksi tuntia kuudella paristolla, eivätkä kuluttajat tuntuneet ottavan hyvin vastaan uutta kannettavaa konsolia.

Värillinen aika

Ehkäpä osasyyllinen Nomadin menestyksettömyyteen oli juuri syntymässä ollut Pokémon-ilmiö. Vuonna 1996 Japanista liikkeelle lähtenyt taskuhirviöiden keräämisvimma on vaikuttanut etenkin varhaisnuoriin ympäri maailmaa. Tuskin kukaan voi kieltää, että juuri Pokémon-pelit ovat olleet merkityksellisimpiä taskupelien historiassa, sillä yksistään Euroopassa kyseisen nimikkeen alla on myyty 25 miljoonaa kopiota peleistä. Jokainen Nintendon taskukonsoli on tähän mennessä saanut oman Pokémon-pelinsä mukaan lukien vuodelta 1999 peräisin oleva Game Boy Color.

Vasta yhdeksän vuotta ensimmäisen värinäytöllisen kannettavan konsolin ilmestymisen jälkeen Nintendo katsoi ajan olevan kypsä ensimmäisen värillisiä pelejä pyörittävän laitteen valmistamiseen. Silloin japanilainen pelifirma sai ratkaistua ongelmat liittyen värillisen grafiikan vaatimaan suureen patterien kulutukseen. Hyvin ongelmat saatiinkin ratkaistua, sillä Game Boy Colorilla pystyi pelaamaan 13 tuntia kahdella paristolla. Muodoltaan uusi Nintendon laite muistutti vuoden takaista Game Boy Pocketia, joka oli kompaktimpi versio "Pelipojan" alkuperäisestä mallista. Monien mielestä Color-malli ei kuitenkaan tuonut tarpeeksi uutta taskukonsoleihin, sillä se muistutti edelleen vanhaa Game Boyta. Oikeastaan uutta Colorissa oli vain se, että värit olivat tulleet peleihin mukaan. Muita muutoksia lyhyellä tarkastelulla oli vaikeampi huomata.

Nintendon kolme ensimmäistä taskupelikonsolia olivat ulkonäöltään hyvin samanlaisia

Nintendo sai olla taskupelimarkkinoilla ilman vakavasti otettavia kilpailijoita parisen vuotta Segan poistumisen jälkeen. Taskupelit olivat kuitenkin jo viime vuosikymmenen lopussa, niin suuri juttu, ettei Nintendo saanut pitää monopoliasemaansa kovinkaan kauaa. Vuosina 1998-2000 japanilaiset SNK ja Bandai toivat markkinoille omat taskukoneensa NeoGeon ja Wonderswanin. Molempien laitteiden alkuperäisversiot tuottivat mustavalkoista grafiikkaa, mutta kummallekin koneelle julkaistiin väriä tuottavat jatko-osat. Nämä koneet eivät saaneet kovin merkittävää jalansijaa Euroopassa, mutta merkittäviä niistä teki se, että laitteet hyödynsivät muita koneita. Wonderswanilla pystyi ohjelmoimaan Wonderbug–robotille erilaisia toimintoja ja liikkeitä, ja NeoGeoa pystyi käyttämään Dreamcastin ohjaimena.

Kohti nykypäivää

Vuonna 2001 Nintendo päätti julkaista odotetun jatko-osan jo 12 vuotta vanhalle Gameboy-sarjalle. Uusi "Pelipoika" sai itselleen lisänimikkeen Advance, joka tarkoittaa kehittymistä. Kehittynyt laite olikin nimittäin uusi Game Boy pystyi tuottamaan PSonen tasoista 32-bittistä grafiikkaa. Vaikkei laite vielä tuonutkaan kolmiulotteisuutta taskupelien maailmaan, se oli merkittävä konsoli 2d-pelien saralla. Teknisesti laite oli edelläkävijä, sillä se pystyi näyttämään ruudulla yhtä aikaa 511 eri väriä, ja paletista niitä löytyi kokonaisuudessaan 32 768. Kone hyödynsi myös jo aiemmin SNK:n keksimää ideaa käyttää laitetta kotikonsolin ohjaimena. Nintendo antoi vain tähän oman lisämausteensa ja GBA:lle pystyi lataamaan lisämateriaalia peleistä. Esimerkiksi GameCubelta tutussa Animal Crossingissa pelaaja pystyi pelaamaan Game Boyllaan 1980-luvun alun Donkey Kongia.

Merkittävää GBA:lla on ollut juuri se, että sille on tuotu paljon aiemmilta konsoleilta tuttuja peliklassikoita. Valmistajille tällaiset pelit ovat halpoja tehdä, sillä tarvitaan vain pieni tiimi, joka kääntää vanhan pelin uusiin kansiin. On hienoa, että tällaisia klassikoita tuodaan uusien pelaajien saataville, mutta peleistä otettu täyden pelin hinta on kuitenkin lievää liioittelua. Esimerkiksi Super Nintendolle julkaistiin 1990-luvun alussa kokoelma, jolta löytyi Super Mariot 1-3 ja The Lost Levels lisäosa. Tästäkin huolimatta Nintendo on julkaissut GBA:lle lukuisia vanhoja Super Mario käännöksiä, joista jokaisesta on veloitettu täysi pelin hinta. Onneksi vanhojen klassikoiden lisäksi koneella on nähty myös aivan uusia hienoja pelejä, kuten Metroid Fusion ja Advance Wars. Vertailtaessa näitä vanhoja klassikoita uusiin tulokkaisiin voidaan huomata jonkinlaisia eroja, joita peleihin on syntynyt kymmenen vuoden aikana. Nykyään peleistä löytyy esimerkiksi enemmän minipelejä, kuten The Legend Of Zeldan Game Boy versiossa. Lisäksi pelien vaikeustaso on laskenut ikävän matalalle tasolle, sillä pelaajan turhautumista halutaan välttää.

Vaikka Game Boy Advance oli teknisesti erittäin hyvä taskukonsoli, siitä löytyi joitakin ongelmia liittyen laitteen ulkoisiin ominaisuuksiin. GBA:ssa ei nimittäin ollut taustavaloa, ja ilman suojakoteloa laitteen näyttö saattoi kärsiä naarmuuntumisesta. Myöskin Advance-versio käytti aiempien taskukoneiden tapaan pattereita, kun kuluttajat olisivat toivoneet, että laitteesta löytyisi akku. Nintendo päätti vuonna 2003 ottaa oppia kuluttajien toiveista ja julkaisi laitteen nimeltä GameBoy Advance SP. Uudessa laitteessa oli valaistu näyttö, ergonomisempi ristiohjain, akku ja mahdollisuus taittaa konsoli kiinni, niin että näyttö oli suojassa. GBA SP:llä Nintendo yritti vedota nuoriin ihmisiin, sillä uusi pelikoneen malli näytti kieltämättä tyylikkäämmältä kuin vanha Game Boy Advance.

Taskukonsoleiden rinnalla

On syytä muistaa, että konsolipohjaisten taskupelien rinnalla ovat kulkeneet hyvin pitkään myös erilaiset muutkin kannettavat laitteet, kuten vuodelta 1996 peräisin oleva taskulemmikki, Tamagotchi. Ehkä kuitenkin merkittävimmässä asemassa ovat olleet kännykkäpelit, joita on tullut miltei aina uusien puhelimien mukana. Onkin veikkailtu, että Nokian matopeli, Snake, olisi maailman myydyin peli. Veikkaus ei ole ollenkaan huono, sillä pelistä on nähty eri versioita miltei kaikilla Nokian kännyköillä. Kännykkäpelit olivat tähän vuoteen asti vielä teknisesti aika paljon jäljessä verrattuna taskukonsoleihin, mutta Nokian julkaiseman kolmiulotteista grafiikkaa tuottavan N-Gagen myötä erot ovat pienentymässä kahden eri laitetyypin välillä. Tällainen fuusio ei ole mikään ihme, sillä miksei samalla laitteella voisi hoitaa sekä pelaamista että puhumista? Tähän asti ongelmana on ollut se, ettei kahdella erillisellä alalla ole ollut sellaista firmaa, joka uskaltaisi lähteä yrittämään toiselle alalle. Ei ole kuitenkaan yllätys, että juuri kännykkäbisneksen markkinajohtaja Nokia lähti pelikilpailuun mukaan, sillä vuodesta 2001 Nintendo on hallinnut taskupelimarkkinoita.

Tänä vuonna pelaaminen kännyköillä on alkanut olla yhä kovempi juttu, sillä java-pelejä tukevat puhelimet ovat hintaluokassaan laskeutuneet tasolle, jolla tavoitetaan tavallinen kuluttaja. Kännyköiden peleistä näkyy kuitenkin selkeästi, ettei Nokia ole kovin kokenut alalla. Esimerkiksi suositun 3510i mallin peleissä voi painaa vain yhtä nappia kerrallaan. Useamman napin painallus johtaa siihen, ettei puhelin tunnista kaikkia painalluksia. Tämä taas ajaa pelien kehittäjät pahaan jamaan, sillä pelien täytyy olla yksinkertaisia, jotta ne toimisivat tavallisten kuluttajien puhelimissa.

Ensimmäinen Tomb Raider kääntyi Nokian pelipuhelimelle varsin mallikkaasti

Kyseisen asian suhteen paremmin on suunniteltu Nokian N-Gage, sillä se ottaa vastaan useamman napin painalluksen yhtä aikaa. Laitteella on kuitenkin lukuisia omia ongelmia. Esimerkiksi useista kännykkämalleista tuttu pystysuuntainen näyttö on ikävästi periytynyt myös N-Gageen. Asiaa on selitelty sillä, että Nokia halusi tehdä 60-sarjan puhelimen, mutta selitys on aika heppoinen. Nykyään laajakuvanäytöt ovat yleistymässä, ja kaksi vuotta aikaisemmin ilmestyneessä GBA:ssa oli jo sellainen. 16:9-näytöt tarjoavat laajemmat näkymät sivuille, ja nykyisin sivusuuntainen liike on peleissä tärkeässä osassa toisin kuin vanhoissa arkadipeleissä, joissa näytöt olivat yleensä pystysuuntaisia. N-Gageen liittyy myös Nokiasta riippumattomia ongelmia. Tähän mennessä uudelle laitteelle on nimittäin käännetty vain vanhoja pelejä, joissa ei välttämättä ole ollut mitään klassikon aineksia. Esimerkiksi Pandemonium oli aikanaan keskivertotasoloikka, joka käännettiin miltei suoraan Nokian N-Gagelle PSonelta.

Pelikonsoli vai jokin muu?

Taskupelien tulevaisuus näyttää kokonaisuudessaan hyvin valoisalta. Alalle on alkanut ilmaantua tervettä kilpailua Nokian uuden aluevaltauksen myötä ja laitteilla pystyy nykyään tekemään muutakin kuin pelaamaan. N-Gage on täysverinen puhelin, mp3-soitin, radio ja pelikonsoli, kun taas Game Boy Advance on pelkkä pelikonsoli. Tulevaisuudessa näemmekin, miten kannettavien pelikonsoleiden lisäominaisuuksiin suhtaudutaan. Pitäisikö siis N-Gagea ajatella ensisijaisesti pelikonsolina vai puhelimena? Tai esimerkiksi pitäisikö Sonyn tulevaa multimedialaitetta, PlayStation Portablea, käsitellä monitoimilaitteena vai pelikoneena? Uudella Sonyn kannettavallahan pitäisi pystyä katsomaan elokuvia, kuuntelemaan musiikkia ja pelaamaan tietenkin pelejä.

Toistaiseksi on näyttänyt siltä, että koneiden peliominaisuudet ovat niin tärkeitä, että kuluttajat haluavat panostaa ostoksissaan pelillisiin ominaisuuksiin. Tosin pelikonsoli multimedialaitteena on niin tuore idea, että uusi ala on vasta lapsen kengissä. Nintendon on kuitenkin syytä muistaa, kuinka GameCube otettiin markkinoilla vastaan, kun japanilaisfirman konsoli ei pyörittänytkään PlayStationin ja Xboxin tapaan DVD-elokuvia. Ehkä Nintendon kannattaisi panostaa tällä kertaa muuhunkin kuin pelaamiseen. Vain aika voi näyttää, kuinka kilpailussa tulee todella käymään, mutta mikäli PlayStationin menestyksestä voi mitään päätellä, tulee Nintendon yksinvaltius päättymään PSP:n ilmestymisen myötä.