Jo muinaiset roomalaiset…
Viimeistään Russell Croven tähdittämä Gladiaattori-elokuva nosti menneen aikakauden verisimmän urheilulajin takaisin nykyihmisten puheenaiheeksi. Pölyttyneiden historiankirjojen kyseenalaisista sankareista tulikin yllättäen taas suosittuja ja muodikkaita, ja kiinnostus gladiaattoriteemaa kohtaan kipusi korkeammalle kuin koskaan Rooman imperiumin hajoamisen jälkeen. Esimerkiksi erään tunnetun virvoitusjuomavalmistajan taannoinen miljoonaluokan mainoskampanja esitteli poptähtösiä gladiaattoreiksi pynttäytyneinä. Koska peliteollisuus seuraa hyvin aikaansa, ei mennyt pitkään, ennen kuin markkinoilla oli jos jonkinlaista gladiaattoripeliäkin. LucasArtsin kyhäilemä Gladius ei varsinaisesti ole mikään uraauurtava teos, mutta saavuttaa hyvin gladiaattoritunnelman.
Ave, Imperator, morituri te salutant!
Alkuperäiset ja oikeat gladiaattorit olivat suurelta osin sotavankeja, ryöväreitä ja muita yhteiskunnan hylkiöitä, joiden ainoa tehtävä oli tarjota kansalle sirkushuveja taistelemalla hengestään suurilla näytösareenoilla, eli amfiteattereilla. Gladiaattorinäytäntöjä oli usein ja näytösten teemat vaihtelivat yleisön kiinnostuksen mukaan. Tarjolla oli muun muassa kiihkeitä kaksinkamppailuja mies miestä vastaan, verisiä monen ottelijan joukkotaisteluita, villipetojen ja ihmisten lohduttomia yhteenottoja ja jopa pienoiskokoisia meritaisteluja amfiteatterille rakennetulla vesialtaalla. Gladius-pelin tarkoituksena on tuoda nuo kaikki mennen ajan hirmuiset verikekkerit PlayStation 2 –pelaajien ulottuville. Tehtävänä on luotsata oma gladiaattorijengi kymmenien taktiikkapäätä rassaavien taistelujen halki voittoon ja siinä sivussa pelastaa maailma suuren sodan kynsistä.
LucasArts on ottanut taiteilijan vapauden muokata antiikin aikaisista taisteluista ja tapahtumista hieman raflaavampia, yhdistelemällä Rooman historiaan myös muiden kansakuntien mytologioita ja perinteitä. Lopputuloksena on kliseinen ja melko yhdentekevä juoni, joka toimii hyvänä tekosyynä taistelun kalskeelle. Pelin alussa valitaan joko gladiaattori Valens tai hurja valkyyri Ursula, jota lähdetään johdattamaan syrjäkylien pikkuareenoilta loistokkaiden amfiteattereiden sankariksi. Sekä Ursulalla että Valensilla on omat motiivinsa voittaa gladiaattorikilpailujen herruus, joka osaltaan vaikuttaa pelin juoneen ja tapahtumiin. Esimerkiksi Ursulalla on hieman noidan vikaa, jonka vuoksi häntä vainotaan. Valensilla on puolestaan kana kynittävänä isänsä murhanneiden hämäräveikkojen kanssa.
Veni, vidi, vici
Käytännössä pelaaminen tapahtuu liikuttelemalla hahmoa ylhäältäpäin kuvatulla maailmankartalla. Kartalla voi kohdata muita kulkioita, vierailla kylissä ja mennä ottelemaan jollekin lukuisista taisteluareenoista. Areenalle saavuttaessa valitaan mihin otteluun osallistutaan ja sitten paiskataan koko gladiaattoriryhmä kentälle ottamaan toisesta ryhmästä mittaa. Kuvakulma siirtyy kuvaamaan taistelijoita niin läheltä, että silmien räpyttelykin näkyy. Varsinainen taistelu on pohjimmiltaan vuoropohjaista sotimista, jossa yksittäisiä gladiaattoreita liikutellaan areenalla verkkaiseen tahtiin ja harkiten. Toisin sanoen hahmot siirretään ruudutetulla pelikentällä toistensa viereen, jonka jälkeen mätkitään kilpaa niin kauan, kunnes vastustajan gladiaattorit viruvat henkitoreissaan kanveesissa. Soppaa hämmentävät taikurit, keihäänheittäjät ja jousimiehet, jotka voivat tehdä pahojaan kauempaakin.
Taistelusysteemi on onnistunut, sillä peli huomioi niin korkeuserot kuin hyökkäyssuunnatkin. Selkäpuolelta yllätetty hahmo kärsii varomattomuutensa nahoissaan ja yksinäinen susi harvoin pärjää laumalle verenhimoisia sotilaita. LucasArts on myös keksinyt keinon sisällyttää hieman lisäjännitystä tylsään vuoropohjaiseen näpertelyyn: käytössä on niin sanottu reaktiomittari, joka on varastettu suoraan golf-peleistä. Mittari määrittää miten hyökkäykset onnistuvat ja sitä käytetään painelemalla yhtä tai useampaa nappia oikeassa järjestyksessä ja oikeaan aikaan. Mikäli ajoitus menee nappiin, on tuloksena kriittinen onnistuminen. Tyritty ajoitus puolestaan heikentää iskun osumatarkkuutta ja voimaa, eli johtaa pahimmillaan hutiin.
Eri areenoilla kilvoitellaan perinteisen tappamisen lisäksi myös kukkulan kuninkuudesta, tai katsotaan mikä gladiaattoriryhmä voittaa laatikonrikkomiskisan. Yksittäiset taistelut ovat yleensä osa suurempaa kokonaisuutta, gladiaattoriliigaa, joiden avulla päästään kisaamaan todellisiin turnauksiin. Ilman turnausvoittoja ei ole mitään asiaa suurille taisteluareenoille, joten käytännössä jokainen turnaus on voitettava. Luonnollisesti tekoälyn ohjastamat gladiaattorit pistävät hanttiin pelaajalle sen minkä kerkeävät, ja välillä taisteluihin voi joutua jopa keskellä maantietä. Tekoäly ei ole sieltä terävimmästä päästä, mutta etenkin pelin loppupuolella saa siirtojaan miettiä jo ihan kunnolla.
Peukku ylös vai peukku alas?
Pelin ensimetrit taittuvat mukavasti hyvän opettelujakson merkeissä, jonka jälkeen siirrytään tositoimiin. Voittotilin karttuessa pääsee etenemään yhä suurempiin otteluihin ja saaduilla rahoilla voi mukaansa palkata myös eritasoisia joukkuetovereita. Valinnanvaraa löytyy aina eläimistä kurkunleikkaajiin ja siitä edelleen kovapalkkaisiin ammattisotilaisiin saakka. Sen lisäksi kaikki hahmot on jaoteltu painoluokkiin, jotka muodostavat hyvin toimivan kolminaisuuden. Ketterät tiedustelijat päihittävät nopeutensa turvin raskaasti panssaroidut taistelijat, mutta saavat kylmää kyytiä keskiraskailta sotureilta, jotka puolestaan ovat alttiita raskaille aseille.
Eräs pelin kantavista voimista on tasapainottelu ammattilaisten ja puuhastelijoiden välillä. Huonommastakin rupusakista kouliutuu taisteluiden arpeuttamia veteraaneja, mutta hahmojen kehittyminen vie tuskallisen paljon aikaa. Helpommalla pääsee, kun värvää hankaliin taisteluihin kovan rahan ammattilaisia, jos sellaiseen ylellisyyteen vain on varaa. Hahmot voi niin ikään varustella valintansa mukaan, joskin valitettavan usein tyhjänä ammottava kukkaro hieman rajoittaa harrastustoimintaa.
Sinäkin, Brutukseni
Pelin audiovisuaalinen taso on keskinkertainen. Mitäänsanomatonta grafiikkaa on yritetty piristää pienillä yksityiskohdilla, mutta valitettavasti ne eivät pelasta tylsää yleisilmettä. Ruudunpäivitys pykii toisinaan silmin nähden, eivätkä valikot ole kovinkaan kauniita. Toisaalta suurikokoiset hahmot ovat kyllä mukava poikkeus tavallisten strategiapelien minimalistiseen tyyliin verrattuna. Äänipuoli on sitä fantasiapeleille tyypillistä ähinää ja kolinaa, ja musiikin virkaa toimittaa mahtipontinen soitanto.
Gladius on hyvä yritys herätellä henkiin pelikonsoleiden olematonta strategiatarjontaa. Valitettavasti se jää pelkäksi yritykseksi, sillä yksitoikkoinen taistelusta toiseen hinautuminen ei pitkään jaksa pitää mielenkiintoa yllä. Hahmojen kehitys ja kohtalainen kaksinpeli lisäävät pelin kiinnostavuutta, mutta Advance Warsin kaltainen vetovoima puuttuu. Myöskään pitkät latausajat ja itseään toistavat taistelut eivät ole varsinaisia tunnelmankohottajia. Kymmeniä tunteja kestävä seikkailu tuntuu paikoin niin unettavavalta touhulta, että on syytä varata herätyskello käden ulottuville.
Puutteistaan huolimatta Gladiuksella on kuitenkin hetkensä ja arvosanaa on nostettava pykälä ylöspäin ihan vain siitäkin syystä, että LucasArts ja muut jatkaisivat strategiapelien kehittelyä pelikonsoleille. Nopeatempoisiin peleihin mieltyneiden kannattaa suosiolla jättää Gladius väliin, mutta taktiikkafanien kannattaa ainakin kokeilla, miltä gladiaattorimanagerointi tuntuu. Peli on julkaistu viime vuoden puolella, joten sitä saattaa jo löytyä kauppojen alelaareista.
Viimeistään Russell Croven tähdittämä Gladiaattori-elokuva nosti menneen aikakauden verisimmän urheilulajin takaisin nykyihmisten puheenaiheeksi. Pölyttyneiden historiankirjojen kyseenalaisista sankareista tulikin yllättäen taas suosittuja ja muodikkaita, ja kiinnostus gladiaattoriteemaa kohtaan kipusi korkeammalle kuin koskaan Rooman imperiumin hajoamisen jälkeen. Esimerkiksi erään tunnetun virvoitusjuomavalmistajan taannoinen miljoonaluokan mainoskampanja esitteli poptähtösiä gladiaattoreiksi pynttäytyneinä. Koska peliteollisuus seuraa hyvin aikaansa, ei mennyt pitkään, ennen kuin markkinoilla oli jos jonkinlaista gladiaattoripeliäkin. LucasArtsin kyhäilemä Gladius ei varsinaisesti ole mikään uraauurtava teos, mutta saavuttaa hyvin gladiaattoritunnelman.
Ave, Imperator, morituri te salutant!
Alkuperäiset ja oikeat gladiaattorit olivat suurelta osin sotavankeja, ryöväreitä ja muita yhteiskunnan hylkiöitä, joiden ainoa tehtävä oli tarjota kansalle sirkushuveja taistelemalla hengestään suurilla näytösareenoilla, eli amfiteattereilla. Gladiaattorinäytäntöjä oli usein ja näytösten teemat vaihtelivat yleisön kiinnostuksen mukaan. Tarjolla oli muun muassa kiihkeitä kaksinkamppailuja mies miestä vastaan, verisiä monen ottelijan joukkotaisteluita, villipetojen ja ihmisten lohduttomia yhteenottoja ja jopa pienoiskokoisia meritaisteluja amfiteatterille rakennetulla vesialtaalla. Gladius-pelin tarkoituksena on tuoda nuo kaikki mennen ajan hirmuiset verikekkerit PlayStation 2 –pelaajien ulottuville. Tehtävänä on luotsata oma gladiaattorijengi kymmenien taktiikkapäätä rassaavien taistelujen halki voittoon ja siinä sivussa pelastaa maailma suuren sodan kynsistä.
LucasArts on ottanut taiteilijan vapauden muokata antiikin aikaisista taisteluista ja tapahtumista hieman raflaavampia, yhdistelemällä Rooman historiaan myös muiden kansakuntien mytologioita ja perinteitä. Lopputuloksena on kliseinen ja melko yhdentekevä juoni, joka toimii hyvänä tekosyynä taistelun kalskeelle. Pelin alussa valitaan joko gladiaattori Valens tai hurja valkyyri Ursula, jota lähdetään johdattamaan syrjäkylien pikkuareenoilta loistokkaiden amfiteattereiden sankariksi. Sekä Ursulalla että Valensilla on omat motiivinsa voittaa gladiaattorikilpailujen herruus, joka osaltaan vaikuttaa pelin juoneen ja tapahtumiin. Esimerkiksi Ursulalla on hieman noidan vikaa, jonka vuoksi häntä vainotaan. Valensilla on puolestaan kana kynittävänä isänsä murhanneiden hämäräveikkojen kanssa.
Veni, vidi, vici
Käytännössä pelaaminen tapahtuu liikuttelemalla hahmoa ylhäältäpäin kuvatulla maailmankartalla. Kartalla voi kohdata muita kulkioita, vierailla kylissä ja mennä ottelemaan jollekin lukuisista taisteluareenoista. Areenalle saavuttaessa valitaan mihin otteluun osallistutaan ja sitten paiskataan koko gladiaattoriryhmä kentälle ottamaan toisesta ryhmästä mittaa. Kuvakulma siirtyy kuvaamaan taistelijoita niin läheltä, että silmien räpyttelykin näkyy. Varsinainen taistelu on pohjimmiltaan vuoropohjaista sotimista, jossa yksittäisiä gladiaattoreita liikutellaan areenalla verkkaiseen tahtiin ja harkiten. Toisin sanoen hahmot siirretään ruudutetulla pelikentällä toistensa viereen, jonka jälkeen mätkitään kilpaa niin kauan, kunnes vastustajan gladiaattorit viruvat henkitoreissaan kanveesissa. Soppaa hämmentävät taikurit, keihäänheittäjät ja jousimiehet, jotka voivat tehdä pahojaan kauempaakin.
Taistelusysteemi on onnistunut, sillä peli huomioi niin korkeuserot kuin hyökkäyssuunnatkin. Selkäpuolelta yllätetty hahmo kärsii varomattomuutensa nahoissaan ja yksinäinen susi harvoin pärjää laumalle verenhimoisia sotilaita. LucasArts on myös keksinyt keinon sisällyttää hieman lisäjännitystä tylsään vuoropohjaiseen näpertelyyn: käytössä on niin sanottu reaktiomittari, joka on varastettu suoraan golf-peleistä. Mittari määrittää miten hyökkäykset onnistuvat ja sitä käytetään painelemalla yhtä tai useampaa nappia oikeassa järjestyksessä ja oikeaan aikaan. Mikäli ajoitus menee nappiin, on tuloksena kriittinen onnistuminen. Tyritty ajoitus puolestaan heikentää iskun osumatarkkuutta ja voimaa, eli johtaa pahimmillaan hutiin.
Eri areenoilla kilvoitellaan perinteisen tappamisen lisäksi myös kukkulan kuninkuudesta, tai katsotaan mikä gladiaattoriryhmä voittaa laatikonrikkomiskisan. Yksittäiset taistelut ovat yleensä osa suurempaa kokonaisuutta, gladiaattoriliigaa, joiden avulla päästään kisaamaan todellisiin turnauksiin. Ilman turnausvoittoja ei ole mitään asiaa suurille taisteluareenoille, joten käytännössä jokainen turnaus on voitettava. Luonnollisesti tekoälyn ohjastamat gladiaattorit pistävät hanttiin pelaajalle sen minkä kerkeävät, ja välillä taisteluihin voi joutua jopa keskellä maantietä. Tekoäly ei ole sieltä terävimmästä päästä, mutta etenkin pelin loppupuolella saa siirtojaan miettiä jo ihan kunnolla.
Peukku ylös vai peukku alas?
Pelin ensimetrit taittuvat mukavasti hyvän opettelujakson merkeissä, jonka jälkeen siirrytään tositoimiin. Voittotilin karttuessa pääsee etenemään yhä suurempiin otteluihin ja saaduilla rahoilla voi mukaansa palkata myös eritasoisia joukkuetovereita. Valinnanvaraa löytyy aina eläimistä kurkunleikkaajiin ja siitä edelleen kovapalkkaisiin ammattisotilaisiin saakka. Sen lisäksi kaikki hahmot on jaoteltu painoluokkiin, jotka muodostavat hyvin toimivan kolminaisuuden. Ketterät tiedustelijat päihittävät nopeutensa turvin raskaasti panssaroidut taistelijat, mutta saavat kylmää kyytiä keskiraskailta sotureilta, jotka puolestaan ovat alttiita raskaille aseille.
Eräs pelin kantavista voimista on tasapainottelu ammattilaisten ja puuhastelijoiden välillä. Huonommastakin rupusakista kouliutuu taisteluiden arpeuttamia veteraaneja, mutta hahmojen kehittyminen vie tuskallisen paljon aikaa. Helpommalla pääsee, kun värvää hankaliin taisteluihin kovan rahan ammattilaisia, jos sellaiseen ylellisyyteen vain on varaa. Hahmot voi niin ikään varustella valintansa mukaan, joskin valitettavan usein tyhjänä ammottava kukkaro hieman rajoittaa harrastustoimintaa.
Sinäkin, Brutukseni
Pelin audiovisuaalinen taso on keskinkertainen. Mitäänsanomatonta grafiikkaa on yritetty piristää pienillä yksityiskohdilla, mutta valitettavasti ne eivät pelasta tylsää yleisilmettä. Ruudunpäivitys pykii toisinaan silmin nähden, eivätkä valikot ole kovinkaan kauniita. Toisaalta suurikokoiset hahmot ovat kyllä mukava poikkeus tavallisten strategiapelien minimalistiseen tyyliin verrattuna. Äänipuoli on sitä fantasiapeleille tyypillistä ähinää ja kolinaa, ja musiikin virkaa toimittaa mahtipontinen soitanto.
Gladius on hyvä yritys herätellä henkiin pelikonsoleiden olematonta strategiatarjontaa. Valitettavasti se jää pelkäksi yritykseksi, sillä yksitoikkoinen taistelusta toiseen hinautuminen ei pitkään jaksa pitää mielenkiintoa yllä. Hahmojen kehitys ja kohtalainen kaksinpeli lisäävät pelin kiinnostavuutta, mutta Advance Warsin kaltainen vetovoima puuttuu. Myöskään pitkät latausajat ja itseään toistavat taistelut eivät ole varsinaisia tunnelmankohottajia. Kymmeniä tunteja kestävä seikkailu tuntuu paikoin niin unettavavalta touhulta, että on syytä varata herätyskello käden ulottuville.
Puutteistaan huolimatta Gladiuksella on kuitenkin hetkensä ja arvosanaa on nostettava pykälä ylöspäin ihan vain siitäkin syystä, että LucasArts ja muut jatkaisivat strategiapelien kehittelyä pelikonsoleille. Nopeatempoisiin peleihin mieltyneiden kannattaa suosiolla jättää Gladius väliin, mutta taktiikkafanien kannattaa ainakin kokeilla, miltä gladiaattorimanagerointi tuntuu. Peli on julkaistu viime vuoden puolella, joten sitä saattaa jo löytyä kauppojen alelaareista.
- Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja