Wreckless: The Yakuza Missions

Kotisohvan hurjapäät

Activision julkaisi Xboxin Euroopan lanseerauksen yhteydessä pikkuruisen japanilaisen Bunkasha-kehitystiimin tekemän Wreckless: The Yakuza Missions -kaahailun. Peli on herättänyt maailmalla ristiriitaisia tunteita monestakin syystä. Tätä nykyä sen saisi kaupasta mukaansa edullisesti Xbox Classics -sarjasta, mutta onko se päälle 30 euron arvoinen?

Wrecklessin idea on yksinkertainen. Yakuza-mafia on noussut suureksi voimatekijäksi keskellä Aasian helmeä, Hong Kongia, eikä paikalliset poliisivoimat kykene rikollisuutta vastustamaan. Pelaaja pääsee temmeltämään sekä eliittikyttänä että keltanokkavakoojana yhteensä 20 eri tehtävässä, joissa häiritään mafian toimia. Molemmissa skenaarioissa tehtävät ovat alkuasetelmiltaan hyvin samankaltaisia, mutta tavoitteet poikkeavat. Vaihtelua löytyy myyntikojujen ja Yakuza-autojen kolaroimisesta kuvien napsimiseen tietyistä paikoista, mutta autosta ei kuitenkaan koskaan pääse poistumaan, joten pelaajan tehtäväksi jää menopelien ohjastaminen paikasta toiseen. Ominaisuuksiltaan vaihtelevia autoja, joita aukeaa käytettäväksi yhä enemmän ja enemmän pelin edetessä, löytyy toistakymmentä aina vanhasta taksista monsteriautoon ja aseistettuun panssarivaunuun.

Peli antaa yleensä pelaajalle tehtäviä muutaman kerrallaan, joista voi valita mieleisensä. Kaikki auki olevat tehtävät on kuitenkin suoritettava ennen kuin seuraava nippu saadaan käsittelyyn. Valitettavasti tämä on helpommin sanottu kuin tehty. Ensimmäiset todelliset ongelmat ovat havaittavissa heti, kun auton rattiin ensikertaa pääsee, sillä Wrecklessin ajotuntuma on aivan onneton. Autoihin ei saa koskaan täydellistä kontrollia, koska ne kääntyvät tasaisella alustalla todella laiskasti ja hypyissä harmittavan ennalta-arvaamattomasti. Keskikaupungilla nopeiden väistöliikkeiden tekeminen on käytännössä mahdotonta ja 90-asteen käännöksistä suoriudutaan aliohjautuvuuden takia yleensä seinien kautta. Muista arcade-kaahailuista tutut näyttävät sivuluisut voi suosiolla unohtaa, sillä perä lähtee alta vain ilmalentojen yhteydessä, jotka nekin ovat turhan ilmavia.

Huonon ajettavuuden kaveriksi on istutettu huimasti vaihteleva vaikeustaso. Jotkut tehtävät ajaa läpi melkein vahingossa, mutta toisia ei tunnu pääsevän vaikka kuinka yrittäisi – kiitos aikarajojen. Pahimmillaan tehtävät ovat vieläpä todella pitkiä ulottuen kaupungin ääripäästä toiseen, jolloin aivan lopussa epäonnistuminen aiheuttaa äärimmäistä turhautumista. Varsinainen tehtäväsuunnittelu on kyllä ihan onnistunutta ajotehtävien osalta ja monissa tehtävissä pääsee koettamaan elokuvamaisia stuntteja. Harmaita hiuksia aiheuttavat kuitenkin aivan älyttömät ideat, kuten vaikka kapeilla laitureilla tai rakennustelineillä kaahailu, joissa virheet koituvat helposti kohtalokkaiksi. Tunteet eivät ole kovin lämpöiset peliä kohtaan sen jälkeen, kun on pakertanut pitkään saman tehtävän parissa ja aivan loppuun on asetettu joku huomaamaton killeri, joka pilaa koko tehtävän. Opettelemalla tehtävät ulkoa kaikesta selviää, mutta se onkin jo toinen kysymys, kenen pinna kestää samojen tehtävien hieromista aliohjaavilla kärryillä kovin pitkään.

Tekninen mestariteos

Yksi asia Wrecklessissä on kuitenkin huipputasoa: grafiikka. Jos peli on tehty Bunkashan koodaustaitoja esitteleväksi tekniikkademoksi, siinä on onnistuttu hyvin. Peli on nimittäin iästään huolimatta edelleen yksi kaikkien aikojen kauneimmista kaahailuista ja se esittelee paremmin kuin hyvin Xboxin graafista suorituskykyä. Hong Kong on mallinnettu uskottavasti ja kaduilla on elämää juuri sopivasti luodakseen kuvan siitä, että kyseessä ei ole mikään tuppukylä.

Todellinen katseenvangitsija on pelin laaja tehosteiden kirjo. Katujen varsilla olevien kojujen, aitausten ja muun tuhoaminen on näyttävää puuhaa, sillä se lennättää ilmoille kipinöitä ja värikkäitä räjähdyksiä siihen malliin, että siinä uudemmatkin kaahailut, kuten Midtown Madness 3, kalpenevat vitivalkoisiksi. Yksityiskohtaisesti mallinnetut autot myös heijastavat varsinkin yöaikaan näyttävästi ympärillä olevaa värikästä, valojen sävyttämää kaupunkimaisemaa.

Aivan täydellinen pelin visuaalinen ulosanti ei kuitenkaan ole. Tehosteilla leikittely on mennyt ajoittain yli, sillä se saattaa myös häiritä jo ennestään hankalaa pelaamista. Varsinkin ilman väreily ja syvyysvaikutelmaa parantava sumennustehoste voivat tehdä pelistä turhan utuisen näköisen. Leuat lattiaan loksauttavissa uusinnoissa ne ovat enemmän kuin tervetullutta katseltavaa, mutta itse pelitilanteessa kikkailua olisi voinut hieman säästellä. Peli myös kärsii jonkin verran sahalaitaisuudesta, mutta onneksi ruudunpäivitys on tasaista.

Äänipuolella ei valitettavasti ole samaan tasoon päästy. Musiikit, joita ei voi korvata omilla kappaleilla, ovat mitäänsanomatonta jumputusta, eikä kaupunki kuulosta itseltään. Pelaajan oma auto kyllä kehrää mukavasti, mutta muu liikenne ja kaupungilla pyörivät ihmiset eivät pahemmin ääntä pidä. Tehtävien tiimellyksessä ongelmaa ei huomaa, mutta jos pysähtyy katselemaan maisemia, kaupungin humusta ei ole tietoakaan.

Nokkakolari

Wreckless: The Yakuza Missions on paperilla ihan kiinnostava peli, mutta käytännössä homma kaatuu huonosti toteutettuun pelattavuuteen ja tehtävien heittelehtivään vaikeustasoon. Myös sisältöä olisi saanut kehittää paljon enemmän, sillä loppujen lopuksi peli on vain sitä samaa päätöntä huristelua ilman mitään kiinnostavia juonikuvioita. Koska pelimuotoja ei syystä tai toisesta ole turhautumista aiheuttavaa tehtävämoodia enempää, pelin ainoa kantava voima on sen hieno ulkoasu. Wrecklessin koko tarjonnan voisikin tiivistää pelin aikana varmasti tutuksi tulevaan kolarointiin: se kyllä näyttää hyvältä, muttei ole lainkaan hauskaa.