Rauha rikkoutuu
Strategiapelit ovat sen verran harvinaista herkkua Xboxilla, että ne voidaan käytännössä laskea yhden käden sormilla. Lisäksi harvat julkaistut ovat olleet laadultaan yleensä varsin keskinkertaisia, jonka johdosta ne eivät ole pelaajia juuri kiinnostaneet. Siksi on ilo saada käsiinsä Kingdom Under Firen kaltainen erikoisuus, joka virkistää tuoreen idean lisäksi onnistuneella toteutuksellaan.
Kingdom Under Fire: The Crusaders on jatkoa vuonna 2001 julkaistulle PC:n reaaliaikastrategiapelille Kingdom Under Fire: A War of Heroesille. The Crusadersin tapahtumat sijoittuvat ensimmäisen osan jälkeiseen fantasiamaailmaan, joka koostuu ihmisten asuttamista Hironeiden ja Ecclesian kuningaskunnista sekä epäkuolleiden, örkkien ja muiden vähemmän viehättävien olentojen asuttamasta Dark Legionin valtakunnasta. 50-vuotinen rauha rikkoutuu, kun erääseen ihmisten asuttamaan kylään tehdään verinen hyökkäys. Kohta pelissä onkin rotuennakkoluuloihin perustuvaa vihoittelua, erimielisyyttä valtioiden rajojen sijainnista sekä kamppailua suurta voimaa sisältävän artefaktin omistuksesta.
Kampanjoita on yhteensä neljä: kaksi kummankin osapuolen näkökulmasta. Kussakin pelataan tietyllä hahmolla, jonka roolissa pelaaja komentaa joukkojaan taistelukentällä. Puolet kampanjoista ovat heti pelattavissa, mutta loput avautuvat ensimmäisistä selvitessä. Ne etenevät lineaarisesti tehtävästä toiseen, joiden välillä tarinaa edistetään puhuvien päiden avustuksella. Varsinaisia välianimaatioita ei siis ole, mutta itse tehtävissä nähdään silloin tällöin dramaattisia, skriptattuja kohtauksia. Yhteensä tehtäviä on useita kymmeniä, joten kaikkien kampanjoiden läpäisy vie kokeneiltakin pelaajilta runsaasti aikaa.
Mäiskitään olan takaa
Kingdom Under Firen suurin vetovoima on itse tehtävissä, jotka ovat kiihkeitä, nopeita, verisiä ja ennen kaikkea massiivisia. Koska kyseessä on toimintastrategiahybridi, on aloittelija takuulla alussa pyörällä päästään. Taistelukentällä voi olla kerralla satoja sotureita repimässä toisiaan kappaleiksi. Oma hahmo johtaa omaa parinkymmenen soturin yksikköä, mutta tämän lisäksi komennettavana on yleensä muutama muu taistelujoukko. Sormi menee ensimmäisen kerran suuhun silloin, kun vihollinen karauttaa paikalle esimerkiksi ratsuväkensä, jolloin omat keihäsmiehet tulisi siirtää eturintamaan suojaksi, jousipyssymiehet jonnekin taakse antamaan tukea ja oma yksikkökin pitäisi onnistua ohjaamaan örkkien päitä katkomaan. Meno on hektistä, eikä peliä voi edes tauottaa päätösten tekemistä varten, vaan nopea ongelmanratkaisutaito on valttia. Asiaa helpottaa liipaisimista aukeava kartta, jonka avulla pelaaja saa nopeasti kokonaiskuvan taistelukentästä. Kartan avulla voi eri yksiköt käskeä näppärästi sinne, mistä niistä eniten on hyötyä. Tämän systeemin opittuaan herää jokaisen sisällä verenhimoinen taktikoitsija, ja pelin pelaaminen sujuu kuin leikki.
Yksikön ottaessa yhteen vihollisen kanssa siirtyy taktinen osuus hetkeksi taka-alalle, jolloin The Crusaders osoittautuu myös loisteliaaksi toimintapeliksi. Taistelu tapahtuu täysin samassa tilassa kuin joukkojen liikutuskin, jolloin ainoastaan kamera siirtyy hieman lähemmäksi omaa hahmoa. Dynasty Warriorsia pelanneet tietävät, mistä on kyse: kymmenet tekoälyn ohjastamat soturit alkavat taistella vihollisia vastaan, jolloin pelaajan tulee huitoa miekkaansa omiensa rinnalla. Mäiskintä on varsin perinteistä nappulan hakkaamista ja se toimii oikein hyvin. Tässäkin vaiheessa on pieni taktikointi mahdollista, nimittäin etsimällä vihollisyksikön komentajan ja tappamalla tämän on kärhämä nopeasti ohi, sillä ilman komentajaa ei yksiköstä ole enää mitään vastusta.
Tehtävien välillä pelaaja pääsee yleensä takaisin omaan linnoitukseen tai leiriin, jossa voi mennä esimerkiksi juottolaan värväämään palkkasotureita. Parakissa taas palveluksessaan olevia yksiköitä voi kehittää ja muokata käytännössä mielin määrin, mikä tuo erinomaista vapautta peliin. Onnistuneesti hoidetuista tehtävistä saa kokemuspisteistä ja rahaa. Kokemuspisteitä tarvitaan yksikön upseerin taitojen kehittämiseen, jotka taas määrittävät kyseisen yksikön aselajin. Esimerkiksi tavalliset jalkaväkimiehet aloittavat varsin huonolla lähitaistelutaidolla, mutta laittamalla siihen pisteitä, voidaan tämä yksikkö muuntaa huomattavasti tehokkaammiksi ritareiksi. Toisaalta jos luulee tarvitsevansa jousipyssymiehiä, lähes mille tahansa yksikölle antaa taidot pitkänkantaman aseiden käyttöön. Eikä kehitys tähän pääty. Tiettyjä taitoja tarpeeksi kehittämällä voi yksikön muuntaa esimerkiksi zeppeliinillä lentäväksi pommittajaksi. Raha mahdollistaa parempien varusteiden, kuten aseiden tai panssareiden, hankkimisen.
Ulkoisesti Kingdom Under Fire suorastaan loistaa. Miekalla vihollista huitaistua veri pärskähtää sairaalloisen tyydyttävällä tavalla ja maa värjäytyy punaiseksi. Eri ympäristöt ovat tyylikkään näköisiä, kuten tiheät metsät puineen tai hiekkaiset aavikot auringon porottaessa taivaalla. Sotilaiden asut, panssarit ja aseet ovat hienoja ja tyyliteltyjä. Pahisten vampyyriarmeija, joka koostuu naispuoleisista epäkuolleista, on todella seksikkään näköinen niukkoine asusteineen. Kun satojen taistelijoiden keskellä mellastaa muutaman metrin korkuisia jättiläismörököllejä, niin olo on kuin olisi joutunut oikeasti keskelle Taru Sormusten Herran kaltaista eeppistä kertomusta.
Velhot rokkaa!
Myös äänitoteutus toimii hyvin. Taistelun keskellä 5.1-järjestelmällä ympäristö täyttyy taistelijoiden huudoista ja varusteiden kolinoista. Aseiden kalahdukset ja muut läsähdykset on toteutettu laadukkaasti rikastamaan äänimaisemaa. Ääninäyttely valitettavasti ei ole samalla tasolla muun toteutuksen kanssa sen ollessa varsin teennäistä ja kornia, mutta se ei peliä pilaa. Huomion arvoista on se, että ääninäyttely on ihmiskampanjoissa jostain syystä selkeästi huonompaa kuin esimerkiksi epäkuolleiden kampanjaa pelatessa. Musiikkiraita on varsin erikoisesti hevimetallipainotteinen. Yleensähän fantasia-aiheisissa peleissä ja elokuvissa kuullaan klassista. Rohkean omaperäinen linjaus siis tässäkin asiassa. Ainoa mikä tässä asiassa voi tulla vastaan on toki pelaajan oma musiikkimaku.
Tämän tyylin pelissä odottaisi yksinpelinkampanjan toimivan lähinnä valmistautumisena Live-moninpelimätöille, mutta valitettavasti näin ei ole. Live-moninpeli ei jaksa vetää puoleensa yhtä hyvin kuin monipuolinen ja vangitseva kampanja. Tämä siitä huolimatta, että se periaatteessa toimii samalla tavalla kuin yksinpeli: valitaan vapaasti yksi neljästä pelattavasta hahmosta (samat kuin kampanjoissa), jonka jälkeen kootaan armeija muokkaamalla yksiköitä kokemuspisteiden avulla. Alussa jaettavana on heti 1000 pistettä, mutta niitä saa luonnollisesti lisää taisteluiden myötä. Rahalla ei pääse tässä pelimuodossa puljaamaan, mikä samalla vie osan viehätyksestä pois. Tekniikkapuoli toimii suurimmaksi osaksi hyvin, mutta testattaessa esiintyi jonkin verran häiritseviä vasteaikaongelmia. Kun ottaa huomioon myös sen, että Live-moninpeli on rajoittunut vain kahden pelaajan keskinäisiin kärhämiin, ei niissä päästä lähellekään yksinpelin eeppisiin sfääreihin kohoavaa tunnelmaa.
Xboxin strategiaosastolla ei tungosta juuri ole, joten Kingdom Under Fire tuo erinomaista vaihtelua valikoimaan. Strategian ja toiminnan sekoittaminen yhdeksi paketiksi on aina uhkarohkea temppu, mutta tässä se toimii. Pelin opetteluun tarvitaan jonkin verran päättäväisyyttä ja työtä, mutta kun sen kynnyksen yli pääsee, palkitaan pelaaja ruhtinaallisesti. Mikäli räiskintä, urheilu ja autopelit alkavat kyllästyttää, on Kingdom Under Fire ykkösvalinta.
Strategiapelit ovat sen verran harvinaista herkkua Xboxilla, että ne voidaan käytännössä laskea yhden käden sormilla. Lisäksi harvat julkaistut ovat olleet laadultaan yleensä varsin keskinkertaisia, jonka johdosta ne eivät ole pelaajia juuri kiinnostaneet. Siksi on ilo saada käsiinsä Kingdom Under Firen kaltainen erikoisuus, joka virkistää tuoreen idean lisäksi onnistuneella toteutuksellaan.
Kingdom Under Fire: The Crusaders on jatkoa vuonna 2001 julkaistulle PC:n reaaliaikastrategiapelille Kingdom Under Fire: A War of Heroesille. The Crusadersin tapahtumat sijoittuvat ensimmäisen osan jälkeiseen fantasiamaailmaan, joka koostuu ihmisten asuttamista Hironeiden ja Ecclesian kuningaskunnista sekä epäkuolleiden, örkkien ja muiden vähemmän viehättävien olentojen asuttamasta Dark Legionin valtakunnasta. 50-vuotinen rauha rikkoutuu, kun erääseen ihmisten asuttamaan kylään tehdään verinen hyökkäys. Kohta pelissä onkin rotuennakkoluuloihin perustuvaa vihoittelua, erimielisyyttä valtioiden rajojen sijainnista sekä kamppailua suurta voimaa sisältävän artefaktin omistuksesta.
Kampanjoita on yhteensä neljä: kaksi kummankin osapuolen näkökulmasta. Kussakin pelataan tietyllä hahmolla, jonka roolissa pelaaja komentaa joukkojaan taistelukentällä. Puolet kampanjoista ovat heti pelattavissa, mutta loput avautuvat ensimmäisistä selvitessä. Ne etenevät lineaarisesti tehtävästä toiseen, joiden välillä tarinaa edistetään puhuvien päiden avustuksella. Varsinaisia välianimaatioita ei siis ole, mutta itse tehtävissä nähdään silloin tällöin dramaattisia, skriptattuja kohtauksia. Yhteensä tehtäviä on useita kymmeniä, joten kaikkien kampanjoiden läpäisy vie kokeneiltakin pelaajilta runsaasti aikaa.
Mäiskitään olan takaa
Kingdom Under Firen suurin vetovoima on itse tehtävissä, jotka ovat kiihkeitä, nopeita, verisiä ja ennen kaikkea massiivisia. Koska kyseessä on toimintastrategiahybridi, on aloittelija takuulla alussa pyörällä päästään. Taistelukentällä voi olla kerralla satoja sotureita repimässä toisiaan kappaleiksi. Oma hahmo johtaa omaa parinkymmenen soturin yksikköä, mutta tämän lisäksi komennettavana on yleensä muutama muu taistelujoukko. Sormi menee ensimmäisen kerran suuhun silloin, kun vihollinen karauttaa paikalle esimerkiksi ratsuväkensä, jolloin omat keihäsmiehet tulisi siirtää eturintamaan suojaksi, jousipyssymiehet jonnekin taakse antamaan tukea ja oma yksikkökin pitäisi onnistua ohjaamaan örkkien päitä katkomaan. Meno on hektistä, eikä peliä voi edes tauottaa päätösten tekemistä varten, vaan nopea ongelmanratkaisutaito on valttia. Asiaa helpottaa liipaisimista aukeava kartta, jonka avulla pelaaja saa nopeasti kokonaiskuvan taistelukentästä. Kartan avulla voi eri yksiköt käskeä näppärästi sinne, mistä niistä eniten on hyötyä. Tämän systeemin opittuaan herää jokaisen sisällä verenhimoinen taktikoitsija, ja pelin pelaaminen sujuu kuin leikki.
Yksikön ottaessa yhteen vihollisen kanssa siirtyy taktinen osuus hetkeksi taka-alalle, jolloin The Crusaders osoittautuu myös loisteliaaksi toimintapeliksi. Taistelu tapahtuu täysin samassa tilassa kuin joukkojen liikutuskin, jolloin ainoastaan kamera siirtyy hieman lähemmäksi omaa hahmoa. Dynasty Warriorsia pelanneet tietävät, mistä on kyse: kymmenet tekoälyn ohjastamat soturit alkavat taistella vihollisia vastaan, jolloin pelaajan tulee huitoa miekkaansa omiensa rinnalla. Mäiskintä on varsin perinteistä nappulan hakkaamista ja se toimii oikein hyvin. Tässäkin vaiheessa on pieni taktikointi mahdollista, nimittäin etsimällä vihollisyksikön komentajan ja tappamalla tämän on kärhämä nopeasti ohi, sillä ilman komentajaa ei yksiköstä ole enää mitään vastusta.
Tehtävien välillä pelaaja pääsee yleensä takaisin omaan linnoitukseen tai leiriin, jossa voi mennä esimerkiksi juottolaan värväämään palkkasotureita. Parakissa taas palveluksessaan olevia yksiköitä voi kehittää ja muokata käytännössä mielin määrin, mikä tuo erinomaista vapautta peliin. Onnistuneesti hoidetuista tehtävistä saa kokemuspisteistä ja rahaa. Kokemuspisteitä tarvitaan yksikön upseerin taitojen kehittämiseen, jotka taas määrittävät kyseisen yksikön aselajin. Esimerkiksi tavalliset jalkaväkimiehet aloittavat varsin huonolla lähitaistelutaidolla, mutta laittamalla siihen pisteitä, voidaan tämä yksikkö muuntaa huomattavasti tehokkaammiksi ritareiksi. Toisaalta jos luulee tarvitsevansa jousipyssymiehiä, lähes mille tahansa yksikölle antaa taidot pitkänkantaman aseiden käyttöön. Eikä kehitys tähän pääty. Tiettyjä taitoja tarpeeksi kehittämällä voi yksikön muuntaa esimerkiksi zeppeliinillä lentäväksi pommittajaksi. Raha mahdollistaa parempien varusteiden, kuten aseiden tai panssareiden, hankkimisen.
Ulkoisesti Kingdom Under Fire suorastaan loistaa. Miekalla vihollista huitaistua veri pärskähtää sairaalloisen tyydyttävällä tavalla ja maa värjäytyy punaiseksi. Eri ympäristöt ovat tyylikkään näköisiä, kuten tiheät metsät puineen tai hiekkaiset aavikot auringon porottaessa taivaalla. Sotilaiden asut, panssarit ja aseet ovat hienoja ja tyyliteltyjä. Pahisten vampyyriarmeija, joka koostuu naispuoleisista epäkuolleista, on todella seksikkään näköinen niukkoine asusteineen. Kun satojen taistelijoiden keskellä mellastaa muutaman metrin korkuisia jättiläismörököllejä, niin olo on kuin olisi joutunut oikeasti keskelle Taru Sormusten Herran kaltaista eeppistä kertomusta.
Velhot rokkaa!
Myös äänitoteutus toimii hyvin. Taistelun keskellä 5.1-järjestelmällä ympäristö täyttyy taistelijoiden huudoista ja varusteiden kolinoista. Aseiden kalahdukset ja muut läsähdykset on toteutettu laadukkaasti rikastamaan äänimaisemaa. Ääninäyttely valitettavasti ei ole samalla tasolla muun toteutuksen kanssa sen ollessa varsin teennäistä ja kornia, mutta se ei peliä pilaa. Huomion arvoista on se, että ääninäyttely on ihmiskampanjoissa jostain syystä selkeästi huonompaa kuin esimerkiksi epäkuolleiden kampanjaa pelatessa. Musiikkiraita on varsin erikoisesti hevimetallipainotteinen. Yleensähän fantasia-aiheisissa peleissä ja elokuvissa kuullaan klassista. Rohkean omaperäinen linjaus siis tässäkin asiassa. Ainoa mikä tässä asiassa voi tulla vastaan on toki pelaajan oma musiikkimaku.
Tämän tyylin pelissä odottaisi yksinpelinkampanjan toimivan lähinnä valmistautumisena Live-moninpelimätöille, mutta valitettavasti näin ei ole. Live-moninpeli ei jaksa vetää puoleensa yhtä hyvin kuin monipuolinen ja vangitseva kampanja. Tämä siitä huolimatta, että se periaatteessa toimii samalla tavalla kuin yksinpeli: valitaan vapaasti yksi neljästä pelattavasta hahmosta (samat kuin kampanjoissa), jonka jälkeen kootaan armeija muokkaamalla yksiköitä kokemuspisteiden avulla. Alussa jaettavana on heti 1000 pistettä, mutta niitä saa luonnollisesti lisää taisteluiden myötä. Rahalla ei pääse tässä pelimuodossa puljaamaan, mikä samalla vie osan viehätyksestä pois. Tekniikkapuoli toimii suurimmaksi osaksi hyvin, mutta testattaessa esiintyi jonkin verran häiritseviä vasteaikaongelmia. Kun ottaa huomioon myös sen, että Live-moninpeli on rajoittunut vain kahden pelaajan keskinäisiin kärhämiin, ei niissä päästä lähellekään yksinpelin eeppisiin sfääreihin kohoavaa tunnelmaa.
Xboxin strategiaosastolla ei tungosta juuri ole, joten Kingdom Under Fire tuo erinomaista vaihtelua valikoimaan. Strategian ja toiminnan sekoittaminen yhdeksi paketiksi on aina uhkarohkea temppu, mutta tässä se toimii. Pelin opetteluun tarvitaan jonkin verran päättäväisyyttä ja työtä, mutta kun sen kynnyksen yli pääsee, palkitaan pelaaja ruhtinaallisesti. Mikäli räiskintä, urheilu ja autopelit alkavat kyllästyttää, on Kingdom Under Fire ykkösvalinta.
- Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja