Sekasoppa kaikilla mausteilla
2000-luvun alkupuoliskolla kilpailu autopelien sarjassa konsolimarkkinoilla on ollut todella kovaa vääntöä. Kuluttajille on nykyään tarjolla lukemattomia vaihtoehtoja aina lisensoidusta formula- ja ralliviihteestä hurjan vauhdikkaisiin arcade-rymistelyihin. Pääpiirteissään tuotteet voitaisiin siis jakaa realistisiin pelikokemuksiin sekä kolikkopelimäisiin helpommin lähestyttäviin tapauksiin. Tiukoilla markkinoilla pärjätäkseen tarvitaan tuotteelle tietty imago ja ostajille kuva siitä, mitä he ovat hankkimassa. Kun yritetään tyydyttää sekä simulaation että arcaden ystäviä, liikutaan todella vaarallisilla poluilla. Kasaan voidaan saada mielenkiintoinen soppa, mutta toisaalta vaarana on, että syntyy sekasikiö, jossa ei ole mitään tolkkua. Valitettavasti Namcon R:Racing sijoittuu jälkimmäiseen kategoriaan.
Pelattavuus R:Racingissa ei vakuuta. Autoon ei tunnu saavan minkäänlaista tuntumaa, ja pelin imuun pääsemiseen menee tovi jos toinenkin. Hitaasti kulkevia autoja on kylläkin helppo ohjata, mutta ajonautinnosta ei voi puhua. Radat ovat nimittäin turhan yksinkertaisia, eikä jarrutuspaikkojen ja mutkien opettelu vie pitkää aikaa. Peliin mahdutetut F1-radat Monaco ja Suzuka on nekin onnistuttu pilaamaan. Vauhdintunne on tipotiessään, ja vaikka nurmella välillä käytäisiin, pääsee kilpailijoiden imuun takaisin kohtuullisen helposti. Kun pelattavuus on alaluokkaista, kärsii siitä koko sisältö. R:Racingin tunnelma jää latteaksi, ja sitä kautta pelikokemus on unettavan tylsä. Vielä kun haastetta kisoissa on minimaalisen vähän, ei jännitettävää ole tipan tippaa.
Pelattavuudessa olevia puutteita paikkaamaan on R:Racingiin lisätty pari autopeleissä uutta tekijää. Olennaisin näistä on niin sanottu painemittari, joka täyttyy pelaajan hiillostaessa takapuskurissa koneen ohjaamaa hahmoa. Kun mittari näyttää punaista, tekee vastustaja virheen seuraavassa mutkassa. Sinällään idea on teoriassa hyvä, mutta käytännön toteutus on puutteellinen. Mittari tulee nimittäin hetkessä täyteen, ja vastustajan hermojen heikkous tuntuu naurettavalta. Lisäksi useimmiten ohitukset hoidetaan ilman mittarin myötävaikutusta rehellisin keinoin, joten ominaisuus tuntuu päälleliimatulta ja kököltä.
Toinen uusi tekijä, jolla R:Racing yrittää erottua muiden autopelien joukosta, on vuorovaikutus varikkotiimin kanssa. Tallipäällikkö kertoo pelaajan korvaan vähän väliä väliaikatietoja kilpailutilanteesta ja yrittää opettaa oikeita jarrutuspaikkoja ynnä muuta. Myös muut kilpailijat voivat osallistua keskusteluun esimerkiksi haukkumalla toisen ajotaitoja tai uhoamalla ohittavansa pelaajan seuraavassa mutkassa. Sinällään idea on kohtuullisen toimiva, mutta samat hokemat toistuvat ärsyttävän usein. Myös kuljettajan opettaminen olisi saanut mennä hieman pidemmällä, sillä nyt ohjeet ovat turhan yksinkertaisia tyyliin "jarruta aiemmin".
R:Racingiin sisältyvistä ongelmista vielä mainittakoon outo tapa sisällyttää samaan pakettiin katukisoja ja rallierikoiskokeita. Ralliauton ohjaaminen on nimittäin lähes identtistä katuautoon verrattuna, mikä ärsyttänee ainakin simulaation ystäviä. Lähinnä tästä johtuen rallikuskin hommat tuntuvat liian helpolta, eikä koneessa ole vastusta pelaajan lyömiseen. Peli olisi ehdottomasti kaivannut oman pelimekaniikkansa rakentamista rallin ympärille, sillä arcade-tyyli tuntuu tässä suhteessa aivan liioitellulta. Erikoiskokeilla ei nähdä edes vastustajia samaan aikaan kehissä, joten soralla ajaminen on vielä astetta tylsempää kuin asvaltilla kaasuttelu.
Kumia ei paikata mutterilla
Puuttuvaa sisältöä on parin uutuusominaisuuden ohella yritetty paikata pelattavan määrällä. Perinteisten Arcade, Versus ja Time Attack –pelimuotojen lisäksi tarjolla on tarina- sekä haastemoodit. Tarinamoodissa seurataan Rena Hayamin uraa ambulanssin kuljettajasta kilpa-autoilun tähtiin. Japanilaiseen tyyliin nuoren naisen strategisia paikkoja ei turhaan peitellä, ja muutenkin kauniit typykät ovat osa uramoodin tarinaa. Yhteensä pelattavaa on viitisentoista kappaleen verran, joissa kussakin on muutama haaste mukana. Pikkuhiljaa kappale kappaleelta tarina paljastuu ja parissa illassa pelimuoto on tahkottu läpi.
Pitkäaikaisempaa pelattavaa tarjoaa haastemoodi, joka kattaa yli sata erilaista kilpailua. Tarjolla on muun muassa normaaleja katukilpailuja, rallierikoiskokeita sekä kiihdytyskisoja. Näiden lisäksi päästään ajamaan kelloa sekä yksittäistä vastustajaa vastaan. Mukana menossa on myös erikoisempia jarrutus- ja kiihdytystestejä, turnauksia ynnä muuta. Haastemoodi paljastuukin pelin parhaaksi pelimuodoksi, sillä pelattavaa on paljon tarjolla. Näin vaihtelua tulee, eikä kyllästyminen iske aivan yhtä napakasti kuin muissa pelimuodoissa. Plussaksi on myös laskettava moodissa jaettavat pisteet, joilla saa ostettua uusi kisoja ja autoja. Mielenkiintoa onnistutaan luomaan edellytyksistä huolimatta yllättävän hyvin, ja haastemoodi tuntuu pelin ainoalta oikeasti palkitsevalta pelimuodolta. Ongelmilta ei ole kuitenkaan täysin pystytty välttymään, sillä suhteessa vaikeammista kisoista ei saa enempää pisteitä. Esimerkiksi hitaalla autolla hyvin sijoittumalla kovassa seurassa tienaa melko huonosti.
Sama peli uusilla grafiikoilla
Ulkoasultaan R:Racing on värikkään tyylikäs, mutta ongelmiakin löytyy. Kaukaisista ruudulla näkyvistä objekteista ei nimittäin saa selvää ja vauhdissa ruoho kohisee hieman omituisen näköisesti. Myös ratojen elottomuus sekä tunne kilpa-ajamisesta jättävät toivomisen varaa. Puolustukseksi kuitenkin sanottakoon, että pelin grafiikka on pääpiirteissään hyvää tasoa, ja läheltä katsottuna autot näyttävät kohtuullisen tyylikkäiltä. Äänimaailma ei valitettavasti yllä edes siihen mihin ulkoasu, sillä jälki on kerrassaan kelvotonta. Autojen äänet kuulostavat lähinnä pesukoneen jyminältä, eikä bassotaajuuksia hyödynnetä laisinkaan moottoreiden murinoissa. Myös musiikki jättää hyvin paljon toivomisen varaa, sillä se on niin mitäänsanomatonta, että sen olemassaolo tuntuu täysin samantekevältä. Onneksi sentään ääninäyttely on hoidettu hyvin ja dialogi on suurin piirtein samaa tasoa kuin peleissä nykyisin yleensä.
R:Racing tuntuu kokonaisuudessaan nopeasti ja halvalla kyhätyltä jatko-osalta, joka ratsastaa vain ja ainoastaan Namcon melko laadukkaan Ridge Racer –sarjan maineella. Peli herättää huolestusta siitä, mihin Namcon ajopelit ovat matkalla. Hidastempoinen arcademeininki hieman simulaatiota hipoen ei herätä minkäänlaisia intohimoja ja tuntuu siltä, että Namcolla ei ole osattu kehittää pelisarjaa eteenpäin sitten PlayStation One –aikojen. Ehdottomasti suurin ongelma on pelattavuus, joka jää kanssakilpailijoihinsa nähden jalkoihin armotta. Jos ajamisessa olisi enemmän fiilistä ja asennetta tarjoaisi R:Racing keskiverto hupia, mutta nykyisellään peli jää sysimustaksi rimanalitukseksi Namcon historiassa. Toivottavasti tämä ei ole lopun alkua.
2000-luvun alkupuoliskolla kilpailu autopelien sarjassa konsolimarkkinoilla on ollut todella kovaa vääntöä. Kuluttajille on nykyään tarjolla lukemattomia vaihtoehtoja aina lisensoidusta formula- ja ralliviihteestä hurjan vauhdikkaisiin arcade-rymistelyihin. Pääpiirteissään tuotteet voitaisiin siis jakaa realistisiin pelikokemuksiin sekä kolikkopelimäisiin helpommin lähestyttäviin tapauksiin. Tiukoilla markkinoilla pärjätäkseen tarvitaan tuotteelle tietty imago ja ostajille kuva siitä, mitä he ovat hankkimassa. Kun yritetään tyydyttää sekä simulaation että arcaden ystäviä, liikutaan todella vaarallisilla poluilla. Kasaan voidaan saada mielenkiintoinen soppa, mutta toisaalta vaarana on, että syntyy sekasikiö, jossa ei ole mitään tolkkua. Valitettavasti Namcon R:Racing sijoittuu jälkimmäiseen kategoriaan.
Pelattavuus R:Racingissa ei vakuuta. Autoon ei tunnu saavan minkäänlaista tuntumaa, ja pelin imuun pääsemiseen menee tovi jos toinenkin. Hitaasti kulkevia autoja on kylläkin helppo ohjata, mutta ajonautinnosta ei voi puhua. Radat ovat nimittäin turhan yksinkertaisia, eikä jarrutuspaikkojen ja mutkien opettelu vie pitkää aikaa. Peliin mahdutetut F1-radat Monaco ja Suzuka on nekin onnistuttu pilaamaan. Vauhdintunne on tipotiessään, ja vaikka nurmella välillä käytäisiin, pääsee kilpailijoiden imuun takaisin kohtuullisen helposti. Kun pelattavuus on alaluokkaista, kärsii siitä koko sisältö. R:Racingin tunnelma jää latteaksi, ja sitä kautta pelikokemus on unettavan tylsä. Vielä kun haastetta kisoissa on minimaalisen vähän, ei jännitettävää ole tipan tippaa.
Pelattavuudessa olevia puutteita paikkaamaan on R:Racingiin lisätty pari autopeleissä uutta tekijää. Olennaisin näistä on niin sanottu painemittari, joka täyttyy pelaajan hiillostaessa takapuskurissa koneen ohjaamaa hahmoa. Kun mittari näyttää punaista, tekee vastustaja virheen seuraavassa mutkassa. Sinällään idea on teoriassa hyvä, mutta käytännön toteutus on puutteellinen. Mittari tulee nimittäin hetkessä täyteen, ja vastustajan hermojen heikkous tuntuu naurettavalta. Lisäksi useimmiten ohitukset hoidetaan ilman mittarin myötävaikutusta rehellisin keinoin, joten ominaisuus tuntuu päälleliimatulta ja kököltä.
Toinen uusi tekijä, jolla R:Racing yrittää erottua muiden autopelien joukosta, on vuorovaikutus varikkotiimin kanssa. Tallipäällikkö kertoo pelaajan korvaan vähän väliä väliaikatietoja kilpailutilanteesta ja yrittää opettaa oikeita jarrutuspaikkoja ynnä muuta. Myös muut kilpailijat voivat osallistua keskusteluun esimerkiksi haukkumalla toisen ajotaitoja tai uhoamalla ohittavansa pelaajan seuraavassa mutkassa. Sinällään idea on kohtuullisen toimiva, mutta samat hokemat toistuvat ärsyttävän usein. Myös kuljettajan opettaminen olisi saanut mennä hieman pidemmällä, sillä nyt ohjeet ovat turhan yksinkertaisia tyyliin "jarruta aiemmin".
R:Racingiin sisältyvistä ongelmista vielä mainittakoon outo tapa sisällyttää samaan pakettiin katukisoja ja rallierikoiskokeita. Ralliauton ohjaaminen on nimittäin lähes identtistä katuautoon verrattuna, mikä ärsyttänee ainakin simulaation ystäviä. Lähinnä tästä johtuen rallikuskin hommat tuntuvat liian helpolta, eikä koneessa ole vastusta pelaajan lyömiseen. Peli olisi ehdottomasti kaivannut oman pelimekaniikkansa rakentamista rallin ympärille, sillä arcade-tyyli tuntuu tässä suhteessa aivan liioitellulta. Erikoiskokeilla ei nähdä edes vastustajia samaan aikaan kehissä, joten soralla ajaminen on vielä astetta tylsempää kuin asvaltilla kaasuttelu.
Kumia ei paikata mutterilla
Puuttuvaa sisältöä on parin uutuusominaisuuden ohella yritetty paikata pelattavan määrällä. Perinteisten Arcade, Versus ja Time Attack –pelimuotojen lisäksi tarjolla on tarina- sekä haastemoodit. Tarinamoodissa seurataan Rena Hayamin uraa ambulanssin kuljettajasta kilpa-autoilun tähtiin. Japanilaiseen tyyliin nuoren naisen strategisia paikkoja ei turhaan peitellä, ja muutenkin kauniit typykät ovat osa uramoodin tarinaa. Yhteensä pelattavaa on viitisentoista kappaleen verran, joissa kussakin on muutama haaste mukana. Pikkuhiljaa kappale kappaleelta tarina paljastuu ja parissa illassa pelimuoto on tahkottu läpi.
Pitkäaikaisempaa pelattavaa tarjoaa haastemoodi, joka kattaa yli sata erilaista kilpailua. Tarjolla on muun muassa normaaleja katukilpailuja, rallierikoiskokeita sekä kiihdytyskisoja. Näiden lisäksi päästään ajamaan kelloa sekä yksittäistä vastustajaa vastaan. Mukana menossa on myös erikoisempia jarrutus- ja kiihdytystestejä, turnauksia ynnä muuta. Haastemoodi paljastuukin pelin parhaaksi pelimuodoksi, sillä pelattavaa on paljon tarjolla. Näin vaihtelua tulee, eikä kyllästyminen iske aivan yhtä napakasti kuin muissa pelimuodoissa. Plussaksi on myös laskettava moodissa jaettavat pisteet, joilla saa ostettua uusi kisoja ja autoja. Mielenkiintoa onnistutaan luomaan edellytyksistä huolimatta yllättävän hyvin, ja haastemoodi tuntuu pelin ainoalta oikeasti palkitsevalta pelimuodolta. Ongelmilta ei ole kuitenkaan täysin pystytty välttymään, sillä suhteessa vaikeammista kisoista ei saa enempää pisteitä. Esimerkiksi hitaalla autolla hyvin sijoittumalla kovassa seurassa tienaa melko huonosti.
Sama peli uusilla grafiikoilla
Ulkoasultaan R:Racing on värikkään tyylikäs, mutta ongelmiakin löytyy. Kaukaisista ruudulla näkyvistä objekteista ei nimittäin saa selvää ja vauhdissa ruoho kohisee hieman omituisen näköisesti. Myös ratojen elottomuus sekä tunne kilpa-ajamisesta jättävät toivomisen varaa. Puolustukseksi kuitenkin sanottakoon, että pelin grafiikka on pääpiirteissään hyvää tasoa, ja läheltä katsottuna autot näyttävät kohtuullisen tyylikkäiltä. Äänimaailma ei valitettavasti yllä edes siihen mihin ulkoasu, sillä jälki on kerrassaan kelvotonta. Autojen äänet kuulostavat lähinnä pesukoneen jyminältä, eikä bassotaajuuksia hyödynnetä laisinkaan moottoreiden murinoissa. Myös musiikki jättää hyvin paljon toivomisen varaa, sillä se on niin mitäänsanomatonta, että sen olemassaolo tuntuu täysin samantekevältä. Onneksi sentään ääninäyttely on hoidettu hyvin ja dialogi on suurin piirtein samaa tasoa kuin peleissä nykyisin yleensä.
R:Racing tuntuu kokonaisuudessaan nopeasti ja halvalla kyhätyltä jatko-osalta, joka ratsastaa vain ja ainoastaan Namcon melko laadukkaan Ridge Racer –sarjan maineella. Peli herättää huolestusta siitä, mihin Namcon ajopelit ovat matkalla. Hidastempoinen arcademeininki hieman simulaatiota hipoen ei herätä minkäänlaisia intohimoja ja tuntuu siltä, että Namcolla ei ole osattu kehittää pelisarjaa eteenpäin sitten PlayStation One –aikojen. Ehdottomasti suurin ongelma on pelattavuus, joka jää kanssakilpailijoihinsa nähden jalkoihin armotta. Jos ajamisessa olisi enemmän fiilistä ja asennetta tarjoaisi R:Racing keskiverto hupia, mutta nykyisellään peli jää sysimustaksi rimanalitukseksi Namcon historiassa. Toivottavasti tämä ei ole lopun alkua.
- Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja