Crash Bandicootin paluu
Vuonna 1996 Naughty Dog kehitti Sonyn ensimmäiselle PlayStationille Crash Bandicoot -tasoloikkapelin. Tuote sai kriitikoilta niin kehuja kuin haukkujakin, mutta pelaajat tykästyivät siihen. Sitä seurasi kaksi vuosina 1997 ja 1998 ilmestynyttä jatko-osaa, jotka tekivät sarjasta yhden PlayStationin tukipilareista. Vuonna 1999 ilmestyneen Crash Team Racing -kaahailun jälkeen Naughty Dog siirtyi kehittämään muita pelejä, joten yhtiö päätti myydä oikeudet pelisarjaansa Vivendille.
Vivendin ensimmäinen Crash-peli on Traveller's Talesin kaikille nykykonsoleille kehittämä Crash Bandicoot: The Wrath of Cortex. Peli jatkaa edeltäjiensä jalanjäljissä. Jälleen kerran olisi kukistettava pahoja juonia punova Dr. Cortex, joka tällä kertaa on päättänyt kutsua Uka Uka -jumalan apuun. Uka Uka tarjoaa Cortexille neljää naamiota, joilla on voima aiheuttaa vyöryjä, pyörremyrskyjä, tsunameja ja ukkosmyrskyjä. Cortex käyttää näitä naamioita heräättääkseen henkiin uusimman ökkiäisensä, Crunchin, joka tuhoaa kaiken tielleen sattuvan. Crashin on tuhottava neljä naamiota pystyäkseen siirtämään Crunchin syrjään ja käymään käsiksi itse Dr. Cortexiin.
Ei suuria uudistuksia
Tarinan vastakkainasettelu on jokseenkin tuttua huttua Crash-faneille, eikä pelimekaniikkakaan ole kokenut merkittäviä uudistuksia. Crash osaa kaikki aikaisemmista peleistä tutut liikkeet aina vauhdikkaasta pyörähdyksestä ronskiin mahaplätsiin. Pelissä voi myös edeltäjiensä tapaan kuskata muutamia erilaisia kulkuneuvoja aina lentokoneesta sukellusveneeseen. Kentät ovat pääasiassa suoraviivaisia, mutta esimerkiksi lentelemään pääsee hieman laajemmalla alueella. Kentissä käytetään eri kamerakulmia hyväksi siten, että jotkin kentät ovat esimerkiksi hahmon takaa kuvattuja, jotkin sivusta kuvattuja ja mukana on myös inhat edestäpäin kuvatut kentät, joissa juostaan henki hieverissä vaaraa pakoon suoraan kameraa kohti. Kamera toimii pääasiassa hyvin, mutta varsinkin viimeksi mainittu vinkkeli on aina yhtä ärsyttävää kentän ulkoa opettelua, kun eteensä ei näe piirun vertaa.
Peli on rakennettu muutaman teemallisesti vaihtelevan tason varaan siten, että jokaisella tasolla pelaajan tulee selvittää tukku kenttiä ja noutaa niistä kristalli. Ennen uudelle tasolle pääsemistä on vielä kukistettava tason loppuvastus. Jokaisessa kentässä on myös bonus-alue, joita koluamalla on mahdollista kasvattaa elämien määrää runsaasti. Elämät tulevatkin tarpeeseen, sillä tuorein Crash-peli toimii edelleen ”laaki ja vainaa” -periaatteella. Uuden elämän saa, kun kerää pitkin kenttiä ripoteltuja omenoita 100 kappaletta tai löytää elämä-bonuksen. Kuolon korjatessa matkaa voi jatkaa viimeksi aktivoidulta Checkpointilta tai kentän alusta. Peli on onneksi sen verran armollinen aloitteleviakin pelaajia kohtaan, että elämien loputtua ei joudu aloittamaan koko peliä uudestaan, vaan peli lahjoittaa pelaajalle muutaman elämän ja antaa jatkaa samalta tasolta.
Askel eteen ja hyppy ja sitten askel sivulle
Kontrollit toimivat pääasiassa hyvin. Crashin ja muutamassa kentässä Crashin siskon Cocon ohjaaminen on helppoa, kunhan osaa ajoittaa hypyt ynnä muut liikkeet oikein. Vastaavasti ajoneuvojen hallinta vaatii kokeneemmaltakin Crash-fanilta hieman totuttelua, sillä ohjaus ei ehkä ole kaikkein loogisinta. Varsinkin sukellusveneen hallinta oli tehty syyttä suotta jotenkin nurinkurisen oloiseksi.
Crashin tekninen ulosanti on kohtalaista. Jotkut kentät ovat hienoine tehosteineen varsin näyttäviä ja värikkäitä, mutta mukana on myös nippu vaisumman näköisiä mantuja. Tärkeimmät hahmot on mallinnettu ja animoitu ihan mukavasti. Samaa tosin ei voi sanoa kaikista matkan varrella eteen sattuvista vihollisista, jotka ovat kuin klooneja toisistaan. Ne eivät edes reagoi pelaajan tekemisiin, vaan kulkevat ennalta määrättyjä reittejä tehden ennalta määrättyjä hyökkäyksiä. Ruudunpäivitys pysyy lähes koko pelin ajan sulavana, mutta muutamassa paikassa on havaittavissa lievää tökkimistä.
Äänipuoli ei ole juurikaan muuttunut sitten PlayStation-aikojen. Toki äänet ovat korkealaatuisempia, kiitos nykytekniikan, mutta silti ne ovat niitä samoja kuin ensimmäisissäkin Crasheissa. Ääninäyttely on onneksi ihan laadukasta tavaraa, mikä tekee pelimoottorilla ajetuista juonta eteenpäin kuljettavista välivideoista mukavaa katsottavaa.
Viime vuosituhannelta
Traveller's Talesin kehittämä Crash Bandicoot: The Wrath of Cortex on Xboxin tasoloikkavalikoimassa ihan hyvä peli. Peli on juuri sellainen kuin menestyneet esikuvansakin, mutta se on toisaalta myös tuoreimman Crashin suurin ongelma. Uudistuksia kun ei ole viime vuosituhannella ilmestyneisiin Crash Bandicootteihin nähden nimeksikään. Pelin 30 kenttää tarjoavat perinteistä suoraviivaista tasoloikkaa kepeästi viikonlopun ajaksi, mutta uudelleenpeluuarvo on todella huono, sillä peli on pelattava käytännössä tismalleen samalla tavalla joka kerta. Jos Crash Bandicoot ei ole ennestään tuttu, suosittelisin Xboxin omistavia tasoloikkafaneja tutustumaan peliin, kun hintakaan ei ole enää kovin suolainen. Toisaalta PlayStationeilla Crashit pelanneen kannattaa säästää rahansa johonkin muuhun, ellei välttämättä halua nähdä miltä Crash näyttää päivitetyllä teknisellä toteutuksella.
- Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja