Toca Race Driver 2

Autoilun huumaa

Autoja, autoja ja vielä kerran autoja! Suomalainen mies ei autourheilua kaihda edes videopeleissä. Brittiläinen pelitalo Codemasters onkin tullut monelle suomalaiselle tutuksi monista autopeleistään, joista tunnetuimmat lienevät Toca ja Colin McRae Rally -sarjat. Xboxin ensimmäinen Toca-sarjan edustaja, Toca Race Driver, väritti autopelien harmaata massaa juonen mukana etenevällä uramoodillaan, mutta muuten peli ei oikein kyennyt erottumaan massasta edes myöhemmin julkaistun Live-version turvin.

Autopelien kovatasoinen ja laaja tarjonta on herättänyt Codemastersinkin kilpailemaan tosissaan. Uunituore Toca Race Driver 2 ei tavoittele vähempää kuin autopelien ykkössijaa. Tarjonnan niukkuudesta peliä ei ainakaan voi syyttää, sillä Codemasters on varustanut pelinsä 15 autoluokalla ja puolensadalla radalla, joita on yli 30:stä eri kohteesta ympäri maailman. Mukana on esimerkiksi F1-kisoja seuranneille tutut Hockenheim, A1-Ring sekä Nürburgring ja muista luokista tunnetut Laguna Seca, Road America sekä Surfer's Paradise. Muutamia mielikuvitusratojakin on mukaan ympätty.

Lisensoituja autoja ei ole aivan yhtä vakuuttava määrä kuin ratoja, mutta silti aivan riittävät 35 kappaletta. Pelin 15 autoluokkaa tarjoavat menopelejä aina formuloista ralliin, rekkakisoihin, jäärata-ajoon, GT-autoihin kuin myös Saksan DTM:ään ja Australian V8 Supercars -luokkaankin. Autojen väritystä ja sponsoreita voi vaihdella käytettävän tallin mukaan, joten radalla on ihan riittävästi vaihtelua autojen ulkonäössä, vaikka peräti 21 kilpuria kiitäisi pikinauhaa pitkin samanaikaisesti.

Simulaattorien simulaattori?

Toca Race Driver 2:n realistisuudesta Codemasters on jaksanut puhua monien mainoslauseiden kautta. Peliä on esimerkiksi hehkutettu aloittelijoille sopimattomaksi. Todellisuudessa peli on kuitenkin tasapainotettu melko hyvin simulaatiomaisten ominaisuuksien ja Xboxin padilla sujuvan ohjattavuuden välille. Realistisuuden puolesta puhuu muun muassa se, että jarrujen lukkiutumista on yritettävä välttää, eikä mutkista voi tulla ulos hanat auki, ellei halua tehdä lähempää tuttavuutta ratojen turva-alueisiin. Pelissä piilevät ajonvakauttimet puolestaan huomaa siitä, että auto ei edes kiihdytystilanteessa lähde kovinkaan helposti vispaamaan puolelta toiselle, vaikka tattia miten vemputtaisi.

Pelin laaja autoluokkavalikoima on tuonut mukanaan omat ongelmansa. Pelissä käytetty fysiikkamoottori toimii uskottavasti vain muutamien, sponsoreineen kaikkineen virallisesti lisensoitujen luokkien kohdalla. Näihin hyviin luokkiin kuuluvat esimerkiksi DTM ja V8 Supercars. Enemmän tai vähemmän vakavia ongelmia tulee, kun siirrytään normaalista rata-autoilusta poikkeaviin luokkiin, kuten formuloihin tai rekkakisoihin. Pelaajan pahin painajainen kurvaa kuitenkin ojan kautta eteen. Codemasters olisi saanut jättää rallin pelistä kokonaan pois, sillä se yksinkertaisesti ei toimi. Kontrollit ovat kauheat, eikä mitättömän lyhyissä radoissakaan ole oikein hohtoa.

Xboxin ohjaimen ominaisuuksia olisi voitu hyödyntää tehokkaammin kuin Toca Race Driver 2:ssa on tehty. Ohjaus ainakin renkaiden liikkeiden mukaan näyttää jokseenkin kulmikkaalta, eikä ralli ole ainoa luokka, jossa koko kontrollimallin herkkyys pistää sapen kiehumaan. Lisäksi varsinkin pompuissa oudon kevyiltä näyttäviin autoihin ei saa yhtä hyvää näppituntumaa kuin esimerkiksi Project Gotham Racing 2:ssa, koska tärinäefektit ovat lähes olemattomat. Tärinällä olisi hyvä viestittää pelaajalle informaatiota renkaiden pidosta ynnä muusta sellaisesta, mutta kun ei niin ei.

Alkuperäisen Toca Race Driverin vahinkomallinnus oli aikanaan yksi pelin kehutuimmista ominaisuuksista, eikä vaurioita ole hylätty jatko-osassakaan. Valitettavasti vain vauriot eivät enää näytä yhtä musertavilta, eikä niillä ole niin suurta vaikutusta auton käyttäytymiseenkään. Aivan holtittomasti ei kuitenkaan kannata ajaa, sillä vaikka auton ohjattavuudessa vahingot eivät tunnu, auton teho kyllä laskee selvästi. Kovimmista kolareista kisa voi jopa keskeytyä kertalaakista, mutta tätä tuskin tapahtuu tahattomasti.

Uraa rakentamaan

Toca Race Driver 2 jatkaa uskollisesti edeltäjänsä viitoittamalla tiellä, ja uratilaa kuljettaa eteenpäin tälläkin kertaa kevyt taustajuoni. Suurin ero aikaisempaan on se, että nyt pelaaja itse on päähenkilö, eikä astu keksityn hahmon ajohaalareihin. Juoni on autopeleissä vielä sen verran harvinainen ominaisuus, että se on jonkinlaiseksi plussaksi laskettava, vaikka tässä tapauksessa tarina ei ole kovinkaan kummoinen. Pelaaja aloittaa pienistä luokista tavoitteenaan tähtiin nouseminen. Matkan varrella vastaan tulee yksi jos toinenkin kilpaileva lupaus, jotka pitäisi päihittää mikäli mielii korkeampiin sarjoihin. Juonta kannattelevat videot ovat myös hutaistun oloisia, sillä niissä esiintyvät hahmot ovat paikoin jopa typerästi animoituja. Onneksi ääninäyttely sentään toimii.

Uramoodissa on yhteensä yli 30 eri mestaruussarjaa, joiden välillä hypitään hyvinkin taajaan. Yksi sarja koostuu muutamasta kilpailusta, joissa ennalta määrätyt tavoitteet täyttämällä pääsee seuraavaan sarjaan. Vaikka toisinaan pelaaja voikin valita ajettavan sarjan parista vaihtoehdosta, ura etenee muuten suoraviivaisesti sarjasta sarjaan. Esimerkiksi DTM:ään ei voi yksistään keskittyä, vaikka mieli tekisi. Sarjojen jatkuva vaihtelu johtaakin siihen, että mihinkään sarjaan ei ehdi paneutua kunnolla. Toisaalta hyvänä puolena tässä on se, että sarjoihin ei myöskään ehdi kyllästyä.

Kilpailu-ura Toca Race Driver 2:ssa jää varsin pintapuoliseksi. Jos sarjojen vaihtelun vielä sietää, todellista harmia onnistuu tuottamaan aika-ajojen ja autojen virittelymahdollisuuksien puute. Yksittäisissä kisoissa aika-ajoja pääsee kuitenkin ajamaan. Autojakin voi säätää aina jousituksesta maavoimaan, renkaisiin ja polttoainekuormaan. Aika-ajojen puute etenkin syö miestä, kun joutuu starttaamaan ennalta määrätystä ruudusta, vaikka käytännössä yltäisikin eturivin paikoille. Ärsyttävintä tämä on silloin, kun voitettava kilpakumppani lähtee paalulta, ja itse aloittaa taistelunsa 10. ruudun huonommalta puolelta. Peräpäästä lähdettäessä kiirettä pitää kuin Räikkösellä konsanaan, sillä ohituspaikkoja ei ole varaa hukata vain muutamaan kierrokseen rajoittuneissa kisoissa.

Toca Race Driver 2:ssa tekoäly on onnistunut erittäin hyvin. Toisin kuin Project Gotham Racing 2:ssa, tekoäly pystyy haastamaan pelaajan ilman takapuskurin kolkuttelua jarrutuksissa. Tekoäly ajaa myös inhimillisesti, sillä virheitä sattuu aina silloin tällöin. Joskus tekoälykuskit kisaavat keskenäänkin niin tiukasti, että se johtaa lopulta suuremman luokan kolareihin. Tekoälyn ohjelmoijille lähtevät kiitokset kuorruttaa vielä se tosiseikka, että kuminauhamaisuudesta ei ole tietoakaan, joten kierroksella jäänyt vastustaja ei viimeisellä kierroksella kiri koko porukkaa kiinni.

Kaveriporukalla kaksin verroin hauskempaa

Toca Race Driver 2 on ehdottomasti parhaimmillaan moninpelinä. Valitettavasti verkotta eläville ei tarjoilla muuta kuin kuivahko kahden pelaajan split-screen-tila, mutta System Linkin tai Xbox Liven omistajat pääsevät nauttimaan mehukkaasta 12:sta ihmispelaajan välisestä kilpailusta, johon saa kaiken kukkuraksi vielä tekoälyautoja mukaan. Eri autot ovat sen verran hyvin tasapainotettuja, että vakiokalustollakin pärjää, jos uramoodissa ei jaksa kaikkia autoja avata.

Moninpeli Xbox Livessä on toteutettu teknisesti ihan kivasti, eikä ainakaan kotimaisissa peleissä häiritsevää viivettä esiinny. Joskus autot saattavat hieman hyppiä radalla, mutta omaan ajoon se ei useinkaan vaikuta. Eniten Livessä häiritsee tietyillä radoilla onnistuva shikaanien törkeä oikominen, mikä ei rehelliselle pelaajalle tee kunniaa. Tästäkin ongelmasta tosin pääsee eroon, jos valitsee peliseuransa huolella.

Tekniikka pelaa

Graafisesti Toca Race Driver 2 on onnistunut peli. Se rullaa järkkymättömästi 50 ruutua sekunnissa, vaikka ruudulla pyörisi samanaikaisesti kymmeniä autoja. Ainoastaan uusinnoissa esiintyy lievää nykimistä, ja split-screen-tilassa ruudunpäivitys on lukittu puolet alhaisemmalle tasolle. Visuaalisesti pelin parasta antia ovat yksityiskohtaiset autot ja hyvin toimiva varjostus. Autot heijastavat ympäristöään ja auringonvaloa realistisesti, ja niiden pinnalle piirtyy aidonnäköisesti varjoja ympärillä olevista objekteista. Lisäksi autot tietysti jättävät oman varjonsa tiehen.

Rataympäristöt ovat jonkin verran autoja yksinkertaisempia, mutta pienien yksityiskohtien puute ei hirvittävästi kokonaisuutta pahenna. Sopivan vauhdikkaasti kulkevien autojen ratissa ei ehdi maisemia syynäämään. Piirtoetäisyyskin pysyy jatkuvasti hyvänä, eivätkä rataobjektit hypi silmille.

Autojen äänet ovat oikeista esikuvistaan äänitettyjä, ja ne kuulostavat monikanavaisella äänentoistolaitteistolla hyviltä. Hienona yksityiskohtana autojen ääni muuttuu selvästi niiden kerätessä vaurioita. Muutamien autojen äänitehosteet ovat keskimääräistä heikompia, mutta ne kuuluvat muutenkin pelin valitettavaan roskaosioon, eikä niitä täten tule juurikaan käytettyä.

Musiikkia pelistä löytyy vain valikoista, joihin rauhalliset elektroniset kappaleet sopivatkin ihan hyvin. Mikäli kisoissa haluaa kuunnella muutakin kuin moottorien ulinaa, renkaiden valitusta ja tallipäällikkö Scottyn hehkutusta, pitää Xboxin kiintolevyltä kaivaa omat soittolistat käyttöön.

Ehkä sittenkin

Toca Race Driver 2 on kunnianhimoinen projekti, joka ei aivan kykene nousemaan lupauksiensa tasolle. Codemastersin olisi ehkä sittenkin kannattanut keskittyä pienempään määrään autoluokkia ja kasvattaa jäljelle jäävien luokkien sisältöä uusilla autoilla sekä radoilla. Myös Xboxin ohjaimen ominaisuuksiin olisi voitu paneutua hartaammin. Nykyisellään peli on hyvää autoiluviihdettä, joka tarjoaa hupia pitkäksi aikaa varsinkin Xbox Livessä, mutta muutamat surkeasti toteutetut luokat kuraavat potentiaalisen paketin kylkeä turhaan.