Uutinen

Uinuvat koirat heräilevät lokakuussa

Jaakko Herranen
Monen muun pelin tavoin myös Sleeping Dogs on saamassa päivitetyn version, mikäli Amazonin listauksia on uskominen.

Elokuussa 2012 julkaistu avoimeen Hong Kongiin sijoittuva hiekkalaatikkoseikkailu sai sekä pelaaijlta että kriitikoilta pääsääntöisesti positiivista palautetta. True Crime -sarjan kolmantena osana alkunsa saanut Sleeping Dogs päästi pelaajat ohjastamaan peitepoliisi Wei Sheniä.

Sleeping Dogs: Definitive Edition on päivitetty vastaamaan nykyisen konsolisukupolven tarjoamia mahdollisuuksia. Mukana on myös kaikki julkaistu lisämateriaali. Ennakkotilaajat saavat lisäksi 28-sivuisen taidekirjan pelin tiimoilta.

Sleeping Dogs: Definitive Edition julkaistaan PC:lle, Xbox Onelle sekä PlayStation 4:lle 14. päivä lokakuuta.
Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.