Kirjoittaja
Anonyymi (ei varmistettu)
Julkaistu
Pelit
Lisätiedot
Arvostelukappale oli myyntiversio. Tuki USB-headsetille verkkopelissä.
Valopyssyilyt sikseen
Aluksi ilmoitettakoon, että reilun vuosikymmenen takaisella Area 51 -valopyssyräiskinnällä ei ole juuri mitään tekemistä tämän uutukaisen kanssa - nimeä, tapahtumapaikkaa ja julkaisijaa lukuun ottamatta. Niin, ja tässäkin ammutaan avaruuden asukkeja sekä muita kaikenmaailman mutantteja. Midway on herättänyt vanhan nimikkeensä henkiin, ehostanut sitä teknisesti ja jättänyt pistoolileikit muille. Jälkimmäinen ratkaisu on sääli sinänsä, sillä hyviä - muita kuin Namcon - valopyssypelejä ei ole koskaan liikaa.
Tämä Area 51 tulee tietokonepuolen suuren ja mahtavan, ensimmäisen Half-Lifen muotista. Kevyt tiedemiesteema yhdistettynä suoraviivaiseen ensimmäisen persoonan räiskintään ei ole mikään uusi saavutus markkinoilla, kuten ei moni muukaan Area 51:n ominaisuuksista. Pelistä löytyy kaikki itseään kunnioittavan konsolirymistelyn puitteet yksinpelikampanjasta verkkomättöihin, mutta turhan keskinkertainen toteutus syö mielenkiintoa ja pelausintoa suurella lusikalla.
Työpaikkana alue 51
Jatkuva työskentely ufojen ja muiden yliluonnollisuuksien parissa voinee ajaa kenet tahansa mielettömiin tekoihin. Nyt koko maapallo on vaarassa, kun muuan tiedemies päästi Area 51:llä valloilleen viruksen, jolle altistuneista tulee ihmissyöjämutantteja. Lyhyessä ajassa miltei koko laitosväki on mutageenin vaikutuksen alaisena. Tekoon syyllisen Dr. Winston Crayn motiivi vaikuttaa vähintäänkin hämärältä, mutta ei välttämättä perusteettomalta. Paikalle tilannetta selvittämään lähetetään jenkkien huipputekninen Hazmat-kommandoryhmä, joka tosin kokee varsin pian karun kohtalon tullessaan mystisesti teurastetuksi. Mikä tappoi sotilaat? Varmaan kuolemaan, joukon rippeitä pelastamaan, osoitetaan pienempi yksikkö, mutta tällä kertaa vahvistuksena ovatkin pelaajan ilmiömäiset selviytymistaidot, unohtamatta myöskään David Duchovnyn näyttelijäntaitoja.
Pelaaja ohjaa ryhmän spesialisti Ethan Colea, joka muistuttaa aika tavalla Half-Life -pelien Gordon Freemania, joskaan ei ulkonäöltään. Molemmat sankarit ovat tutkijoita, jotka eivät kuitenkaan epäröi tarttua aseisiin tilanteen vaatiessa. Colen perehtyneisyyttä biokemiaan ei tosin hyödynnetä pahemmin alun jälkeen, vaan tärkeämmäksi osaksi osoittautuu miehen monipuolinen sotilaallinen koulutus erityisesti tuliluikkujen käytössä. Hän on nimittäin aivan ilmiömäinen ampuja, kuten Freemankin. Seuraksi turmioretken alkumatkalle lähtee mukaan kolme muuta sotilasta, joiden esittely olisi silkkaa ajan- ja tilanhukkaa, sillä heidät tapatetaan naurettavan lyhyellä aikavälillä ensimmäisen pelitunnin aikana. Tiimityöskentelyä löytyy myöhemminkin, mutta kovin vähissä määrin.
Cole poukkoilee mittavaa aluetta ristiin rastiin auttaen siinä sivussa muun muassa tiedemiehiä ja ampuen mutantteja niin maan tuhottomasti. Välillä koulitaan laitoksen rakennetta kovalla kouralla, otetaan mittaa välivastuksista ja saadaan kuulla yhtä sun toista ympäröivistä salaliitoista. Tuttua huttua. Vieläpä edelleen Half-Lifen tapaan, laitoksella vaikuttavat useat eri voimat. Eri vastukset eivät ole liitossa pelaajaa vastaan, vaan saattavat mitellä keskenäänkin. Perusvastarinnan muodostavat mutageenisoidut työntekijät ja vartijat, joilta saattaa jopa löytyä aseita, kun taas Illuminati-kommandot edustavat haastavampaa vihollissäätyä. Sen lisäksi, että heidän aseensa ovat tavallista tehokkaampia, pirulaiset osaavat muuntautua näkymättömiksi ja kestävät useamman luotisarjan. Rosswellin seuduilta ensikerran tavattuja pieniä harmaita avaruusmiehiä pääsee myös mättämään, sillä Area 51 pitää sisuksissaan kokonaisen ufosiirtokunnan.
Jätkä on mutantti
Lahtausta helpottamaan Colelta löytyy parin plasmakanuunan ohella pistooli, rynnäkkö- ja tarkkuuskivääri sekä haulikko, joilla kullakin voi ampumisen lisäksi huitaista päin näköä. Taistelusysteemin kohokohdan muodostaa kuitenkin aivan toinen voima; myös päähenkilömme altistuu pelin aikana mutageenille, mikä avaa pelaajan käyttöön eläimellisen vahvuuden. Pyssyillä räiskimisen voi vaihtaa nopeasti kynsimiseen ja ötökkähyökkäyksiin mutanttina. Tämä tekee taisteluista hieman monipuolisempia, mutta tarvetta vaihtelulle ei varsinaisesti ole, sillä yksin kummallakin tyylillä pärjää.
Metroid Primen tavoin ympäristöjen tutkiminen on osa seikkailua, tosin tässä ei niin merkittävä. Colella on ranteessaan kellon sijaan huipputekninen skanneri, jolla saa hankittua tietoa ympäristöistä ja vastaantulevista hahmoista. Nopealla tsekkauksella nokkela hazmat-kommando selvittää ilman happipitoisuuden, tiedemiesten taskujen sisällön ja vaikka veriryhmän. Tästä on saatu revittyä myös huumoria ja lisäksi laitteen tiedoilla on säilytysarvoa. Veriryhmät on mahdollista yhdistää toisiinsa, eli käytännössä joku aiemmin skannattu tuttu voisi tulla vastaan mutanttimuodossa. Näitä ei tosin pahemmin ilmene kuin juonen puitteissa, ja muutenkin skanneria käytetään vain asiakirjojen tai näyttötaulujen skannailuun, mikä salaisuuksien avaamisesta huolimatta on kovin tylsä ratkaisu.
Verkossa pääsee mittelemään maksimissaan 16 pelaajan kesken. Testausajankohtina Euroopan seudulla näkyi vain alle kymmenen palvelinta, joista onneksi useimmat kaikille avoimia. Verkkokoodi toimii kohtuullisen hyvin: pahempaa viivettä ei ollut ulkomailla pelattaessa havaittavissa, mutta tilanne saattaa olla toinen täyden pelaajamäärän mittelyissä. Pelimuotona löytyy perinteisten moodien, kuten lipunryöstön ja joukkotappokestien lisäksi erityinen Infection-tila, jossa yksi pelaaja aloittaa virusmutanttina tarkoituksenaan tartuttaa vastustajia. Kyseistä moodia ei tosin päässyt palvelinmäärän rajoittuneisuuden vuoksi testaamaan, mutta paperilla se vaikuttaa vähintäänkin omaperäiseltä. Moninpelikartat ovat pääosin muokattuja versioita yksinpelikampanjan tiloista.
Ei häävi valinta
Inevitable Entertainmentin tytöt ja pojat ovat saaneet aikaiseksi ihan mukavannäköistä grafiikkaa suoltavan pelimoottorin. Hahmo- ja asemallit ovat sekä yksityiskohtaisia että pehmeäreunaisia. Seinä- ja muut objektitekstuurit taas eivät tarkkuudellaan pääse loistamaan, minkä tosin tummanpuhuvat kentät peittävät tehokkaasti. Todella synkät, usein harmaansinertävät ja mustansävyiset maisemat taasen aiheuttavat pupillien laajentumisen ohella hieman masentunutta fiilistä räiskimiselle. Pimeänpelko on täysin turhaa, kun jännitystä ei löydy lainkaan. Area 51 on muuten vain tehty perin synkäksi.
Audiopuoleen taas on selvästi käytetty paljon rahaa, mutta sijoitus ei tällaisenaan maksa itseään takaisin. Esimerkiksi päähenkilön ääneksi on pestattu verrattain kova nimi, television X-Files -sarjasta tuttu David Duchovny, jonka ulosanti on kuitenkin yhä sitä samaa jäykänkuuloista muminaa. Herran fanit varmaan arvostavat osallistumista tällaiseen scifi-seikkailuun, mutta muutoin rooliin olisi voitu ottaa joku selvemmin puhuva tai edes kiinnostava ääni. Muilta osin näyttely on ihan hyvällä tasolla, ja kuuluisuuksia tunnistaa enemmänkin. Ainoastaan alieneiden efekti-englanti on rasittavaa kuunneltavaa. Samoin aseiden äänet voisivat kuulua kovemmin, mutta saa näilläkin kuulovaurion aiheutetuksi tarpeeksi kovalla äänenvoimakkuudella.
Area 51 lainaa kovasti pelillisistä lähteistä sieltä täältä, tuoden itse vain esille PlayStation 2:n tasolla hyvää teknistä ulosantiaan. Koko pakettia vaivaa mitäänsanomattomuus ja turhan perinteinen käsittely jokaisella osa-alueella: mikään ei ole järin huonoa, mutta ei edistyksellistäkään. Tämä on sääli, sillä suoritus olisi parantunut kummasti vireämmällä graafisella suunnittelulla ja ripauksella omaperäisyyttä. Kaikesta huolimatta Area 51:n kohtuullinen, noin kymmenen tunnin hengähdystauoton räiskintäreissu menee välipalana fps-toiminnan ystäville.
Aluksi ilmoitettakoon, että reilun vuosikymmenen takaisella Area 51 -valopyssyräiskinnällä ei ole juuri mitään tekemistä tämän uutukaisen kanssa - nimeä, tapahtumapaikkaa ja julkaisijaa lukuun ottamatta. Niin, ja tässäkin ammutaan avaruuden asukkeja sekä muita kaikenmaailman mutantteja. Midway on herättänyt vanhan nimikkeensä henkiin, ehostanut sitä teknisesti ja jättänyt pistoolileikit muille. Jälkimmäinen ratkaisu on sääli sinänsä, sillä hyviä - muita kuin Namcon - valopyssypelejä ei ole koskaan liikaa.
Tämä Area 51 tulee tietokonepuolen suuren ja mahtavan, ensimmäisen Half-Lifen muotista. Kevyt tiedemiesteema yhdistettynä suoraviivaiseen ensimmäisen persoonan räiskintään ei ole mikään uusi saavutus markkinoilla, kuten ei moni muukaan Area 51:n ominaisuuksista. Pelistä löytyy kaikki itseään kunnioittavan konsolirymistelyn puitteet yksinpelikampanjasta verkkomättöihin, mutta turhan keskinkertainen toteutus syö mielenkiintoa ja pelausintoa suurella lusikalla.
Työpaikkana alue 51
Jatkuva työskentely ufojen ja muiden yliluonnollisuuksien parissa voinee ajaa kenet tahansa mielettömiin tekoihin. Nyt koko maapallo on vaarassa, kun muuan tiedemies päästi Area 51:llä valloilleen viruksen, jolle altistuneista tulee ihmissyöjämutantteja. Lyhyessä ajassa miltei koko laitosväki on mutageenin vaikutuksen alaisena. Tekoon syyllisen Dr. Winston Crayn motiivi vaikuttaa vähintäänkin hämärältä, mutta ei välttämättä perusteettomalta. Paikalle tilannetta selvittämään lähetetään jenkkien huipputekninen Hazmat-kommandoryhmä, joka tosin kokee varsin pian karun kohtalon tullessaan mystisesti teurastetuksi. Mikä tappoi sotilaat? Varmaan kuolemaan, joukon rippeitä pelastamaan, osoitetaan pienempi yksikkö, mutta tällä kertaa vahvistuksena ovatkin pelaajan ilmiömäiset selviytymistaidot, unohtamatta myöskään David Duchovnyn näyttelijäntaitoja.
Pelaaja ohjaa ryhmän spesialisti Ethan Colea, joka muistuttaa aika tavalla Half-Life -pelien Gordon Freemania, joskaan ei ulkonäöltään. Molemmat sankarit ovat tutkijoita, jotka eivät kuitenkaan epäröi tarttua aseisiin tilanteen vaatiessa. Colen perehtyneisyyttä biokemiaan ei tosin hyödynnetä pahemmin alun jälkeen, vaan tärkeämmäksi osaksi osoittautuu miehen monipuolinen sotilaallinen koulutus erityisesti tuliluikkujen käytössä. Hän on nimittäin aivan ilmiömäinen ampuja, kuten Freemankin. Seuraksi turmioretken alkumatkalle lähtee mukaan kolme muuta sotilasta, joiden esittely olisi silkkaa ajan- ja tilanhukkaa, sillä heidät tapatetaan naurettavan lyhyellä aikavälillä ensimmäisen pelitunnin aikana. Tiimityöskentelyä löytyy myöhemminkin, mutta kovin vähissä määrin.
Cole poukkoilee mittavaa aluetta ristiin rastiin auttaen siinä sivussa muun muassa tiedemiehiä ja ampuen mutantteja niin maan tuhottomasti. Välillä koulitaan laitoksen rakennetta kovalla kouralla, otetaan mittaa välivastuksista ja saadaan kuulla yhtä sun toista ympäröivistä salaliitoista. Tuttua huttua. Vieläpä edelleen Half-Lifen tapaan, laitoksella vaikuttavat useat eri voimat. Eri vastukset eivät ole liitossa pelaajaa vastaan, vaan saattavat mitellä keskenäänkin. Perusvastarinnan muodostavat mutageenisoidut työntekijät ja vartijat, joilta saattaa jopa löytyä aseita, kun taas Illuminati-kommandot edustavat haastavampaa vihollissäätyä. Sen lisäksi, että heidän aseensa ovat tavallista tehokkaampia, pirulaiset osaavat muuntautua näkymättömiksi ja kestävät useamman luotisarjan. Rosswellin seuduilta ensikerran tavattuja pieniä harmaita avaruusmiehiä pääsee myös mättämään, sillä Area 51 pitää sisuksissaan kokonaisen ufosiirtokunnan.
Jätkä on mutantti
Lahtausta helpottamaan Colelta löytyy parin plasmakanuunan ohella pistooli, rynnäkkö- ja tarkkuuskivääri sekä haulikko, joilla kullakin voi ampumisen lisäksi huitaista päin näköä. Taistelusysteemin kohokohdan muodostaa kuitenkin aivan toinen voima; myös päähenkilömme altistuu pelin aikana mutageenille, mikä avaa pelaajan käyttöön eläimellisen vahvuuden. Pyssyillä räiskimisen voi vaihtaa nopeasti kynsimiseen ja ötökkähyökkäyksiin mutanttina. Tämä tekee taisteluista hieman monipuolisempia, mutta tarvetta vaihtelulle ei varsinaisesti ole, sillä yksin kummallakin tyylillä pärjää.
Metroid Primen tavoin ympäristöjen tutkiminen on osa seikkailua, tosin tässä ei niin merkittävä. Colella on ranteessaan kellon sijaan huipputekninen skanneri, jolla saa hankittua tietoa ympäristöistä ja vastaantulevista hahmoista. Nopealla tsekkauksella nokkela hazmat-kommando selvittää ilman happipitoisuuden, tiedemiesten taskujen sisällön ja vaikka veriryhmän. Tästä on saatu revittyä myös huumoria ja lisäksi laitteen tiedoilla on säilytysarvoa. Veriryhmät on mahdollista yhdistää toisiinsa, eli käytännössä joku aiemmin skannattu tuttu voisi tulla vastaan mutanttimuodossa. Näitä ei tosin pahemmin ilmene kuin juonen puitteissa, ja muutenkin skanneria käytetään vain asiakirjojen tai näyttötaulujen skannailuun, mikä salaisuuksien avaamisesta huolimatta on kovin tylsä ratkaisu.
Verkossa pääsee mittelemään maksimissaan 16 pelaajan kesken. Testausajankohtina Euroopan seudulla näkyi vain alle kymmenen palvelinta, joista onneksi useimmat kaikille avoimia. Verkkokoodi toimii kohtuullisen hyvin: pahempaa viivettä ei ollut ulkomailla pelattaessa havaittavissa, mutta tilanne saattaa olla toinen täyden pelaajamäärän mittelyissä. Pelimuotona löytyy perinteisten moodien, kuten lipunryöstön ja joukkotappokestien lisäksi erityinen Infection-tila, jossa yksi pelaaja aloittaa virusmutanttina tarkoituksenaan tartuttaa vastustajia. Kyseistä moodia ei tosin päässyt palvelinmäärän rajoittuneisuuden vuoksi testaamaan, mutta paperilla se vaikuttaa vähintäänkin omaperäiseltä. Moninpelikartat ovat pääosin muokattuja versioita yksinpelikampanjan tiloista.
Ei häävi valinta
Inevitable Entertainmentin tytöt ja pojat ovat saaneet aikaiseksi ihan mukavannäköistä grafiikkaa suoltavan pelimoottorin. Hahmo- ja asemallit ovat sekä yksityiskohtaisia että pehmeäreunaisia. Seinä- ja muut objektitekstuurit taas eivät tarkkuudellaan pääse loistamaan, minkä tosin tummanpuhuvat kentät peittävät tehokkaasti. Todella synkät, usein harmaansinertävät ja mustansävyiset maisemat taasen aiheuttavat pupillien laajentumisen ohella hieman masentunutta fiilistä räiskimiselle. Pimeänpelko on täysin turhaa, kun jännitystä ei löydy lainkaan. Area 51 on muuten vain tehty perin synkäksi.
Audiopuoleen taas on selvästi käytetty paljon rahaa, mutta sijoitus ei tällaisenaan maksa itseään takaisin. Esimerkiksi päähenkilön ääneksi on pestattu verrattain kova nimi, television X-Files -sarjasta tuttu David Duchovny, jonka ulosanti on kuitenkin yhä sitä samaa jäykänkuuloista muminaa. Herran fanit varmaan arvostavat osallistumista tällaiseen scifi-seikkailuun, mutta muutoin rooliin olisi voitu ottaa joku selvemmin puhuva tai edes kiinnostava ääni. Muilta osin näyttely on ihan hyvällä tasolla, ja kuuluisuuksia tunnistaa enemmänkin. Ainoastaan alieneiden efekti-englanti on rasittavaa kuunneltavaa. Samoin aseiden äänet voisivat kuulua kovemmin, mutta saa näilläkin kuulovaurion aiheutetuksi tarpeeksi kovalla äänenvoimakkuudella.
Area 51 lainaa kovasti pelillisistä lähteistä sieltä täältä, tuoden itse vain esille PlayStation 2:n tasolla hyvää teknistä ulosantiaan. Koko pakettia vaivaa mitäänsanomattomuus ja turhan perinteinen käsittely jokaisella osa-alueella: mikään ei ole järin huonoa, mutta ei edistyksellistäkään. Tämä on sääli, sillä suoritus olisi parantunut kummasti vireämmällä graafisella suunnittelulla ja ripauksella omaperäisyyttä. Kaikesta huolimatta Area 51:n kohtuullinen, noin kymmenen tunnin hengähdystauoton räiskintäreissu menee välipalana fps-toiminnan ystäville.
- Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja