Voodoo Vince

Olipa kerran voodoo-nukke

Mitäköhän pelaajille tulee mieleen pelitalosta nimeltään Beep Industries? Monet tuskin edes tietävät pelitaloa, koska markkinoilla ei ole yhtään poppoon tekemää peliä – paitsi nyt kun Voodoo Vince on kaupoissa. Vuonna 2000 perustettu pelitalo ei kuitenkaan ole aivan keltanokka alallaan, sillä ydinporukka on työskennellyt yhdessä jo liki vuosikymmenen. Pitkään ilman suurempaa hypeä elänyttä Voodoo Vinceä on kehitetty syksystä 2001 alkaen tarjotakseen nyt, kaksi vuotta myöhemmin, Xbox-pelaajille sitä kauan kaivattua persoonallista ja toimivaa tasoloikkaa yksinoikeudella.

Pelimoottorilla toteutetuilla välipätkillä eteenpäin kulkeva tarina kertoo pienestä voodoo-nukesta, Vincestä. Eräänä yönä, kun Vincen luoja Madame Charmaine kidnapataan jo pitkään hänen zombie-pölyään tavoitelleen Kosmo the Inscrutablen jengin toimesta, Vince herää henkiin ja saa telepaattisen yhteyden luojaansa. Madame Charmaine antaa Vincelle tehtäväksi pelastaa hänet, mikä johtaa seikkailuun kidnappauksen yhteydessä vapautuneen zombie-pölyn vääristämissä ympäristöissä, jotka ulottuvat aina New Orleansin kaduilta Louisianan rämeikköihin. Pituutta seikkailulla on 30 kentän verran, jonka aikana pelaaja kohtaa useita tasoloikka- ja ongelmanratkontaosuuksia sekä tavallisia mölliäisiä ja pomovastuksia.

Vince saattaa vaikuttaa ensisilmäyksellä mitättömältä sankarilta, mutta se on vain silmänlumetta. Yksisilmäinen ja neulapäinen räsynukke on todellisuudessa nokkela kaveri, joka taitaa hurtin huumorin ohella myös tukun erilaisia liikkeitä. Pelimekaniikka ei tältä osin ole mitenkään erikoista muihin tasoloikkiin nähden, mutta ainakin se toimii. Vince voi hypätä usealla eri tavalla: tavallinen hyppy toteutetaan näppäämällä A:ta ja korkeammalle yltävä tuplahyppy luonnollisesti näppäinyhdistelmällä AA. Pituutta näihin hyppyihin voi lisätä painamalla lopuksi B:tä, joka toimii myös vauhdikkaana pyörähdyshyökkäyksenä. Tiukimmissa tasoloikkaosuuksissa Vincen hallitsema liitely on avuksi. Vasenta liipaisinta painamalla Vince voi pudottautua alas hitaammin ja liidellä pitemmälle. Samalla kamera, joka toimii tilanteessa kuin tilanteessa hyvin, kääntyy katsomaan Vinceä hieman yläviistosta, jotta neulapäisen sankarinuken ”tähtääminen” jollekin tasolle on hieman helpompaa.

Kipu tuntuu, mutta kenessä?

Vihollisia vastaan Vince voi taistella joko fyysisesti tai hyödyntämällä voodoo-nuken erikoisominaisuuksia, voodoo-voimia. Fyysisiä hyökkäyksiä ovat edellä mainitun pyörähdyksen ohella rehti nyrkein piekseminen (X) sekä pääisku (AX). Voodoo Vincen suolana toimivat kuitenkin voodoo-voimat, sillä käsipelillä vihollisten kurittaminen on pitemmän päälle puuduttavaa varsinkin, jos niitä pyörii ympärillä normaalia enemmän. Erilaisia voodoo-voimia pelistä löytyy 25 kappaletta. Voodoo-hyökkäys toteutetaan painamalla molemmat liipaisimet pohjaan, jolloin Vince kohtaa jonkin surkuhupaisan tavan kuolla, joka sitten heijastuu ympärillä oleviin vihollisiin ja Vince palaa elävienkirjoihin. Tällaiset voodoo-voimat vaativat kuitenkin tietyn määrän maagisia helmiä, joilla voi kohottaa myös Vincen energiaa. Helmiä saa kuritettavilta vihollisilta. Jos haluaa saada välittömästi uuden voodoo-voiman käytetyn tilalle, yksittäiset viholliset kannattaa hoitaa ihan käsipelillä ja säästää tehokkaammat hyökkäykset massoja varten.

Vince voi käyttää itsensä kurittamista myös muulla tavalla. Pääasiassa pomovastuksia vastaan on satutettava itseään esimerkiksi vetämällä salama puoleensa, hyppäämällä korkealta piikkeihin tai jäämällä kahden vastakkaisista suunnista tulevan leikkijunan väliin. Tämä ei kuitenkaan toimi kaikkialla, joten voisi kysyä, että mikä se sellainen voodoo-nukke on, joka selviää tehosekoittimen käsittelystä, mutta hukkuu veteen. Onneksi Vinceä voi sentään käyttää kävelevänä soihtuna pienen liekityssession jälkeen.

Voodoo Vince sisältää melko kirjavan valikoiman erilaisia vihollisia. Yhteistä niille on se, että ne ovat kaikki hieman vinksahtaneita hyönteisiä tai muita elukoita. On kärpästä, on myyrää, on krokotiilia. Harmi vain, että pelaaja ei koskaan tunne olevansa oikeasti uhattuna – eikä tähän ole syynä pelkästään ylivoimaiset voodoo-voimat. Viholliset nimittäin ovat erittäin helppoja välteltäviä. Vain harvat lähtevät tosissaan perään ja vain harvat omaavat niin sanotusti kättä pitempää. Jos energiamittari on täynnä eikä voodoo-voimalle ole tarvetta, vihulaisen jättäminen omaan rauhaansa on ihan perusteltua.

Sen sijaan pomovastukset ovat hyvin tehtyjä. Ne ovat hauskoja ja useimmiten ihan riittävän haastavia pitääkseen pelaajan liikkeessä. Vastaan asettuu muun muassa dinosauruksen luuranko, pyörremyrsky ja kiva pieni nukke, joka ei loppujen lopuksi olekaan niin kiva ja pieni. Kuten aiemmin mainitsin, pomoja ei tavallisilla hyökkäyksillä kukisteta, vaan on löydettävä jokin, joka aiheuttaa suurta kipua Vincelle. Nukkeaan opastava Madam Charmaine heittää yleensä pientä vinkkiä ratkaisun löytämiseksi, mutta onneksi opastukset eivät helpota peliä liikaa.

Vaihtelevuutta ja tyyliä

Pelin ympäristöt ovat hyvin toteutettuja. Ne eivät ole täysin mielikuvituksen tuotetta, vaan ne perustuvat löyhästi olemassa oleviin paikkoihin, joita on sitten sovellettu tasoloikkapeliin sopiviksi muun muassa lisäämällä rotkoja ja sekä staattisia että liikkuvia tasoja. Rotkot ovat siitä keljuja, että ne aiheuttavat äkkikuoleman, ellei pelaaja tuurilla ehdi suunnata alemmalle tasolle tai kiinnittää Vincen riipuntaköyttä lähistöllä oleviin tartuntapalleroihin. Juoksemalla rotkoihin harvemmin putoaa, sillä Vince osaa ottaa automaattisesti kiinni tason reunasta, jos hyppynamiskaa ei paineta. Useimmat kentät tosin ovat sen verran pienikokoisia alueita, ettei kuolon koittaessa hirveästi menetä, ja vastaavasti niissä hieman pitemmissä kentissä välttää paluun ihan alkuun, jos elämiä on plakkarissa.

Jokaiseen pelialueeseen liittyy joku ongelma, joka on ratkaistava päästäkseen eteenpäin. Se voi olla esimerkiksi roinaa viskova polttoainepumppu, keittoonsa aineksia kaipaava kokki tai porttia vahtiva jazzaava luuranko. Näihin yhdistyy usein muita ongelmia, kuten haastava tasoloikkaosuus tai jokin minipeli, joiden ratkaiseminen palvelee alueen pääongelmaa. Ongelmat ovat kauttaaltaan hyvin suunniteltuja, järkeviä ja niitä ratkoo ilokseen. Hyvästä pelisuunnittelusta kielii se, että Blinxin tuottamaa ärtymystä ei pääse syntymään missään vaiheessa.

Sen lisäksi, että Voodoo Vincessä samaa maisemaa ei joudu koskaan tuijottamaan liian pitkään, peli tarjoaa myös muunlaista vaihtelua. Erilaisia minipelejä on ihan kivasti aina minilentokoneella lentelystä ja kävelevien sipuleiden potkimisesta kauhujunassa päälle käyvän rekvisiitan räiskimiseen.

Voodoo Vince huokuu tyyliä. Parhaimmillaan siitä muistuu mieleen menneiden vuosikymmenten LucasArts-hitit. Graafisesti peli näyttää ihan hyvältä ja näkymä on selkeä, muttei liian kliininen. Varsinkin kauniit tekstuurit ja muutamat mukavat efektit nousevat selvästi esille. Ruudunpäivitysnopeus on erittäin tasainen, mutta ei täysin sulava: peli pyörii 30 ruutua sekunnissa kuten Blinxikin.

Sen sijaan äänimaailma on tällaiseen peliin lähes täydellinen. Taustalla ei soi iloista pimputusta, eikä Vince käy tiukoissakaan paikoissa ylipirteydellään hermoille kuten eräs pulska putkimies. Pelin taustamusiikki on hauskasti jazzahtavaa humppaa ja ääninäyttely kerrassaan loistavaa. Vincen huumori toimiikin pelin eräänä kantavana voimana. Dolby Digital 5.1 -järjestelmän omistajat pääsevät vielä hieman syvemmälle rikkaaseen ja hauskaan äänimaailmaan. Kokonaisuudessaan sekä visuaalinen että auditiivinen ulosanti natsaavat yhteen erittäin hyvin luoden varsin tunnelmallisen ilmapiirin, joka lämmittää ainakin allekirjoittaneen mieltä.

Parasta laatuaan – Xboxilla

Valitettavasti Voodoo Vince on melko lyhyt peli. Nopeimmat uhoavat pelanneen sen läpi noin viidessä tunnissa, mutta minä kyllä hieman epäilen. 10-15 tuntia on läpipeluun perusteella sellainen aika, joka peruspelaajalta siihen menee. Jos kentät tutkii perinpohjaisesti, aikaa voi mennä enemmänkin. Siitä huolimatta Vince ei ole ehkä kaikkein paras valinta, jos haluaa pelin, joka kestää viikonlopun yli. Suoraviivaisuutensa takia sen uudelleenpeluuarvo on myös aika olematon, kun pelissä ei ole edes mitään erityisiä bonuksia metsästettävänä.

Elinikään vaikuttaa myös se, että Voodoo Vince ole missään vaiheessa niin vaikea peli, että samaa kohtaa joutuisi yrittämään lukuisia kertoja uudelleen. Kokeneemmat tasoloikkaajat vetänevät lähes joka kentän läpi ensimmäisellä yrittämällä. Peli kyllä vaikeutuu – ja paranee – loppua kohden, mutta toisaalta matkan edetessä Vincen energiamittaria voi kasvattaa suuremmaksi keräämällä zombie-pölyä sisältäviä pussukoita. Pitää kuitenkin nostaa Beep Industriesille hattua siitä, että peliä ei ole keinotekoisesti vaikeutettu, jonka ansiosta hauskuus säilyy aivan loppuun asti.

Kokonaisuudessaan Voodoo Vince on ylivoimaisesti Xboxin paras tasoloikkapeli ja henkilökohtaisesti pidän sitä yhtenä parhaimpana tasoloikkana nykykonsoleille. Unohda Blinx, unohda kolmansien osapuolien viritelmät ja osta Voodoo Vince, jos tasoloikkahammasta yhtään pakottaa, eikä kriteerinä ole japanilaistyylinen ylipirteys. Se ei missään nimessä järisytä pelityyppiään, mutta se on hauska, tyylikkäästi toteutettu ja sutjakalla pelattavuudella varustettu peli. Valitettavasti täällä Euroopassa siitä joutuu maksamaan lähes tuplasti enemmän kuin Pohjois-Amerikassa, jonka hintatasossa on selvästi otettu huomioon teoksen elinikä.