Maatilan eläimiä
Harvest Moon on todella outo lintu nykypäivän räiskintään keskittyneessä pelitarjonnassa: pelaaja ottaa Lemmikkilaaksoon saapuvan nuoren jolpin roolin ja ryhtyy viljelemään maata edesmenneen isänsä maatilalla. Tarkoituksena olisi muuttaa kiviset pellot kauniiksi viljameriksi, täyttää talli onnellisilla eläimillä sekä ansaita rutosti rahaa eläkekassaa varten. Toki siinä sivussa tulisi myös solmia paljon uusia ystävyyssuhteita ja hankkia perhe elätettäväksi. Pelin idea siis todella eroaa keskivertoammuskelusta.
Farmarisankarin kolmekymmenvuotinen ura alkaa vaikeasti. Navetassa on vain yksi lehmä, vilja-aitat kumisevat tyhjyyttään ja talouskin on nätisti nollapisteessä. Hommat kuitenkin lähtevät rullaamaan nopeasti pelaajan oppiessa pelin perusteita oikeaoppisesta viljelymaan käytöstä eläinten ruokkimiseen ja ihmisten kanssa seurusteluun. Täysin vapaasti käytettävissä olevat, 24 minuutin pituiset pelipäivät kuluvat nopeasti tilalla ja muualla laaksossa touhutessa, eikä tylsistymiseen jää aikaa.
Farmarielämää
Harvest Moonin maanviljely on melko yksinkertaista puuhaa. Kun siemenet on hankittu, kylvetty ja lannoitettu, niitä täytyy vain kastella pari kertaa päivässä. Mehevät ja makoisat vihannekset syntyvät melkein kuin itsestään. Niin ikään eläimien hoitaminen on simppeli operaatio, sillä elikot pysyvät sekä tyytyväisinä että tuottavaisina, kun niitä muistaa ruokkia ja paijata aina välillä. Maatalouden yksinkertaisuus jättää miellyttävästi paljon tilaa myös muunlaiselle toiminnalle; farmitöiden tekemiseen kuluu aikaa, mutta niiden jälkeen ehtii vielä hyvin käydä yhdellä baarissa, poimia kukkia ja vaikkapa käydä joella hakemassa täydennystä ruokavarastoihin.
Toiseksi tärkein pelaajan tehtävistä on laakson ihmisiin tutustuminen. Alueella asustaa toistakymmentä mielenkiintoista persoonaa, kuten esimerkiksi majataloa pyörittävät vanhukset, kajahtanut tiedemies, urheiluhullujen perhe, ja asuupa kylän lähistöllä ihan oikea lumimieskin. Jokaisen kanssa ystävystyminen on suotavaa, sillä Lemmikkilaaksossa ystävät jakavat runsaasti lahjoja toisilleen. Nuuskamuikkusta muistuttavan Gustafan outo viikate tulee tarpeeseen viljapellolla, mutta sen saadakseen täytyy kantaa kukkia ja muita tavaroita hippiherralle päivittäin.
Koska ihana elämä vaatii ihanan vaimon, nuoren farmarin täytyy onnistua iskemään joku kylän kolmesta morsioehdokkaasta. Tämä tapahtuu tytöt lahjomalla – kuinkas muutenkaan. Jokainen tytöistä pitää erilaisista asioista, mutta tie neidon sydämeen aukeaa kuitenkin vaivatta. Niin ujo brunetti Celia, elämänkumppania innokkaasti etsivä tarjoilijatar Muffy kuin omissa oloissaan viihtyvä punapää Namikin ilahtuvat kukista, äänilevyistä, näteistä kivistä ja muusta kivasta. Runsaat lahjat johtavat sydän sydämeltä tytön ihastusmittarin täyttymiseen ja lopulta tulee aika kosia. Saamatonkin saa toki olla, sillä Harvest Moonissa myös tyttö voi tehdä aloitteen. Laiska naistenmies tosin menettää monta suloista välianimaatiota. Naimakauppoja ei sarjan edellisten osien tapaan voi välttää, vaan ainoa tapa hävitä pelissä on olla hankkimatta perhettä.
Omanlaisensa kokemus
Harvest Moon on nätti peli. Grafiikka ei räjäytä luultavasti kenenkään tajuntaa, mutta se ajaa asiansa oikein hyvin. Anime-tyyliset hahmot näyttävät persoonallisilta ja ovat helposti tunnistettavissa. Tallin asukkaat taas herättävät pelaajan hoitovietin jo pelkästään sympaattisen ulkonäkönsä avulla. Pelin äänimaailmaakaan ei sovi moittia. Ääniefektit luovat mukavasti tunnelmaa, vaikka aina samalta kuulostava kastelukannun lorina alkaakin tökkiä isolla pellolla läträtessä. Linnunlaulua jäi kuuntelemaan peltotöiden lomassa ihan ilokseen. Musiikkikin, vaikka se on pidemmän päälle itseääntoistavaa, tukee hyvin pelin yleistä rauhallisuutta. Ja kun kontrollitkin toimivat pikkuvikoja vaille loistavasti, voi tekniikan sanoa olevan hyvällä mallilla.
Valitettavasti Elonkorjuukuuta vaivaa yksi isonpuoleinen ongelma: pelaamaan pakottavan alun jälkeen arki iskee päälle ja farmityöt muuttuvat samojen rutiinien toistamiseksi pelipäivästä toiseen. Kyläläisillä on keskimäärin yksi repliikki vuodenaikaa kohden, joten niiden kanssa kaveeraamiselta putoaa pohja heti, kun uusi työkalu on ilmestynyt hyllyyn. Kuitenkin Harvest Moonia on hauska pelata vielä silloinkin, kun maatilanhoito alkaa maistua männyltä - kyseessä on elämyspeli sanan varsinaisessa merkityksessä. Ei yksikään hetki missään muussa pelissä ole saanut arvostelijan sydäntä pamppailemaan samalla tavalla kuin kolmannen sydämen ilmestyminen Muffyn päiväkirjaan, kosioretkestä nyt puhumattakaan. Oli aina hienoa päästä viimeinkin korjaamaan kauniin punaista tomaattisatoa ja kipittää myymään vihanneksia kylän torille aurinkoisena kesäpäivänä. Niin ikään sateisten, aamuvarhaisten kalastustuokioiden mystinen hohto ei kadonnut, vaikka fisuja tuli narrattua liki jokaisena aamuna. Ja sitten vielä ne auringonnousut, voi hyvänen aika sentään. Sarjatulella ammutut säväykset peittävät onnistuneesti pelin pahimman puutteen alleen.
Harvest Moon: A Wonderful Lifeltä olisi halunnut rokottaa pisteitä loppujen lopuksi vähäisen tekemisen takia, mutta taas toisaalta peli tarjoaa vähintäänkin täyden kympin edestä uskomattoman tunnelmallisia ja hienoja hetkiä. Arvosanaksi muodostui yhdeksikkö, sillä Lemmikkilaakson rauhallista, elämänmyönteistä ilmapiiriä on omituisen vaikea vastustaa.- Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja