Pokemonille turpaan
Duel Masters on saavuttanut suosiota ainakin japanilaisten keskuudessa. Kyseessä on nuorempaan makuun räätälöity väännös maailman parhaasta keräilykorttipelistä, Magic the Gatheringista. Arvostelukappaleen mukana seuranneessa lehdistötiedotteessa kerrotaan, että neljännes japanin ala-asteikäisistä lapsista on koukussa Duel Mastersiin. Tiedotteen mukaan peli myy miljoonia ja on jättänyt kirkkaasti taakseen niin pörröiset pokemonit kuin Yu-gi-oh –noppapelin. Se on poikinut myös sarjakuva- ja televisiosarjan, eli voidaan jo puhua suuremman luokan ilmiöstä. Ei siis mikään ihme, että aiheesta on väännetty konsolipeli.
Pelin tarkoituksena on rakentaa itselleen korttipakka Duel Masters -keräilykorteista ja kilpailla sillä muita vastaan. Kukin kortti vastaa yhtä loitsua. Duel Mastersin loitsuvalikoima jakautuu viiteen osa-alueeseen. Punainen symboloi tulta, sininen vettä, valkoinen valoa, musta pimeyttä ja vihreä luonnonvoimia. Kortit voidaan jakaa karkeasti kolmeen kategoriaan: olennot, lumoukset ja taiat. Voittoon tarvitaan juuri oikeanlaisia kortteja ja korttiyhdistelmiä, mutta koska valikoima käsittää melkoisen määrän erilaista lappua, on jokaisen pelaajan löydettävä oma oikotiensä onneen.
Pakka kuntoon ja baanalle
Olennot ovat jokaisen pakan selkäranka. Niiden avulla sekä hyökätään että puolustaudutaan vastustajaa ja hänen olentojaan vastaan. Olentoja ei kuitenkaan voi luoda tyhjästä, vaan pelaaja tarvitsee oikean määrän oikeanlaista manaa. Manaa on mahdollista hankkia heittämällä kädestään pois sopivan värisiä kortteja. Esimerkiksi zombin luomiseen vaaditaan yksi musta mana ja yksi mana mitä laatua tahansa. Pelaajan on siis heitettävä pois kädestään kaksi korttia, joista vähintään toisen on oltava musta. Kortteja voi muuttaa manaksi vain yhden kerrallaan oman kierroksen aikana, joten taktikointi on erittäin tärkeää. Manapisteet uudistuvat aina oman vuoron alussa, joten kunkin kamppailun lopussa nähdään yleensä varsin melleviä hirviöitä ja tuholoitsuja.
Taikoja ja lumouksia loihditaan esiin samalla tavalla kuin olentoja. Ne vaativat manaa ja niitäkin voi pelata ainoastaan omalla vuorollaan. Taiat ovat kertakäyttöisiä ja vaihtelevat tulipalloista aina parannukseen ja manantuhoon saakka. Lumouksilla puolestaan pumpataan omista olennoista järkyttävän isoja hirvityksiä. Pelissä on erittäin kattava esittelyosuus, joka avustaa uudet pelaajat alkuun opettamalla kädestä pitäen kaikki tärkeimmät säännöt ja toiminnot.
Voittaminenko tuurilaji?
Kun pakka on rakennettu, on aika siirtyä kamppailemaan. Duel Masters on puhdas kaksinpeli ja mittelöt tapahtuvat aina joko tekoälyä tai toista ihmispelaajaa vastaan. Kummallakin pelaajalla on paitsi yksilöllinen korttipakka, myös kuusi elämäpistettä. Kun elämäpisteet kuluvat loppuun, on peli menetetty. Se pelaaja, joka ensinnä saa tuhottua vastustajansa elämäpisteet, voittaa ottelun. Otteluita voi pelata vuoropohjaisina mittelöinä tai sitten tosiaikaisena vääntönä, kumpi vain enemmän miellyttää.
Voittaminen on helppoa, ainakin teoriassa. Pakka kasataan sopivan värisistä olennoista ja muista hyödyllistä korteista. Sitten vain toivotaan, että satunnaisgeneraattori arpoo hyvän aloituskäden. Kortteja saa lisää yhden vuorossa, tai silloin, kun saa osuman vastustajaltaan. Sangen usein käsi on täynnä juuri niitä lappuja, joita ei siinä tilanteessa olisi halunnut nostaa.
Nuorempaan makuun
Tekoäly on käsittämättömän tyhmä. Kymmenien testipelien aikana se onnistui missaamaan monta voittomahdollisuutta. Voittoisalla hetkellä tekoäly saattaa esimerkiksi uhrata kaikki olentonsa saadakseen itselleen pari ylimääräistä elämäpistettä, jonka vuoksi se häviää pelin seuraavalla vuorolla. Lapsille kevyt vaikeutaso sopii, mutta vanhempaa pelaajaa haasteen puute harmittaa. On myös hieman hölmöä, että pelaajat näkevät toistensa käsikortit. Varsinaisia yllätyksiä ei tule, vaan peli on monotonista läiskimistä. Bluffaus ja taktikointi, jotka ovat erittäin tärkeitä tekijöitä muissa korttipeleissä, on Duel Mastersissa unohdettu tykkänään.
Tavanomaisen ottelemisen sijaan pelistä löytyy yhden pelaajan seikkailu, jossa asetutaan murrosikäisen päähenkilön rooliin ja pelastetaan maailma keräilykorteilla. Juoni on kovin naiivi ja se on selvästi räätälöity nuorempia pelaajia silmälläpitäen. Pelaajan on kierreltävä pientä karttaa ympäriinsä ja kamppailtava kaikkien vastaantulijoiden kanssa Duel Masters –korteillaan. Seikkailun edetessä pakkaansa voi hankkia sikahintaisia lisäkortteja kaupasta, jonka myyjä muistuttaa erehdyttävästi erään Helsinkiläisen korttipeliliikkeen vastaavaa. Lopuksi käydään päihittämässä paha velho ja katsellaan piirrettyjä välianimaatioita. Kaikki kliseet on takuulla käytetty.
Viihde kortilla
Duel Masters debytoi pelikonsoleilla jo viime keväänä, tuolloin kyseessä oli GameBoy Advance -käännös. PS2-versio on merkittävästi paremman näköinen ja isolla ruudulla kortit pääsevät paremmin oikeuksiinsa. Muutenkin peli rullaa hyvin ja bugeja ei ainakaan arvosteluversiossa esiintynyt. Kivana lisänä yksinpelissä hankitut laput tallentuvat automaattisesti muistikortille, josta niitä voi vaihdella kaverin kanssa. Jostain kumman syystä nettipeliä ei Duel Mastersista löydy, vaikka se sopisi pelin teemaan.
Vaikka kaikki on päällisin puolin kunnossa, vaivaa pelattavuutta paha paradoksi. Duel Masters on liian tekninen kiinnostaakseen lapsia, mutta liian lapsellinen pitääkseen vanhempien pelaajien mielenkiintoa yllä. Vika on enimmäkseen alkuperäispelissä, joka on turhan simppeli aikuisempaan makuun. Myös kielimuuri saattaa haitata pelin suosiota suomalaislasten keskuudessa. Ei Duel Masters nyt ihan täysi floppi ole, mutta sille ei vain löydy sopivaa kohderyhmää suomen markkinoilta. Toivoa sopii, että jokin taho innostuu vielä jonain päivänä julkaisemaan PlayStation-käännöksen alkuperäisestä Magic the Gathering –keräilykorttipelistä ja sen lisäosista. Sellaiselle olisi oikeasti kysyntää.
Duel Masters on saavuttanut suosiota ainakin japanilaisten keskuudessa. Kyseessä on nuorempaan makuun räätälöity väännös maailman parhaasta keräilykorttipelistä, Magic the Gatheringista. Arvostelukappaleen mukana seuranneessa lehdistötiedotteessa kerrotaan, että neljännes japanin ala-asteikäisistä lapsista on koukussa Duel Mastersiin. Tiedotteen mukaan peli myy miljoonia ja on jättänyt kirkkaasti taakseen niin pörröiset pokemonit kuin Yu-gi-oh –noppapelin. Se on poikinut myös sarjakuva- ja televisiosarjan, eli voidaan jo puhua suuremman luokan ilmiöstä. Ei siis mikään ihme, että aiheesta on väännetty konsolipeli.
Pelin tarkoituksena on rakentaa itselleen korttipakka Duel Masters -keräilykorteista ja kilpailla sillä muita vastaan. Kukin kortti vastaa yhtä loitsua. Duel Mastersin loitsuvalikoima jakautuu viiteen osa-alueeseen. Punainen symboloi tulta, sininen vettä, valkoinen valoa, musta pimeyttä ja vihreä luonnonvoimia. Kortit voidaan jakaa karkeasti kolmeen kategoriaan: olennot, lumoukset ja taiat. Voittoon tarvitaan juuri oikeanlaisia kortteja ja korttiyhdistelmiä, mutta koska valikoima käsittää melkoisen määrän erilaista lappua, on jokaisen pelaajan löydettävä oma oikotiensä onneen.
Pakka kuntoon ja baanalle
Olennot ovat jokaisen pakan selkäranka. Niiden avulla sekä hyökätään että puolustaudutaan vastustajaa ja hänen olentojaan vastaan. Olentoja ei kuitenkaan voi luoda tyhjästä, vaan pelaaja tarvitsee oikean määrän oikeanlaista manaa. Manaa on mahdollista hankkia heittämällä kädestään pois sopivan värisiä kortteja. Esimerkiksi zombin luomiseen vaaditaan yksi musta mana ja yksi mana mitä laatua tahansa. Pelaajan on siis heitettävä pois kädestään kaksi korttia, joista vähintään toisen on oltava musta. Kortteja voi muuttaa manaksi vain yhden kerrallaan oman kierroksen aikana, joten taktikointi on erittäin tärkeää. Manapisteet uudistuvat aina oman vuoron alussa, joten kunkin kamppailun lopussa nähdään yleensä varsin melleviä hirviöitä ja tuholoitsuja.
Taikoja ja lumouksia loihditaan esiin samalla tavalla kuin olentoja. Ne vaativat manaa ja niitäkin voi pelata ainoastaan omalla vuorollaan. Taiat ovat kertakäyttöisiä ja vaihtelevat tulipalloista aina parannukseen ja manantuhoon saakka. Lumouksilla puolestaan pumpataan omista olennoista järkyttävän isoja hirvityksiä. Pelissä on erittäin kattava esittelyosuus, joka avustaa uudet pelaajat alkuun opettamalla kädestä pitäen kaikki tärkeimmät säännöt ja toiminnot.
Voittaminenko tuurilaji?
Kun pakka on rakennettu, on aika siirtyä kamppailemaan. Duel Masters on puhdas kaksinpeli ja mittelöt tapahtuvat aina joko tekoälyä tai toista ihmispelaajaa vastaan. Kummallakin pelaajalla on paitsi yksilöllinen korttipakka, myös kuusi elämäpistettä. Kun elämäpisteet kuluvat loppuun, on peli menetetty. Se pelaaja, joka ensinnä saa tuhottua vastustajansa elämäpisteet, voittaa ottelun. Otteluita voi pelata vuoropohjaisina mittelöinä tai sitten tosiaikaisena vääntönä, kumpi vain enemmän miellyttää.
Voittaminen on helppoa, ainakin teoriassa. Pakka kasataan sopivan värisistä olennoista ja muista hyödyllistä korteista. Sitten vain toivotaan, että satunnaisgeneraattori arpoo hyvän aloituskäden. Kortteja saa lisää yhden vuorossa, tai silloin, kun saa osuman vastustajaltaan. Sangen usein käsi on täynnä juuri niitä lappuja, joita ei siinä tilanteessa olisi halunnut nostaa.
Nuorempaan makuun
Tekoäly on käsittämättömän tyhmä. Kymmenien testipelien aikana se onnistui missaamaan monta voittomahdollisuutta. Voittoisalla hetkellä tekoäly saattaa esimerkiksi uhrata kaikki olentonsa saadakseen itselleen pari ylimääräistä elämäpistettä, jonka vuoksi se häviää pelin seuraavalla vuorolla. Lapsille kevyt vaikeutaso sopii, mutta vanhempaa pelaajaa haasteen puute harmittaa. On myös hieman hölmöä, että pelaajat näkevät toistensa käsikortit. Varsinaisia yllätyksiä ei tule, vaan peli on monotonista läiskimistä. Bluffaus ja taktikointi, jotka ovat erittäin tärkeitä tekijöitä muissa korttipeleissä, on Duel Mastersissa unohdettu tykkänään.
Tavanomaisen ottelemisen sijaan pelistä löytyy yhden pelaajan seikkailu, jossa asetutaan murrosikäisen päähenkilön rooliin ja pelastetaan maailma keräilykorteilla. Juoni on kovin naiivi ja se on selvästi räätälöity nuorempia pelaajia silmälläpitäen. Pelaajan on kierreltävä pientä karttaa ympäriinsä ja kamppailtava kaikkien vastaantulijoiden kanssa Duel Masters –korteillaan. Seikkailun edetessä pakkaansa voi hankkia sikahintaisia lisäkortteja kaupasta, jonka myyjä muistuttaa erehdyttävästi erään Helsinkiläisen korttipeliliikkeen vastaavaa. Lopuksi käydään päihittämässä paha velho ja katsellaan piirrettyjä välianimaatioita. Kaikki kliseet on takuulla käytetty.
Viihde kortilla
Duel Masters debytoi pelikonsoleilla jo viime keväänä, tuolloin kyseessä oli GameBoy Advance -käännös. PS2-versio on merkittävästi paremman näköinen ja isolla ruudulla kortit pääsevät paremmin oikeuksiinsa. Muutenkin peli rullaa hyvin ja bugeja ei ainakaan arvosteluversiossa esiintynyt. Kivana lisänä yksinpelissä hankitut laput tallentuvat automaattisesti muistikortille, josta niitä voi vaihdella kaverin kanssa. Jostain kumman syystä nettipeliä ei Duel Mastersista löydy, vaikka se sopisi pelin teemaan.
Vaikka kaikki on päällisin puolin kunnossa, vaivaa pelattavuutta paha paradoksi. Duel Masters on liian tekninen kiinnostaakseen lapsia, mutta liian lapsellinen pitääkseen vanhempien pelaajien mielenkiintoa yllä. Vika on enimmäkseen alkuperäispelissä, joka on turhan simppeli aikuisempaan makuun. Myös kielimuuri saattaa haitata pelin suosiota suomalaislasten keskuudessa. Ei Duel Masters nyt ihan täysi floppi ole, mutta sille ei vain löydy sopivaa kohderyhmää suomen markkinoilta. Toivoa sopii, että jokin taho innostuu vielä jonain päivänä julkaisemaan PlayStation-käännöksen alkuperäisestä Magic the Gathering –keräilykorttipelistä ja sen lisäosista. Sellaiselle olisi oikeasti kysyntää.
- Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja