Mariosta on moneksi
Alunperin puuseppänä esiintynyt putkimies Mario on ehtinyt urallaan olla mukana vaikka minkälaisissa puuhissa. Tennis, golf tai mikroautoilu eivät ole hänelle vieraita, ja viitisen vuotta sitten hän teki uuden aluevaltauksen lautapelipuolella Nintendo 64:n Mario Party -pelissä. Yhdet bileet eivät riittäneet Nintendolle, joten Mario Party sai N64:llä kaksi jatko-osaa. Vanhempien N64-pelien, kuten Wave Racen, jalostuttua uudelle konsolisukupolvelle kukaan tuskin yllättyi uuden Mario Partyn Cube-versiosta. Onko pelisarja sittenkään kuin hyvä viini, joka vain kypsyy vuosi vuodelta lähemmäksi täydellisyyttä, vai tuliko tällä kertaa etikkaa?
Mario Party 5:ssä ei juonellisesti ole lähtökohtana aiempien pelien tavoin pelkkä Marion ja kavereiden hauskanpito, vaan tällä kertaa vanha tuttu Bowser yrittää tehdä tuhojaan Unimaailmassa. Marion onkin pysäytettävä Bowser kataline suunnitelmineen, mutta mikäpä estäisi siinä sivussa muutaman lautapelin pelaamisen kavereiden kesken?
Virtuaalilautapeli kuution voimin
Teknosukupolvea ajatellen lautapelien suurimmaksi miinuspuoleksi voitaneen sanoa hidastempoisuuden. Pelkkä pelilaudan kiertäminen askel kerrallaan voisikin alkaa puuduttaa melko nopeasti ilman kaikenlaisia virikkeitä ja pikkukivaa, joilla Mario Party pitää pelaajat hereillä. Keskeisimpiä piristäjiä ovat minipelit, joita pelataan liikkumisvuorojen välissä. Ne ovat muutaman minuutin kestäviä hupailuja, joissa otetaan mittaa pelaajien ajoituksesta, tarkkuudesta, reaktioajasta tai ihan vain taidosta rämpyttää Cuben ohjaimen nappeja aivan julmetusti. Vanhan kunnon Commodoren urheilupelejä muistuttavat rämpytyslajit eivät kuitenkaan laske ohjainta ennenaikaiseen lepoon maan alle, sillä digitaalinapit tuntuisivat kestävän vaikka minkälaista iskua, eikä Marion vitosbileissä enää tuhota analogitikkua ykkösosan lailla. Minipelejä on yli 70 ja aiempien versioiden yritysten ja erehdysten kautta valikoima on kulminoitunut aivan mahtavaksi. Neljän pelaajan kisoja saatetaan käydä kunnareiden lyömisessä, pikaluistelussa tai vaikka bussin katon pesemisessä. Mielikuvitusta on siis tekijöillä riittänyt. Tuuripelejä lukuun ottamatta huonoja pelejä ei ole: joissain minipeleissä ei taidolla tai taktiikalla ole kuitenkaan mitään sijaa, vaan voittaja ratkaistaan puhtaasti onnella. Pikkupelejä päästään pelaamaan myös lautapelien ulkopuolella, mutta sitä ennen ne on avattava pelin Party-moodissa, joka on ollut myös aiempien osien selkäranka.
Party-moodi on pysynyt miltei samanlaisena jokaisessa Mario Partyssä. Aluksi arvotaan liikkumisvuorot, minkä jälkeen jokainen pelaaja lyö vuorollaan kymmensivuista nopantapaista, jolla määritetään etenemismatka. Tämän jälkeen liikutaan noppakuution osoittama määrä ja katsotaan mitä tapahtuu. Pelilaudat on jaettu erivärisiin ruutuihin, joilla on omat toimintonsa. Siniseen ruutuun päädyttyään pelaaja saa kolme rahaa, kun taas punaisesta hän vastaavasti köyhtyy. Vihreät ruudut ovat tapahtumaruutuja, joiden toiminto vaihtelee laudoittain. Tapahtumaruudulle astuttuaan pelaaja saattaa esimerkiksi vaihtaa paikkaa äkillisesti, jolloin pikainen taktiikanmuutos on paikallaan. Jokaisella pelilaudalla on lisäksi yksi satunnaisesti sijoitettu DK- eli Donkey Kong -ruutu, johon päädyttyään pelaaja käynnistää jonkin kolmesta DK-tapahtumasta: ruletissa on mahdollisuus voittaa tähti, bonuksessa pelaaja lyö noppakuutiota ja saa sen osoittaman määrän rahaa. Kolmannessa tapahtumassa pelataan kaikkien pelaajien kesken yhtä Donkey Kongin kolmesta banaaniaiheisesta pelistä. Viimeinen erikoisruutu on Bowser-ruutu, johon päätyminen tuo paikalle Marion arkkivihollisen tuottamaan kaikille harmia. Bowser saattaa esimerkiksi käynnistää minipelin, jossa ei kisatakaan siitä, kuka voittaa suurimman summan rahaa, vaan siitä, kuka ottaa vähiten vahinkoa. Party-moodin kestoksi voidaan määrittää kymmenestä viiteenkymmeneen vuoroa, mutta mikäli ihmispelaajat eivät pysy aloillaan koko pelin loppuun, voidaan heidät korvata milloin tahansa tietokonepelaajilla. Sama toimii myös toisin päin, eli jos peli on aloitettu parilla ihmis- ja parilla tietokonepelaajalla, on ihmispelaajien mahdollista liittyä myöhemmin peliin tietokonehahmojen paikalle.
Kiusantekoa kapseleilla
Kun kaikki ovat liikkuneet vuorollaan, pelataan neljän pelaajan minipeli. Siniseen ruutuun päätyneet pelaavat sinisessä ja punaiseen päätyneet vastaavasti punaisessa joukkueessa. Vihreään tapahtumaruutuun päätyneiden joukkue arvotaan. Minipelit ovat joukkuejaon mukaan joko kaikki kaikkia vastaan-, kaksi kahta vastaan- tai yksi kolmea vastaan -pelejä. Palkintona jaetaan rahaa, jolla saa tehtyä kaikenlaista kivaa pelilaudalla. Rahan pääasiallinen tarkoitus on kuitenkin ostaa tähtiä, joiden lukumäärällä ratkaistaan pelin lopullinen voittaja. Normaalioloissa laudalla on vain yksi tähti kerrallaan, ja kun joku saa sen käsiinsä, se vaihtaa paikkaa sattumanvaraisesti. Hyvällä tuurilla saman vuoron aikana voi siis periaatteessa saada ostettua monta tähteä, mikäli paikka ei vaihdu liian kauas. Lisäksi rahoilla saa myös palkattua chain chompeja ryöväämään kanssapelaajat tähdistä tai rahoista. Tähden varastaminen muilta onkin huomattavasti hauskempaa kuin sen ostaminen, sillä se ei ainoastaan kartuta omaa tähtitiliä, vaan heikentää myös uhrin mahdollisuuksia voittaa.
Siellä täällä laudoilla on automaatteja, jotka jakavat ohi kulkeville pelaajille kapseleita. Niitä voidaan asettaa laudalle tai käyttää itse pientä maksua vastaan. Kun kuka tahansa pelaajista, myös asettaja, päätyy kapseliruutuun, tapahtuu jotain riippuen kapselin tyypistä. Piraijakasvi vie pelaajalta puolet rahoista, pyörremyrsky vaihtaa tähden paikkaa ja kaksintaistelukapseli käynnistää kahden pelaajan minipelin vapaavalintaisen pelaajan kanssa. Kaksintaistelun panoksena voi olla tähti tai rahaa. Kun kapselin asettaa pelilaudalle, se pysyy siellä kunnes se korvataan jollain muulla, ja aktivoituu aina kun jokin pelaaja päätyy sen kohdalle. Sen käyttäminen itseensä maksaa jonkin verran, mutta tällöin se häviää käytön jälkeen. Ettei pelilauta olisi vallan tyhjä pelin alkaessa, siellä täällä on aina muutama ennakkoon asetettu kapseli.
Kun pelivuoroja on jäljellä enää viisi, tulee Bowser paikalle muuttamaan tilannetta viime hetkien jännityksen lisäämiseksi. Viiden viimeisen vuoron aikana pelilaudalle voi esimerkiksi ilmestyä monta tähteä samaan aikaan. Vuorojen loputtua jaetaan bonustähtiä suurimman rahamäärän, suurimman minipeleissä kerätyn rahamäärän ja tapahtumaruutuihin päätymismäärän mukaan. Bonustähdet saa halutessaan myös pois päältä. Party-moodin säännöt ovat siis pikkumuutoksia lukuun ottamatta samat kuin ennenkin. Ne ovat simppelit ja nopeat oppia, mutta jottei peliä tarvitsisi aloitella nenä aivan kiinni manuaalissa, pelissä on opetusvideo, jossa säännöt käydään pikaisesti läpi.
Ei mikään päättymätön tarina
Yksinpelin virkaa ajaa Story-, eli tarinamoodi, jossa yritetään aluksi voittaa Bowserin kolme kätyriä kaikilla pelilaudoilla. Lopuksi mennään toki vetämään Bowseria lättyyn kunnon Mario-tyyliin. Story-moodissa ei pelata tähdistä, vaan kolikoista kiertäen kolmen pikku-Bowserin kanssa ympäri piennettyjä versioita Party-moodin laudoista yrittäen saada vastustajan rahatili nollille. Toisin kuin Party-moodissa, 4 hengen minipelejä pelataan vasta, kun jokin hahmoista päätyy VS-ruutuun. Jos pelihahmo taas kohtaa jonkun pikku-Bowsereista, käynnistyy kaksintaisteluminipeli, jossa voi vain hävitä rahaa. Pelaajalla onkin joka laudalla vain 15 vuoroa aikaa pudottaa Bowser-tiimi kokonaan nollille. Yleensä tämä riittää paremmin kuin hyvin, sillä pikku-Bowsereista ei ole juurikaan vastusta. Story-moodi on todella helppo, eikä siitä ole kuin muutaman tunnin keskinkertaiseksi huviksi.
Mario Party 5:ssä on tuttuun tapaan myös minipelimoodi, jossa on mahdollista mitellä kaikissa Party- ja Story-moodeissa avatuissa minipeleissä. Yksittäisten pelien lisäksi on mahdollista pelata viittä erilaista turnausta, joissa voiton kriteerinä voi esimerkiksi olla ensimmäisenä kolmen, viiden tai seitsemän minipelin voittaminen. Hieman tavallisesta poikkeavassa moodissa minipelin voittanut saa heittää noppaa edetäkseen laudalla, jolla ensimmäinen maalissa voittaa. Minipelimoodista riittää paljon pikahupia, jos aika tai maltti ei riitä Party-moodin pelaamiseen.
Viimeiset pelimoodit ovat Bonus- ja Super Duel -moodit. Bonus-moodissa päästään pelaamaan jääkiekkoa, rantalentopalloa sekä jännää korttilautapeliä. Super Duel -moodissa kootaan osista taistelukärryjä, joilla nimenmukaisesti taistellaan toista pelaajaa vastaan. Bonus-moodi on mukava peli-ilon pidentäjä, mutta Super Duel on täysin tarpeeton ja turha. Sen olisikin voinut jättää pois hieman hiotumman tuntuman antamiseksi.
Marion bileissä on aina kivaa
Mario Partyä on edelleen ilo pelata: yksinkertaiset kontrollit ja matala oppimiskynnys päästävät uudetkin pelaajat nopeasti mukaan peliin. Jos neljää ihmispelaajaa ei ole saatavilla, korvataan puuttuvat pelaajat tietokoneen ohjaamilla hahmoilla. Tekoäly toimii mukavasti, eikä vammaile raivostuttavasti, mutta ei siltikään ole ihmispelaajan voittanutta. Tietokonehahmon pelin romuttaminen siirtämällä tähden sijaintia kriittiseen aikaan ei vain tunnu yhtä tyydyttävältä, kuin vieressä tuskailevan kaverin kiusaaminen. Pelin tempo on edelleen mukavan leppoisa, mutta sitä on nopeutettu hieman aiempiin versioihin nähden. Tästä kielii muun muassa miltei raivostuttavan pitkien dialogien ja animaatioiden vähentäminen. Grafiikka on edelleen yksinkertaista, mutta silti täysin riittävää ja toimivaa. Peli ei hidastellut kertaakaan eikä ole missään vaiheessa ruma. Pilipalimusiikki ja karkkivärit ovat vielä mukana, mutta nehän ovatkin vain osa tunnelmaa ja Nintendo-maailmaa. Jos nämä ominaisuudet eivät haittaa peliseuruetta, tai niiden lävitse osataan katsoa, edessä on eräs GameCuben hupaisimmista moninpelikokemuksista. Yksinpeliksi Mario Party 5:stä ei missään nimessä ole. Arvosanaa verottaa vanhan toisto: lähes kaikki minipelejä lukuun ottamatta oli allekirjoittaneelle tuttua kauraa. Jos Marion pippaloista ei kuitenkaan ole kuullut ennen vitososaa, voi arvosanaa kohottaa mielessään reilulla pykälällä ylöspäin.
Alunperin puuseppänä esiintynyt putkimies Mario on ehtinyt urallaan olla mukana vaikka minkälaisissa puuhissa. Tennis, golf tai mikroautoilu eivät ole hänelle vieraita, ja viitisen vuotta sitten hän teki uuden aluevaltauksen lautapelipuolella Nintendo 64:n Mario Party -pelissä. Yhdet bileet eivät riittäneet Nintendolle, joten Mario Party sai N64:llä kaksi jatko-osaa. Vanhempien N64-pelien, kuten Wave Racen, jalostuttua uudelle konsolisukupolvelle kukaan tuskin yllättyi uuden Mario Partyn Cube-versiosta. Onko pelisarja sittenkään kuin hyvä viini, joka vain kypsyy vuosi vuodelta lähemmäksi täydellisyyttä, vai tuliko tällä kertaa etikkaa?
Mario Party 5:ssä ei juonellisesti ole lähtökohtana aiempien pelien tavoin pelkkä Marion ja kavereiden hauskanpito, vaan tällä kertaa vanha tuttu Bowser yrittää tehdä tuhojaan Unimaailmassa. Marion onkin pysäytettävä Bowser kataline suunnitelmineen, mutta mikäpä estäisi siinä sivussa muutaman lautapelin pelaamisen kavereiden kesken?
Virtuaalilautapeli kuution voimin
Teknosukupolvea ajatellen lautapelien suurimmaksi miinuspuoleksi voitaneen sanoa hidastempoisuuden. Pelkkä pelilaudan kiertäminen askel kerrallaan voisikin alkaa puuduttaa melko nopeasti ilman kaikenlaisia virikkeitä ja pikkukivaa, joilla Mario Party pitää pelaajat hereillä. Keskeisimpiä piristäjiä ovat minipelit, joita pelataan liikkumisvuorojen välissä. Ne ovat muutaman minuutin kestäviä hupailuja, joissa otetaan mittaa pelaajien ajoituksesta, tarkkuudesta, reaktioajasta tai ihan vain taidosta rämpyttää Cuben ohjaimen nappeja aivan julmetusti. Vanhan kunnon Commodoren urheilupelejä muistuttavat rämpytyslajit eivät kuitenkaan laske ohjainta ennenaikaiseen lepoon maan alle, sillä digitaalinapit tuntuisivat kestävän vaikka minkälaista iskua, eikä Marion vitosbileissä enää tuhota analogitikkua ykkösosan lailla. Minipelejä on yli 70 ja aiempien versioiden yritysten ja erehdysten kautta valikoima on kulminoitunut aivan mahtavaksi. Neljän pelaajan kisoja saatetaan käydä kunnareiden lyömisessä, pikaluistelussa tai vaikka bussin katon pesemisessä. Mielikuvitusta on siis tekijöillä riittänyt. Tuuripelejä lukuun ottamatta huonoja pelejä ei ole: joissain minipeleissä ei taidolla tai taktiikalla ole kuitenkaan mitään sijaa, vaan voittaja ratkaistaan puhtaasti onnella. Pikkupelejä päästään pelaamaan myös lautapelien ulkopuolella, mutta sitä ennen ne on avattava pelin Party-moodissa, joka on ollut myös aiempien osien selkäranka.
Party-moodi on pysynyt miltei samanlaisena jokaisessa Mario Partyssä. Aluksi arvotaan liikkumisvuorot, minkä jälkeen jokainen pelaaja lyö vuorollaan kymmensivuista nopantapaista, jolla määritetään etenemismatka. Tämän jälkeen liikutaan noppakuution osoittama määrä ja katsotaan mitä tapahtuu. Pelilaudat on jaettu erivärisiin ruutuihin, joilla on omat toimintonsa. Siniseen ruutuun päädyttyään pelaaja saa kolme rahaa, kun taas punaisesta hän vastaavasti köyhtyy. Vihreät ruudut ovat tapahtumaruutuja, joiden toiminto vaihtelee laudoittain. Tapahtumaruudulle astuttuaan pelaaja saattaa esimerkiksi vaihtaa paikkaa äkillisesti, jolloin pikainen taktiikanmuutos on paikallaan. Jokaisella pelilaudalla on lisäksi yksi satunnaisesti sijoitettu DK- eli Donkey Kong -ruutu, johon päädyttyään pelaaja käynnistää jonkin kolmesta DK-tapahtumasta: ruletissa on mahdollisuus voittaa tähti, bonuksessa pelaaja lyö noppakuutiota ja saa sen osoittaman määrän rahaa. Kolmannessa tapahtumassa pelataan kaikkien pelaajien kesken yhtä Donkey Kongin kolmesta banaaniaiheisesta pelistä. Viimeinen erikoisruutu on Bowser-ruutu, johon päätyminen tuo paikalle Marion arkkivihollisen tuottamaan kaikille harmia. Bowser saattaa esimerkiksi käynnistää minipelin, jossa ei kisatakaan siitä, kuka voittaa suurimman summan rahaa, vaan siitä, kuka ottaa vähiten vahinkoa. Party-moodin kestoksi voidaan määrittää kymmenestä viiteenkymmeneen vuoroa, mutta mikäli ihmispelaajat eivät pysy aloillaan koko pelin loppuun, voidaan heidät korvata milloin tahansa tietokonepelaajilla. Sama toimii myös toisin päin, eli jos peli on aloitettu parilla ihmis- ja parilla tietokonepelaajalla, on ihmispelaajien mahdollista liittyä myöhemmin peliin tietokonehahmojen paikalle.
Kiusantekoa kapseleilla
Kun kaikki ovat liikkuneet vuorollaan, pelataan neljän pelaajan minipeli. Siniseen ruutuun päätyneet pelaavat sinisessä ja punaiseen päätyneet vastaavasti punaisessa joukkueessa. Vihreään tapahtumaruutuun päätyneiden joukkue arvotaan. Minipelit ovat joukkuejaon mukaan joko kaikki kaikkia vastaan-, kaksi kahta vastaan- tai yksi kolmea vastaan -pelejä. Palkintona jaetaan rahaa, jolla saa tehtyä kaikenlaista kivaa pelilaudalla. Rahan pääasiallinen tarkoitus on kuitenkin ostaa tähtiä, joiden lukumäärällä ratkaistaan pelin lopullinen voittaja. Normaalioloissa laudalla on vain yksi tähti kerrallaan, ja kun joku saa sen käsiinsä, se vaihtaa paikkaa sattumanvaraisesti. Hyvällä tuurilla saman vuoron aikana voi siis periaatteessa saada ostettua monta tähteä, mikäli paikka ei vaihdu liian kauas. Lisäksi rahoilla saa myös palkattua chain chompeja ryöväämään kanssapelaajat tähdistä tai rahoista. Tähden varastaminen muilta onkin huomattavasti hauskempaa kuin sen ostaminen, sillä se ei ainoastaan kartuta omaa tähtitiliä, vaan heikentää myös uhrin mahdollisuuksia voittaa.
Siellä täällä laudoilla on automaatteja, jotka jakavat ohi kulkeville pelaajille kapseleita. Niitä voidaan asettaa laudalle tai käyttää itse pientä maksua vastaan. Kun kuka tahansa pelaajista, myös asettaja, päätyy kapseliruutuun, tapahtuu jotain riippuen kapselin tyypistä. Piraijakasvi vie pelaajalta puolet rahoista, pyörremyrsky vaihtaa tähden paikkaa ja kaksintaistelukapseli käynnistää kahden pelaajan minipelin vapaavalintaisen pelaajan kanssa. Kaksintaistelun panoksena voi olla tähti tai rahaa. Kun kapselin asettaa pelilaudalle, se pysyy siellä kunnes se korvataan jollain muulla, ja aktivoituu aina kun jokin pelaaja päätyy sen kohdalle. Sen käyttäminen itseensä maksaa jonkin verran, mutta tällöin se häviää käytön jälkeen. Ettei pelilauta olisi vallan tyhjä pelin alkaessa, siellä täällä on aina muutama ennakkoon asetettu kapseli.
Kun pelivuoroja on jäljellä enää viisi, tulee Bowser paikalle muuttamaan tilannetta viime hetkien jännityksen lisäämiseksi. Viiden viimeisen vuoron aikana pelilaudalle voi esimerkiksi ilmestyä monta tähteä samaan aikaan. Vuorojen loputtua jaetaan bonustähtiä suurimman rahamäärän, suurimman minipeleissä kerätyn rahamäärän ja tapahtumaruutuihin päätymismäärän mukaan. Bonustähdet saa halutessaan myös pois päältä. Party-moodin säännöt ovat siis pikkumuutoksia lukuun ottamatta samat kuin ennenkin. Ne ovat simppelit ja nopeat oppia, mutta jottei peliä tarvitsisi aloitella nenä aivan kiinni manuaalissa, pelissä on opetusvideo, jossa säännöt käydään pikaisesti läpi.
Ei mikään päättymätön tarina
Yksinpelin virkaa ajaa Story-, eli tarinamoodi, jossa yritetään aluksi voittaa Bowserin kolme kätyriä kaikilla pelilaudoilla. Lopuksi mennään toki vetämään Bowseria lättyyn kunnon Mario-tyyliin. Story-moodissa ei pelata tähdistä, vaan kolikoista kiertäen kolmen pikku-Bowserin kanssa ympäri piennettyjä versioita Party-moodin laudoista yrittäen saada vastustajan rahatili nollille. Toisin kuin Party-moodissa, 4 hengen minipelejä pelataan vasta, kun jokin hahmoista päätyy VS-ruutuun. Jos pelihahmo taas kohtaa jonkun pikku-Bowsereista, käynnistyy kaksintaisteluminipeli, jossa voi vain hävitä rahaa. Pelaajalla onkin joka laudalla vain 15 vuoroa aikaa pudottaa Bowser-tiimi kokonaan nollille. Yleensä tämä riittää paremmin kuin hyvin, sillä pikku-Bowsereista ei ole juurikaan vastusta. Story-moodi on todella helppo, eikä siitä ole kuin muutaman tunnin keskinkertaiseksi huviksi.
Mario Party 5:ssä on tuttuun tapaan myös minipelimoodi, jossa on mahdollista mitellä kaikissa Party- ja Story-moodeissa avatuissa minipeleissä. Yksittäisten pelien lisäksi on mahdollista pelata viittä erilaista turnausta, joissa voiton kriteerinä voi esimerkiksi olla ensimmäisenä kolmen, viiden tai seitsemän minipelin voittaminen. Hieman tavallisesta poikkeavassa moodissa minipelin voittanut saa heittää noppaa edetäkseen laudalla, jolla ensimmäinen maalissa voittaa. Minipelimoodista riittää paljon pikahupia, jos aika tai maltti ei riitä Party-moodin pelaamiseen.
Viimeiset pelimoodit ovat Bonus- ja Super Duel -moodit. Bonus-moodissa päästään pelaamaan jääkiekkoa, rantalentopalloa sekä jännää korttilautapeliä. Super Duel -moodissa kootaan osista taistelukärryjä, joilla nimenmukaisesti taistellaan toista pelaajaa vastaan. Bonus-moodi on mukava peli-ilon pidentäjä, mutta Super Duel on täysin tarpeeton ja turha. Sen olisikin voinut jättää pois hieman hiotumman tuntuman antamiseksi.
Marion bileissä on aina kivaa
Mario Partyä on edelleen ilo pelata: yksinkertaiset kontrollit ja matala oppimiskynnys päästävät uudetkin pelaajat nopeasti mukaan peliin. Jos neljää ihmispelaajaa ei ole saatavilla, korvataan puuttuvat pelaajat tietokoneen ohjaamilla hahmoilla. Tekoäly toimii mukavasti, eikä vammaile raivostuttavasti, mutta ei siltikään ole ihmispelaajan voittanutta. Tietokonehahmon pelin romuttaminen siirtämällä tähden sijaintia kriittiseen aikaan ei vain tunnu yhtä tyydyttävältä, kuin vieressä tuskailevan kaverin kiusaaminen. Pelin tempo on edelleen mukavan leppoisa, mutta sitä on nopeutettu hieman aiempiin versioihin nähden. Tästä kielii muun muassa miltei raivostuttavan pitkien dialogien ja animaatioiden vähentäminen. Grafiikka on edelleen yksinkertaista, mutta silti täysin riittävää ja toimivaa. Peli ei hidastellut kertaakaan eikä ole missään vaiheessa ruma. Pilipalimusiikki ja karkkivärit ovat vielä mukana, mutta nehän ovatkin vain osa tunnelmaa ja Nintendo-maailmaa. Jos nämä ominaisuudet eivät haittaa peliseuruetta, tai niiden lävitse osataan katsoa, edessä on eräs GameCuben hupaisimmista moninpelikokemuksista. Yksinpeliksi Mario Party 5:stä ei missään nimessä ole. Arvosanaa verottaa vanhan toisto: lähes kaikki minipelejä lukuun ottamatta oli allekirjoittaneelle tuttua kauraa. Jos Marion pippaloista ei kuitenkaan ole kuullut ennen vitososaa, voi arvosanaa kohottaa mielessään reilulla pykälällä ylöspäin.
- Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja