Xboxin pelitarjonta on sen verran kyllästetty kaikenlaisella
ampumisella, ettei uskoisi enää minkäänlaisella sotapelillä olevan
mahdollisuuksia pärjätä markkinoilla. Yrittäjiä silti on, ja jostain
syystä lähes jokainen räiskintäpeli löytää aina oman pelaajakuntansa.
Toisaalta realistisempaa toimintaa kaipaaville ei ole montaa peliä
julkaistu, mutta onneksi Pandemic Studios iskee mitä oivallisempaan
markkinarakoon.
Full Spectrum Warrior ei ole sotapeli perinteisessä mielessä, koska pelaaja itse ei tule ampumaan laukaustakaan. Niinpä sitä on luonnehdittava lähinnä joukkueenkomentopeliksi, sillä pelaaja komentaa kahta neljän hengen ryhmää, jotka pyrkivät toteuttamaan käskyt parhaimpansa mukaan. Peli pohjautuu USA:n armeijalle kehitettyyn joukkueenkomennusta treenaavaan ohjelmaan, joten se on luonnollisesti keskiverto arcade-räiskintöjä realistisempi.
Aluksi pelaaja laitetaan peruskoulutukseen, joka opettaa kaikki tarpeelliset taidot sotatantereella selviämiseen jopa niin perusteellisesti, ettei kaikkea oppimaansa tule edes oikeasti myöhemmin tarvitsemaan. Peli ”simuloi” pelkästään urbaaneissa ympäristöissä tapahtuvia tilanteita, joten tärkeintä on muistaa käskeä joukkueensa lähimmän suojan taakse, sekä etenemään aina seinien vierustaa pitkin. Kumpaakin ryhmää tulee käyttää tyyliin ’alpha-ryhmä etenee pisteeseen A samalla kun bravo-ryhmä suojaa valittua sektoria’. Käskyttäminen voi realistisen otteensa vuoksi tuntua aluksi vaikealta, mutta sen oppii yllättävän nopeasti. Pian pelaaja tuntee olevansa joukkueensa näkymätön yhdeksäs jäsen.
Tervetuloa Zekistaniin, sotilas
Koulutuksen jälkeen onkin aika siirtyä tositoimiin. Pienessä fiktiivisessä Zekistanin hiekkaisessa maassa kiehuu. Diktaattori johtaa valtiotaan rautaisella otteella ja on laittanut jopa pienimuotoisen kansanmurhan liikkeelle. YK vie nääntyvään maahan apua, mutta kun heitä suojelevia amerikkalaissotilaita vastaan aletaan tehdä hyökkäyksiä, on käsillä täysiverinen konflikti.
Pelaajan johtamat kahdeksan sotilasta esitellään alussa varsin hyvin, ja ellei hahmojen persoonallisuudet toteuttaisi suunnilleen kaikista sotaelokuvista tuttuja kliseitä, voisi heihin jopa samaistua. Alun jälkeen hahmot jäävät luonteineen täysin taka-alalle ja peli etenee nopeasti ja suoraviivaisesti. Ehkä jopa liiankin suoraviivaisesti, sillä suurimmaksi osaksi peli toistaa samaa kaavaa: jonkin suojan takana on vihollinen, jonka alpha-ryhmä pitää aloillaan samalla kun bravo-ryhmä koukkaa sivusta ja eliminoi ongelman. Jos koukkaaminen on mahdotonta, voi kokeilla esimerkiksi M203-laukaisimesta ammuttavaa kranaattia, josta huolehtii kyseiseen aseeseen erikoistunut ryhmänjäsen. Tässä on esimerkki siitä, kuinka realismia latistetaan massamarkkinoille. Todellisuudessa M203 nimittäin toimii kuin kranaatinheitin, eli kranaatti laukaistaan kaaressa, joka mahdollistaa mm. epäsuoran tulen. Pelissä se taas toimii kuin jonkinlainen raketinheitin, eli kranaatti ammutaan suoraan.
Kaunis paikka, jokseenkin meluisa
Full Spectrum Warrior näyttää ja kuulostaa sen verran upealta, että pelaaja voi loistavasti kuvitella olevansa miehittämässä esimerkiksi Irakia. Grafiikka on terävää ja Zekistanin hiekkaiset kadut ja rakennukset näyttävät erittäin todenmukaisilta. Hahmoanimaatio on ällistyttävän realistista, sillä se on toteutettu todellisten sotilaiden liikkeiden mukaan. Kentissä on jopa joitakin hajoavia elementtejä, eikä mikään ole riemastuttavampaa kuin katsoa vierestä joukkueensa tulittavan auton taakse suojautunutta vihollista lasien ja ovien hajoillessa. Samaa laatua löytyy myös äänipuolelta. Jokainen sotilas puhuu omalla uniikilla äänellään ja aseet kuulostavat vakuuttavilta. Lisäksi ääninäyttelykin on suurimmaksi osaksi sen verran hyvää, että tietyt dialogin pätkät voisivat olla jopa todellisesta sotaelokuvasta. Full Spectrum Warrior on intensiivisyytensä ja ulkoisen toteutuksensa ansiosta yksi Xboxin immersiivisimmistä peleistä.
Yksinpelinä Full Spectrum Warrior on suorastaan elämyksellinen kokemus, mutta valitettavan lyhyt. Peli on pelattu läpi viimeistään parissa päivässä. Mukana on kolme vaikeustasoa, mutta se, kiinnostaako peliä pelata uudestaan riippuu aivan pelaajan omasta mieltymyksestä aihepiiriä kohtaan. Pelaamista voi kokeilla uudestaan myös toisen pelaajan kanssa joko samalta koneelta tai Liven kautta. Pelimuotona löytyy vain co-op samoilla kentillä, joten sekään ei välttämättä jaksa keskivertopelaajaa pitkään houkuttaa. Toivottavasti Pandemic Studio julkaisee Livessä uusia kenttiä, sillä tämä jos mikä ansaitsisi sen.
Full Spectrum Warrior on laadukkaasti toteutettu ja omaperäinen tuotos. Edes semirealistisia sotapelejä ei Xboxille montaa ole, joten tämä on erittäin tervetullut lisä valikoimaan. Lisäksi tuore lähestymistapa aiheeseen on kiitoksen arvoinen asia. Ainoa, josta peliä voi kritisoida, on putkimaiset kentät ja lyhyys. Tästä huolimatta jos joukkueen komentaminen intensiivisissä ympäristöissä kiinnostaa, on peli suorastaan pakkohankinta.
Ai niin, ja...
Mainittakoon vielä, että pelissä todellakin on mukana paljon huhuttu ja puhuttu Army-mode. Kyseessä on siis juuri se ohjelma, jota käytetään Amerikassa jalkaväkimiesten kouluttamisen apuvälineen. Tätä jos mitä voisi jo ehkä kutsua jalkaväkitoimintaa mallintavaksi study-simiksi, mutta valitettavasti se ei ole graafisesti, eikä edes ääntensä puolesta lähelläkään varsinaista peliä. Etuna siinä on kuitenkin mm. sattumanvaraisesti sijoitetut viholliset, jotka jopa liikkuvat paikasta toiseen omatoimisesti. Pelissähän viholliset kököttävät suojansa takana paikoillaan vaikka sodan loppuun asti, ellei pelaaja käy heitä ensin listimässä. Lisäksi M203 toimii siinä kuten oikeasti kuuluu ampuen kranaatteja kaaressa. Army-mode on siis mielenkiintoinen lisä, mutta ei mikään laatutietoista konsolipelaajaa miellyttävä tuotos.
Full Spectrum Warrior ei ole sotapeli perinteisessä mielessä, koska pelaaja itse ei tule ampumaan laukaustakaan. Niinpä sitä on luonnehdittava lähinnä joukkueenkomentopeliksi, sillä pelaaja komentaa kahta neljän hengen ryhmää, jotka pyrkivät toteuttamaan käskyt parhaimpansa mukaan. Peli pohjautuu USA:n armeijalle kehitettyyn joukkueenkomennusta treenaavaan ohjelmaan, joten se on luonnollisesti keskiverto arcade-räiskintöjä realistisempi.
Aluksi pelaaja laitetaan peruskoulutukseen, joka opettaa kaikki tarpeelliset taidot sotatantereella selviämiseen jopa niin perusteellisesti, ettei kaikkea oppimaansa tule edes oikeasti myöhemmin tarvitsemaan. Peli ”simuloi” pelkästään urbaaneissa ympäristöissä tapahtuvia tilanteita, joten tärkeintä on muistaa käskeä joukkueensa lähimmän suojan taakse, sekä etenemään aina seinien vierustaa pitkin. Kumpaakin ryhmää tulee käyttää tyyliin ’alpha-ryhmä etenee pisteeseen A samalla kun bravo-ryhmä suojaa valittua sektoria’. Käskyttäminen voi realistisen otteensa vuoksi tuntua aluksi vaikealta, mutta sen oppii yllättävän nopeasti. Pian pelaaja tuntee olevansa joukkueensa näkymätön yhdeksäs jäsen.
Tervetuloa Zekistaniin, sotilas
Koulutuksen jälkeen onkin aika siirtyä tositoimiin. Pienessä fiktiivisessä Zekistanin hiekkaisessa maassa kiehuu. Diktaattori johtaa valtiotaan rautaisella otteella ja on laittanut jopa pienimuotoisen kansanmurhan liikkeelle. YK vie nääntyvään maahan apua, mutta kun heitä suojelevia amerikkalaissotilaita vastaan aletaan tehdä hyökkäyksiä, on käsillä täysiverinen konflikti.
Pelaajan johtamat kahdeksan sotilasta esitellään alussa varsin hyvin, ja ellei hahmojen persoonallisuudet toteuttaisi suunnilleen kaikista sotaelokuvista tuttuja kliseitä, voisi heihin jopa samaistua. Alun jälkeen hahmot jäävät luonteineen täysin taka-alalle ja peli etenee nopeasti ja suoraviivaisesti. Ehkä jopa liiankin suoraviivaisesti, sillä suurimmaksi osaksi peli toistaa samaa kaavaa: jonkin suojan takana on vihollinen, jonka alpha-ryhmä pitää aloillaan samalla kun bravo-ryhmä koukkaa sivusta ja eliminoi ongelman. Jos koukkaaminen on mahdotonta, voi kokeilla esimerkiksi M203-laukaisimesta ammuttavaa kranaattia, josta huolehtii kyseiseen aseeseen erikoistunut ryhmänjäsen. Tässä on esimerkki siitä, kuinka realismia latistetaan massamarkkinoille. Todellisuudessa M203 nimittäin toimii kuin kranaatinheitin, eli kranaatti laukaistaan kaaressa, joka mahdollistaa mm. epäsuoran tulen. Pelissä se taas toimii kuin jonkinlainen raketinheitin, eli kranaatti ammutaan suoraan.
Kaunis paikka, jokseenkin meluisa
Full Spectrum Warrior näyttää ja kuulostaa sen verran upealta, että pelaaja voi loistavasti kuvitella olevansa miehittämässä esimerkiksi Irakia. Grafiikka on terävää ja Zekistanin hiekkaiset kadut ja rakennukset näyttävät erittäin todenmukaisilta. Hahmoanimaatio on ällistyttävän realistista, sillä se on toteutettu todellisten sotilaiden liikkeiden mukaan. Kentissä on jopa joitakin hajoavia elementtejä, eikä mikään ole riemastuttavampaa kuin katsoa vierestä joukkueensa tulittavan auton taakse suojautunutta vihollista lasien ja ovien hajoillessa. Samaa laatua löytyy myös äänipuolelta. Jokainen sotilas puhuu omalla uniikilla äänellään ja aseet kuulostavat vakuuttavilta. Lisäksi ääninäyttelykin on suurimmaksi osaksi sen verran hyvää, että tietyt dialogin pätkät voisivat olla jopa todellisesta sotaelokuvasta. Full Spectrum Warrior on intensiivisyytensä ja ulkoisen toteutuksensa ansiosta yksi Xboxin immersiivisimmistä peleistä.
Yksinpelinä Full Spectrum Warrior on suorastaan elämyksellinen kokemus, mutta valitettavan lyhyt. Peli on pelattu läpi viimeistään parissa päivässä. Mukana on kolme vaikeustasoa, mutta se, kiinnostaako peliä pelata uudestaan riippuu aivan pelaajan omasta mieltymyksestä aihepiiriä kohtaan. Pelaamista voi kokeilla uudestaan myös toisen pelaajan kanssa joko samalta koneelta tai Liven kautta. Pelimuotona löytyy vain co-op samoilla kentillä, joten sekään ei välttämättä jaksa keskivertopelaajaa pitkään houkuttaa. Toivottavasti Pandemic Studio julkaisee Livessä uusia kenttiä, sillä tämä jos mikä ansaitsisi sen.
Full Spectrum Warrior on laadukkaasti toteutettu ja omaperäinen tuotos. Edes semirealistisia sotapelejä ei Xboxille montaa ole, joten tämä on erittäin tervetullut lisä valikoimaan. Lisäksi tuore lähestymistapa aiheeseen on kiitoksen arvoinen asia. Ainoa, josta peliä voi kritisoida, on putkimaiset kentät ja lyhyys. Tästä huolimatta jos joukkueen komentaminen intensiivisissä ympäristöissä kiinnostaa, on peli suorastaan pakkohankinta.
Ai niin, ja...
Mainittakoon vielä, että pelissä todellakin on mukana paljon huhuttu ja puhuttu Army-mode. Kyseessä on siis juuri se ohjelma, jota käytetään Amerikassa jalkaväkimiesten kouluttamisen apuvälineen. Tätä jos mitä voisi jo ehkä kutsua jalkaväkitoimintaa mallintavaksi study-simiksi, mutta valitettavasti se ei ole graafisesti, eikä edes ääntensä puolesta lähelläkään varsinaista peliä. Etuna siinä on kuitenkin mm. sattumanvaraisesti sijoitetut viholliset, jotka jopa liikkuvat paikasta toiseen omatoimisesti. Pelissähän viholliset kököttävät suojansa takana paikoillaan vaikka sodan loppuun asti, ellei pelaaja käy heitä ensin listimässä. Lisäksi M203 toimii siinä kuten oikeasti kuuluu ampuen kranaatteja kaaressa. Army-mode on siis mielenkiintoinen lisä, mutta ei mikään laatutietoista konsolipelaajaa miellyttävä tuotos.
- Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja