Resident Evil: Code Veronica X

Sama juoni

Yksi Capcomin tunnetuimmista pelisarjoista Mega Manien ja Street Fightereiden ohella on ollut Resident Evilit. Vuonna 1996 ilmestynyt Resident Evil (PSX/Saturn/PC) oli hitti, joka sai jatkoa seuraavana vuonna PSX:lle ilmestyneessä Resident Evil: Directors Cutissa. Taas meni vuosi ja markkinoille tuli Resident Evil 2 (PSX/N64/PC/DC), joka ainakin allekirjoittaneesta on sarjan tähän asti paras osa. Vuonna 2000 ilmestyi Resident Evil 3: Nemesis (PSX/DC/PC) sekä luokaton valopistoolipeli Resident Evil: Gun Survivor PSX:lle. Vuonna 2000 kerkesi ilmestymään vielä kolmas RE-peli, Dreamcastin Resident Evil: Code Veronica joka käännettiin tänä vuonna PS2:lle nimellä Resident Evil: Code Veronica X.

Resident Evilien juonet ovat aina olleet suoraan b-luokan kauhuelokuvasta eikä Code Veronicakaan tee poikkeusta. Kakkos-osasta tuttu Claire Redfield jatkaa veljensä Chrissin etsintää mutta pahamaineisen Umbrelle Corporationin työntekijät kaappaavat Clairen. Toisin kuin muissa osissa tapahtumat eivät sijoitu Amerikkalaiseen Raccoon Cityyn, vaan pienelle saarelle. Claire löytää itsensä sellistä, josta hänet vapauttaa mystinen tumma mies Rodrigo. Hän käskee Claire lähtemään ja tämä tottelee mielellään. Kuten arvata saattaa, kaikki ei ole kohdallaan. Saari vilisee zombeja ja muita epämääräisiä olentoja. Pois on siis päästävä mahdollisimman nopeasti ja muut eloon jääneet pitäisi vielä poimia mukaan.

 

Samat virheet

Code Veronica noudattaa lähes samaa kaavaa kun sarjan aiemmat osat. Peli aloitetaan pelkällä nihkeällä puukolla ja yritetään välttää toimintaa mahdollisimman pitkään. Myöhemmin mukaan tarttuu erilaisia aseita konetuliaseista erilaisiin räjähteisiin. Alun painostava tunnelma jossa panoksia yritellään säästää viimeiseen asti muuttuu hyvin nopeasti puhtaaksi splättäämiseksi. Tässä suhteessa Capcom on jatkanut kulkuaan väärään suuntaan. Ensimmäisissä osissa tunnelma piti otteensa lähes loppuun asti mutta nyt sitä samaa fiilistä ei ole enää nimeksikään.

Suoraviivaisen räiskinnän lisäksi matkan varrella täytyy ratkaista naurettavan helppoja puzzleja. Nämä perustuvat lähinnä siihen onko huomannut ottaa mukaansa jonkun avaintavaran tai muistilappusen. Kyseiset laput, joita Umbrellan työntekijät ovat unohdelleet ympäriinsä, selventävät myös juonta. Lappuset varastoituvat kansioihin mistä niitä voi jälkikäteen lukea, mutta kaikki muut tavarat varastoituvat todella pieneen inventaarioon. Kaikki tavarat jotka ei mahdu kerralla mukaan on vietävä laatikkoon josta sitten haetaan tavaroita mitä kulloinkin tarvitaan. Systeemi ontuu pahasti sillä tavarat voivat olla vain kahden kokoisia, isoja tai useimmin pieniä.

On aika epäloogista että yksi pieni avain vie saman verran tilaa kun haulikko, tai kaksi jalokiveä saman verran kuin todella iso kiikarikivääri. Laatikkoon varastoidut tavarat ovat onneksi jokaisessa laatikossa mitä pelistä löytää joten ravaaminen helpottuu hieman. Suhteellisen alussa mukaan tarttuu sivulaukku kahdelle lisätavaralle mutta se ei paljoa auta. Kumma ettei Capcom ole muuttanut tavarasysteemiä vaikka siitä on tullut niin paljon negatiivista palautetta. Onimusha: Warlordsissa (johon peliä väkisinkin tulee verranneeksi) tämä oli korjattu rajattomalla tilalla tavaroille, mutta Code Veronicassa se on tehnyt epämiellyttävän paluun.

Toinen paljolti kritisoitu ominaisuus on tallennus pisteet. Tallentaminen toimii siellä täällä olevilla kirjoitus koneilla eikä mahdollisuutta vapaaseen tallennukseen ole. Lisäksi jokainen tallennus vaatii yhden mustekasetin. Mustekaseteista ei onneksi missään vaiheessa ole pulaa, mutta jokaiselle tallennus kerralle ne täytyy käydä hakemassa laatikosta (jotka onneksi sijaitsevat yleensä hyvin lähellä tallennuspaikkoja).

 

Ei mikään pelattavuuden lottovoitto

Valitettavasti pelattavuuskin on säilytetty identtisenä aiempiin osiin verrattuna. Oikealla ja vasemmalle näppäimistä hahmo pyörii ympäri ja kun tattia vääntää eteenpäin hahmo liikkuu siihen suuntaan mihin naama osoittaa. R1:stä otetaan ase esille. Aina kun aseen kanssa huitoo ei pysty liikkumaan eteen- tai taaksepäin. Vain ja ainoastaan pyörimään ympäri. Zombeja olisi hyvä päästä karkuun ja räiskiä samaan aikaan mutta se ei ole mahdollista, joka saattaa paikoitellen johtaa ärsyttäviin kuolemiin. Samat kontrollit olivat myös Onimushassa mutta jostain syystä Code Veronicassa ne tuntuvat erityisen kömpelöiltä. Mukana tulevassa Devil May Cryn demossa kontrollit ovat paljon suoraviivaisemmat ja toimivammat, suorastaan nautittavat Code Veronicaan verrattuna.

 

Grafiikat uusiksi, ääniä ei

Grafiikoissa on sentään osattu kehittyä ja valmiiksi renderöidyt taustat on vaihdettu kokonaan polygoneista tehtyihin. Samalla ollaan päästy eroon sarjaa aiemmin vaivanneista ajoittain huonoista kamerakulmista. Vaikka yksityiskohtia ei tietenkään ole yhtä paljon kun esim. Onimushassa (jossa oli myös valmiiksi renderöidyt taustat) niin grafiikka on kohtalaisen hienoa. Hahmot ovat kiitettävän näköisiä eivätkä taustatkaan ole hullumpia. Sahalaidoista tai nykimisestä ei ole tietoakaan. Jos jotain valittamista pitäisi keksiä niin se kohdistuisi ehkä joihinkin efekteihin. Jotkut räjähdykset näyttävät häkellyttävän rumilta, melkein PSX aikaisilta. Tekstuurit ovat läheltä katsottuna tarkkoja, mutta kaikki hieman kauempana olevat yksityiskohdat sumutetaan ikävästi. Sumuksikaan tätä ei voi ajatella koska sama ilmiö toistuu myös sisätiloissa. Paikoin nähtävät välidemot ovat hienoa katseltavaa, harmi vain että niitä on kovin vähän.

Jos grafiikat olivat onnistuneet hyvin ovat äänet puolestaan kamalia. Voisin vaikka vannoa kuulleeni kaikki ääniefektit sarjan aiemmissa osissa. Sama zombin ulina joka on kuultu jo viisi vuotta herättää pientä hilpeyden tunnetta. Myös aseiden äänet kuulostavat tutuilta. Ääninäyttely on yhtä huvittavaa kuin aina. Huonot näyttelijät ja todella tönkkö dialogi tavallaan sopii pelin jo valmiiksi B-luokan elokuvamaiseen toteutukseen. Tosin siinä vaiheessa kun joudutaan kuuntelemaan sankarittaren nyyhkytystä mieleen tulee lähinnä Suomeksi dubattu Kauniit ja Rohkeat. Ilmeisesti juonen kirjoittaja ei ole enää voinut vastustaa pienimuotoisen romanssin mukaan survomista, vaikka ilman sitä olisi ollut paljon parempi.

Mitä jää käteen?

Code Veronica on poikkeuksellisen pitkä peli. Vaikka peliaikaa ei kertynytkään kuin karvan alle 13 tuntia on se yhtä paljon kuin sarjan osissa 1 - 3, tai ZoE:ssa, Shadow of Memoriesissa ja Onimushassa yhteenstä. Vaikka pelin mielellään Resident Evil-fanina jaksoinkin pelata, oli se kuitenkin loppujen lopuksi pieni pettymys. Kaikki on jo liiankin tuttua. Arvosanaa on todella vaikea antaa, sillä pelillisesti se on melko heikko, mutta omaa kuitenkin sitä tuttua Resident Evil fiilistä, joka jaksaa kiinnostaa vielä muutaman vuoden jälkeen. Pisteet on nyt kuitenkin annettu pelillisten ansioiden perusteella.