Pelit
Lisätiedot
Arvostelukappale oli lehdistöversio. Kiitokset arvostelukappaleesta Nordisk Filmille.
Haukan jälkiä seuraamassa
Viime vuosina pelimaailmassa on nähty lukuisia yrittäjiä extreme-pelien saralla. Sarjanhan tunnetusti aloitti PS Onella Tony Hawk’s Pro Skater, jota on pyritty sittemmin matkimaan sekä hyvällä että huonolla menestyksellä. Valitettavasti suurin osa extreme-väännöksistä on ollut kuraa, mutta poikkeuksiakin löytyy. Esimerkiksi lumilautailusarja SSX risteyttää mainiosti Haukan peleistä tutun temppusysteemin tiukkaan kilpailuun nopeudesta ja lumivuorien herruudesta. Acclaimin ATV: Quad Power Racing 2 liikkuu hieman SSX:n jalanjäljillä nopeutensa ja temppusysteeminsä puolesta, mutta valkoinen lumi on vaihtunut kuraiseen rapaan ja pöllyävään hiekkaan. On siis aika ottaa ohjaksiin jo Ozzy Osbournelle melkein kohtaloksi koituneet pienet nelipyöräiset vauhtipedot, mönkijät.
Perusidealtaan ATV 2 on suhteellisen yksinkertainen: mönkijää on helppo ohjata radalla, tosin ohjattavuus riippuu aina käytössä olevasta menopelistä. Mutkat eivät ole yleensä tiukkoja, eikä kaasujalkaa täydy höllätä kovinkaan useasti. Oman lisämausteensa soppaan heittävät hyppyrit, joita radoilla on todella paljon. Pitkien ilmalentojen aikana pelaajan tulee tehdä temppuja, jotka antavat boost-mittariin energiaa. Pelaaja voi käyttää vapaasti milloin vain mittarin sisältöä, ja saada tätä kautta mönkijälleen väliaikaisesti lisävauhtia. Uramoodissa näyttävät ilmalennot ovat erityisen tärkeitä, sillä siinä sijoituksen lisäksi mestaruussarjan pisteitä saa suorittamistaan tempuista. Ratkaisu toimii, ja se antaa kisaan ylimääräistä haastetta.
Pääasiassa ohjattavuus pelissä on toimivaa: mönkijä kääntyy nätisti tatilla sekä ristiohjaimella, ja olkanäppäintä pohjassa pitämällä saa menopelin loikkaamaan hyppyriltä lisäkorkeuden saavuttamiseksi. Temppusysteemi kärsii kuitenkin lievistä ongelmista, sillä testisessioissa aloittelevilla pelaajilla oli yleensä vaikeuksia toteuttaa temppuja. Ikään kuin vaistomaisesti useilla oli nimittäin tapana painaa kaasu-näppäintä temppuja yrittäessään, minkä takia pisteiden keruu ei ottanut onnistuakseen. Mistään vakavasta ongelmasta ei ole kuitenkaan kyse. Ilmalennon loputtua pelaaja voi joko päättää temppusarjansa tai vaihtoehtoisesti jatkaa sitä ajamalla mönkijällä vain kahta rengasta käyttäen. Systeemi on sekä mainio että kekseliäs, ja se antaa pelaajalle enemmän mahdollisuuksia kuin Tony Hawkista tuttu manual.
Pelattavaa vähän, mutta...
Pelimuotojen määrän puolesta ATV 2:lla ei ole mitään hävettävää. Tarjolla on erilaisia pelimuotoja aina yksittäisestä kisasta ja uramoodista temppukisailuun asti. Yksinpelinä on mahdollista pelata viittä erilaista pelimuotoa, joista erottuu pari helmeä. Perinteistä osastoa edustaa Freestyle, jossa kilpaillaan hyppyreiden täyteisessä hallissa pisteistä tekemällä temppuja. Freestyle-moodia on melko mukavaa pelata, mutta ongelmana on lähinnä haasteen puute. Pelkkä mitalien metsästys ei ole nimittäin kovin addiktiivista puuhaa. Arcade-moodissa taasen pelataan järjestyksessä kaikki pelin viisi rataa, joista on 15 erilaista variaatiota. Valitettavasti Arcade-pelimoodi ei tarjoa uratilan tavoin haastetta. Sen pelaaminen toimii silti kevyenä välipalana vaikka opetellessa tuntemaan ratoja. Kolmantena perinteisenä pelimuotona toimii Time Trial, jossa sananmukaisesti kilpaillaan aikaa vastaan ilman tekoälyn ohjastamia vastustajia.
Kekseliäämpää linjaa pelissä edustaa haasteosio, jossa pelaajalta edellytetään menopelinsä täydellistä hallintaa. Kyseisessä pelimuodossa edetään ohuilla, kaltevilla lankuilla ja välillä pelaajalta edellytetään keulimista tai muunlaisen tempun suorittamista. Vaikeimpia osioita haastemoodissa ovat tornitasot, joissa noustaan tornia ylöspäin mutkittelevilla ja epätasaisilla alustoilla. Pelaajan yrityksiä on vaikeuttamassa aikaraja, jonka puitteissa pronssin saavuttaminenkin edellyttää vauhdin pitoa.
Kuitenkin kaikkein mielenkiintoisin pelimuoto on uramoodi, jossa pelaaja lähtee nollapisteestä liikkeelle kehittäen hahmonsa ominaisuuksia. Vaikeustaso nousee aina sopivasti kuljettajan kehityksen mukaan, ja pikkuhiljaa temppukirjasta oppii aina vain haastavampia temppuja. Hyvistä suorituksista palkitaan paremmilla mönkijöillä, ja erilaisia ratoja on suoritettavana 15. Ongelmana on ainoastaan uramoodin lyhyt pituus, sillä kaikki radat selvittää lävitse suhteellisen nopeasti. Muutenkaan pelin laajasta pelimuotovalikoimasta ei valitettavasti löydy pelattavaa pitkäksi aikaa, vaan kaikki moodit kahlaa lävitse noin kymmenessä tunnissa. Lisäpituutta olisi saanut peliin helpostikin, esimerkiksi Freestyle-osiossa olisi ollut mukava nähdä erilaisia tasoja ja pistemetsästyshaasteita.
Oman lisänsä peliin antaa moninpeli, joka onnistuu korkeintaan kahden pelaajan voimin. Valittavana kaverin kanssa on neljä pelimuotoa: Freestyle, Single Race, Head to Head ja Championship. Mestaruusmoodissa kahden ihmispelaajan lisäksi kilpailee neljä konevastustajaa, ja valitettavasti tungoksen radalla käydessä kovaksi saa ruudunpäivitysnopeus kärsiä. Onneksi vain kahden pelaajan voimin pelatessa ei ole moista ongelmaa. Yksinpelin rinnalla moninpeli toimii mukavasti, ja kaverin kanssa pelaaminen sujuu niin kuin pitäisi. Vain oikeastaan nettipelitukea jää kaipaamaan, sillä verkossa ATV 2 voisi olla addiktiivinen kokemus.
Tekoälyn väläys
ATV: Quad Power Racing 2 ansaitsee kehuja tekoälyn osalta. Koneen ohjastamat kilpailijat taistelevat sijoituksista oikeasti keskenään vastakkain ja käyttävät aasinpotkuja syöstäkseen vastustajat pois menopeleistään. Pelaaja voi jopa valita mutkaan tietyn ajolinjan ja säästyä vastustajien kolhuilta. Gran Turismo ja Formula One -pelien tekijät saisivat ottaa tästä oppia. Monista kaahailuista tuttu kuminauhatekoäly on kuitenkin joidenkin pelaajien päänvaivaksi mukana, mutta toisaalta systeemi tarjoaa paljon positiivista. Muutaman mokan jälkeen peli ei ole nimittäin menetetty, vaan pelaajalla on hyvät mahdollisuudet voittoon asti. Toisaalta välillä ykkössija tuntuu irtoavan vähän liiankin helposti.
Tekoälyn kaltaisia saavutuksia olisi toivonut pelin muilla teknisillä osa-alueilla, sillä typerät pikkuvirheet vaivaavat pelikokemusta. Liian usein nimittäin törmää ratoja reunustaviin näkymättömiin seiniin ylipitkien hyppyjen jälkeen, ja välillä pelaaja jää jumiin kahden läpinäkyvän esteen väliin menettäen mahdollisuutensa voittoon. Metsän siimeksen virtuaalinen katto on jopa tullut vastaan korkeassa hypyssä pilaten hyvän temppukombon. Onneksi ongelmat ovat suhteellisen harvinaisia ja vaivaavat yleensä vain varsinaisten rata-alueiden ulkopuolella. Toisaalta ongelmat ilmenevät melko helposti, sillä pelaaja joutuu vierailemaan usein ojanpenkoissa ja muissa ei-toivotuissa paikoissa. Syynä tähän ovat ylipitkät loikat, joita tuleekin tehtyä siitä syystä, ettei pelaaja voi nähdä, mitä hyppyrin toisella puolella on. Usein tie jatkuu mutkana sivulle, kun pelaaja auttamatta hyppää sata metriä pitkää ja parikymmentä metriä korkeaa loikkaansa eteenpäin. Tästä syystä radat on käytännössä pakko opetella ulkoa, eikä kyseessä ole mikään helppo homma, ottaen huomioon ratojen pituudet sekä tietyn maastotyypin samankaltaiset ympäristöt.
Rapa roiskuu punkin tahdissa
ATV 2:n visuaalinen anti on PlayStation 2:n perustavaraa. Tyyliltään grafiikka tuo mieleen Tony Hawk’s Pro Skater -sarjan, jonka pääpaino on realismissa, mutta myös vapauksia on otettu. Pelissä on käytetty väripalettia hyvin laidasta laitaan tasosta riippuen. Metsän siimeksessä on käytetty vihreitä sävyjä, ja öiset tummat maisemat vakuuttavat. ATV 2:n yksi vahvuus onkin ratojen erilaiset teemat, joiden avulla mielenkiinto ympäristöjä kohtaan säilyy. Välillä kaahaillaan helteisellä aavikolla auringon paistaessa silmiin, ja toisinaan tiuha lumipyry heikentää näkyvyyttä jäisillä teillä. Kokonaisuudessaan grafiikka täyttää pelissä paikkansa, ja sen voimavara piilee ennen kaikkea hienojen säätilailluusioiden ja ympäristöjen kohdalla.
Visuaalisesta puolesta poiketen äänimaailma on pelissä ikävän valju. Lisensoitu ääniraita tarjoaa yhteensä kahdeksan kappaletta, joista seitsemän on punkin kaltaista raskasta tavaraa ja yksi rentoa havaijimeininkiä. Melko nopeasti sama musiikki alkaa kyllästyttää, ja kappaleiden yksipuolisuus sekä vähyys on laskettava miinukseksi. Myöskään ääniefektien puoli ei vakuuta. Äänet nimittäin koostuvat vain moottorien murinasta ja satunnaisista kilpailijoiden voihkaisuista. Äänimaailman saralla olisi toivonut syvyyttä pelikokemukseen.
Déjavu, joskin hyvä sellainen
Kokonaisuudessaan ATV: Quad Power Racing 2 on mainio mönkijäkaahailu, vaikka peli kärsiikin teknisistä pikkuvioista sekä piirun verran huonosta tasosuunnittelusta. Muuten kyseessä on hyvin nautittava extreme-kaahailu, joka vetoaa pelaajiin ennen kaikkea hurjalla ja vetovoimaisella vauhdilla sekä raudanlujalla pelattavuudella. ATV 2:n pahimpana ongelmana on vain se, että peli ei tarjoa genreensä oikein mitään uutta, vaan se käyttää vanhoja hyviksi todettuja ideoita. Ilkeästi sanottuna peli on SSX neljällä pyörällä. Tästäkin huolimatta ATV: Quad Power Racing 2:ta voi vilpittömästi suositella niille, jotka eivät ole vauhtivetoisiin extreme-peleihin tutustuneet, kuten myös genren vanhoille ystäville.
Viime vuosina pelimaailmassa on nähty lukuisia yrittäjiä extreme-pelien saralla. Sarjanhan tunnetusti aloitti PS Onella Tony Hawk’s Pro Skater, jota on pyritty sittemmin matkimaan sekä hyvällä että huonolla menestyksellä. Valitettavasti suurin osa extreme-väännöksistä on ollut kuraa, mutta poikkeuksiakin löytyy. Esimerkiksi lumilautailusarja SSX risteyttää mainiosti Haukan peleistä tutun temppusysteemin tiukkaan kilpailuun nopeudesta ja lumivuorien herruudesta. Acclaimin ATV: Quad Power Racing 2 liikkuu hieman SSX:n jalanjäljillä nopeutensa ja temppusysteeminsä puolesta, mutta valkoinen lumi on vaihtunut kuraiseen rapaan ja pöllyävään hiekkaan. On siis aika ottaa ohjaksiin jo Ozzy Osbournelle melkein kohtaloksi koituneet pienet nelipyöräiset vauhtipedot, mönkijät.
Perusidealtaan ATV 2 on suhteellisen yksinkertainen: mönkijää on helppo ohjata radalla, tosin ohjattavuus riippuu aina käytössä olevasta menopelistä. Mutkat eivät ole yleensä tiukkoja, eikä kaasujalkaa täydy höllätä kovinkaan useasti. Oman lisämausteensa soppaan heittävät hyppyrit, joita radoilla on todella paljon. Pitkien ilmalentojen aikana pelaajan tulee tehdä temppuja, jotka antavat boost-mittariin energiaa. Pelaaja voi käyttää vapaasti milloin vain mittarin sisältöä, ja saada tätä kautta mönkijälleen väliaikaisesti lisävauhtia. Uramoodissa näyttävät ilmalennot ovat erityisen tärkeitä, sillä siinä sijoituksen lisäksi mestaruussarjan pisteitä saa suorittamistaan tempuista. Ratkaisu toimii, ja se antaa kisaan ylimääräistä haastetta.
Pääasiassa ohjattavuus pelissä on toimivaa: mönkijä kääntyy nätisti tatilla sekä ristiohjaimella, ja olkanäppäintä pohjassa pitämällä saa menopelin loikkaamaan hyppyriltä lisäkorkeuden saavuttamiseksi. Temppusysteemi kärsii kuitenkin lievistä ongelmista, sillä testisessioissa aloittelevilla pelaajilla oli yleensä vaikeuksia toteuttaa temppuja. Ikään kuin vaistomaisesti useilla oli nimittäin tapana painaa kaasu-näppäintä temppuja yrittäessään, minkä takia pisteiden keruu ei ottanut onnistuakseen. Mistään vakavasta ongelmasta ei ole kuitenkaan kyse. Ilmalennon loputtua pelaaja voi joko päättää temppusarjansa tai vaihtoehtoisesti jatkaa sitä ajamalla mönkijällä vain kahta rengasta käyttäen. Systeemi on sekä mainio että kekseliäs, ja se antaa pelaajalle enemmän mahdollisuuksia kuin Tony Hawkista tuttu manual.
Pelattavaa vähän, mutta...
Pelimuotojen määrän puolesta ATV 2:lla ei ole mitään hävettävää. Tarjolla on erilaisia pelimuotoja aina yksittäisestä kisasta ja uramoodista temppukisailuun asti. Yksinpelinä on mahdollista pelata viittä erilaista pelimuotoa, joista erottuu pari helmeä. Perinteistä osastoa edustaa Freestyle, jossa kilpaillaan hyppyreiden täyteisessä hallissa pisteistä tekemällä temppuja. Freestyle-moodia on melko mukavaa pelata, mutta ongelmana on lähinnä haasteen puute. Pelkkä mitalien metsästys ei ole nimittäin kovin addiktiivista puuhaa. Arcade-moodissa taasen pelataan järjestyksessä kaikki pelin viisi rataa, joista on 15 erilaista variaatiota. Valitettavasti Arcade-pelimoodi ei tarjoa uratilan tavoin haastetta. Sen pelaaminen toimii silti kevyenä välipalana vaikka opetellessa tuntemaan ratoja. Kolmantena perinteisenä pelimuotona toimii Time Trial, jossa sananmukaisesti kilpaillaan aikaa vastaan ilman tekoälyn ohjastamia vastustajia.
Kekseliäämpää linjaa pelissä edustaa haasteosio, jossa pelaajalta edellytetään menopelinsä täydellistä hallintaa. Kyseisessä pelimuodossa edetään ohuilla, kaltevilla lankuilla ja välillä pelaajalta edellytetään keulimista tai muunlaisen tempun suorittamista. Vaikeimpia osioita haastemoodissa ovat tornitasot, joissa noustaan tornia ylöspäin mutkittelevilla ja epätasaisilla alustoilla. Pelaajan yrityksiä on vaikeuttamassa aikaraja, jonka puitteissa pronssin saavuttaminenkin edellyttää vauhdin pitoa.
Kuitenkin kaikkein mielenkiintoisin pelimuoto on uramoodi, jossa pelaaja lähtee nollapisteestä liikkeelle kehittäen hahmonsa ominaisuuksia. Vaikeustaso nousee aina sopivasti kuljettajan kehityksen mukaan, ja pikkuhiljaa temppukirjasta oppii aina vain haastavampia temppuja. Hyvistä suorituksista palkitaan paremmilla mönkijöillä, ja erilaisia ratoja on suoritettavana 15. Ongelmana on ainoastaan uramoodin lyhyt pituus, sillä kaikki radat selvittää lävitse suhteellisen nopeasti. Muutenkaan pelin laajasta pelimuotovalikoimasta ei valitettavasti löydy pelattavaa pitkäksi aikaa, vaan kaikki moodit kahlaa lävitse noin kymmenessä tunnissa. Lisäpituutta olisi saanut peliin helpostikin, esimerkiksi Freestyle-osiossa olisi ollut mukava nähdä erilaisia tasoja ja pistemetsästyshaasteita.
Oman lisänsä peliin antaa moninpeli, joka onnistuu korkeintaan kahden pelaajan voimin. Valittavana kaverin kanssa on neljä pelimuotoa: Freestyle, Single Race, Head to Head ja Championship. Mestaruusmoodissa kahden ihmispelaajan lisäksi kilpailee neljä konevastustajaa, ja valitettavasti tungoksen radalla käydessä kovaksi saa ruudunpäivitysnopeus kärsiä. Onneksi vain kahden pelaajan voimin pelatessa ei ole moista ongelmaa. Yksinpelin rinnalla moninpeli toimii mukavasti, ja kaverin kanssa pelaaminen sujuu niin kuin pitäisi. Vain oikeastaan nettipelitukea jää kaipaamaan, sillä verkossa ATV 2 voisi olla addiktiivinen kokemus.
Tekoälyn väläys
ATV: Quad Power Racing 2 ansaitsee kehuja tekoälyn osalta. Koneen ohjastamat kilpailijat taistelevat sijoituksista oikeasti keskenään vastakkain ja käyttävät aasinpotkuja syöstäkseen vastustajat pois menopeleistään. Pelaaja voi jopa valita mutkaan tietyn ajolinjan ja säästyä vastustajien kolhuilta. Gran Turismo ja Formula One -pelien tekijät saisivat ottaa tästä oppia. Monista kaahailuista tuttu kuminauhatekoäly on kuitenkin joidenkin pelaajien päänvaivaksi mukana, mutta toisaalta systeemi tarjoaa paljon positiivista. Muutaman mokan jälkeen peli ei ole nimittäin menetetty, vaan pelaajalla on hyvät mahdollisuudet voittoon asti. Toisaalta välillä ykkössija tuntuu irtoavan vähän liiankin helposti.
Tekoälyn kaltaisia saavutuksia olisi toivonut pelin muilla teknisillä osa-alueilla, sillä typerät pikkuvirheet vaivaavat pelikokemusta. Liian usein nimittäin törmää ratoja reunustaviin näkymättömiin seiniin ylipitkien hyppyjen jälkeen, ja välillä pelaaja jää jumiin kahden läpinäkyvän esteen väliin menettäen mahdollisuutensa voittoon. Metsän siimeksen virtuaalinen katto on jopa tullut vastaan korkeassa hypyssä pilaten hyvän temppukombon. Onneksi ongelmat ovat suhteellisen harvinaisia ja vaivaavat yleensä vain varsinaisten rata-alueiden ulkopuolella. Toisaalta ongelmat ilmenevät melko helposti, sillä pelaaja joutuu vierailemaan usein ojanpenkoissa ja muissa ei-toivotuissa paikoissa. Syynä tähän ovat ylipitkät loikat, joita tuleekin tehtyä siitä syystä, ettei pelaaja voi nähdä, mitä hyppyrin toisella puolella on. Usein tie jatkuu mutkana sivulle, kun pelaaja auttamatta hyppää sata metriä pitkää ja parikymmentä metriä korkeaa loikkaansa eteenpäin. Tästä syystä radat on käytännössä pakko opetella ulkoa, eikä kyseessä ole mikään helppo homma, ottaen huomioon ratojen pituudet sekä tietyn maastotyypin samankaltaiset ympäristöt.
Rapa roiskuu punkin tahdissa
ATV 2:n visuaalinen anti on PlayStation 2:n perustavaraa. Tyyliltään grafiikka tuo mieleen Tony Hawk’s Pro Skater -sarjan, jonka pääpaino on realismissa, mutta myös vapauksia on otettu. Pelissä on käytetty väripalettia hyvin laidasta laitaan tasosta riippuen. Metsän siimeksessä on käytetty vihreitä sävyjä, ja öiset tummat maisemat vakuuttavat. ATV 2:n yksi vahvuus onkin ratojen erilaiset teemat, joiden avulla mielenkiinto ympäristöjä kohtaan säilyy. Välillä kaahaillaan helteisellä aavikolla auringon paistaessa silmiin, ja toisinaan tiuha lumipyry heikentää näkyvyyttä jäisillä teillä. Kokonaisuudessaan grafiikka täyttää pelissä paikkansa, ja sen voimavara piilee ennen kaikkea hienojen säätilailluusioiden ja ympäristöjen kohdalla.
Visuaalisesta puolesta poiketen äänimaailma on pelissä ikävän valju. Lisensoitu ääniraita tarjoaa yhteensä kahdeksan kappaletta, joista seitsemän on punkin kaltaista raskasta tavaraa ja yksi rentoa havaijimeininkiä. Melko nopeasti sama musiikki alkaa kyllästyttää, ja kappaleiden yksipuolisuus sekä vähyys on laskettava miinukseksi. Myöskään ääniefektien puoli ei vakuuta. Äänet nimittäin koostuvat vain moottorien murinasta ja satunnaisista kilpailijoiden voihkaisuista. Äänimaailman saralla olisi toivonut syvyyttä pelikokemukseen.
Déjavu, joskin hyvä sellainen
Kokonaisuudessaan ATV: Quad Power Racing 2 on mainio mönkijäkaahailu, vaikka peli kärsiikin teknisistä pikkuvioista sekä piirun verran huonosta tasosuunnittelusta. Muuten kyseessä on hyvin nautittava extreme-kaahailu, joka vetoaa pelaajiin ennen kaikkea hurjalla ja vetovoimaisella vauhdilla sekä raudanlujalla pelattavuudella. ATV 2:n pahimpana ongelmana on vain se, että peli ei tarjoa genreensä oikein mitään uutta, vaan se käyttää vanhoja hyviksi todettuja ideoita. Ilkeästi sanottuna peli on SSX neljällä pyörällä. Tästäkin huolimatta ATV: Quad Power Racing 2:ta voi vilpittömästi suositella niille, jotka eivät ole vauhtivetoisiin extreme-peleihin tutustuneet, kuten myös genren vanhoille ystäville.
