Death by Degrees

Namcon Tekken-sarja kuuluu ehdottomasti 3D-tappelupelien kovimpaan kastiin. Tekkenien vahvuuksiin lukeutuu addiktoivan pelattavuuden ohella myös varsin mielenkiintoinen hahmokirjo. Menikin yllättävän kauan, että joku näistä sankareista sai täysin oman pelinsä. Karskien urosten, seksikkäiden naikkosten ja muutaman eläimen joukosta toimialaansa laajentamaan valittiin dementikko salamurhaajaninja Nina Williams. Tämä kurvikas neitokainen tappaa pahiksia siinä missä Solid Snake ja Max Paynekin. Kaikki näyttää vielä tähän asti paperilla tietyllä asteella hyvältä.

Suurin yllätys iskee kuitenkin jo pelaajan päästessä ohjaksiin. Namcon tyyliin uskomattoman komeassa CGI-alkuvideossa erittäin näyttävästi liikkunut ninja näkyy nyt ruudulla toiminnassaan yhtä sulavanoloisesti kuin ensimmäisten Resident Evil -pelien kommando-rautakanget. Animaatio ei vakuuta, vaan meno jopa pätkii ajoittain ja liikkeet ovat kaukana jouhevasta. Räikeä ja sahalaitainen grafiikkakaan ei saa hurraa-huutoja aikaan. Nina on tosin pelissäkin mallinnettu mukavasti - näin miespelaajia ajatellen. Neidin kuppikoko on Dead or Alive -pelien tyttöjen luokkaa ja vaatetus on kautta linjan mahdollisimman paljastavaa.


Väliin jätettävä risteily

Ajallisesti Death by Degrees sijoittuu ennen Tekken-sarjan tapahtumia, jolloin Nina teki agenttihommia yhteistyössä muun muassa CIA:n ja MI6:n kanssa. Pelin alussa kylmäkasvoinen kaunokaisemme soluttautuu loistoristeilijälle varsin hikisiin hommiin - tappeluturnaukseen. Painimisen ohessa hän on tutkimassa Kometa-terrorijärjestön aikeita. Ei järin syvällistä, mutta sopiihan tämä tavallaan Tekken-maailmaan. Juonisuunnitteluun olisi joka tapauksessa voitu käyttää kahvitauon lisäksi kuukausi jos toinenkin. Samalla olisi voinut myös parannella pelin muitakin ominaisuuksia, joiden käsittelyyn palataan sitten myöhemmin.

Pelaaminen alkaa Ninan makoillessa bikineissään kaikessa rauhassa auringon paahteessa, kunnes hänet yllättää joukko konnia. Tästähän ei seuraa muuta kuin tappelu, jossa samalla opetellaan kaikki liikkeet aina suojauksesta potkuihin ja heittoihin sekä väistökuperkeikkoihin. Pikkupoikien pahin turpasauna kuitenkin keskeytetään ja Nina lukitaan hotellihuoneeseensa, josta hän puolestaan karkaa helposti parvekkeen kautta. Mahdottoman ovelaa. Nyt agenttimme tulee ottaa yhteyttä paatille ujuttautuneisiin MI6-vakoojiin ja selvittää yhtä sun toista hämärää tästä rikollisorganisaatiosta.

Tapahtumapaikkana toimiva risteilylaiva on itsessään suunniteltu kieli poskessa. Tiedustelujen mukaan se on rakennettu labyrinttimaiseksi ja varustettu kaiken maailman infrapunahärpättimillä sekä muilla ansasysteemeillä. Pinta-alaltaan lossi on todella suuri, käsittäen useita kerroksia, mutta aivan kaikkialle ei kuitenkaan pääse. Laivan tutkimiseen käytetään paljon aikaa: ympäristöjä haravoidaan tarkkaan vipujen, avaimien ja hyödyllisten tarvikkeiden varalta kuten Resident Evil - tai Silent Hill -peleissä ikään. Kaikki kiinnostavat kohteet hohtavat kirkkaasti välkkyen, jotta pelaaja ei varmasti ohittaisi niitä. Kansia sekä käytäviä tulee myös ravattua suuntaan ja toiseen, sillä ennemmin tai myöhemmin etenemistien katkaisee lukittu ovi tai muu este, jonka saa aukaistua vain toiselta puolelta purtiloa.


Jalkaa naamaan

Pelisarjojen apinointi ei rajoitu Resident Eviliin, sillä Death By Degrees ottaa taistelusysteeminsä Rise to Honour -toimintapelistä, jonka monet varmaan muistavat päähahmo Jet Listä. Tappelut hoidetaan pääasiallisesti oikeanpuoleisella tatilla, jota liikuttamalla saa Ninan potkimaan eri suuntiin. Mätkintä toimii kankeudestaan huolimatta kohtuullisesti useaa vastustajaa vastaan: tattia vatkaamalla saa aikaan kymmenien iskujen kombo-sarjoja ja hyökkäyskohdetta konnajoukosta voi vaihtaa nopeasti. Vihulaisten lahtauksessa pystyy hyödyntämään erilaisia apuvälineitä, kuten pamppuja ja ampuma-aseita. Näitä käytetään samoin oikealla tatilla painaessa samaan aikaan L1:sta. Tällä tavoin pystyy helposti tasapainottelemaan potkujen ja muiden hyökkäyksien välillä. Lisäksi Nina osaa muutamia heittoja ja erikoisiskun, jota voi käyttää voimapalkin salliessa. Tällöin kamera siirtyy röntgen-näkymään, ja pelaaja saa valita vastustajan luurangolta iskuherkän kohteen. Välillä leikitään myös sala-ampujaa. Näissä timecrisismäisissä osuuksissa vihollisia tarkastellaan kiikaritähtäimen läpi.

Tavallisten vihollisten rökittäminen on peruskauraa: yksitoikkoista, mutta ei täysin kelvotonta. Oman lukunsa ansaitsevat pelin välivastukset. Nämä pomoviholliset ovat sekä infernaalisen vaikeita että mahdottoman turhauttavia. He pystyvät hyökkäämään lähes tauotta ja samalla pitää pelaajan loitolla. Lisäksi vastuksia ei välttämättä pysty voittamaan suoraan turpaan mättämällä, vaan heitä pitää esimerkiksi löylyttää seiniä vasten. Nina saattaa joutua taistelemaan aseitta avoimella areenalla pyssymiestä vastaan. Kyseessä olisi perusskenaario ehkä monissa muissa toimintapeleissä, mutta Death by Degreesissä yhtä kidutusta, kun pelaajaa ei edes päästetä iholle ennen kuin omat energiat loppuvat. Tavallisiin vihollisiin tehokkaasti toimivat erikoisiskutkin menettävät merkityksensä pomotaistoissa. Toistuvien tappiotilanteiden jälkeen peli tarjoaa vaikeustason alentamista, mikä ei kuitenkaan pahemmin mittelyä helpota.

Kohtuullisen laajan juoniosuuden läpäisystä palkitaan nipulla lisäominaisuuksia, joihin lukeutuu muun muassa puzzle- ja tarkka-ampujaosuuksia, Anna Williams -minipeli sekä mahdollisuus kuunnella musiikkia ja katsella videoita. Extrajaksoja ei ole otettu suoraan juoniosuudesta, vaan ne sisältävät useita kymmeniä tasoja ja haasteita läpäistäväksi.


Huonojen ominaisuuksien summa

Pelaajaa järkytetään myös tallennuspisteillä, jotka ovat ensinnäkin vaikeita löytää sekä turhan harvassa. Tallentaakseen pelitilanteen täytyy löytää maahan piilotettu portaali eräänlaisen miinaharava-tyylisen laitteen avulla. Laite näyttää kolmella asteella, kuinka lähellä tallennuspiste on. Joskus tähän kuluu turhan paljon aikaa, sillä laite ilmoittaa esimerkiksi monikerroksisissa tiloissa etäisyydet hämäävän epätarkasti. Lisäksi kuollessaan joutuu aina jatkamaan peliä edelliseltä pisteeltä, joten tallennus on suotavaa aina kun mahdollista.

Siinä missä pelin grafiikkapuoli on korkeintaan keskinkertaista tasoa, äänimaailma on astetta tunnelmallisempi, muttei mikään ikimuistoinen silti. Toimintaa siivittävät rokkikappaleet ja taisteluista raikuu iskujen mätke, luiden rutina ja muuta ähkintää. Muulloin äänikanavan täyttää päähahmomme korkokenkien kopse ja meren kohina. Ninan puheääni on ehkä turhan matala, eikä kuitenkaan järin seksikäs, mutta muuten näyttelijät hoitavat hommansa tyydyttävästi. Ainoastaan muutamat välipomot onnistuvat ärsyttämään myös puheellaan; monipuolisia kavereita todellakin...

Kamerasysteemi osoittaa sekin epäkäytännöllisyytensä heti kättelyssä. Kuvakulma on useiden kauhuseikkailupelien tapaan lukittu katonrajaan, mikä tekee liikkumisesta hieman katkonaista hahmon liikkuessa ajoittain vastoin pelaajan aikeita. Painamalla R2-liipaisimen pohjaan kameran saa tietyissä tiloissa vaihdettua Ninan taakse, mutta samalla hahmo juoksee. Ratkaisu toimii tasan yhtä hyvin, miltä kuulostaa ja muuttaa usein hiiviskelyn helposti sekunneissa joukkotappeluksi. Sukeltaessa kuvakulma vaihtuu ensimmäiseen persoonaan, mikä helpottaa vedenalaisten ympäristöjen hahmottamista.

Pelin kehno laatu on yllättävää sinänsä, kun on tottunut Tekkenien täydellisyyttä hipovaan näyttävyyteen, suunnitteluun ja pelattavuuteen. Death by Degreesiä ei ole yksinkertaisesti miellyttävä pelata, saati katsoa. Dilemma selittyneekin sillä, että kyseisestä jatkotuotteesta vastasi pääasiallisesti eri tiimi. Mahdollisella kakkososalla on potentiaalia parempaan, mikäli ainakin jäykkä ohjaus korjataan ja pelimoottori saadaan sulavaksi. Kameranhallinta pitäisi myös tehdä uusiksi, ja juonikin olisi paikallaan. Tiedä sitten, onko Ninan seikkailuille enää kysyntää, kun tuleva Tekken 5 sisältää jo samantyylisen toimintapelin.