Uutinen

Dying Light -laajennusten yksityiskohdat julki

Jaakko Herranen
Techland paljastaa yksityiskohtia pari viikkoa sitten julkaistun Dying Light -zombihurvittelun ladattavasta lisämateriaalista.

Cuisine & Cargo -laajennus on tullut ladattavaksi tänään, tiistaina. Kyseinen DLC tuo peliin kaksi uutta missiota, jotka sijoittuvat aiemmin lukittuihin rakennuksiin. Maaliskuussa tarjolle saapuu Ultimate Survivor Bundle, joka tuo seikkailuun kolme uutta asukokonaisuutta sekä neljä asetta. Uutta pelattavaa nähdään jälleen toukokuussa, jolloin The Bozak Horde paukahtaa linjoille. Viimeinen lisäosa päästää pelaajat mittelemään voimiaan alati voimistuvia vihollisaaltoja vastaan.

Kaikki lisämateriaali kuuluu kausikortin hintaan. Muutoin tarkemmat hinnat ja julkaisuajankohdat ovat vielä hämärän peitossa.

Pelistä voi käydä keskustelua KonsoliFINin foorumilla.
Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.